Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

Talvi 2010-2011

Aloittaja Jussa, torstai, 25.11.2010, 15:41

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Naruskan Ukka Matinpoika

Ukan sääaseman historiatiedot rajoittuvat niin kovin lyhyelle ajalle vajaaseen kahteen vuoteen, ettei tilastotiedoilla pysty osoittamaan sitä eikä tätä. Kuitenkin Sallassa asumisaikaa Ukalle perheineen on kertynyt yhteensä 30 vuotta ja siitä 12 vuotta täällä Naruskalla.

Kolmenkymmenen vuoden muistitilastosta löytyy yksi varma ennätys tälle kuluvalle talvenalulle, eli vähäinen lumimäärä. Omassa mittarissamme on reilut 20 senttiä, mutta tänään kävimme linnuntietä kolmisen kilometriä etelämpänä kotoamme, niin sielläpä lunta ei metsässä ollut kuin kymmenkunta senttiä. Ja se on todella vähän joulukuun lopulla.

Kymmenen senttiä jos säilyy vuodenvaihteeseen asti jossainkaan päin Sallaa, niin täkäläisen sanonnan mukaan se vuodenvaihteen lumimäärä on talven lumimäärästä puolet, eli koko lumimäärä talven aikana olisi sitten 20 senttiä. Ja se on vähän.

Ukka ei vielä kuitenkaan anna periksi siitä tutuksi tulleesta omasta sanonnastaan, että Naruskalle tulee joka helskutin talvi metri lunta. Jos se metri ei täyty vuodenvaihteeseen mennessä, niin sitten se vuorostaan tulee kevättalven aikana. Ja niin Ukka uskoo käyvän tänäkin talvena. Mutta Ukalla on tietenkin varaa antaa periksi, koska sananlaskutkin on kai näiden uusien ilmastonmuutosten pyörteissä kirjoitettava uudelleen ;D

www.naruska.com

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: teutari - sunnuntai, 26.12.2010, 15:23
Aijaa.... ja minä kun luulin että yön aikana on kaikki etelä-suomen lumet rojahtaneet kerralla meikäläisen tuvan katolle. :o >:(

Aika rajun näköinen tuo sinun talosi katto.
Tuo lumen määrä tuossa katolla, kohdassa, joka on suorassa linjassa sääasemavermeittesi kanssa, näyttää melko huolestuttavalta. Jos tuo massa alastullessaan osuu noihin vermeisiin, voi tulla kallis lasku.  :-\

Lainaus käyttäjältä: teutari - sunnuntai, 26.12.2010, 15:23
No, oli sitä lunta siellä ennestäänkin jo jokin verran mutta tuossa aamutuimaan piti käydä kalsarit jalassa hiukan hämmentämässä lunta pois sademittarin ympäristöstä kun tuuli oli tehnyt komian liukumäen pöllyävälle lumelle suoraan ämpäriin ja äsken kun kävin filmaamassa oli lunta taas kerääntynyt sinne ympäristöön aika reippaasti. >:(
Jouduin myös tuota WDeetäkin hiukan kurittamaan ja ottamaan 10mm sadetiedoista pois kun lusikat oli sen verran tiuhaan kliksutelleet ettei siinä ollut enää minkäänlaista tolkkua.

Karjalohjan sääasemalla taisi olla sama tilanne. Sademittarissa ei ole minkään valtakunnan lämmitystä, mutta jostain sinne on kertynyt millimetrin verran sadetta. Noh... En taida sitä tähän hätään korjailla; menköön tässä vaiheessa sadekompensaation/toleranssin piikkiin. ;D
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

teutari

Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - sunnuntai, 26.12.2010, 20:25
Ukka ei vielä kuitenkaan anna periksi siitä tutuksi tulleesta omasta sanonnastaan, että Naruskalle tulee joka helskutin talvi metri lunta.

Mutta jos ei.... niin joskus tuommoinen porukka Helsingissä marssi ja heidän huutoihinsa on kyllä runsaskäsisesti vastattu joten olisko jostain tuommoisesta apua myös sinne pohjoisen lumi ongelmiin? :-\

Jussa

Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - sunnuntai, 26.12.2010, 20:25

Kymmenen senttiä jos säilyy vuodenvaihteeseen asti jossainkaan päin Sallaa, niin täkäläisen sanonnan mukaan se vuodenvaihteen lumimäärä on talven lumimäärästä puolet, eli koko lumimäärä talven aikana olisi sitten 20 senttiä. Ja se on vähän.

Tässä naapurissa on taasen vanhan sanonnan mukaan maaliskuun alkuun mennessä tullut puolet talven lumista. Eli maaliskuu monesti ja vielä huhtikuukin purkaa lunta oikein tosissaan. Nyt on tässä kämpän nurkilla hätäsesti 20cm, korkeimmilla mailla n.35cm. Vaan eipä ollut viimevuonnakaan juuri enempää, helmikuun alussakaan ei vielä ollut kuin reilu 30cm. Sen jälkeenhän lunta tulikin sitten aivan urakalla, siten että kuun lopussa oltiin jo toisella metrillä :D
Että en edes vielä epäile eikö kevättalvella lunta ole se perinteinen metri ja vaaroilla reilusti ylikin :)

Naruskan Ukka Matinpoika

Ukan kauniimpi puolisko jos saisi oman paitansa tekstin mielensä mukaan kirjoittaa, niin viime kesän Etelä-Suomen hellekesän jälkeen paidanrintamuksessa lukisi HELLETTÄ HELEVETTI !

Mummu ei vieläkään ole helleihmisenä toipunut Naruskan kesästä, joka sisälsi sen yhden vaivaisen hellepäivän, jolloin silloinkaan ei lämpötila ollut kuin muutaman kymmenyksen päälle 26 plus-astetta. Kateuden vihreys ei helteistänne ole vieläkään kokonaan normaaliksi väriksi vaihtunut :D

www.naruska.com

J.Jäntti

Menee hieman Off-Topicin puolelle, mutta pitää tästä vähän kommenttiakin repäistä.

Lainaus käyttäjältä: teutari - sunnuntai, 26.12.2010, 15:56
Tuskimpa sieltä mitään selvää selitystä tulee vaan kaikki käännetään nurin niskoin koska siellä on vain yksi uskon asia!

Jos pääjohtaja päästelee kitarisoistaan kaikenmaailman mölinöitä niin samanlaista on varmaan odotettavissa:

Vähän samaa pelkään tässä itsekin. Sieltä tuskin tulee mitään mainintaa ainakaan lähipäivinä, sillä todennäköisesti 75% FMI:n toiminnoista on lomilla ja tuohon kuulunee 100% viestinnästä, jolla on jonkinlainen päätösvalta siihen, mitä sivuille tulee.

Luin tuon kolumnin. Harrastajat sekä ilmastoskeptikot löysivät kuprun. Kun siitä kerrottiin, tämä oli vastatoimi:
Lainaus käyttäjältä: MTV3, Ilmastokolumni
Itä-Anglian yliopiston toimintoja arvioi kaksi yliopiston itsensä asettamaa selvitysryhmää sekä parlamentin alahuoneen asettama ryhmä. Ryhmät eivät löytäneet yliopiston toiminnoista mitään tulosten vääristelyyn viittaavaa.

Miksiköhän eivät löytäneet mitään? Voisiko syynä olla se, että soppaan sekoiteltiin myös aimo ripaus politiikkaa? Kaikki tämänastiset päätökset ovat olleet poliittisten päättäjien käsissä ja jälki sen mukaista. Kukaan poliitikko ei varmasti haluaisi omien päätöksiensä tulevan jossain vaiheessa takaisin puremaan nilkkaan, joten en olisi tippaakaan yllättynyt, vaikka parlamentin alahuoneen nimittämällä taholla olisi ollut näppinsä pelissä siten, että kuprun löytäneiden tahojen työ marginalisoitaisiin.

FMI ei ole tässä poikkeus: Sitä johdetaan poliittisesti, kun valtiovetoinen paikka sattuu olemaan. Pääjohtaja joutunee todennäköisesti sanomaan juuri sitä, mitä poliitikot hänen yläpuolellaan haluavat hänen sanovan, jos mielii työskennellä kyseisessä talossa. Sama ajatusmaailma lienee koko putiikissa.

Lainaus käyttäjältä: teutari - sunnuntai, 26.12.2010, 15:56
"Onkin tärkeää erottaa toisistaan säätilan ja pitkän aikavälin ilmaston vaihtelut.
Ilmastonmuutos voidaan havaita koko maapallon pitkän ajan keskiarvoissa.
Suomen lyhyen aikavälin säätilan vaiheluja ei sen sijaan voida laittaa ilmastonmuutoksen piikkiin, joskin em. äärisääilmiöitä esiintyy kuitenkin yhä useammin ilmastonmuutoksen johdosta."

Tätä samaa hapatusta säätila vs. ilmasto-asiasta meille onkin tarjottu viime aikoina pahoinvointiin ja kyllästymiseen saakka (ja vähän ylikin).
Ainoa, mistä ei tuossa hapatuksesta vaivauduta koskaan kertomaan mitenkään, on se, missä kulkee se kuuluisa raja säätilan ja ilmaston välillä: Koska säätilasta tulee ilmastoa kuvaava osa.

Lainaus käyttäjältä: teutari - sunnuntai, 26.12.2010, 15:56
"Luonnontieteissä tutkimus perustuu mittauksiin ja laskelmiin, ei debatointiin.
Ilmastonmuutos ei ole uskon asia eikä koulukuntien temmellyskenttä."

Tuossahan pääjohtaja ampuu suorastaan tuskallisen hauskasti omaan varpaaseensa. Tulkintani on, että FMI on oma koulukuntansa - ja perustuen tuohon lainaukseen he haluavat, ettei kukaan epäröi, kyseenalaista tai debatoi heidän toimiaan.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

weatherc

LainaaMenee hieman Off-Topicin puolelle, mutta pitää tästä vähän kommenttiakin repäistä.

Mielestäni sopii enemmän kun hyvin tähän ketjuun, kuvastaa enemmän kun hyvin miten hiljaa FMI on ollut tällaisena pirun kylmänä alkutalvena kun ei säät ovat ovatkaan sopineet "lumettoman talven" politiikkaan joka piti olla totuutta jo lähitulevaisuudessa.
Kertonee jotain että oman aseman joulukuun keskilämpötila on tällä hetkellä karvan verran alle 6 astetta alle FMI Kärkän "normaalin". Ja oma asema kun on yleensä vielä asteen pari lämpimämpi mitä tuo Kärkän asema on, varsinkin selkeällä pakkassäällä. Eikä noita 6 asteen kuukausitason heittoja ole montaa jos ollenkaan ollut aseman historian aikana.

Samoin luin eräällä (ruotsalaisella) merihullu-foorumilla (jos tämä on säähullujen foorumi ;D) että siellä veikataan tulevasta jäätalvesta kovinta miesmuistiin koska Merenkurkku ja Pohjanlahti ovat jo jäässä sekä koko Suomen rannikkoalueella on jo jäätä, kuten myös koko matka mantereelta Ahvenanmaalle on jo jäässä. Samoin alkaa jäätä jo esiintymään jossain kohtaa eteläistä Itämerta. Ero esim. viime vuoteen on huima josta jo oli hilkulla tulla "ankaraksi jäätalveksi".

Pistin pari kysymystä FMI:n palautelooraan että missä luuraa (avoinaiset ja rehelliset) paikkakuntakohtaiset infot alkutalvesta, kuinka monta ennätystä on mennyt rikki? Viitaten SMHI:n ja met.no:n infoihin ;)
Jollei mitään ala kuulumaan voisi olla tutkivan journalismin vinkin paikka sopivalle medialle.  ;)

weatherc

LainaaPistin pari kysymystä FMI:n palautelooraan että missä luuraa (avoinaiset ja rehelliset) paikkakuntakohtaiset infot alkutalvesta, kuinka monta ennätystä on mennyt rikki?

Tuli vastaus FMI:ltä, joten ei siellä ihan kaikki ole joulukinkkuähkyssä  ;D
Lainaus käyttäjältä: FMI Viestintä
Tilastotietoja on tulossa sekä viime vuodesta, viimeisestä kymmenestä vuodesta että joulukuusta kuukauden/vuoden lopussa - kuten aina ennenkin on tehty. Näin tietoihin saadaan mukaan myös viimeiset lämpötilat

Tosin, "viimeisestä kymmenestä vuodesta"...hrmm..missäs tietojen alusta asti??  :)

teutari

Jepulis.... tänään on lunta hämmenetty oikein urakalla, ensin katolta alas sitten kolalla roudattu 20-30m kauemmas ja kyllä sitä taas PKLE oli. >:(
No, 9 tuntia raitista ilmaa/reipasta liikuntaa niin sain tuon savotan valmiiksi oli muuten toinen kerta tänä vuonna kun tuo operaatio tuli tehtyä ensin Tammikuussa ja nyt Joulukuussa että alkaa kyllä yhdelle vuodelle piisaamaan. :'(

Tuossa kun vertailin Tammikuun kuvia sekä nyt otettuja niin täällä on lunta jo nyt enemmän ja on vasta Joulukuu että missähän sitä mennään lumien kanssa tuolla Helmi-/Maaliskuussa. ::) >:(

Jussa

http://saakirja.net/kirja/Jussa

Tuonne olen omia havaintoja pistänyt kun puuttuu tuo koneelle tallentava asema vielä. Harmi kun ei ole jokaiselta päivää voinut tietoja laittaa kun keikkahommia välillä tehnyt ja eri paikkakunnalla. Pakkanen alkoi taas kiristyä, aamulla oli -21,4 ja päivällä on käynyt korkeimmillaan -17,8 asteessa, nyt taas -21,4. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää joulukuun keskilämpötila tällä paikalla, on se kuitenkin lähempänä -20 mitä -10.

Edit: Ei näytä tuo lämpötilapylväikkö toimivan kun täältä klikkaa tuonne sääkirjaan.