Ja kyllähän se auttaa, kun kauppias huomaa asiakkaan tietävän jostain jotain. Tosin isommissa kaupoissa vastapuolena on kuitenkin normi työntekijä, eikä itse kauppias. Välillä kovin turha yrittää keskustella yhtään mitään, heillähän ei välttämättä ole edes valtuuksia juuri mihinkään. Onnistuu helpommin, kun saa vähän vastuullisemman käsiinsä ja esittää asiansa asiallisesti mutta kuitenkin niin, että toiselle osapuolelle jää kuva omat oikeutensa tuntevasta kuluttajasta. Jos heti lähtee linjalle "haastan oikeuteen", niin liekö se helpottava tekijä ollenkaan.
Totta. Sitä en alunperinkään tarkoittanut että heti ensimmäisenä ollaan linjalla "hasstan oikeuteen" vaan pikemmin juuri se että vastapuolikin huomaa että asiakas tietää pikkasen mistä puhuu.
Asuntokaupassa ja vastaavissa lakimieheen viittaaminen toimii varmasti paremmin. Puhutaan isoista rahoista ja mikäli siellä myyjä töpeksii riittävän tehokkaasti jotain, niin korvaussummatkin voivat olla reilun kokoisia. Saattavat jopa olla tyytyväisiä, jos joku pykälä on jäänyt vähän oudommaksi ja käy selville ilman sen kalliiksi käyvää opiskelua.
Totta, kysesessä tapauksessa se koitti keksiä pikkasen omia juttuja että kuka määrää mistäkin kuin ei mennyt ihan hänen pillinsä mukaan. Todellisuudessa mitään lakimiestä asiassa ei ikinä tarvittu vaan pelkkä vihjasu asiasta riitti siinäkin.
Epäilen, etteivät kaikki edes tarkista asiaa sen paremmin, kunhan tunnuksen muoto on oikea ja sellainen on olemassa. Joku taas vähentää alvin, kun saa tarpeelliset tiedot maililla tms etukäteen.
Samoin, ne jotka olen tehnyt firman nimiin on menyyt ihan OK verottomana kun ensin lähettänyt infot maililla niin homma ollut sillä klar.