Uutiset:

22.03.2025
FinWX:n ja Ilmatieteen laitoksen välinen säädatan vastaanottopilotti on päättynyt

Säädataa siirtävä datasilta ajettiin alas 22.03.2025 kello 02:00. (22.03.2025, 00:00 UTC).

Ilmatieteen laitoksen terveiset asian tiimoilta voitte lukea täältä.

Main Menu

Kevät 2013

Aloittaja Jussa, lauantai, 02.03.2013, 12:15

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

jpaasov

___________________________
FinWX Tampere-27

Jussa

Juuri tuo :) Kiitti, en osannut hakea oikeasta paikkaa eikä hakusanat tuottanut tulosta.

Snowi

Taitaa tulla kylmin maaliskuu 50-70 vuoteen, joten kovin usein ei ihmiselämässä tälläisiä koeta  ;D. Nyt voi jo sanoa, että on kyllä poikkeuksellinen sää ollut nyt maaliskuussa.

Lehdessä meteorologit enteilivät, että hypätään melkein suoraan talvesta kesään ja itsekin uskon, että kovin kaukana ei tuosta olla. Terminen kevät saattaa tänä vuonna olla todella lyhyt. Myös kevättulvat saattavat olla tänä vuonna normaalia pahemmat.

Klaukkalassa maaliskuu on ollut keskilämpötilaltaan tämän talven kylmin, mutta ei kuitenkaan ole kuin 0.3 asteen verran eroa joulukuuhun. Mutta uskoisin, että pysytään kuitenkin joulukuuta kylmemmissä merkeissä. Ensin todella lauha helmikuu ja sitten erittäin kylmä maaliskuu, mites nämä nyt näin päin ovat keikahtaneet?  :)

weatherc

Kylmää on muttei poikkeuksellista, näin FMI:n sivujen mukaan.

LainaaViime päivien kaltaisia kylmiä lämpötiloja ei havaita läheskään joka vuosi maaliskuun puolivälissä, mutta ne eivät ole myöskään poikkeuksellisia vuodenaikaan nähden. Vastaavanlaisia maaliskuisia lämpötiloja havaittiin useita kertoja 1960–1980 -luvuilla. Esimerkiksi Kittilän Pokassa mitattiin vuonna 1981 maaliskuun 12. päivä -42,8 astetta. Alin Suomessa maaliskuussa mitattu lämpötila on Sallan Tuntsan asemalla 1.3.1971 mitattu -44,3 astetta
Lähde: http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/630893

Täällä mennään -7.8 asteessa maaliskuun osalta tällä hetkellä. Asemahistorian tasolla se on 5:s kylmin kuukausi.

Jussa

Täällä 20 päivä asti keskiarvo nyt -17.3. En tiedä Taivalkosken maaliskuun kaikkien aikojen ennätystä, mutta Sodankylässä se on -16.6 vuodelta 1962, eli kyllä tämä maaliskuu on täällä ollut äärimmäisen kylmä ja poikkeuksellinen. Loppuukuu tosin nostaa keskiarvoa, saas nähdä kuinka paljon.

weatherc

Juu, koko kuun keskiarvot ovat kyllä aika matalat, täällä ollaan 6 astetta alle FMI-norm tällä hetkellä.
Sehän kertoo myös se että kuukausi on 5:llä sijalla koko asemahistoriassa ja se että merellä jäät kasvavat edelleen.
Se joka toivoi pääsevänsä saaristoon soutelemaan pääsiäisenä voi unohtaa koko jutun ja ottaa hydrokopterin mini-busterin sijaan  ;D

Mutta ainuttakaan alinta lämpötilan ennätystä ei vissiin tässä kuussa olla lyöty virallisella tasolla, tosin aika läheltä hiipattu kylläkin.

J.Jäntti

Kevät on niin ikään täällä Lohjalla jämähtänyt totaalisesti paikalleen.
Keittiön puoleiselta (= pohjoinen) katolta alas tulossa olleet lumet ja jäät ovat jo metrin matkalta rännistä lukien kääntyneenä alaspäin. Reunat ovat sulaneet osittain, mutta alas ei vain tulla, ei sitten millään. Auringon vaikutus on kuitenkin piha-alueella merkittävä. Suuren osan ajasta lämmittää tuo mollukka tuota piha-aluetta niin, että lumet siitä vähitellen sulavat, mutta sitten kun lämpöteho loppuu, onkin edessä pääkallokeliä koko pihatien mitalta. Olen paiskonut yhden 25kg:n säkin verran jo hiekkaa tuolle tien pätkälle, mutta kun se ottaa ja sulaa auringon paistaessa ja iltaan mennessä piha on taas luistinrata, kun hiekka palvelee tarkoitustaan jääkerroksen alla.

Kovinta touhu on ollut autoni vaurioituneelle tuulilasille. Saimme auton tuulilasiin neljä lasia hajottanutta iskemää kahdessa päivässä, jota voinee pitää jo jonkinlaisena ennätyksenä. Niistä ensimmäinen aloitti hämähäkin näköisenä, mutta -20°C ja ±0°C:n välillä sahaava ulkolämpötila ja tasaisesti aaltoileva auton sisälämpötila saivat tämän hämähäkin muuttumaan linnuksi, eli säröistä reunimmaiset aloittivat venymisen. Viikon verran katsoin epäuskoisena tuota tapahtumaa ja sitten lopulta oli pakko toimia. Tässä kohtaa tämä menee vähän OT:n suuntaan, mutten voi olla tätä kokemusta jakamatta teidän kanssanne. Menin Helsingin päässä, Kallion kaupunginosassa sijainneeseen tuulilasiliikkeeseen. Vastaanotto siellä oli lähinnä luokkaa "Mitä .... sinä tänne oikein tulet, painu sinä täältä hevon... ja rapido" ja kun sain taivuteltua yhden varsin ärsyyntyneeltä tuntuneen äijän ulos pakkaseen, tuomitsi mies lasin kolmessa sekunnissa vaihtokuntoiseksi ja oli vielä närkästyneemmän oloinen, kun sanoin, ettei minulla ole rahallista valmiutta pulittaa liki 450€ töineen uudesta lasista ja halusin vain saada säröjen etenemisen pysäytettyä porauksella. Minuutin sain ukkoa taivutella ja lopulta hän siihen suostui, vaikkei kuulemma nähnyt sitä korjauksena (enkä minä sitä sellaisena hänelle tarjonnutkaan). Lopulta tuulilasiin saatiin kaksi reikää, aikaa kului sellaiset pari minuuttia ja hinta oli "sitä mitä kahvikassaan laittaa". Tarjosin 1,10€, joka oli ainoa käteisvaranto sillä hetkellä. Ei kelvannut ja niin mies katosi poranterineen, dremeleineen, ikkunanpesuaineineen päivineen sisään ja transaktio katsottiin suoritetuksi peltioven rämähdyksellä ilman näkemiin sanomisia tai oikeastaan mitään muutakaan. Ihme paikka. Taidanpa testata lohjalaista palvelutasoa seuraavaksi.

Mutta palatakseni takaisin tähän "kevääseen", jos ennuste pitää paikkansa, että kevät ohitetaan ja tulos on liki suoraan kesään niin saapahan nähdä, kuinka tuo tontin viereinen oja käyttäytyy. Sain vastakkaisen puolen naapurin kimppuuni jonkin aikaa sitten aamulla. Hän oli suuttunut siitä, että olin dumpannut pihan lumimääriä kaupungin ojaan, joka sattui olemaan hänen puolella tietään. Mies känisi minulle omalta tontiltaan tien yli, että hän on lumia luonut omalla tontillaan yli 50 vuotta eikä kukaan ole kuulemma tehnyt näin tökerösti. Sitten siteerattiin kaupungin järjestyssäännön pykälää, jossa kuulemma sanotaan, että kaupungin tontille ei saa kaataa lumia ja minä poika olin jo sitä moskaa paiskonut ojaan kuukausikaupalla. Sitten hän uhitteli tulvalla ja puhui, että olivat vesimassat joskus ylittäneet kyseisen tien suoraan hänen puolelleen kaupungin tonttia ja houraili jotain autotalliin tulleesta vedestä (jota hänellä ei ole ja minulla on). Kun yritin ukolle selittää, että kyseessä on toinen talveni tällä tontilla, ei sillä ollut vaikutusta, vaan ukko hiiltyi lisää ja tulenpalavalla intohimolla kertoi, että hän "vastavuoroisesti ihan vi***illakseen" kaatoi oman tonttinsa lunta minun puolelleni kaupungin ojaa.

Vastavetona vuorokautta myöhemmin minä vedin nipun villasukkia ja kumisaappaat jalkaan ja menin avaamaan ojaa sen verran, että jos vettä alkaa tulemaan, se sulattaa lumet mennessään, eikä jää jumiin. Lumet heitin omalle tontilleni ja avasin tien alittavalle ojan betonirummulle tien vettä varten auki. Huomasin, että jääkerroksen alla virtaa vesi, joten jääpadon muodostuminen tähän pisteesen on epätodennäköistä. Menin myös tarkistamaan vastapuolen rummun pään tilanteen siltä varalta, että tarvitaanko siellä lapiota. Ei tarvittu: Helmikuussa läpi virrannut vesi oli kaivanut eräänlaisen tunnelin, joten jos oja yrittää tulvia, tilanne on minun puoleltani kunnossa. Ennen poistumistani naapurin puoleiselta kaupungin tontilta katsoin veden kulkusuuntaan ja hämmennyin: Minulle tuli ukko känisemään kaupungin ojaan lumien dumppaamisesta ja mies itse oli 50-vuotisella kokemuksellaan tehnyt ihan täysin samoin. Hänellä oli vain ojaan verrattuna tontti minua hieman korkeammalla, joten hänellä on sen kautta leveämp ja isompi dumppivolyymi käytettävissä, kuin minulla.

En ole tuon, hänen aloittamansa konfliktitilanteen jälkeen, ollut hänen kanssaan enää missään tekemisissä, mutta aina, kun heilun ulkona noiden pihanhoitotarvikkeiden kanssa, ilmestyy tämä pikkufasisti istumaan ikkunan ääreen tuijottamaan, etten vain vahingossakaan toista virhettäni. Se jos joku on rasittavaa ja talvista naapurisopua parhaimmillaan.  ::) ::)
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2025
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2025
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2025; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

Snowi

Lainaus käyttäjältä: weatherc - torstai, 21.03.2013, 20:43
Kylmää on muttei poikkeuksellista, näin FMI:n sivujen mukaan.

LainaaViime päivien kaltaisia kylmiä lämpötiloja ei havaita läheskään joka vuosi maaliskuun puolivälissä, mutta ne eivät ole myöskään poikkeuksellisia vuodenaikaan nähden. Vastaavanlaisia maaliskuisia lämpötiloja havaittiin useita kertoja 1960–1980 -luvuilla. Esimerkiksi Kittilän Pokassa mitattiin vuonna 1981 maaliskuun 12. päivä -42,8 astetta. Alin Suomessa maaliskuussa mitattu lämpötila on Sallan Tuntsan asemalla 1.3.1971 mitattu -44,3 astetta
Lähde: http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/630893

Täällä mennään -7.8 asteessa maaliskuun osalta tällä hetkellä. Asemahistorian tasolla se on 5:s kylmin kuukausi.

Itse tarkoitin nimenomaan keskilämpötiloja ja lähinnä Etelä-Suomen osalta, pohjoisen osalta en osaa tarkemmin sanoa. Mutta juuri pari päivää sitten Ilmatieteen laitokselta sanottiin, että tästä saattaa tulla jopa kylmin maaliskuu Helsingissä 70 vuoteen ja se tarkoittaa poikkeuksellista säätä, sillä poikkeuksellinen tarkoittaa meteorologiassa sellaista tapahtumaa, joka tapahtuu noin pari kertaa 100 vuodessa. Maaliskuu menee top5 kylmimmän maaliskuun joukkoon Helsingissä ja kuulemma mahdollisuuksia on jopa sinne top 3-2 paikkeille.

weatherc

LainaaItse tarkoitin nimenomaan keskilämpötiloja ja lähinnä Etelä-Suomen osalta, pohjoisen osalta en osaa tarkemmin sanoa. Mutta juuri pari päivää sitten Ilmatieteen laitokselta sanottiin, että tästä saattaa tulla jopa kylmin maaliskuu Helsingissä 70 vuoteen ja se tarkoittaa poikkeuksellista säätä, sillä poikkeuksellinen tarkoittaa meteorologiassa sellaista tapahtumaa, joka tapahtuu noin pari kertaa 100 vuodessa. Maaliskuu menee top5 kylmimmän maaliskuun joukkoon Helsingissä ja kuulemma mahdollisuuksia on jopa sinne top 3-2 paikkeille.

Se on totta että keskilämpötila on kyllä pikemmin tammikuinen kun maaliskuinen. Ihmeen sitkeäti pysynyt tämä keli.
Toisaalta, kun katselin omaa tilastoa niin 2006 maaliskuu oli melkein yhtä kylmä, -5 astetta ja rapiat.
Silloinkin oli alin lämpötila -20 kylmemmällä puolella.
Muut maalikuut ovat sitten olleet asteen pari nollan molemmin puolin.

GFS:ssä tuo Grönlannin korkeapaine kävi yli 1070 hPa:n mutta todellisuudessa 1062 hPa:ssa Norjalaisen aviisin mukaan. Myös Huippuvuorilla on lyöty ennätykset noin 10 hPa:lla.

miihkali

J Laiho kirjoitteli kevään kunniaksi naapuristaan. Onhan tuo mukavaa kuulla, että myös muilla on ongelmallisia naapureita. Pohjois-Karjalassa eleli aikoinaan naapuruksina kaksi maanviljelijää, joille molemmille tuli tarvis uudesta tiestä, joka johtaisi päätielle. Eivät vain päässeet sopimukseen, kumman puolelle tie yhteiskäyttöä varten tehtäisiin. Tekivät lopulta kumpikin oman tien omalle maalleen. Teiden väli oli 15 metriä. Homma jatkui niin, että talven tultua traktoreiden linko oli kummallakin säädetty siten, että lumet lensivät naapurin puoleiselle tielle. Huhu kertoi miesten tuijottaneen toistensa lumihommia ikkunan läpi. Sanallakaan ei kumpikaan toisen puuhiin tarttunut, mutta toisen lopetettua linkouksen, hyökkäsi toinen samaan hommaan ja järjesti lumet kaksinkertaisena takaisin. Sen ajan traktorit olivat jotain muuta kuin nykyiset. Voi hyvin kuvitella risupartaisen maanviljelijän kopittoman traktorin rattiin. Ilkikurinen ilme kasvoillaan tämä rutuuttaa Fordsonia ja rähähtelee nauruun lumimyräkän keskellä. Nauru ehkä katkeaa lingon haukatessa kitaansa ison kiven, mutta jatkuu kiven löydettyä uuden paikan naapurin puolelta.

Oma yläkerran naapurini, 73-vuotias taiteilijamummo, on tullut levottomaksi näin keväällä. Pöntössä on tuuli käynyt normaalia enemmän. Ovien kiinnilaitto sujuu vauhdikkaasti, ruokalistan esittely suoritetaan porraskäytävätuuletuksella ja yöt kolistellaan tavaroita pudottelemalla. Osa kolinoista kylläkin tulee luista ja kuluneista nivelistä. Häirikkövanhukset ovat aika harvinaisia, mutta sitäkin ikävämpiä naapureita. Kaikkivoipaisuuden lisäksi ilmenee jonkinlaista neuroottisuutta, joka sitten tulee esiin asumisen moninaisissa muodoissa. Portaassa hän on ainoa osakkeenomistaja, muut olemme vuokralaisia. Tämä on tullut selväksi jo monta kertaa. Laki tosin ei erottele asukasta tässä suhteessa, vaan kaikki olemme tasavertaisia noudattamaan järjestyssääntöjä. Olen jo jonkin aikaa harrastanut woodoota ja pistellyt neuloja mummon näköiseen nukkeen, mutta huonolla tuloksella. Nyt on toiveissa, että hän muuttaa keväällä. Niinpä muilla asukkailla on pienet juhlat tiedossa sen kunniaksi.