Uutiset:

20.08.2025
FinWX:n sivuston toimintahäiriöinen serveri korvataan uudella

Työt serverin korvaamiseksi uudella serverillä ovat aloitettu.

Lue korvaustyöstä lisää täältä.
FinWX:n ylläpito pahoittelee sivuston toimintahäiriöstä aiheutunutta haittaa.

Main Menu

Kevät 2012

Aloittaja systeemi, torstai, 01.03.2012, 13:04

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Naruskan Ukka Matinpoika

Kaiholla kuuntelee noita etelän lumensulamisjuttuja. Ei vaineskaan, talvella pitää lunta ollakin, koska lumen ja kunnon talvikelien vuoksihan sitä ollaan tänne Lappiin muutettu. Ei vaineskaan, työn perässä tultiin aikanaan ja hyvin on lumesta ja pakkasesta huolimatta viihdytty.

Jos Ukka saisi päättää, niin kesäaikaan ei kelloja ihan näillä lumilukemilla vielä käänneltäisi, mutta toisaalta eipä sitä erikseen ole Ukalta kysyttykään.

Mekin käytiin Mummun kanssa tänään Kemijärvellä mutkin. Uusi lumi oli kivasti pakkaantunut polanteeksi ennen aura-autoja varsinkin Sallan ja Joutsijärven välillä. Viitostielle oli raaskittu palkata aamuvarhaisen auramies.

Toivottavasti eivät auramiehet heitä vermeitään kesäteloille kesäaikaan siirtymisen myötä, koska hieman on sellaista kutinaa, että laajalla alueella Lapin maata vielä metri mitataan. Hyvä on ainakin kahden viime vuorokauden tahti ollut. Etelästä jos lumi loppuu, niin tilatkaa täältä, kyllä lähtee!  ;)

www.naruska.com

Sanni

Täälläkin on kevät tullut todella vauhdilla. Joka päivä lumet vähenee ja enpä ollut uskoa korviani kun eräänä aamuna kuulin lintujen laulavan! Luulin eka että se tuli mun omasta päästä  ;D 36cm on lunta just nyt, viikko sitten oli jotain 50 senttiä tai jotain! Ihan tajuton vauhti tolla sulamisella.

Rambe

 Kyllä tuo vauhdilla tulee, kevät nimittäin. Lumikasoja olen levitellyt, että sulais pois loputkin. Seuraava parin kolmen päivän urakka on omenapuiden leikkuu. Tuossa pihalla on tusinan verran tuollaisia "neulatyynyjä". >:( . Tänään töihin lähtiessä tiputti vettä kohtuullisesti. Kyllähän tuo lumi silläkin sulaa :D.

systeemi

Saapa nähdä onko vielä juhannuksena lunta. Etupihalla 2m vieläkin. Pakko tuota on sitten levittää kunhan olisi vain tilaa minne levittää.
Sääasema Nauska, Kemi

www.kemiweather.fi

spege

Täällä lunta tulee lisää 3 cm satanut tämän päivän aikana. Sade voimistuu uudestaan.
FLC foorumissa nimimerkki Speijo.

J.Jäntti

Lohjalla alkoi sade lumena, mutta muuttui siitä hyvin nopeasti vesisateeksi.
Lumen määrä on vähentynyt merkittävästi pihalla, arviolta noin viitisen senttiä, ellei enemmänkin. Arviointi ilman mittaria paikallaan on hyvin vaikeaa, joten arvion joutuu tekemään silmämääräisesti.

Pihan aurauskepit tuli samalla otettua pois, sillä lumiraja on paennut vauhdikkaasti kohti tontin rajalla olevaa ojaa, eikä ollut mitään syytä enää merkata lumirajaa, kun peruutuspeileistä pystyy jo erottamaan ojan reunan. Kaupungin aurauskaluston ojaan jyräämä lumikasa on painunut yllättävän nopeaa vauhtia ojan pohjaa kohti, eikä pelätty ojan ylivuoto koskaan tapahtunut ja tuskin tapahtuukaan enää.

Lämpötila nousi +6°C hujakoille, mutta pohjoisen kantilta puhaltava tuuli teki säästä merkittävästi kylmemmän tuntuisen, kuin mitä oli. Raakadata-ennuste (GFS), 24.03.2012 kello 14:00 Suomen aikaa näyttää Lohjan koordinaatteihin viikon päähän merkkejä kevään etenemisen käytännössä totaalista pysähtymisestä arjen lämpimien (arviolta +7°C - +10°C välillä) päivien jälkeen. Huhtikuu pamauttaa tauluun -3°C - +1°C väliset lämpötilat ja kärkeen vielä arviolta 10cm lumikerroksen - yhdessä vuorokaudessa. Tämä on tosin mallinnuksen loppupäässä ja voi (ja toivon sitä todellakin, että se voi) vielä muuttua ihan toisen näköiseksi - muutoin sääaseman rakennusprojekti alkaa jossain ihan muussa säässä, kuin keväisessä.  :P
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Helsingissä: 18.06.2025
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2025; Helsinki/Viikinmäki
1 ukkospäivä, joka
1 Näkö- ja kuulohavainnoin
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

Leka

Lainaus käyttäjältä: J.Laiho - lauantai, 24.03.2012, 21:56
Raakadata-ennuste (GFS), 24.03.2012 kello 14:00 Suomen aikaa näyttää Lohjan koordinaatteihin viikon päähän merkkejä kevään etenemisen käytännössä totaalista pysähtymisestä arjen lämpimien (arviolta +7°C - +10°C välillä) päivien jälkeen. Huhtikuu pamauttaa tauluun -3°C - +1°C väliset lämpötilat ja kärkeen vielä arviolta 10cm lumikerroksen - yhdessä vuorokaudessa. Tämä on tosin mallinnuksen loppupäässä ja voi (ja toivon sitä todellakin, että se voi) vielä muuttua ihan toisen näköiseksi.
Näyttäisi olevan hieman miedommat ennusteet tulleet huhtikuun alkuun, mutta silti näyttäisi olevan tänne ennusteissa -10 °C luvassa 1.4 ja n.8cm lunta 31.3  >:( Toivottavasti kyse on enemmänkin aprillipilasta  ;D

Viime yönä satoi n.4cm lunta joka alkoi jäätävänä sateena, tuulimittari lähes umpijäässä, mutta auringonpaiste teki tehtävänsä ja sulatti sen nopeasti. Sademittarin lämmityksen kanssa edelleen pieniä ongelmia, korjaillaan tilannetta keväämmällä kunhan keretään.

Kotisivujen palvelimella näköjään myös jotain häikkää, koska upload ei toimi, mutta se on taas jo eri juttu...

Sääasema Vilppula - Davis Vantage Pro2 Wireless

J.Jäntti

Sade alkoi täällä Lohjalla vetenä, ollen paikoin suhteellisen rankkaakin, mutta yllätys oli odottamassa aamulla, sillä kylmä ilmanala ja laskeneen auringon myötä lämpötilan lasku nollan alapuolelle väänsi sateen ensin jäätäväksi sateeksi ja siitä lumeksi, jota sitten tulikin arviolta kahden senttimetrin edestä, nostaen esille varoituksen siitä, että talvella on vielä kykyä lyödä kevät takaisin suoja-asemiin uudelleenryhmittymistä varten.

Vaikka kellot siirtyivätkin kesäaikaan, luonto ei sitä tehnyt. ;D
Nyt tilanne on sentään palannut takaisin tilanteeseen josta lähdettiin - ainakin näennäisesti. Lämpötila oli pitkään nollan tuntumassa, mutta nousi täällä sentään +3°C ja pilvipeite repeilee niin, että aurinko pääsee taas tekemään lisää työtä lunta hävittääkseen.

Ensi viikolla ja sitä seuraavalla joutuukin töissä olemaan ulkona, joten lämpimiä kelejä toivoo senkin vuoksi, ettei tarvitse tunkea puolta virkavaatetuksestaan päälle pärjääkseen ulkona sateessa ja tuulessa. :P

Valitettavasti ei siltä näytä; Kello 09:00 Suomen aikaa perustuva GFS-ennuste pysyy edelleen kannassaan, että aprillipäivään mennessä puskee lunta ja kylmää ensi perjantaista alkaen, josta Perjantai/Lauantai-yö (31.03.-01.04.) välinen on ennusteen mukaan todella talvisen kylmä, -10°C. Lumen määräksi tosin tulisi nyt enää 4cm, mutta jos kelit menevät noin kylmäksi, saattaa olla, että sääaseman mastoasennus siirtyy viikolla. Sitä en haluaisi, mutta jos näin käy niin asennus siirtyy.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Helsingissä: 18.06.2025
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2025; Helsinki/Viikinmäki
1 ukkospäivä, joka
1 Näkö- ja kuulohavainnoin
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

Snowi

Täälläkin satoi eilen ensin aika pitkäänkin pelkkää vettä, kunnes yöllä sade muuttui hyvin nopeasti lumisateeksi. Lunta tuli yhteensä 4 sentin edestä ja taas on valkoisena maa useasta paikasta :)

Kesäaikaan siirtyminen meni sääohjelmilta oikein mallikkaasti. WXSIM:iin pitää harmillisesti vaihtaa kesäaika aina käsin kolmeen eri ohjelmaan. Tuo voisi toimia mielummin automaattisesti kuten esim. WD:ssa ja WL:ssa.

Jussa

Kevät ;D Yöllä tuli taas n. 10cm lunta. Äkkivilkaisulla, Puolangalla 106cm ja Rovaniemellä 100cm, talven suurimmat syvyydet tähän mennessä taitaa olla? Ranuallakin 92cm. Taivalkosken lumensyvyys päivittynee aamupäivän aikana, mutta yli 90cm mennään :)

Kittilän Kenttärovallakin näkyy olevan 97cm.