Naruskan helmikuun keskilämpötilaksi muodostui loppulitviikissä -19,8 astetta. Keskiarvomittauksessa ei ole mukana sääaseman tämän talven ennätys -40,7 astetta, kun Wunderin laskentaan ei mahtunut mukaan kuin -40,0 astetta rajoittimen iskettyä mittalaitteistoon. Kiitoksia vielä Päällikölle rajoittimen poistamisesta. Tänä keväänä tuskin enää liikutaan -40 asteen kylmemmällä puolella. Ukalle käy kaikki, kunhan ei ensimmäisenä hilippasta viidenkympin rajoittimelle ;).
Perttelin datat Helmikuulta...
Kuukausi oli ylivoimaisesti kylmin Helmikuu aseman historiassa, -10.2°:lla. Se ei ihan riittänyt aseman kylmimmäksi kuukaudeksi joka on viime vuoden Tammikuu. FMI Kärkkään 1970-2000 verrattuna kuukausi oli 4.5° kylmempi kun normaalisti.
Alimmaksi tuli uusi asemaennätys -26.3°.
Tänä talvena ollaan oltu peräti 14 päivänä alle -20 joka on myös uusi ennätys metrimitalla. Mainittakoon että vuosina 2008 ja 2009 ei oltu alle -20 kertaakaan.
Lämmitystarvetta tuli lyhyestä kuukaudesta huolimatta yli 800°. Tämä oli kolmas 800 ylitys asemalla. Tämä tietää "kivaa" lämmityslaskuihin kun 2 yli 800° kuukautta tänä talvena eikä se Tammikuukaan mitenkään lämmin ollut (720°).
Klaukkalassa Helmikuun tilastot näyttää tältä:
Keskilämpötila: -10,8°C
Alin lämpötila: -27,1°C
Ylin lämpötila: +1,8°C
Lumisademäärä: 24cm
Tuulen matka: 2316km
Kylmä kuukausi tuosta tuli, mutta ei silti yllä viime vuoden tammikuun lukemiin, jolloin keksilämpötila oli tasan -12°C. Alimman lämpötilan ennätys meni rikki, mutta kylmin päivä ja yö ennätykset säilyivät viime joulukuulla. Ilman lämmintä alkua, olisi helmikuusta tullut aseman kylmin kuukausi.
Vihdoinkin saatiin kunnon tauko lumisateista, sillä lunta ei ole täällä satanut 2.5 viikkoon. Ei tarvi olla jatkuvasti kolaamassa tuolla pihalla :). Helmikuussa tosin tehtiin yhden päivän lumisademäärän uusi ennätys, sillä 8. helmikuuta lunta tuli 15cm. Muuten olikin aika hiljaista lumisateiden osalta.
Kovin tuulinen ei myöskään ollut tämän vuoden helmikuu. Viime 4 kuukautta ovat kaikki olleet tuulisempi kuin helmikuu. Varsinkin pakkasjakson aikana oli pitkä erittäin vähätuulinen jakso. Alku kuussa oli puolestaan kunnon tuulia ja 9. päivä oli ihan kunnon myräkkäkin.
Tästä sitten alkaa kevään odottelu ja selviä kevään merkkejäkin on jo ilmassa. Auringonpaistetta on viime päivinä riittänyt ja lämpötila on noussut lähelle nollaa. Viime vuonna käytiin 21 päivänä nollan yläpuolella ja se verotti heti lumensyvyyttä. Saas nähdä miten tänä vuonna käy. On luvattu kylmää kevättä, mutta ei tästä varmaan mitenkään erityisen kylmä tule. Mielenkiintoista myös nähdä onko nyt tänä vuonna vielä vappuna lunta maassa ;D. Viime vuonna nimittäin sanoin, että tuo yksi lumikasa ei tuosta sula ennen vappua, mutta niin se vain suli auringon paisteessa.
Lainaus käyttäjältä: weatherc - tiistai, 01.03.2011, 16:44
Lämmitystarvetta tuli lyhyestä kuukaudesta huolimatta yli 800°. Tämä oli kolmas 800 ylitys asemalla. Tämä tietää "kivaa" lämmityslaskuihin kun 2 yli 800° kuukautta tänä talvena eikä se Tammikuukaan mitenkään lämmin ollut (720°).
Onko sulla muuten WD:ssa Average/Extremes sivulla lämmitystarvelukemana tuo alkuperäinen 18.3? Mietin vain kun itse muutin lukemaksi tasan 17, joka on Suomessa käytettävä lukema, niin mulla nuo lukemat on jonkin verran alemmat. Jos tuon muuttaa 17:ksi, niin pystyy hyvin vertailemaan muihin lämmitystarvelukuihin omia lukemia. Tosin sulla tuota dataa on selvästi pidemmältä ajalta kuin minulla ja niiden kaikkien muuttaminen vastaamaan 17 lukemaa voi kestää jonkin verran :). Mutta silleen sen saa aika helposti, kun vain miinustaa 1.3 kaikista päivälukemista.
LainaaOnko sulla muuten WD:ssa Average/Extremes sivulla lämmitystarvelukemana tuo alkuperäinen 18.3?
On juu ;D
Ihmeen hiljaa taas täällä Suomen puolella talvesta ja sen jekuista, noh, lahden toisella puolelta kuuluu seuraavaa, että kaikki liikenne Merenkurkussa, ei vaan RG-Linen purkki Vaasan ja Uumajan välillä joka ei saa lähetä mihinkään ilman jäämurtajan apua, pysäytetään mitä todennäköisemmin huomenna turvallisuusysitä toistaiseksi. :o
Täällä jännätään meneekö pakkasputki poikki, lähelle nollaa kyllä taidetaan mennä. Tuossa noita NWN:n lämpötiloja seuraillut, niin pohjanmaalla näkyy olevan jo 6 astetta lämmintä. Tuntuu hieman korkeilta nuo lukemat, kun viralliset asemat ei näytä kuin muutamaa lämpöastetta tai nollaa. Onkohan asemien lämpötilasensorit liikaan auringossa vai mikä tuon selittää?
Tänään on ollut kunnon t-paitakeli, sen verran lämmin tuolla ulkona on. Sain vihdoinkin vaihdettua muutaman pihalampun lamput. Kokeilin vaihtaa niitä viimeksi -20 asteen pakkasessa, eikä meinannut saada lamppujen kupuja irti, joten nyt lähti sitten vähän helpommin :)
LainaaTuossa noita NWN:n lämpötiloja seuraillut, niin pohjanmaalla näkyy olevan jo 6 astetta lämmintä. Tuntuu hieman korkeilta nuo lukemat, kun viralliset asemat ei näytä kuin muutamaa lämpöastetta tai nollaa. Onkohan asemien lämpötilasensorit liikaan auringossa vai mikä tuon selittää?
Osittain kyllä. Se on NWN:än yksi perusongelmista eikä niitä tahdo millään saada karsittua ulos muuta kun poistamalla asema. Nyt kun katsoo nwn:än karttaa niin näyttää aika ok:lta paitsi pari 9 asteen asemaa jotka selvästi auringon lämmittämiä.
Mikä ihmeen kylmä paikka tämä sitten on? Täällä "vain" 1.9 kun naapuriasemat hilluu 4-5 asteessa? ;D
Sinne paineli kylmääkin kylmempi Helmikuu ja tältä näyttävät FinWX Helsinki-42:n kaikki Helmikuut:
2006: Ylin: + 2,3°C, Alin: -21,4°C, Keskilämpötila: - 7,3°C, Sademäärä: 0,0mm
2007: Ylin: + 2,2°C, Alin: -23,8°C, Keskilämpötila: - 8,7°C, Sademäärä: 18,8mm
2008: Ylin: + 5,9°C, Alin: -10,3°C, Keskilämpötila: + 0,4°C, Sademäärä: 17,3mm
2009: Ylin: + 2,6°C, Alin: -12,2°C, Keskilämpötila: - 3,7°C, Sademäärä: 3,8mm
2010: Ylin: + 0,3°C, Alin: -22,4°C, Keskilämpötila: - 9,2°C, Sademäärä: 14,7mm
2011: Ylin: + 1,3°C, Alin: -26,6°C, Keskilämpötila: -11,4°C, Sademäärä: 11,2mm
Kuten nähtävissä on, kuluneen vuoden Helmikuu näytti kaikille muille Helmikuille närhenmunat. Sääaseman kylmyysennätys vuodelta 2007 murskattiin 2,8 asteella ja keskilämpötilan alin ennätys vuodelta 2010, 2,2 asteella. Keskiarvoa ei juurkiaan hetkauttanut edes hetkellinen suojan puolella käynti mikä selittynee osaksi sitä, että kyseinen lukema oli vain hetkittäinen. Kuten aikaisempina kuukausina, sademäärät eivät ole vertailukelpoisia keskenään, koska sademittarilla ei ole lämmitystä. Sademäärät ovat lähinnä nollan yläpuolella tapahtunutta lumen sulamista, jonka sademittari on rekisteröinyt.
Ukan pakkaspäiväjakso roikkuu vieläkin hiuskarvan varassa. Nyt on pysytelty miinuksella enää -0,3 astetta. FMI:n Naruskan sääaseman grafiikassa ei ainakaan näy punaista, mutta käppyrä on sielläkin nollaviivassa melkein kiinni. Sallan kirkonkylän asemalla on tänään käyty nollarajan plussan puolella reippaasti, ehkä asteen verran. Aika ihmeellistä on sekin, ettei lämpötilaa voi näyttää lukuna noilla asemilla, vaan käppyrästä joutuu arvioimaan :o-
Ukalta ei ymmärrystä heru niille asemille, joiden lämpötilaan aurinko pääsee vaikuttamaan. Ukka ruotaisi pienen miettimisen jälkeen omasta päästään kartanolta muutaman peltiputkenpätkän ja uretaania. Kukkapurkin katokseksi sai ostaa rautakaupasta. Jalustaksi löytyi rautarunkoinen pöytä. Normaali jokahemmon kotityökaluilla viritelmä kasaan ja laitetuuletin hurraamaan putken yläpäähän. Putkeen lämpötila-anturin ja kosteusmittarin yhdistelmä. Sitten viritelmä katveeseen ja pois rakennuksen lämpösäteilystä. Ja se oli laakista siinä. Äkkiseltään pidän laitettani jopa yksinkertaisempana kuin lautasviritelmiä, jotka nekin oikein rakennettuina tietenkin saadaan toimimaan.
KärSään Heikki rakensi laitteen sarjanumeroltaan 2. Siellä se pelittää tismalleen yhtä hyvin kuin Ukan valmistenumeroltaan 1. Ja jos kaksi niinkin törppöä kuin Ukka ja Heikki saivat toimivat pelit, niin tosi tumpelo pitää olla sen, joka ei saa tuommoista rakennettua. Perusrakenteen näkee Ukan sääaseman FinWX:n osiosta TEKNISET TIEDOT.
Jos me yksityiset harrastajat joskuskaan ollaan edes toiveissa päästä jakamaan sääasemien tietoja jonnekin isompiin järjestelmiin, niin kyllähän niiden sinänsä tarkkojen mittalaitteiden sijoittamiseen pitää löytyä sen verran viitseliäisyyttä, että miettii jokainen kohdallaan, mihin lämpömittarinsa tökkää.
Ihan turhahan meidän kenenkään on stressata NWN:n ja FinWX:n sivustojen ylläpitäjiä tyhjänpäiväisilä ongelmilla, joihin Ukka laskee aurinkovaikutteiset lämpötilalukemat. Kesään on aikaa ja ohjeita sivut väärällään ja rautakaupat kamaa täynnä. ;)
Maaliskuu näyttäisi noudattavan ainakin Helsingin Kannelmäessä tutuksi tullutta kaavaa: Ensin heitetään "demoversio" keväästä päälle ja sitten lyödään lappu luukulle pohjoisen ilmavirtauksen myötä ja kun päivälämmötkin jäävät nollan alapuolelle, luvassa on taas kerran luistelua, kiroilua ja epätoivoa.
Kulunut päivä on ollut tästä potentiaalisesta uhastaan huolimatta erittäin keväinen ja erittäin lämpimän tuntuinen lohduttoman pitkältä tuntuneen kylmän kelin jälkeen.
Tuli käytyä paikallisella romuauto-osastolla, kun maantielaivani vilkkurele päätti tulla käytettävyytensä päähän pakkasten jälkeen maanantaina ja päätti hirtättää auton oikeanpuoleisen vilkun lopullisesti päälle ja toiselle puolelle se vain vilkautti kerran vain sammuakseen. Rele varoitteli ystävällisesti ensin, mutta lopulta rikkoontui tiistaina illalla kokonaan niin, että vaikka autosta otti sytytysvirrat veks, pelkääjänpuoleinen vilkku oli ja pysyi päällä. Tämän kymmenen uutisten loppukevennyksen arvoisen tilanteen sai takaisin lähtöpisteeseen vain vetämällä kyseinen rele irti sulake/relelaatikosta.
Autoromuttamolla käynti osoittautui onnistuneeksi ja maantiehirviö on taas ajokelpoinen tänne Suomen eteläosan hetkellisiin liikennekaaoksiin. Lunta romuttamolla makaavien olevien autojen päällä oli paljon, mutta ne sulivat auringossa sen verran vauhdikkaasti, että vettä valui lumen reuna-alueelta norona jokaisessa kohdassa, johon vain aurinko pääsi paistamaan. Myös tukkeutuneet tai jääkannen alla olevat sadevesiviemärit alkavat muistuttamaan itsestään paikallisten pikkujärvien muodossa, joita ajoteille oli myös päässyt muodostumaan.
Vuonna 2007 käytiin Maaliskuun viimeisellä viikolla jopa perin kesäisen tuntuisissa +17,4°C lämpötiloissa Kannelmäessä, kun kevätmyrsky oli painellut ensin alueen yli ja korkeapaine pääsi vaikuttamaan alueelle. Tosin tällaiseen äärilukemaan en usko. Minulla on sellainen kutina ollut jo jonkin aikaa, että tulemme mahdollisesti näkemään pariin otteeseen jopa -15°C lukemia täällä Etelä-Suomessa, ennenkuin talvi väistyy kunnolla. Kaikki Maaliskuun mittaustulokset tällä sääasemalla on kuitenkin olleet joka kerta yhtä mieltä: Maaliskuun viimeisellä viikolla pitäisi olla hyvin selvät kevään merkit luettavissa lämpötilan suhteen.
Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - keskiviikko, 02.03.2011, 20:35
Ukalta ei ymmärrystä heru niille asemille, joiden lämpötilaan aurinko pääsee vaikuttamaan. Ukka ruotaisi pienen miettimisen jälkeen omasta päästään kartanolta muutaman peltiputkenpätkän ja uretaania. Kukkapurkin katokseksi sai ostaa rautakaupasta. Jalustaksi löytyi rautarunkoinen pöytä. Normaali jokahemmon kotityökaluilla viritelmä kasaan ja laitetuuletin hurraamaan putken yläpäähän. Putkeen lämpötila-anturin ja kosteusmittarin yhdistelmä. Sitten viritelmä katveeseen ja pois rakennuksen lämpösäteilystä. Ja se oli laakista siinä. Äkkiseltään pidän laitettani jopa yksinkertaisempana kuin lautasviritelmiä, jotka nekin oikein rakennettuina tietenkin saadaan toimimaan.
Ihan turhahan meidän kenenkään on stressata NWN:n ja FinWX:n sivustojen ylläpitäjiä tyhjänpäiväisilä ongelmilla, joihin Ukka laskee aurinkovaikutteiset lämpötilalukemat. Kesään on aikaa ja ohjeita sivut väärällään ja rautakaupat kamaa täynnä. ;)
Siinä tapauksessa FinWX:n Päällikkö istuu syytettyjen penkillä kuin naputettu. ;) ;D
FinWX Karjalohja-12:sta on aamuauringon virhelukemat kiusanneet niin pitkään, kun asema on ollut pystyssä. Sitä on yritetty korjata mm. näyttämällä La Crosse-sääaseman lämpötila/kosteusanturin sääsuojan kulmille Dremeliä, avaten ne ilman vapaammalle kululle ja anturin eteen on viritetty mattavalkoiseksi spraymaalattu köyhän miehen auringon säteilysuoja, jolla on pyritty saamaan minimoitua aamuauringon vaikutusta. Tässä stuntissa on jopa osin onnistuttukin ja lämpöpiikki ei ole enää läheskään niin paha, kuin mitä se on aiemmin ollut. Valitettavasti se ei vain riitä; Piikki ja virhe näkyvät edelleen ja valitettavasti se yrityksistä huolimatta vain pahenee kesää kohti mentäessä, kunnes auringon nousupiste muuttuu sen verran, että talon lähellä oleva metsänreuna sen peittää. Häiriöitä tulee kesällä myös ajoittain illalla auringon vastaavasti laskiessa, kun se pienen hetken osuu lämpömittariin. Tämä ei tosin muodosta piikkiä, mutta pienen kukkulan lämpötilakäyrään kuitenkin.
Olen todennut, ettei asennuspaikkana käytetty, mustaksi maalattu seinä taida ollakaan kovin optimaalinen paikka tällaiselle järjestelmälle, joten kun sääasemalle tehdään jossain vaiheessa tuntuva remontti (jossa koko sääasema vaihtuu Peet Bros-asemaksi), tullaan lämpötila-anturin asennuspaikalle uhraamaan huomattavasti enemmän aikaa nyt, kun tiedetään, mihin kohtiin aurinko pääsee paistamaan.
Näissä Ukan kirjoituksissa saattaa monestikin käydä niin, että lapset menee pesuvesien mukana...
Ukka ei itsekään ole lähelläkään virheetöntä, eikä Ukan nämä säävermeetkään ihan huippua vältämättä miltään kohdalta ole, mutta ainakin joissain asioissa on parasta yritetty. Ja vahingossa onnistuttu.
Jos tämä kalikka kalahti Päällikön nilkaan, niin siitä Ukka ei säikähdä. Sen verran olen Päällikköä tässä parin vuoden aikana tullut tuntemaan, etten epäile, etteikö asioita pyritä parhaalle mahdolliselle mallille laittamaan.
Nyt tätä kirjoitettaessa on Ukan PeetBrosin lämpötila-anturi alkanut näyttää 0,1 astetta plussan puolella. Lukema ei satavarmasti ole aurinkolukema. Naruskan Retkeilymajan sääaseman yhtäjaksoinen pakkasjakso on päättynyt 2.3.2011 noin klo 21.05. Se alkoi 5.11.2010. ;)
NWN:ssä olen jo pariin kertaan miettinyt asettaa ehdoksi sätelilysuojan (ihan se ja sama minkämallinen kunhan toimii) tai 100% varjopaikka. Tämä siksi että noita piikkejä ilmenee ja niistä tulee joka kevät/kesä palautetta.
Tiedän että tämä karsisi osan asemista pois ja se onkin syy miksi en ole sitä tehnyt, vielä.
Toinen vaihtoehto on että asemat jotka eivät täytä tuota ehtoa näytetään/käytetään vain aseman aringonlaskun ja nousun välisenä aikana. Täysin tehtävissä oleva juttu koska jokaisen aseman aurinkoajat ovat tiedossa.
Siinä on Ukka täysin oikeassa että jos edes toivotaan että joskus saatais datamme isomman laitoksen tietoihin olisi tuo aivan satavarmasti ehtona. Eikä se tee-see-itse-suoja mitenkään vaikea ole tehdä siten että saa nuo piikit kuriin.
Laiholle lohdutukseksi, myös Daviksen ilman tuuletinta olevalla suojalla ilmenee kumpuja lämpötilakäyrässä kun aurinko paistaa anturiin, eli oman kokemuken mukaan juju on se ilman liikkuvuus eli tuuletin ettei ilma pääse jämähtämään suojan sisälle jos tyyntä ;)
Taisi se pakkasputki katketa täälläkin, tosin sata varma en ole asiasta, koska olen kyläilemässä. Tässä etelän puolen vaaranrinteellä lämpötila käväisi iltapäivällä vain hivenen plussalla, että pienen pieni mahdollisuus on olemassa ettei putki olisi katkennut. Se tarkentuu tässä tulevina päivinä. Nyt illasta tässäkin ollaan menty selvästi pakkaselle. Jos pakkasputki katkesi tänään, kesti se täten n. 118 vuorokautta alkaen 4.11 illalla ja päättyen 2.3 iltapäivällä.
LainaaKärSään Heikki rakensi laitteen sarjanumeroltaan 2. Siellä se pelittää tismalleen yhtä hyvin kuin Ukan valmistenumeroltaan 1. Ja jos kaksi niinkin törppöä kuin Ukka ja Heikki saivat toimivat pelit, niin tosi tumpelo pitää olla sen, joka ei saa tuommoista rakennettua. Perusrakenteen näkee Ukan sääaseman FinWX:n osiosta TEKNISET TIEDOT.
Voin vahvistaa tämän pitävän paikkansa.
Aluksi nähdessäni Ukan rakennelmasta kuvia en uskonut sen auttavan lukemien paikkansapitävyydessä.
Olen kokeillut La Crosse-sääaseman lämpötila-anturin säteilysuojaukseen lautassuojaa tuulettimella ja vielä valkoiseksi maalattua rimakehikkosuojaa samalla kertaa ilman tyydyttävää tulosta.
Naruskalle näyttää tulleen helle, FMI asema näyttää + 0,4 astetatta, oma +0,2 asstetta ja Naruskan ukko +0,1 astetta
Kovin paljoa kovempia tuulilukemia ei kuluneen vuorokauden aikana Naruskalla enää ole kaivattu, mitä tänään on saanut nurkissa kuunnella. PeetBrosin tuulimittari on jo kahden ja puolen vuorokauden ajan saanut rallattaa tauotta tuolla katolla viidentoista metrin korkeudella maasta. Täytyisi jonkun matemaatikon tieteellisestä mielenkiinnosta laskea, kuinka monta kertaa kuppikolmikko on akselin ympäri saanut noiden tuulikäppyröiden piirtämiseksi saanut pyörähtää.
Maa-alueen talvituuliksi nämä tämänpäiväiset kymmenen sekuntimetrin keskituulet lähelle parinkymmenen sekuntimetrin puuskineen ovat ainakin Ukan huteran muistin varaisesti mietittynä suhteellisen onneksi harvinaisia. Jos routa ei olisi maaperässä niin syvällä, niin voisi olettaa puustovahinkoja syntyneen puiden kaatumisten muodossa, mutta nyt isoimmatkin Ukan tontin petäjät ja näreet kestivät komeasti huojuen kaatumatta nämä tuulet. Kaiken maailman puista pudonnutta luppoa ja oksankappaleita on lumen päällä pilvin pimein. Porot saavat helpon luppoannoksen, ellei lähipäivinä tule lumisateita tuota ruokavarastoa peittämään. Onneksi kävi sen verran plussan puolella ennen pahinta myräkkää, että lumi ei pahemmin lentänyt, eikä juurikaan ole tieuria tukkinut.
Muuan eläkkeellä oleva rajavartiomestari tiesi Ukalle tänään kertoa, että tämmöisestä tuulentuiverruksesta yhdeksän viikkoa eteenpäin ei enää ole lunta maassa. Laskentamenetelmä ei Ukalle entuudestaan tuttu ole, mutta uskotaan tässä vaiheessa vanhan rajasotilaan tietämykseen, eli kesä Naruskalla on lumettoman maan muodossa toukokuun ensimmäisen viikon huitteilla ;).
Vuodenvaihteesta kun aletaan laskea, niin se kolmas kaarnatuuli sattuu jonnekkin viikolle 9 , tai paremminkin voidaan sanoa, että se sattu kaupunkilaisten talvilomaviikon tietämiin. Siitä sitten lasketaan 9 viikkoa eteenpäin on sulat veet.
Samoihin menee Ukan ennustuksen mukaan. :D :D
Tämänpäiväinen tuuli lienee niitä vanhankansan nimeämiä kaarnatuulia, aika ainakin sattuu kohilleen, kahdesta aikaisemmasta ei ole niin varmaa havaintoa.
Tärkeintä kuitenkin, että kevät on tullut ja kesääa odotellaan. :)
Minäkin olen kuullut tuon, että kolmannesta kaarnatuulesta, eli sellaisesta tuulesta mikä ravistaa metänroskaa hangelle, lasketaan se 9 viikkoa sulaan maahan. Tämä oli mielestäni vasta ensimmäinen täällä, nyt tipahti alamailta tykky aika tehokkaasti puista.
Eilen oli 4 tuntia sähkötkin poikki, että jossain on ilmeiseisesti puhaltanut.
Mitenhän tämän kaarnatuulen sitten täällä kaupunkiympäristössä käsittelisi, kun puustoa on verrannollisesti vähän harvemmassa? Mitä olen käynyt katsomassa, vastaavaa "metsänroskaa", kuten Jussa asian niin hyvin kuvasi, ei ainakaan minun kotialueeni metsän liepeiltä löytynyt. Pitäisiköhän tämän perusteella päätellä, ettei tämän perusteella seuraavaan yhdeksään viikkoon olisi odotettavissa lumettomuutta Helsingin alueella?
Voimaa tuulella oli todella paljon myös täällä. Se herätti minut kello 03 aikoihin, kun kova puuska pamautti ulkona sääaseman viereisellä rakennustyömaalla olevasta elementtitalosta tilapäisinä ikkunoina toimineita muovikalvoja hajalle. Sääasemani tuulimittari tosin kellotti suurimmaksi tuulennopeudeksi vähäisen oloiset 6,3m/s ja sekin kello suunnilleen 01:30 aikoihin. Tämä tosin on selitettävissä sillä, että kyseisestä suunnasta puhaltava tuuli osuu sisäpihalla talon seiniin ja seinät tekevät tuulesta pyörteisen, samalla heikentäen tuulta merkittävästi ennen kuin se osuu tuulimittariin.
Ennusteet keskiviikolle povaavat syvähkön matalapaineen saapumista ja jäävän vaikuttamaan lopuksi ennusteajaksi. Matalapaineen saapuessa ennustekäyrästöstä pomppasi ensimmäistä kertaa tänä vuonna esiin myös ukkospotentiaalia kuvaavia arvoja, joskin vielä tässä vaiheessa vuotta hyvin vähäisiä. Tarkempi ennuste väläyttelee Lifted Index-arvon laskua nollaan Etelä-Suomen läänin keskiosissa, mutta tuohon ennusteeseen ei ole uskominen millään tavalla. Se on vielä niin kaukainen ennuste, että se kyllä melko varmasti katoaa näkymättömiin seuraavaan ennusteajoon mennessä. Ei kuitenkaan tule unhoittaa, että viime vuonna luonto tempaisi yllätyksen Maaliskuun puolenvälin tietämillä, kun Rukalla ukkosti. Ennusteen heittämät, vaikkakin mitättömät luvut, ovat kuitenkin laskettavissa jonkinlaiseksi merkinnäksi siitä, että kevättä ja kesää kohti mennään lumimäärästä huolimatta.
Myös itse näin eilen hetkellisesti ukkosikonin omassa ennusteessa :o. Taisi olla viime keskiviikon kohdalla, mutta ikoni on nyt vaihtunut räntäsateeseen. Joka tapauksessa tuo on myös yksi esimerkki siitä että kevät on tulossa ;D
Poika rikkoi vaimon silmälasit aamulla, sitten sähkökatkojen seurauksena meni kylmiön kompura ja sitten vielä tuli lumet alas katolta. >:( :o ???
Lainaus käyttäjältä: Jippe - perjantai, 04.03.2011, 19:09
Poika rikkoi vaimon silmälasit aamulla, sitten sähkökatkojen seurauksena meni kylmiön kompura ja sitten vielä tuli lumet alas katolta. >:( :o ???
Onko tossa kuvassa lähtenyt tuo pieni katos kokonaan irti? :o
Ukka näki joku vuosi sitten vastaavan ulkokuistin lähdön kattolumien mukana Saijan kylässä täällä Sallassa. Asia tuli heti mieleeni, kun näin tuon kuvan.
Päivän tapahtumista kun luin, niin onnena onnettomuudessa pidän, ettei kukaan ole ollut menossa sisälle tai ollut tulossa talosta ulos, kun tuo kuisti on lähtenyt. Kaikki tapahtunut on pikkujuttu siihen verrattuna, mitä tuollaisessa kuistinlähdössä olisi voinut jollekin sattua. Arvioin niin, että vahingot ovat materiaalista sorttia tapauksessasi?
Vastaavan kuistirakenteen omistajien kannattaa ottaa oma talonsa tutkittavaksi lumikuorman osalta. Lumi on yhtä huono isäntä kuin tuli. Lunta ei useimmiten voi edes käyttää renkinä.
Lainaus käyttäjältä: Snowi - perjantai, 04.03.2011, 19:28
Lainaus käyttäjältä: Jippe - perjantai, 04.03.2011, 19:09
Poika rikkoi vaimon silmälasit aamulla, sitten sähkökatkojen seurauksena meni kylmiön kompura ja sitten vielä tuli lumet alas katolta. >:( :o ???
Onko tossa kuvassa lähtenyt tuo pieni katos kokonaan irti? :o
On se. Makaa lumen alla. Se oli harjakattoinen, kokoa n. 3x1.5 metriä.
Soittelin paikalliselle kylmälaitehuoltajalle kompuran vaihto 700-800, rillit saa 150. Katos jotain siltä väliltä kun itse tekee.
Nyt maistuu olut hyvälle, pitkästä aikaa. Täytyy vaan hangesta ulkoa hakea 8)
Jahas, ilmeisesti se 2.3 meni täälläkin plussalle, jäi nyt varmistamatta kun 3.3 oli käynyt vielä korkeammalla lämpötila, jää muistiin vain nuo ääriarvot :-\ 2,5 on tämän kevään lämpöennätys täällä nyt.
Niin, almanakan mukaan on kevät alkanut, ja ilmeisesti luontoäitikin sen huomasi kun ilma on ollut varsin keväinen nyt jo muutaman päivän :) Talven piiiiiiiiiiitkä pakkasjakso on muisto vain :D
Laskiainen lähestyy. Meidän Mummukin leipoi kunnon vanhanajan pullaa, josta kevään alun kunniaksi huomenna Laskiaissunnuntaina täräytetään pöytään kermavaahdolla ja viimekesäisellä hillahillolla täytettyjä laskiaispullia.
Mummu kun kehui eilen taikinansa sitkoa, niin Ukka kävi nappaamassa kuvan myös lumen sitkosta. Rihlan pentukopin häkin riman päällä ovat talven lumet, jotka nyt lauhemmilla keleillä ovat lähteneet somasti venymään. Eikä siellä lumikiehkuran sisällä mitään johtoja tai muuta ylimääräistä kulje, vaan Ukan lämpömittarille menevä kaapeli ja laitetuulettimen kaapeli kulkevat häkin yläriman reunassa. :o
Sään lauhtuminen teki pyörätiet todella liukkaiksi, eikä ole hiekasta mitään tietoa. Parhaimmillaan lämpötila kävi +4,2 asteessa täällä Savonlinnassa, viime yönä oltiin sitten reilusti pakkasella -16,8 astetta.
Ehkä luistimet olisivat parhain kulkuväline noilla teillä nyt.
SPLIT/MERGE: 01.03.2011 alkaneet viestit ovat siirretty talviketjusta kevätketjuun.
Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - lauantai, 05.03.2011, 13:09
Rihlan pentukopin häkin riman päällä ovat talven lumet, jotka nyt lauhemmilla keleillä ovat lähteneet somasti venymään. Eikä siellä lumikiehkuran sisällä mitään johtoja tai muuta ylimääräistä kulje, vaan Ukan lämpömittarille menevä kaapeli ja laitetuulettimen kaapeli kulkevat häkin yläriman reunassa. :o
Eipä tuo lumi tuossa kuvassa näytä nopeasti katsottuna sellaiselta, että niistä olisi mitään akuuttia vaaraa riman yläosassa paistatteleville kaapeleille, kun ovat noin hyvin vääntyneet alaspäin. Vähän tuulta ja lisää lämpöä auringolta, niin ovat lumet maassa aika nopeasti.
Täällä pelätään katolta jossain vaiheessa alas tulevaa jäälaattaa. Vaikka lumenpudottajat kävivät paikalla ja saivat hyvän määrän lunta alas katolta, se ei tuonutkaan pelastusta tuolta tuholaiselta. Se vei viime vuonna sääaseman tuulimittarin ja koko höskä piti vaihtaa sen seurauksena.
Ensimmäiset varoitusmerkit ovat jo nähtävillä sääaseman mittausriman vierustalla olevan talon ulkonevan katolla, jossa räystään yli kurkottaa jäälaatan kärki. Vaikken sitä asemalta suoraan näekään, samanlainen saattaa hyvinkin olla vaanimassa myös suoraan mittausriman yläpuolella.
Jos en flunssan kourissa olisi nyt, olisin ruuvannut mittausriman kiinnitysruuvit irti ja ottaisin aseman turvaan hetkeksi aikaa, kunnes laatta katolta on pudonnut. Ilmojen odotetaan parin seuraavan päivän aikana taas lämpenevän sen verran, että sulaminen katolla alkaa uudelleen. Toivottavasti ehdin tervehtymään sen verran, että tämän ehdin suorittamaan, ennen tapahtuu onnettomuus...
Talvi yrittää kovasti nyt rynniä takaisin matalapaineen avustuksella täällä Pääkaupunkiseudulla.
Paikoittain kovinkin puuskittainen tuuli ja lumisade yhdessä tekevät kelistä tällä hetkellä varsin armottoman näköisen.
Kannelmäen sääaseman tuulimittari kellotti tauluun 8,4m/s kovimmaksi tuulen lukemaksi aamulla kello 10 aikaan. Nyt ei tuulimittaus täysin toimi odotetusti, sillä tuuli puhaltaa etelän ja lounaan väliltä, jolloin tuulimittariin pääsee vain vieno henkäys, talon kilpistäessä suurimmat lukemat.
Lämpötila roikkuu jo vähän nollan alapuolella ja on hitaasti laskemassa syvemmälle pakkasiin. Tämän ja lumisateen seurauksina ajokeli on muuttumassa vauhdilla koko Uudenmaan läänin alueella erittäin huonoksi. Peltisepät hierovat kotonaan taas tyytyväisinä käsiään, sillä tiliä tehdään taas oikein mukavasti huomenna, jos pääteille pamahtaa pääkallokeli.
FMI Testbed:n tutkakuvan mukaan sade on paikoin sakeaakin ja se saattaa tietää aamuksi lumen peittämää asvalttia, kunnollisen talvikelin tapaan.
Samanlaista on keli ollut Oulun eteläisessäkin, mutta tämähän kuuluu tähän alkukevääseen.
Odotellaanhan vielä reilu kuukausi, niin voidaan jo odotella mukavampia ilmoja ja kesärengaskelejä. ;) ;) ;) ;D
Märkää pöperöä puskee alas oikeen olan takaa, kai se on sitä kevään tuloa ;D
Mitään ei jää maahan vaikka tuntitolkulla jo tullut ;D
Naruskalla satelee lunta välillä sakeanlaisesti ja lumimittarissa lukemat kiipeilevät taas ylöspäin. Tavoiteltavana on se perinteinen Naruskan metri, josta vielä puuttuu rapiat 40 senttiä. Pakkasennätys Naruskalle saatiin, mutta lumensyvyydessä liikutaan ennätyslukemissa ei niin kovin tavanmukaisissa merkeissä, kun tavoitellaan matalinta lumikerrrosta kautta aikain.
Ukka sai kattolumien pudottamisia varten valmiiksi toimivan välineen, joten ei haittaa, vaikka pudotettavaa tulisi taivaalta lisää. Vajaan neljänkymmenen neliön koealan pudottamiseen kului laitteella aikaa vajaa 10 minuuttia. Lunta katolla oli puolen metrin paksuudelta. ;)
Loskaista lunta ja lumensekaista räntää on tunkenut alas koko päivän milloin vaakasuoraan, milloin viistosti.
Lämpötilat ovat pysyneet Kannelmäen sääasemalla visusti koko päivän nollan asteen molemmin puolin desimaaleissa. Plussan puolella (+0,1°C) käytiin kello 08:00 mittauksessa, mutta muutoin ollaan roikuttu nollan negatiivisella puolella, painaen vuorokauden keskilämpötilan juuri ja juuri pakkasen puolelle.
Sääasemalla sateet alkavat olemaan jo ohitse ja tuulet ovat alkaneet vähitellen kääntymään luoteen ja pohjoisen kantilta puhaltamaan. Samalla myös pilvipeitekin on alkanut rakoilemaan jonkin verran. Odotettavissa saattaa olla kylmähkö yö, sillä pilvipeitteen repeilyvauhti on merkittävä.
Yksi varma kevään merkki on kotini lähialueelle muodostuneet järjettömän kokoiset lätäköt. Ne muodostuvat kun lumi ja jää ovat talven kylmimpinä hetkinä luoneet jääkannen sadevesikaivon suojaksi. Vaikka sula vesi syökin jääkerrosta pois vähitellen (luoden lisää vettä siinä samalla), voi mennä vähän pidempikin hetki, ennenkuin vesi pääsee kannen syövyttämään ja vesi kaivoon saakka. Taloyhtiömme on havahtunut parin viime talven takaisesta horroksestaan, kun piha-alueelle muodostui järkijättöisen kokoisia vesilätäköitä, joiden ympärys oli luistinradan tasoa ja lätäkön kiertäminen. Nyt on huoltomies näyttänyt rautakankea ja telonut sadevesiviemäreiden kohdalle aukot, josta vesi pääsee hyvin pois, ellei mahdolliset pakkaset niitä sulje umpeen uudelleen. Vilkaisin aamulla yhtä tällaista reikää maassa ja huomasin, että pihan sadevesikaivot on melko häkellyttävän paksun jään alla; puhutaan noin 10cm syvyysluokasta ennenkuin kaivon kansi edes tulee vastaan. Jään alla on tosin asvalttia, joten riittävän lämmin ja aurinkoinen päivä kun jossain vaiheessa saapuu, se sulattaa tuon jään kyllä vauhdilla pois. :)
Lämpötila pysytteli lähes koko päivän nollan yläpuolella ja siten satanut lumikin oli hyvin vetistä. Lunta tuli niinkin paljon kuin 9cm, eli ihan kohtalainen myräkkähän tuo oli :). Tällä hetkellä lämpötila on tippunut jo -1,4 asteeseen ja ennusteen mukaan tippuisi sinne -5 asteen tuntumaan kello 3.00 paikkeilla ja siitä sitten lähtisi taas hitaasti nousemaan ylöspäin.
Ensi viikko näyttää ennusteessa tällä hetkellä oikein mukavalta. Maanantai olisi vielä pilvinen päivä, mutta sen jälkeen aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ainakin seuraavat 3 päivää, sen pidemmälle sivulla oleva wxsim-ennuste ei pääse. Aurinkoisia päiviä pikkupakkasessa on siis ensi viikoksi luvassa, näyttää siis kevät etenevän ihan mukavaan malliin :)
Hieman myöhässä tulee, mutta mustavarislegioonan tiedustelujoukot ovat saapuneet. Tämä tapahtui oman näkemyksen mukaan 9pvä joka viime vuotiseen verrattuna tapahtui yli viikon etuajassa. Tuossa viimevuotinen huomio: http://www.finwx.net/forum/index.php/topic,1534.msg9140.html#msg9140
Eli säästä huolimatta, tai siitä johtuen, voin sanoa että kevät on alkanut!
jamo
Tänne lunta puski paikoin jopa 30cm :o Alkaa olemaan jo tavanomaisissa lukemissa. Keskiviikkona kävin pilkillä Taivalkosken kairassa ja siellä oli silloin lunta n. 80cm, että taitaa jo metri nyt paikoin olla :) Erään pitkään tilastoja pitäneen henkilön arvio oli, että maaliskussa tulee lunta vielä sen puolimetriä.
Se on kevät tullut. Ja se saamarin sohjo!! Onko muillakin teistä se, että kun kotio pääsette, sukat on läpeensä märät? Mun kengät olikin oletuksista huolimatta vähän vähemmän vedenpitävät... toinen vaihtoehto on nahkaiset korkonilkkurit joten eeii ;D
Lainaus käyttäjältä: Sanni - lauantai, 12.03.2011, 18:13
Se on kevät tullut. Ja se saamarin sohjo!! Onko muillakin teistä se, että kun kotio pääsette, sukat on läpeensä märät? Mun kengät olikin oletuksista huolimatta vähän vähemmän vedenpitävät... toinen vaihtoehto on nahkaiset korkonilkkurit joten eeii ;D
Tervetuloa takaisin pienen hiljaiselon jälkeen, Sanni! :)
Aivan tuollaista tilannetta, että sukat olisivat läpimärät, ei ole, mikä johtunee lähinnä jalkinevalinnasta.
Sohjoista ja loskaista keli kyllä on, mikä onkin varsin odotettavaa, kun nollan yläpuolelle ollaan päästy. Tästä se auringon laskiessa taas sitten jähmettyy ja aamulla parkkipaikka-alueella on taas nilkkojen rikkomiskeli, kun päivällä parkkiin ja sielä pois ajaneet autot jättävät sohjoon sekalaisen määrän eri muotoisia uria ja hiekoitus on jähmettynyt jään alle.
Tästä se kuitenkin koko ajan kulkee kohti lämpimämpiä kelejä. Parin kuukauden päästä kevät on edennyt jo pitkälle. ;D
Lainaus käyttäjältä: Sanni - lauantai, 12.03.2011, 18:13
Se on kevät tullut. Ja se saamarin sohjo!! Onko muillakin teistä se, että kun kotio pääsette, sukat on läpeensä märät? Mun kengät olikin oletuksista huolimatta vähän vähemmän vedenpitävät... toinen vaihtoehto on nahkaiset korkonilkkurit joten eeii ;D
Itseasiassa mulla kastui eilen sukat vähäsen kun tuolla sohjossa kävelin, mutta tämä johtui vähän huonosta kenkävalinnasta ;D. Ei pienille matkoille mitään maihareita jaksa jalkaan vetästä vaan otetaan ne jotka saa helposti jalkaan.
On muuten ollut lämpimämpi maaliskuu ainakin tähän asti kuin viime vuonna, joten ainakaan vielä ei ole toteutuneet puheet kylmästä keväästä. Mutta kyllähän tässä vielä kerkee kunnon takatalvi tulla, tosin itse en siihen enää jaksa uskoa, vaan aurinko tulee lopulta voittamaan :)
Kiitos Laiho :) . Olen moneen kertaan ajatellut pistäytyä täällä, mutta opiskelu ja muut oheistoiminnat on pitäneet niin kiireisinä, etten ole sääntarkkailuun kerennyt keskittyä oikeastaan yhtään. (Hyi mua :-[ ) Nyt kyllä aion olla täälläkin enemmän, koska ukkoskausikin lähestyy vinhaa vauhtia :)
On kyllä ollut jotenkin oudon lämmin maaliskuu. En edes muista koska on ollut näin lämmintä tähän aikaan vuodesta! Sen mä kyllä muistan - olisiko ollut vuosi 2008 - kun talven ensimmäinen kunnon lumisade taisi tulla juuri näihin aikoihin. Repeilin huolella kun - olisiko ollut Ilmatieteen laitoksen? - tutka näytti vasta tuolloin talven alkaneen ;D 2002 oli näihin aikoihin jo ensimmäinen ukkonen. Pitäneekin tutkailla noita tilastoja vielä lisää. On myös varmaan pakko käydä ostamassa kumisaappaat jotta ei saa ylimääräistä jalanpesua, yyberlumisen talven huomioon ottaen keväästä tulloo varsin vetinen. Kauankohan menee että noi lumet sulaa? Viime vuonna niitä sulateltiin vielä elokuussakin ;D Muistan kyllä että itse leikin lumisotaa kun oli loppukesä ja muistaakseni jopa hellettä. Oltiin perheen kera Norjassa ja siellä muuan vuorella, jossa lunta oli melko iso lämpäre.
LainaaOnko muillakin teistä se, että kun kotio pääsette, sukat on läpeensä märät? Mun kengät olikin oletuksista huolimatta vähän vähemmän vedenpitävät... toinen vaihtoehto on nahkaiset korkonilkkurit joten eeii
Oletko Sanni kuullut Gore-TeX -jalkineista, ne pitävät veden ja loskan, mutta niitä ei varmaan vielä valmisteta "korkkareina".
Muuten valikoimaa löytyy moneen käyttöön. :) :) ;)
Lainaus käyttäjältä: Sanni - lauantai, 12.03.2011, 21:23
Kauankohan menee että noi lumet sulaa? Viime vuonna niitä sulateltiin vielä elokuussakin ;D Muistan kyllä että itse leikin lumisotaa kun oli loppukesä ja muistaakseni jopa hellettä. Oltiin perheen kera Norjassa ja siellä muuan vuorella, jossa lunta oli melko iso lämpäre.
Oma varovainen veikkaukseni on, että viimeiset sitkeät lumen rippeet ovat vielä metsien varjoisimmissa paikoissa Huhtikuun lopussakin (tämä arvio on siis Pääkaupunkiseutua ja etelärannikkoa koskevaa enemmän).
Se, mikä on varmaa, on se, että tämän talven lumet, joita kuormurit ovat kärränneet oikein urakalla lumenkaatopaikoille, eivät tuosta lähde varmaan täysin vielä Kesäkuun lopullakaan. Päättelen tämän siitä, että kohtasin noustessani Hämeenlinnanväylältä (Vt3) Kehä I:lle itään ja rampin loppupäässä näin kiintoisan näyn: Maununnevan lumenkaatopaikan (http://maps.google.fi/?ie=UTF8&ll=60.239433,24.904568&spn=0.004186,0.016512&t=h&z=17) suunnassa törrötti julmetun kokoinen lumivuori, joka oli lumenkaatopaikan puiden korkeuden yläpuolella ja puutkin olivat arviolta 10-20m korkeita. :o
Toinen vastaava, joskaan ei ihan yhtä majesteetillinen, näky, löytyy Helsingin Metsälästä, Maunulan ulkoilumajan välittömästä läheisyydestä (http://maps.google.fi/?ie=UTF8&ll=60.221641,24.912776&spn=0.004188,0.016512&t=h&z=17). Sen liepeillä olevalle kentälle on luotu toinen lumen vastaanottopaikka ja määrä alkaa olemaan myös jotain aika häkellyttävää katsottavaa. Kääntyessä Metsälästä Hämeenlinnanväylälle Hämeenlinnan suuntaan, tuo ramppi ohittaa läheltä tuon kentän ja lumimassat alkavat olemaan melkoisen sielläkin.
Ihmettelen suuresti, jos Kannelmäen ja Malminkartanon rajapyykkinä toimiva Mätäjoki ei tulvi yli äyräiden tänä keväänä, sillä lumen määrän huomioon ottaen se on enemmän, kuin todennäköistä.
Lainaus käyttäjältä: tito - lauantai, 12.03.2011, 21:39
LainaaOnko muillakin teistä se, että kun kotio pääsette, sukat on läpeensä märät? Mun kengät olikin oletuksista huolimatta vähän vähemmän vedenpitävät... toinen vaihtoehto on nahkaiset korkonilkkurit joten eeii
Oletko Sanni kuullut Gore-TeX -jalkineista, ne pitävät veden ja loskan, mutta niitä ei varmaan vielä valmisteta "korkkareina".
Muuten valikoimaa löytyy moneen käyttöön. :) :) ;)
Hehhee, aika hyvä vinkki. Mulle tuli syksyllä joku mademoiselle-puuska jolloin nuo korkokengät ostin. Ne onkin vissiin ainoat naiselliset rätei ja lumpui-tuotteet jotka mulla on. Yleensä paahdan verkkareissa ja talvilenkkareissa. Fiksu valinta näin loska-aikaan :D
Paras oli kun lämpötila tippui yhtäkkiä -20 asteesta nollaan. Tuntui ilma todella lämpimältä. Nyt kun siihen on tottunut, toivoo vieläkin lämpimämpää. Itse huomaan kevään tulon siitä kun pystyn hengailemaan illallakin parvekkeella palelematta. On vielä parille yölle ensi viikolla luvattu jotain -10 astetta, mutta uskon että tuo on talven viimeinen kituutusyritys ennen kuin aurinko alkaa toden teolla lämmittää. Ja mitä tulee noihin lumikasoihin, ne voivat olla tervetulleita jos tänäkin kesänä iskee nämä +34 asteen lämpötilat. Näin viime yönä suloista unta +32 asteesta. Eikös joku sääguru sanonutkin että elokuussa tulee kuuma?
Lainaus käyttäjältä: J.Laiho - lauantai, 12.03.2011, 22:22
Se, mikä on varmaa, on se, että tämän talven lumet, joita kuormurit ovat kärränneet oikein urakalla lumenkaatopaikoille, eivät tuosta lähde varmaan täysin vielä Kesäkuun lopullakaan.
Itse puolestaan epäilen noiden jättikasojen pysyvän pitkälle kesään tai jopa syksyyn asti. Ainakin viime vuonna oli kuulemma sulanut vasta syyskuussa loput lumet :). Tänä vuonna kasat ovat vielä selvästi isompia, joten voi hyvinkin olla, että eivät välttämättä sula ollenkaan ennen ensi talvea, joten noille paikoille tulee lopulta ikilumi, jos samanlaiset talvet jatkuvat :D
Minulla menee kelkkaura eräälle metsälammelle, missä olen nyt kevään tullen aina pilkillä kulkenut. Jälki sinne oli vankka ja hyvin selvästi näkyvissä. Nyt tämän tuiskun jälkeen tänään kävin taas pilkillä lammella kun aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja oli aivan tyyntä. Meno oli melkoista uppurointia kun maisema oli kuin siellä ei olisi koko talvena liikkunut kukaan. Uutta lunta on tullut todella paljon ja aletaan olla normaalissa metrissä kuten tähän aikaan tapana on. Luultavasti lunta vielä tulee lisää maaliskuun aikana joten tulee pakkastalven lisäksi vielä ihan lumitalvikin :D No ei minua haittaa, onpahan mahdollisuus pitempään hankikeleihin taas huhti-toukokuulla. Aamulla oli pakkasta -22,4 ja ensiviikolle näyttää 20-30 yöpakkaset pohjoisessa olevan kevyttä kauraa.
Kevään makua maisteltiin Naruskalla tänään iltapäivällä sen verran, että Ukan talon etelän suuntaan olevan katonlappeen reunoilta tippui ilmiselvästi muutama tippa sulamisvettä, eli räystäät tippuivat, kuten ruukataan asia ilmaista.
Siinäpä ne kevääntunnut sitten onkin lueteltu, koska vastapainona on viime päivinä antanut uutta lunta senttitolkulla ja yöpakkaset ovat ihan kohtuullisissa lukemissa parinkymmenen asteen kylmemmällä puolella ainakin ensi yönä, koska jo nyt illasta on -20 rikki.
Maaliskuu on vasta puolessa välissään ensi viikolla, joten kevät sanan varsinaisessa merkityksessään ei vielä täällä kuulukaan olla, vaan meillä mennään edelleen nimikkeellä talvi. Linkomies on kolmena viime päivänä siivonnut pihalta pois puhdasta uutta lunta, jota Ukan lumimittarillekin on kertymässä näemmä pikapuoliin 70 senttiä, jos tämmöisenä jatkuu. Metriin on vielä matkaa, mutta ei niin kovin paljoa. ;)
Eilen satoi ihan mukavasti vettä päivästä, nyt pakkasta -5,6 astetta. Kevään tulo pysähtyy nyt viikoksi melkein, kun katselee ennusteita. Yöt pitäisivät olla melko kylmiä -10-20 asteen välillä. Lunta on keskimääräisesti vielä 81 senttiä, metsässä polun vieressä oli vyötäröön asti, siinä paikassa on vielä toukokuun alkupuolella lunta.
Bonagttua yr.no:lla...
Eteläisessä norjassa on paikoin lumisin talvi sitten mittausten alun, paikoin on yli 2 metriä lunta :o
Liitteenä olevassa kartassa on siniset alueet yli 2 m ja tumman siniset yli 4 m alueita.
No huh huh, tossa voi jo sanoa että on ihan viisasta kolata lumet katolta ;D. Ei muuten välttämättä enää toimi noin isolla lumikuormalla nämä tänä talvena mainostetut lumitapiot sun muut, joten ainoa vaihtoehto on kolaaminen ja lapioiminen.
Oma ennuste väläyttelee ensi tiistaille ja keskiviikolle 10 asteen lukemia, joten kevät näyttää etenevän hyvään tahtiin. Vähän taitaa wxsim liioitella lumen sulamista, sillä wxsim ennustaa lumien sulavan keskiviikko iltaan mennessä kokonaan pois :). Mutta tuo on yleisessä tiedossa että wxsim ennustaa lumen sulamisen tänne pohjolan perukoille liian suureksi. Sen takia Tom (wxsimin tekijä) tutkiikin parhaillaan lumen sulamista täällä meillä päin. Onneksi itsellä on kattavat tiedot tämän talven lumen syvyyksistä ja puolestaan useasti päivitetyt tiedot wxsim:ssa.
Olin 3 päivää pilkillä Taivalkosken selekosella, ei ollut kevät sinne vielä ehtinyt. Enin tykky oli ainoastaan puista varissut.
Talven ankaruudesta kertoo hyvin seuraava kuva. Hete josta olen ottanut juomaveden, on tavallisesti talvellakin auki, nyt se piti kaivaa metrisen lumen alta ja oli vielä jäässä lumen allakin:
(http://jussankuvat.nn.fi/kuvat/Syv%C3%A4nmaalta/2011_0317Syv%C3%A4nmaalla0057.JPG/_small.jpg)
Keli oli kyllä muuten mahtava, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta päivät ja oli pikkupakkanen. Öisin paistoi kuu ja pakkasta -15 - -25.
Asentopaikka:
(http://jussankuvat.nn.fi/kuvat/Syv%C3%A4nmaalta/2011_0317Syv%C3%A4nmaalla0038.JPG/_small.jpg)
Lunta kairassa oli vajaasta metristä reiluun metriin.
Uskomaton tuo mökkikuva! Ei taida olla ihan pokkarilla otettu ja tietenkin taitava kuvaaja ;D
Lainaus käyttäjältä: Snowi - perjantai, 18.03.2011, 16:57
Uskomaton tuo mökkikuva! Ei taida olla ihan pokkarilla otettu ja tietenkin taitava kuvaaja ;D
Itseasiassa kamerani ei ole järkkäri vaan menee juurikin pokkariluokkaan :) Ei kuitenkaan taskupokkari, kuitenkin kiinteällä optiikalla varustettu. Jos pikkusen kehua saa, niin kyllä tuo monet halvemman pään järkkärit kittipaketeineen peittoaa ;)
http://www.dpreview.com/news/0801/08012410fujifS100FS.asp
Lainaus käyttäjältä: Jussa - perjantai, 18.03.2011, 17:57
Itseasiassa kamerani ei ole järkkäri vaan menee juurikin pokkariluokkaan :) Ei kuitenkaan taskupokkari, kuitenkin kiinteällä optiikalla varustettu. Jos pikkusen kehua saa, niin kyllä tuo monet halvemman pään järkkärit kittipaketeineen peittoaa ;)
Tuohan vaikuttaa oikein kunnon peliltä ja varmasti peittoaa halvimmat järkkärit :). On varmaan ns. pokkariluokassa ihan kärkiluokkaa. Itselläkään ei järkkäriä ole, vaan Ganon G11 pokkari, joka ei sekään kyllä ihan taskukokoa ole. Yllättävän hyviä kuvia saanut tolla kameralla ja ainakin toistaiseksi pärjännyt ihan hyvin ilman järkkäriä :)
Aivan järjettömän törkeen mahtava kuva! :o
Tuo jonnekkin raamiin ja 10 varmistuskopion taakse! ;D
Todella mahtava kuutamo yö lapin portilta, mutta jotain tuosta mielestäni puuttuu... se kruunaisi tunnelman, jos piipusta vielä vieno savu tuprahtelisi kuulaaseen pakkasyöhön... (vai oliko mahdollisesti sähköistetty mökki?) :)
Lainaus käyttäjältä: Leksa - perjantai, 18.03.2011, 21:53
Todella mahtava kuutamo yö lapin portilta, mutta jotain tuosta mielestäni puuttuu... se kruunaisi tunnelman, jos piipusta vielä vieno savu tuprahtelisi kuulaaseen pakkasyöhön... (vai oliko mahdollisesti sähköistetty mökki?) :)
Lähimmät sähköt taitaa olla 5km päässä ;) Kaminassa on kyllä tuli, mutta paloi puhtaasti hiilloksella tuossa hetkessä. Syötteen Kansallispuiston autiotupa kyseessä.
Lähestymme Maaliskuun loppupäätä vähitellen.
Kannelmäen sääasemalla Maaliskuun keskilämpötila on 01.-18.03.2011 välillä nyt -2,3°C. Lukema on nyt kolmanneksi kylmin keskilämpötilalukema. Kärjessä on Maaliskuu 2006, jolloin keskilämpötila oli hyytävät -4,7°C. Toisena listalla keikkuu Maaliskuu 2010, -2,5°C keskilämpötilallaan.
Kylmään suuntaan ollaan kuitenkin menty tasaisesti Maaliskuiden osalta. Korkeimpien mitattujen lämpötilojen osalta ollaan tultu tässä sääasemalla joka vuosi alaspäin. Tämä ei kuitenkaan ole absoluuttinen tieto, sillä parissa viikossa ehtii tapahtua melkein mitä vain korkeimman lämpötilan suhteen. Kiinniotettavaa on vain melkoisesti, sillä tällä hetkellä eroa on kokonaista 13 astetta, joka on paljon.
Ulos kun ikkunasta katsoo, niin näky ei ole järin keväinen, sillä asemalla ollaan roikuttu visusti nollan alapuolella koko kulunut vuorokausi ja alas puskee tasaiseen tahtiin lisää lunta.
Vanhan lumen surmaksihan tuota on tituleerattu, mutta miten surmaamiskykyinen tämä alas tuleva lumi pohjimmiltaan vanhalle lumelle on sitten, onkin oma juttunsa, sillä vanhaa lunta on merkittävästi enemmän...
Savonlinnassa on ollut kaunis päivä, aurinko paistoi selkeältä taivaalta, lämpötila käynyt parhaimmillaan +4,1 asteessa.
Itse olen ryhtymässä projektiin (jos joskus luennoilta, töiltä ja perhe-elämältä ehdin) jossa vertailisin tilastoja ja tekisin jotain päätelmiä paikoista ja ajoista, joissa ja jolloin tulee erityisen kovia ukkosia ;D Tänään tuli lunta, onneks ei paljon, ja etelässä alkaa olla kadut paljaina. Kevät kevät keeeväääät <3
On tämä maaliskuu sentään selvästi lämpimämpi ollut kuin viime vuonna, esimerkiksi plussan puolella ollaan käyty jokaikinen päivä, poislukien 1. päivä. Pääkaupunkiseudun maaliskuun keskilämpötila liikkunee siellä -1 - -1,5 paikkeilla, Helsingin keskustassa todennäköisesti alle -1 asteen. Omalla asemalla maaliskuun keskilämpötila on ollut tähän asti -1,2 astetta ja todennäköisesti tuosta jonkun verran nousee, sillä ensi viikolla lauhat kelit vasta alkaakin, saattaa saada lumi ensimmäistä kertaa kunnolla kyytiä :)
Tänään iski pieni takatalvi, kun lunta satoi noin 5 senttiä. Kovin aurinkoista keliä ei ole viikon sisällä tiedossa, mutta lämpötilojen osalta kevät on kyllä tulossa ihan hyvää vauhtia. Jos ei mitään ihmeitä tapahdu, tulee tämän vuoden maaliskuun lumisademäärätkin jäämään selvästi viime vuodesta, mutta ei sitä ikinä tiedä minkälainen loppukuu on tiedossa :)
En vielä sanoisi että tämä kuukausi on ollut lämpimämpi kun viime vuosi, keskiarvo tähän asti ollut lähes sama mitä viime vuonna (-1.3 vs -1.4).
Kun kevään alkamistilastoa katselee niin alkaa kohta tulla kiire jos meinaa pysyä "aikataulussa", aseman historiassa se on alkanut aika tasaisesti 25-28.3. Ja tähän tarvitaan että on 7 päivää putkeen vuorokauden keskilämpötila yli nollan.
Tähän asti niitä on ollut vasta 2 peräkanaa enimmillään.
Tänne puski noin 4 senttiä lisää lunta tämän päivän aikana ja minä kun luulin että tuon lumiharjan saisi jo piilottaa tältä talvelta ;D
Lainaus käyttäjältä: weatherc - lauantai, 19.03.2011, 20:34
En vielä sanoisi että tämä kuukausi on ollut lämpimämpi kun viime vuosi, keskiarvo tähän asti ollut lähes sama mitä viime vuonna (-1.3 vs -1.4).
Kun kevään alkamistilastoa katselee niin alkaa kohta tulla kiire jos meinaa pysyä "aikataulussa", aseman historiassa se on alkanut aika tasaisesti 25-28.3. Ja tähän tarvitaan että on 7 päivää putkeen vuorokauden keskilämpötila yli nollan.
Tähän asti niitä on ollut vasta 2 peräkanaa enimmillään.
Juu voihan tässä vielä vaikka mitä tapahtua, mutta näillä näkyvin näyttää tulevan lämpimämpi mitä viime vuonna. Täällä ollaan oltu yhdessä kohtaa kolmena päivänä peräkkäin nollan yläpuolella, mutta kaksi näistä päivistä oli vain 0,1 asteen keskilämpötiloja :)
LainaaTänne puski noin 4 senttiä lisää lunta tämän päivän aikana ja minä kun luulin että tuon lumiharjan saisi jo piilottaa tältä talvelta ;D
Sama juttu täälläkin, piti vähän harjaa sisääntuloa harjan kanssa. Voi olla että pitää käydä pieni kolauskin tekemässä :)
Savonlinnan uusi tämän vuoden lämpöennätys +4,8 astetta. Kaunis ilma on ollut tänään, lumisateista ei ole mitään tietoa täällä. Tänään mentiin jo klo.9 maissa plussan puolelle.
Naruskan kevät antaa toistaiseksi odottaa itseään. Tokihan täällä on plusmerkkisiin lämpötiloihin joskus näin maaliskuun loppupuoliskolla päästy, mutta tämä maaliskuu on parhaiten ehkä kuvattu sanomalla, että talvi junnaa paikallaan. Lämpötila on pysytellyt pakkasen puolella vuorokaudet ympäri, kun pilvet ovat estäneet aurinkoa lämmittämästä sitäkään vähää, mitä sen paistaessa iltapäivälämpötiloissa tapahtuisi.
Pitkästä aikaa oli muutaman tunnin mittainen tuuleton pätkä, mutta muuten voi Naruskaa lähiviikkojen ajalta kuvailla tosi tuuliseksi seutukunnaksi. On siitä ollut luonnon kannalta ainakin se etu, ettei Ukka Mummunsa kanssa muista täällä koskaan nähneensä niin paljoa tuulen levittämiä männyn- ja kuusensiemeniä hangen päällä, mitä niitä nyt on nähtävissä. Siemeniä on oikeasti jokaisella maastoneliöllä kymmeniä. Eikä ilmiö ole vain Naruskalla, vaan eilen Ukan käydessä melkein sadan kilometrin päässä pohjoisemmassa Tuntsalla, oli tilanne siellä tismalleen sama. Tuulisista keleistä on siihen hommaan ilmeisen iso hyöty, koska eihän sitä neliömetrille tarvitse tarttua maahan kasvamaan kuin yksi puunsiemen, niin jovain kolmensadan vuoden päästä viimeistään siinä tukkipuu huojuu ;).
Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - sunnuntai, 20.03.2011, 21:04
On siitä ollut luonnon kannalta ainakin se etu, ettei Ukka Mummunsa kanssa muista täällä koskaan nähneensä niin paljoa tuulen levittämiä männyn- ja kuusensiemeniä hangen päällä, mitä niitä nyt on nähtävissä. Siemeniä on oikeasti jokaisella maastoneliöllä kymmeniä. Eikä ilmiö ole vain Naruskalla, vaan eilen Ukan käydessä melkein sadan kilometrin päässä pohjoisemmassa Tuntsalla, oli tilanne siellä tismalleen sama. Tuulisista keleistä on siihen hommaan ilmeisen iso hyöty, koska eihän sitä neliömetrille tarvitse tarttua maahan kasvamaan kuin yksi puunsiemen, niin jovain kolmensadan vuoden päästä viimeistään siinä tukkipuu huojuu ;).
Kyllä niitä kuusensiemeniä näkyy olevan meilläkin. Ajattelin, että ne ovat varmaan oravien jäljiltä, kun noitakin elukoita näkyy tässä pyörivän, mutta ehkä ne ovatkin tuulen pudottamia.
Yksi orava teki pesän meidän nelikulmaisen ulkovalolampun päälle ja otti sinne vielä terassin kaiteella kuivumassa olleen pyyhkeenkin pehmikkeeksi. Mutta taisi olla liian tuulinen paikka, kun parin viikon päästä ei elukkaa sitten enää pesällä näkynyt.
Mäntyjäkin olisi, mutta ovat sen verran etäämmällä, etten ole viitsinyt kahlata 60 sentin lumihangessa niitä tutkimaan. Ja nyt tuli luntakin päälle kymmenkunta senttiä, niin että sinne hautautuivat siemenet, jos niitä oli. Täällä ei tarvitsisi odottaa tukkipuuta edes kolmeasataa vuotta. Jo lastenlastenlastenlapset saisivat talotekoaineksia, jos silloin vielä taloja puusta tehdään ;)
yka
Varma kevään merkki on lintujen viserrys, sillä niitä on alkanut täällä kuulumaan vähän väliä :). Ei meinannut heti tunnistaa että mikäs ääni se toi on, luulin että sisällä joku laite vain piipittää ;D
Muuan Ukkaa parempi luonnontuntija piti tänään lyhyen luennon siemenistä Sallan kirkonkylällä käydessäni. Siemeniä oli sielläkin pilvin pimein lumen päällä ja osittain niitä oli hautautunut kevyen lumikerroksen alle piiloonkin. Samaa ilmiötä erittäin runsaasta siemenmäärästä tuli parin päivän aikana siis tutkittua reippaan sadan kilometrin pohjois-eteläsuuntaisella etäisyydellä.
Nyt hangen päällä olevat siemenet ovat varmuudella lähtöjään kuusesta. Täällä on kuuleman mukaan poikkeuksellisen hyvä käpyvuosi, josta suuri siemenmäärä johtuu. Leviäminen on onnistunut ilmeisen hyvin suotuisien tuulikelien ansiosta.
Männyn siemennystä Ukka on nähnyt käsipelissä joskus, kuten myös siihen tarkoitukseen kerätyistä kävyistä saatuja männynsiemeniä. Ne eivät suurensuuria kooltaan ole ilman lentosiipeä. Eivät nämä nyt hangellakaan olevat kuusensiemenet koollaan häikäise. Enemmänkin ne erottuvat lumen päällä lentosiivestään, jolla ne ilmeisen hyvin matkaa tuulella taittavat.
Ihminen istuttelee siemeniä haluamilleen hehtaareille, mutta luonto siementää järvenselätkin ja muut sellaisetkin alueet, joissa kuuselle ei kasvupaikkaa ole. Mutta varmasti tuuli vie siemenen sinne oikeaankin suotuisaan kasvupaikkaan, kun niitä miljoonin kappalein levitykseen laitetaan, kuten nyt näyttää tapahtuneen.
Hienompaa on nähdä tämmöisen luonnontuotteen leviämistä luontoon, kun vastapainona päivittäin kerrotaan tuulten levittävän jos jonkinmoista saastetta sun muuta ihmisten riesaksi. :o
Terminen kevät ei ainakaan täällä Helsingin länsiluoteispuolella ole toteutunut vielä lähimainkaan.
Viime viikolla oli tasantarkkaan keskilämpötilaltaan yksi nollan yläpuolella ollut päivä, loput ovat olleetkin visusti pakkasella. Viime viikon kaikki mittaukset laskettuna keskilämpötila oli -2,4°C, joten menee vielä pienehkö hetki ennenkuin terminen kevät on läsnä.
Eilen illalla taivaalta puski tihkusadetta ja ilma oli sen verran sumuinen, että näkyvyys oli pudonnut alle kilometriin, mutta aamulla tilanne oli täysin toisen näköinen. FMI:n mukaan tästä päivästä odotetaan viikon lämpimintä päivää Suomen eteläosiin. Katsotaan, kuinka se toteutuu. :)
Lainaus käyttäjältä: Snowi - maanantai, 21.03.2011, 19:31
Varma kevään merkki on lintujen viserrys, sillä niitä on alkanut täällä kuulumaan vähän väliä :). Ei meinannut heti tunnistaa että mikäs ääni se toi on, luulin että sisällä joku laite vain piipittää ;D
Täällä myös ovat linnut alkaneet pitämään ääntä. Minulla on myös eturivin paikka varpusten pesintätoimiin, sillä talon rakenteisiin, ulkoisen tiilikerroksen ja betonielementin välissä olevien tukirautojen päälle on pesitynyt tällaisia otuksia, jotka jo hyvissä ajoin aamusta alkavat pitämään ääntä, mikä herättää kahden kissamme huomion ja sitten tämä kaksikko päivystääkin ikkunan äärellä herkeämättä. ;D
Erikoisin juttu on tapa, miten linnut tuolta väliköstä esittäytyvät. Ne roikkuvat pää alaspäin väliraudasta tai sellaisesta kohtaa seinää, josta saa kiinni. Näky on vähintäänkin huvittava. Yritän saada tällaisesta tapahtumasta kuvan napattua siinä vaiheessa, kun ne tulevat tarkistamaan elinympäristönsä tilaa.
Tänään on ollut kevään lämpimin päivä +8,6 astetta Savonlinnassa. Lumi on sulanut vauhdilla. Nyt sitten ilmat viilenee reilusti.
Kevätpäiväntasaus ohittui eilen 21.3.2011. Sen kunniaksi viime yönä Ukan talon katto tyhjeni suurimmaksi osaksi niistä lumista, joita ei lumenpudottajalla ihan koko katon alueelta alas pudotettu. Lähinnähän kattolumet tänä talvena ovat määrällisesti naurettavat Naruskalla, koska lumimäärä junnaa kuudessakymmenessä sentissä.
Viime vuodelta Ukka muistaa kattolumien putoamisen päärakennuksen katolta. Se tapahtui aprillipäivän vastaisena yönä. Muuten ei Ukka vuoden takaista päivää niin muistaiskaan, mutta kun kameran metallitolppa oli ikäänkuin aprillipilana tuhannen solovassa tuolla katolla, niin päivä piirtyi dementoituneeseenkin päähän ainakin vuodeksi.
Lämpöasteita ei ole paria enempää kertynyt, mutta riittipä irrottamaan lumet. Ukan säävermeet säästyvät tällä kertaa lumihaavereilta. Maassa olevat laitteet eivät vaara-alueella kattolumien suhteen olekaan ja kameratolpan vaijerit Ukka vahingosta viisastuneena irrotti reilu viikko sitten kokonaan, niin aprillipila ei toistunut.
Kylmenevää on luvannut. Yöpakkasta kerää ensi yöksi nyt jo kuuden asteen verran näin alkuillasta. Loppuviikoksi taisi luvata normaalia kylmempää, jos Ukka toisella korvalla radiosta oikein tänään kuuli. Päivänvalo lisääntyy näistä puolin kumpaankin päähän päivää ja yöunen tarve vähenee sen myötä. Eikös ne kohta käänny kellotkin? Ukka ei oikein tiedä, kun ei ole kuuteen vuoteen kelloa käyttänyt- ;)
Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - tiistai, 22.03.2011, 20:32
Kylmenevää on luvannut. Yöpakkasta kerää ensi yöksi nyt jo kuuden asteen verran näin alkuillasta. Loppuviikoksi taisi luvata normaalia kylmempää, jos Ukka toisella korvalla radiosta oikein tänään kuuli. Päivänvalo lisääntyy näistä puolin kumpaankin päähän päivää ja yöunen tarve vähenee sen myötä. Eikös ne kohta käänny kellotkin? Ukka ei oikein tiedä, kun ei ole kuuteen vuoteen kelloa käyttänyt- ;)
Näin ne ennusteet sanoo, kun tuo tuuli alkaa puhaltamaan kylmää ilmaa luoteesta.
Sääli sinällään, koska pidin tuosta yli 5 asteen lämpötilasta. Oli kerrankin sellainen tunne, että sieltähän se kevät saapui - mutta se oli taas tällainen 24 tunnin kokeiluversio, joita näytetään tarjoilevan aina Maaliskuisin.
Kelloja taas käännellään tunnilla eteenpäin viikonloppuna. Se tietää taas meille sääennusteiden kanssa näperteleville tahoille muistisääntöä UTC-ajan ja Suomen kesäajan välillä (Ennusteajat järjestelmältä tulevat vastaisuudessa taas olemaan Suomen aikaa kolme tuntia jäljessä aiemman kahden sijaan). Samalla tietenkin käy niin, että aamut muuttuvat taas lohduttomasti pimeämmäksi, juuri sillä hetkellä, kun tähän valon määrään alkoi tottumaan ja olo alkoi olemaan sellainen, että sieltähän se kevät ja kesä ja valo viimeinkin saapuu. Onneksi valon määrän lisääntymisen vauhti on kuitenkin nyt tuon kevätpäiväntasauksen vuoksi nopeutunut, niin ei tarvitse pimeitä aamuja kauaa kärvistellä.
Odotan sitä hetkeä, kun terminen kevät saapuu Kannelmäen sääaseman alueelle, sillä lähistöllä olevalle Mätäjoelle on todennäköisesti odotettavissa melkoiset tulvat, kun ympäristön lumet lähtevät oikein kunnolla sulamaan.
Kevät keikkuen tulevi kuten sanotaan :) Eilen mitattiin täällä kevään korkein lämpötila, +3,8 ja tänään jäätii reippaasti pakkaselle päivälläkin. Hetki sitten tuli hetken aikaa tuli lunta niin paljon, ettei kertaakaan talvella, puolessa tunnissa loppuun 10cm :o Itse odottelen termisen kevään tuloa sinne vapun seutuun näille korkeuksille. Torniossa oli jo ukkoskausi avattu tänään alkuillasta :)
Lainaus käyttäjältä: Jussa - keskiviikko, 23.03.2011, 21:09
Kevät keikkuen tulevi kuten sanotaan :) Eilen mitattiin täällä kevään korkein lämpötila, +3,8 ja tänään jäätii reippaasti pakkaselle päivälläkin. Hetki sitten tuli hetken aikaa tuli lunta niin paljon, ettei kertaakaan talvella, puolessa tunnissa loppuun 10cm :o Itse odottelen termisen kevään tuloa sinne vapun seutuun näille korkeuksille.
Tänä aamuna noin kello 06:00 Helsingin Kannelmäen sääasemalla satoi eräänlaisia lumirakeita paikoittain jopa hyvinkin sakeasti. Lämpötila oli sateen aikana pari astetta pakkasen puolella, joten yöstä jatkunut sade oli jäänyt maahan petolliseksi lumipeitteeksi, jonka alla piilotteli kaikkien pääkallokelien äiti. Nyt asemalla lähestytään taas nollarajaa ja se saavutettaneen suunnilleen puolenpäivän aikaan, jos nousunopeus pysyy vakiona.
Hiljattain ajettu GFS-ennuste sanoo tämän ja huomisen päivän olevan kohonneen konvektiopotentiaalin päiviä, mutta liian monta komponenttia puuttuu ukkosen muovaantumiseksi tälle alueelle. Ennuste kuitenkin povaa kevään yrittävän paluuta takaisin Suomen eteläosiin. Povauksen toteutumista kuitenkin hillitsee tieto siitä, että tuo ennuste menee niin kauas.
Tänään on ollut erittäin tuulinen päivä, voisiko sanoa jopa myrskyisä. Omalla sääasemallani meni tänään molemmat tärkeät tuuliennätykset rikki, eli tuulenpuuska ja 10min keskituulennopeus. Tuulenpuuskaksi mitattiin tasan 17m/s kello 13:33 ja 10min keskituuleksi 10,9m/s kello 13:42. Juuri tuossa kohtaa tuuli oli niin kova, että sisällä piti ihan pelätä pysyykö seinät pystyssä, sillä sen verran kova ääni oli sisällekin.
Nyt puhaltaa täydellisestä suunnasta omaa sääasemaani katsoen, eli luoteesta päin. Siinä suunnassa lähimmät puut on jossakin 100 metrin päässä, joten tällöin saadaan mitattua aika hyviä lukemia tälläisillä myräköillä. Tosin sitten kun asennus tuulimittarin mastoon, niin sitten lukemat vasta parantuvatkin :)
Ilmatieteen laitoskin on mitannut tänään aikamoisia lukemia. Helsinki-Vantaalla on mitattu 25m/s puuskia ja muillakin Etelä-Suomen maa-asemilla yli 20m/s puuskia.
Meni sitten myös sääaseman kaikkien aikojen tuulisin päiväkin rikki, mutta aika pienellä erolla edelliseen ennätykseen nähden. Edellinen ennätys oli 350km ja nyt tulos on 355km, mutta tdennäköisesti noussee yli 360km tämän puolen tunnin sisällä. Myös 10 minuutin keskituulennopeuden ennätys meni kertaalleen uusiksi päivällä. Uusi ennätys sen osalta on nyt 11.3m/s ja se tapahtui kello 15:52.
http://www.puolanka-lehti.fi/sammakkoprofessori/ennustukset.htm
Saamme odotella kevättä, jos Taistoon uskominen ;)
Tällähetkellä ilma on kyllä enemmän helmikuinen mitä maaliskuinen. Pakkasta lähemmäs 15, hyytävä tuuli ja luntakin nakkelee. No itse olen aina ollut sitä mieltä, että liian aikaste tulevat lämpimät kostautuu myöhemmin keväällä kylminä, ja näin on järkijään käynytkin. Pimeiden ja lyhyiden talvipäivien jälkeen nämä valoisat ja pitkät talvipäivät tuntuu mukavalta vaihtelulta :D
Kaikkien aikojen kovimman tuuliennätyksen lukemasta jäätiin Kannelmäessä.
45,5km/h (12,6m/s) oli kovin mitattu tuuli eilen, se jäi 30.01.2011 ennätyksestä karvan verran. Ennätys tuolta ajalta on 46,8km/h (13,0m/s).
Mittauksien tarkkuudessa on asennuspaikan vuoksi järjetöntä heittoa. Todellisuudessa mitatut arvot olisivat olleet varmasti huomattavasti korkeammat molemmissa tapauksissa, jos mittari olisi vain ollut talon katolla.
Tänä aamuna oli puolestaan äärimmäisen talvisen tuntuinen aamu. Yöllä oli sen verran selkeää, että lämpötila laski pitkin yötä tasaisesti aina -7.7°C saakka, kunnes aurinko alkoi noustuaan uudelleen lauhduttamaan ilmaa.
Säätila Helsingin suunnalla on äärimmäisen vaihteleva. Vielä aikaisin aamulla aurinko paistoi vähäisillä pilvenriekaleilla varustetulla taivaalla, mutta kello 08 aikaan säätila muuttui vauhdikkaasti selkeästä pilvisempään suuntaan ja lunta alkoi tulemaan taas kerran kunnolla hetken ajan. Sateen jälkeen alkoi aurinko uudellen paistamaan. FMI Testbed:n tutkakuvan mukaan hajanaisia kuurosadealueita kulkee Etelä-Suomen läänissä kaakkoon hyvin vauhdikkaasti ja kuurosateet ovat tutkakaikuihin perustuen paikoittain rankkojakin.
GFS-ennuste 02:00 Suomen aikaa osoittaa tälle päivälle kohonneita konvektioarvoja (n. 150J/kg) ja Lifted Index:n keskiarvo laskee lähelle nollaa päivän aikana. Konvektio on lähinnä päivälämmön aiheuttamaa ja konvektiosopasta puuttuu niin paljon osia, ettei ukkosta todennäköisesti esiinny Tornion tapaan.
Ennusteen mukaan aprillipäiväksi olisi odotettavissa lauhtuvaa keliä ja vesisateita, mutta ennuste on niin kaukana, että sillä on riittävästi aikaa siirtyä jompaan kumpaan suuntaan vielä, tai kokonaan piiloon.
Jep, mä veikkaan ekaa ukkosta Uudenmaan tienoille toukokuulla. =)
Helsingin Sanomien sivuilla oli tänään uutinen, jossa sanottiin UV-säteilyn olevan viikonloppuna ja ensi viikon alussa poikkeuksellisen voimakasta vuodenaikaan nähden. Linkki uutiseen löytyy tästä http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Viikonlopun+uv-s%C3%A4teily+on+poikkeuksellisen+voimakasta/1135264910052
Mielenkiintoista seurata minkälaisia lukemia viikonloppuna mitataan. Oma asema on mitannut tämän vuoden korkeimmaksi uv-säteilylukemaksi tasan 2 kolme päivää sitten.
Viime vuoden maaliskuussa oma asema mittasi korkeimmaksi lukemaksi 2.3 ja se tapahtui lähes tasan vuosi sitten 23.3.2010.
Aurinko polttaa sitten tunturissa hiihtäjien ja kevätjäillä istuskelevien pilkkimiesten naamataulut, jos ei varovainen ole. Ukka on tainnut joskus aikaisemminkin todeta, että kevätaurinko ei 1980 -luvun alussa kuin rusketti naamataulun täällä Naruskalla. Viimeisten vuosien aikana on naamansa onnistunut oikeasti polttamaankin. Sen tieteellisempää tutkimusta asiasta ei Ukalla ole, mutta selkeä ero nätisti ruskettuneen ja palaneen nassun välillä on. Auringon polttaman naamarin kanssa ei tuoreeltaan esimerkiksia saunan lauteille juuri asiaa ole.
Pakkaslukemat eivät viime päivinä niin ihmeellisen kovia ole olleet, mutta onpa pakkasen ja tuulen yhteisvaikutuksesta harmillisia haittoja nyt täällä Retkeilymajalla näkösillä. Muuan opiskelijaryhmä on viikonpäivät ollut maastossa Tuntsan kairassa, missä parinkymmenen hiihtäjän porukka majoittui yöt lumimajoitteissa ja teltoissa. Ainakin kolmen hiihtäjän kasvoissa on poskipäissä nähtävissä valitettavia jonkunasteisia paleltumavammoja. Ne ovat konkreettinen muistutus siitä, että pakkasen ja tuulen vaikutus on petollinen yhdistelmä. Hiihtäjä kovallakaan pakkaskelillä harvoin tyvenessä kelissä saa sellaista vauhtia aikaiseksi, että paleltumia syntyy, mutta annappas kunnon vinkka puhaltaa, niin jovain huomaamattaan poskipäät muuttuvat valkoisiksi.
Parhaat hankikelit ovat vielä Lapissa edessä päin, joten näihin edellä kerrottuihin juttuihin pitää itse kenenkin kunnolla varautuman, ettei loma pilaannu ikäviin jälkiseuraamuksiin. 8)
Kuva on tältä keväältä Karhutunturista Naruskalta. Sehän on se tunturi, jota Ukka kuvaa sääkamerallaan yötä päivää, joskin täältä kymmenen kilometrin päästä.
Täällä tehdä näppästiin sitten kuluvan maaliskuun ja samalla kuluvan kevään pakkasennätys tänä aamuna, -25,4 :) Nyt alkoi sadella lunta ja pakkasta vieläkin loppuun parikymmentä, kohtuu talvista sanoisin ;D
Naruskalla viime yönä -26,2 astetta muistuttaa siitä, että talvi pitää vielä Lappia otteessaan, vaikka viikonloppuna kellot käännetään kesäaikaan.
Eipä tuo Ukan mielestä liian kesäiseksi taida siellä etelämmässäkään vielä kellonkääntämiseen mennessä ehtiä, joten kellon kääntämiselle voisi keksiä jonkun muun nimen. Vai onko sillä operaatiolla virallisesti joku muu nimi kuin kesäaikaan siirto?
Toisella korvalla päivänä muutamana Ukka kuuli, että Medvedjev ja Putin ovat tuossa itänaapurissa päättäneet jotenkin niin, että siellä ei kaikkiin tämän vuoden kellonkääntämisiin osallistuta. Taitavat vielä nyt keväällä kääntää, mutta sitten se on nietu tälle asialle.
Ukka muistaa yhden linja-autonkuljettajan tokaisun, kun ryhmä suomalaisia oli kerran menossa Kostamuksen ylityspaikan kautta Venäjälle. Tuolloin yksi vanhahko neito oli kuljettajalta kysynyt, että mihinkäs päin niitä kelloja pitää siirtää, kun mennään Suomesta Venäjälle. Kuljettaja oli kuuluttanut auton mikrofoniin totisella naamalla, että "Siirtäkää viiskytä vuotta taaksepäin..." No, se oli varmaankin vitsiksi tarkoitettu ;)
Yöllä oli -16,0 astetta pakkasta, lumi narskuu kenkien alla kuin tammi- ja helmikuussa. Enemmän nyt tulee talvi mieleen kuin kevät kun katsoo ikkunasta ulos. Nytkin vielä -9,6 astetta, ja melko kova tuuli joka on todella kylmää.
Kannelmäen sääasemalla mitattiin vuorokauden kylmimmäksi lämpötilaksi -10,9°C, kello 03:21.
Vaikka sääasemalla paistaakin aurinko tällä hetkellä ohuen, repeilevän yläpilven läpi, se ei kuitenkaan juurikaan tunnu lämmittävän, vaikka sääasema ilmoittaakin tällä hetkellä lämpötilaksi -2,8°C.
Tämä johtuu tuulesta, joka tekee ilmasta huomattavasti kylmemmän tuntuisen. Konvektiivisiksi luokiteltavia lumikuuroja, varsin uhittelevan näköisine pilvineen, ei parin viime päivän tapaan ole sääasemalla esiintynyt ja tutkakuvista on pääteltävissä, että niiden painopiste on siirtynyt jonkin verran itään päin. Esim. Porvoo saa niitä niskoilleen tällä kertaa.
Täällä laitettiin tauluun perin talviset -12.3 astetta viime yönä ja pikainen vikaisu nwn:än naapuriasemiin Forssa veti pohjat -16.6 asteella. Kevät, anyone? ;D
Ainakin täällä on myös pistänyt silmään se että vaikka on ollut lämpimiäkin päivä niin lumen syvyys ei ole juurikaan vähentynyt vielä, kepin uudessa paikkaa on tasaiset puolen metriä ja kinokset jotka kolattiin katolta talvella ovat edelleen (lähes) yhtä korkeat kun ennenkin joten tovi menee ennenkun nurtsileikkuria tarvii kaivaa esiin. ;D
Lumi jota kaivoin pois kun asemaa siirsin niin oli kun tilliskiveä tekis, isoina lohkareina lähti ja vasta pohjalla oli löysää lunta.
Meillä muuten ollut nyt Etelä-Suomessa 4 kuukautta lunta maassa pötköön kun marraskuun lopussa tuli eikä ole sulannut välissä ;D
LainaaMielenkiintoista seurata minkälaisia lukemia viikonloppuna mitataan. Oma asema on mitannut tämän vuoden korkeimmaksi uv-säteilylukemaksi tasan 2 kolme päivää sitten.
2.2 nakutettiin tauluun täällä tänään ;D
Lainaus käyttäjältä: weatherc - lauantai, 26.03.2011, 14:38
LainaaMielenkiintoista seurata minkälaisia lukemia viikonloppuna mitataan. Oma asema on mitannut tämän vuoden korkeimmaksi uv-säteilylukemaksi tasan 2 kolme päivää sitten.
2.2 nakutettiin tauluun täällä tänään ;D
Täällä puolestaan nakutettiin tauluun tasan 3, eli harvinaisen tarkka oli Ilmatieteen laitoksen ennustus ;D. Lukema on reippaasti maaliskuun ennätys sillä, vanha ennätys oli 2.3, joten otsonikerroksen ohuudella näyttää olleen selvä vaikutus lukemaan. Saattaapi tulevina päivinä tulla vieläkin kovempia lukemia, jos sattuu aurinko paistamaan pilvettömältä taivaalta ja vielä niin että ei osu noi muutamat puut eteen. Oman aseman kannalta joskus 12.00 jälkeen alkaa olla hyvä tilanne, jolloin puita ei enää oikeestaan edessä ole.
Lämpötilan osalta pistettiin viime yön pohjalukemaksi -11,1 astetta ja nyt ollaan 0,9 asteessa. Vaikka aurinko hienosti paistaakin, ei tällä hetkellä kovin keväiseltä tunnu, kuitenkin sen verran kylmää vielä.
Vieläkin mennään viime vuoden maaliskuuta lämpimämmissä olosuhteissa keskilämpötilan osalta, mutta nyt pitäisi tapahtua aikamoinen lämpeneminen, sillä viime vuonna ei huhtikuun ensimmäisinä 12 päivänä menty ollenkaan pakkasen puolelle :o. Sen jälkeen vähän kylmeni, mutta päivän ylimmät lämpötila oli kuitenkin usein yli 10 astetta. Joten kyllä tästä kokonaisuutena näyttää tulevan kylmempi kevät kuin viime vuonna, jos huhtikuussa ei lämpene selvästi.
Lainaus käyttäjältä: Snowi - lauantai, 26.03.2011, 15:10
Vieläkin mennään viime vuoden maaliskuuta lämpimämmissä olosuhteissa keskilämpötilan osalta, mutta nyt pitäisi tapahtua aikamoinen lämpeneminen, sillä viime vuonna ei huhtikuun ensimmäisinä 12 päivänä menty ollenkaan pakkasen puolelle :o. Sen jälkeen vähän kylmeni, mutta päivän ylimmät lämpötila oli kuitenkin usein yli 10 astetta. Joten kyllä tästä kokonaisuutena näyttää tulevan kylmempi kevät kuin viime vuonna, jos huhtikuussa ei lämpene selvästi.
Kannelmäen sääaseman osalta tilanne eroaa Klaukkalan vastaavasta keskilämpötilan osalta, sillä täällä kuukauden keskilämpötila on 0,8°C kylmempi viime vuoteen verrattuna. Sen sijaan mitä viikkotasoiseen keskilämpötilaan tulee, kun maanantai-perjantai ajan mittaukset ovat otettu huomioon, on tämän kuluvan viikon (21.-27.03.2011) keskilämpötila tällä hetkellä lämpimämpi viime viikon vastaavaan lukemaan.
Viime viikon (14.-20.03.2011) keskilämpötila oli -2,4°C, tällä hetkellä, kun kaksi päivää vielä puuttuu noteerauksista, keskilämpötila on -1,1°C. Vaikka väitteeni on uskottavuudeltaan silkkipaperin paksuusluokkaa, olisi keskilämpötilan perusteella sanottava, että kohti lämpimämpää mentäisiin koko ajan.
Jos leikimme matematiikalla hieman, olisi näillä näkymin tilastollisesti ja tämänhetkisten lukemien pohjalta odotettavissa, että ensi viikolla (28.03. - 03.04.2011) viikon keskilämpötila nousisi Kannelmäen sääasemalla +0,2°C. ;D
GFS-ennuste kello 08:00 Suomen aikaa (06z) on tästä keskilämpötilan noususta varovaisen optimistinen. Ennusteen loppupäähän (02.-03.04.2011) luvataan lämpötilan jäävän oikein kunnolla nollan yläpuolelle.
Koska kyseessä sattuu kuitenkin olemaan viikon ennuste ja tuo lämpöaalto lymyilee vasta loppupäässä, en ihan uskalla olla ennusteen kanssa asiasta yhtä mieltä, sillä muut päivät aprillipäivää myöten ovat pakkasella ja pysyvät niissä lukemissa.
Lumimäärä on tuntunut pysyvän sääasemalla silmämääräisesti melkolailla samana. Ainoastaan asvalttialueilla, jonne aurinko pääsee paistamaan, on havaittu lumen ja jään todella nopeaakin sulamista, mutta nurmikko-, puisto- ja metsäalueet, sekä ne kohdat, johon lunta on kasattu, tuntuvat pitävän tuosta lumipeitteestä kiinni tosissaan.
Ukan parempi puolisko Naruskan Mummu hyökkäsi aamupäivällä Karhutunturiin sillä mielin, että ehtisi sinne auringonpaistekelillä, jolta keli aamusta näyttikin. Tunturissa aurinko ei kuitenkaan näyttäytynyt juuri ollenkaan paitsi hitusen pilviverhon takaa.
Karhutunturin laessa oli tuullut niin maan perusteellisesti. Kelistä saa toivottavasti hieman osviittaa oheisia kuvia vilkaisemalla. Näillä kuvilla Ukka täydentää eilistä varoitusviestiä siitä, että tunturituulet on huomioitava, joka Lappiin hiihtelemään aikoo. Nämä vinkkakelit haittaavat oloa tosissaan, ellei kunnolla ole varustautunut.
Tuulikelit ovat olleet hallitsevia täällä jo viikkotolkulla. Ehkäpä tilanne kääntyy nyt, kun siirrymme kesäisempään aikaan ensi yönä ::)
Lainaus käyttäjältä: J.Laiho - lauantai, 26.03.2011, 18:15
Kannelmäen sääaseman osalta tilanne eroaa Klaukkalan vastaavasta keskilämpötilan osalta, sillä täällä kuukauden keskilämpötila on 0,8°C kylmempi viime vuoteen verrattuna. Sen sijaan mitä viikkotasoiseen keskilämpötilaan tulee, kun maanantai-perjantai ajan mittaukset ovat otettu huomioon, on tämän kuluvan viikon (21.-27.03.2011) keskilämpötila tällä hetkellä lämpimämpi viime viikon vastaavaan lukemaan.
Aika yllättävä tilanne, mutta kyllähän se välillä saattaa näinkin pienellä matkalla olla yllättävänkin isoja eroja esimerkiksi lämpötiloissa. Teutarin asema sijaitsee sinällään aika lähellä, joten vertailin vähän sinne ja siellä näyttäisi olevan samanlainen tilanne kuin Klaukkalassakin, eli vähän olisi ainakin toistaiseksi ollut tämän vuoden maaliskuu lämpimämpi kuin viime vuoden. Halikossa tai Perttelihän se nykyään on ;D, on tilanne aika samanlainen viime vuoteen nähden.
Täällä käytiin keskilämpötilan osalta jo -0,8 asteessa, mutta on jälleen noussut -1,1 asteeseen. Sääennustetta kun katsoo, niin ei keskilämpötila tule ainakaan nousemaan, sen verran kylmää on luvattu. Jos pitää joku veikkaus heittää, niin sanoisin maaliskuun keskilämpötilan Klaukkalan osalta kuun lopussa olevan -1,4 :)
LainaaJos leikimme matematiikalla hieman, olisi näillä näkymin tilastollisesti ja tämänhetkisten lukemien pohjalta odotettavissa, että ensi viikolla (28.03. - 03.04.2011) viikon keskilämpötila nousisi Kannelmäen sääasemalla +0,2°C. ;D
GFS-ennuste kello 08:00 Suomen aikaa (06z) on tästä keskilämpötilan noususta varovaisen optimistinen. Ennusteen loppupäähän (02.-03.04.2011) luvataan lämpötilan jäävän oikein kunnolla nollan yläpuolelle.
Ensi viikoksi näyttäisi olevan ainakin oman ennusteeni mukaan kylmempää kuin tällä viikolla, joten voi olla aika tiukilla se, että tulisi ensi viikosta tätä viikkoa lämpimämpi, mutta totisesti toivon niin kuitenkin tapahtuvan :)
Oman wxsim-ennusteen mukaan ei seuraavaan 7 päivään kauheen lämpimiä kelejä ole luvassa. Korkeimmalla lämpötila näyttäisi käyvän 31.3, silloin ylin lämpötila olisi huikeat 2 astetta ;D. Tästä pidemmälle ei oma ennuste näe, joten mahdollista lämpenemistä ei siinä vielä näy.
Lainaa
Lumimäärä on tuntunut pysyvän sääasemalla silmämääräisesti melkolailla samana. Ainoastaan asvalttialueilla, jonne aurinko pääsee paistamaan, on havaittu lumen ja jään todella nopeaakin sulamista, mutta nurmikko-, puisto- ja metsäalueet, sekä ne kohdat, johon lunta on kasattu, tuntuvat pitävän tuosta lumipeitteestä kiinni tosissaan.
Samat havainnot täälläkin. Lumensyvyys ei oikeestaan näytä tippuneen juurikaan, poislukien tosiaan näitä asfalttialueita ja muita vastaavia tummia alueita. Lumensyvyys täällä päin on vielä siellä 45cm tuntumassa, joka on aika iso luku kun kohta jo huhtikuu lähestyy.
Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - lauantai, 26.03.2011, 18:22
Karhutunturin laessa oli tuullut niin maan perusteellisesti. Kelistä saa toivottavasti hieman osviittaa oheisia kuvia vilkaisemalla. Näillä kuvilla Ukka täydentää eilistä varoitusviestiä siitä, että tunturituulet on huomioitava, joka Lappiin hiihtelemään aikoo. Nämä vinkkakelit haittaavat oloa tosissaan, ellei kunnolla ole varustautunut.
Komiat on maisemat Karhutunturilla ja näyttää kuvienkin perusteella tuuli olevan aikamoista. Noissa olosuhteissa on parempi laittaa kunnolla päälle, tuuli saattaa olla aika pirullinen näin talvisaikaan.
Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - lauantai, 26.03.2011, 18:22
Ukan parempi puolisko Naruskan Mummu hyökkäsi aamupäivällä Karhutunturiin sillä mielin, että ehtisi sinne auringonpaistekelillä, jolta keli aamusta näyttikin. Tunturissa aurinko ei kuitenkaan näyttäytynyt juuri ollenkaan paitsi hitusen pilviverhon takaa.
Karhutunturin laessa oli tuullut niin maan perusteellisesti. Kelistä saa toivottavasti hieman osviittaa oheisia kuvia vilkaisemalla. Näillä kuvilla Ukka täydentää eilistä varoitusviestiä siitä, että tunturituulet on huomioitava, joka Lappiin hiihtelemään aikoo. Nämä vinkkakelit haittaavat oloa tosissaan, ellei kunnolla ole varustautunut.
Tuulikelit ovat olleet hallitsevia täällä jo viikkotolkulla. Ehkäpä tilanne kääntyy nyt, kun siirrymme kesäisempään aikaan ensi yönä ::)
Aika samanlainen näyttää keli Karhulla olleen mitä eilen Riisitunturilla :) Emännän kansa tehtiin pieni hiihtoretki Posion Riisitunturille, aurinko paistoi pilvien välistä silloin tällöin ja tuuli oli paikoin melko repivää. Sellaisen huomion tein, että Riisitunturilla lunta oli selvästi vähempi, mitä tuossa vähän etelämpänä Syötteen Kansallispuiston alueella minne edellinen usiamman päivän reissuni suuntautui. Siellä lunta oli keskimäärin 100cm kun Riisillä ehkä 60-70cm. Riisitunturi on tavallisesti hyvin lumista seutua, vaan nyt keskilapissa oleva vähäluminen alue yltää tuonnekkin. Syötteen seutu taas on vuodesta toiseen lumista seutua, en edes muista talvea, että olisi jäänyt alle metrin, tarkoitan nyt noita vaaraseutuja.
Tänään taas aamusta reilut 20 pakkasta, että kirpakkaana jatkuu kevättalvi ;)
Kun katselee ikkunasta ulos tulee pikemminkin mieleen tammi/helimkuu kun kohta huhtikuu, -1.4 mittarissa puoli mertiä lunta maassa ja lunta sataa hiljalleen ja lumi pöllyää katoilta tuulen mukana. Aika kaukaa huhtikuun kelistä :P
FMI:n tilaston mukaan olisi terminen kevät pitänyt alkaa täällä toissapäivänä, samaa sanoo omatkin tilastot, siinä 25.3-28.3 se on alkanut josta myöhäsin 3.4, eli voi hyvin tulla myöhäsin kevään alku aseman historiassa.
Täällä tuli taas kevään uusi kylmyysennätys, -27,5. Eikä päivälläkään edes hätyytelty nollaa, korkein noteeraus pyöri -4 asteen kieppeillä. Ensiyöstä tulee taas hyytävän kylmä, taivas pilvetön, heikko pohjoisenpuoleinen tuuli alkaa tyyntymään. Jännä nähdä rikotaanko -30 vielä tänä keväänä.
Ei ole kovin keväinen olo täälläkään, varsinkin kun oli aurinko suurimman osan ajasta pilvessä. Nyt ennuste näyttäisi siltä, että perjantain jälkeen lämpenesi jo ihan mukavasti, joten päästään vähän eteenpäin noiden lumien sulamisessa, jotta ei ole vielä vappunakin lunta maassa :)
Tänään tuli lunta reilut 10 senttiä lisää. Päivällä oli ihmeellinen lämpo piikki kävi n. 15 min ajan lämpötila +4,5 asteessa, sitten laski pikku hiljaa alas, tunnin päästä +1,6 astetta.
Lunta on kyllä todella paljon, pihalla ei mahdu lumet enään mihinkään tulevat takaisin tielle. Eräs aurakuski sanoi ettei muista näin lumista maaliskuun loppua. Katselin kuvista, ei ainakaan viimeisien viiden vuoden aikana ollut näin lumista maaliskuun lopussa.
Nythän tuo keli näyttää enemmän helmikuun keleiltä. Huhtikuu on jo alkamassa lunta noin paljon. Toukokuussa on vielä täällä lunta kasoissa ainakin, menee melkein kesäkuuhun kun tuo tien päässä oleva 10 metriä korkea läjä sulaa kokonaan.
Yötä myöten näyttäisi Naruskan pakkaskäyrä taas sukeltavan. Ukan mittari heiluu -16 asteen paikkeilla ja reilun kolmen asteen tuntivauhdilla kylmenee. Ilmatieteenlaitoksen notkelmassa mennään jo lähellä kahtakymppiä.
Talviset kesäajan alkupäivät näyttävät onneksi olevan muuallakin Suomessa, niin Ukka ei tunne oloaan niin yksinäiseksi talvensa kanssa ;)
Täplä porohärkämmekin pysyttelee visusti rehusäkkinsä lähitienoolla, joten luontokappalekin osaltaan tietää talven vielä jatkuvan. Poroeloa hukkuu litran verran päivässä ja kaurapuuron jämät häviävät pihamaalta alta aikayksikön. Niin hötky tämä porokotieläin eväälleen on, että Ukka saa olla kilikkevänä, ettei sotkeennu Täplän teräviin sarviin, kun se tietää Ukan pihaliikkeistä ruoka-aikansa.
Toissapäivänä Täplä tarkasti pihallamme moottorikelkan telan kunnon, eli joutoaikanaan se toimii täällä katsastusmiehenä.
Kannelmäen sääasemalla on samanlaiset tunnelmat.
Maanantaina näky oli vielä lohduttomampi, kun koko yö puski lunta ja kaikki auki ja paikoittain jopa kuivana olevat asvalttialueet olivat taas peittyneet.
Lämpötila on sääasemalla juuri ja juuri nollan yläpuolella, mutta on laskusuunnassa tällä hetkellä.
Korkeimmillaan käytiin tänään +1,9°C, kello 13:24, mutta yöt ovat kuitenkin talvisen kylmiä; 06 aikaan aamusta oli hyytävän tuntuiset -7,6°C.
Lainaus käyttäjältä: J.Laiho - lauantai, 26.03.2011, 18:15
Jos leikimme matematiikalla hieman, olisi näillä näkymin tilastollisesti ja tämänhetkisten lukemien pohjalta odotettavissa, että ensi viikolla (28.03. - 03.04.2011) viikon keskilämpötila nousisi Kannelmäen sääasemalla +0,2°C. ;D
Itse itseäni lainaten... ;D
Eli arvio vähän muuttui. Tämänhetkisten laskelmien mukaan lämpötila on noussut näiden täysien viikkojen aikana keskimäärin 1,8 astetta viikossa sääasemalla. Viime viikolla keskilämpötila oli -1,7°C. Näin ollen, jos laskutaitoni tuon nousun suhteen on yhtään oikein, Kannelmäen sääaseman tämän viikon keskilämpötilan pitäisi olla +0,1°C. Toistaiseksi näyttää vähän köyhältä, kun maanantain keskilämpötila oli -1,6°C ja tällä hetkellä (kello 15:40) päivän keskilämpötilaksi on laskettu -3,7°C...
Ilmatieteenlaitos oli lähettänyt Lapin Radion toimittajalle tänään iltapäivällä luettavaksi sääennusteen, jonka mukaan tuleva yö olisi täällä Itä-Lapissa edellisiä lämpimämpi. Asteluvuksi ennustettiin -8:n ja -13:n väliin sattuvia lukemia.
Jos tänne ei jostain ihan kesäilmaa yhtäkkiä ala pukkaamaan, niin lähdöt tulevalle yölle näyttävät vähintään samanlaista pakkasyötä kuin viime yökin, eli kymmenkunta astetta ennustettua kylmempää. Ukan mittari kävi viime yönä rapiat -25 ja virallinen mittari käppyrästä luettuna noin -27 astetta.
Voihan se ennuste oikeassakin olla, eikä sillä niin kovasti väliä ole, paljonko pakkasta yöllä käy. Tänään päivälläkään ei plussalle päästy, kuten ei eilenkään. Päivät ovat olleet kuitenkin auringonpaistetta, mikä sopii Ukalle lumituiskuja ja tuulenvinkkaa paremmin. Ja saattaa sopia Lapissa muillekin... ;)
Ukan täsmäsääennuste eilen illalta oli Ilmatieteen laitoksen iltapäiväistä tarkempi. Tiukkaa pakkasyötä ei ollut vaikea kolmen vuorokauden käppyröistä päätellä. Kolmeakymppiä ei Naruskalla aivan saavutettu, mutta 28,8 astetta FMI:n mittarissa ja Ukalla -27,1 astetta.
Tuulenvirettä on pakkasesta huolimatta sen verran, että hyytävyyslukemalla pääsi Ukkakin -32,8 asteeseen. Eikä näissä Ukan luvuissa ole valeensiementäkään, vaikka aprillipäivä jo lähestyy... ;)
Ai niin, meinasi jäädä kertomatta, että aamuyöllä kolmen aikaan Naruskan taivaanlaessa oli näkösillä komeat revontulet, mutta Ukka ei saanut valokuvaajaa ulos kameransa kanssa houkuteltua, vaan Mummu käänteli vain kylkeään. Kyllä se häntä nyt aamulla hiukkasen harmitti, mutta tosipuheessahan asia on niin, että yöuni saattaa kolmen aikaan katketa totaalisesti koko loppuyöksi, jos sitä pyjama päällä kolmenkympin pakkasessa paljasjaloin hangessa taivaalle tähyää ::)
Muistelin kun esimerkiksi vuonna 2004 (jolloin muutin tähän nyk. kämppään) oli lähes kaikki lumet lähteneet. Ja nyt tuolla on vielä järkyttävät kinokset. Tosin tälle viikolle on Vantaalle ainakin lähes kokonaan plussaa luvattu joten kyllä nuokin sulaa tosta.
Kevät toi kevät toi Sannin kissan parvekkeelle ;D
Tavanomaista lämpimämpi kuukausi. :D
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2011/04/maaliskuu_tavanomaista_lampimampi_-_kevat_silti_myohassa_2482894.html?origin=rss
Noo, muutama vuosi sitten otin moottoripyörän tähän aikaan liikenteeseen täällä pohjoisessa, joten ainakin jotenkin se ilmasto on muuttunut.
jamo
Se oli sitten Maaliskuu nähty ja koettu.
Helmikuuhun verrattuna ei Maaliskuu ollut sentään ihan yhtä kylmä, mutta sanoo siihen media mitä tahansa, jotenkin tuntui siltä, että tavanomaista kylmemmissä tunnelmissa mentiin, kuin yleensä.
Tältä näyttävät tilastot FinWX Helsinki-42:n kaikkien sen historian Maaliskuiden osalta.
2006: Ylin: + 6,4°C, Alin: -16,9°C, Keskilämpötila: - 4,7°C, Sademäärä: 38,4mm
2007: Ylin: +17,4°C, Alin: - 7,9°C, Keskilämpötila: + 2,9°C, Sademäärä: 38,4mm
2008: Ylin: +11,1°C, Alin: - 7,9°C, Keskilämpötila: ± 0,0°C, Sademäärä: 11,7mm
2009: Ylin: + 7,1°C, Alin: -10,3°C, Keskilämpötila: - 0,3°C, Sademäärä: 2,0mm
2010: Ylin: + 5,2°C, Alin: -15,8°C, Keskilämpötila: - 2,8°C, Sademäärä: 46,2mm
2011: Ylin: + 6,8°C, Alin: -11,0°C, Keskilämpötila: - 2,2°C, Sademäärä: 12,4mm
Vaikka tämän vuoden Maaliskuu tuntuikin kylmältä, lämpötilojen puolesta näin ei kuitenkaan loppujen lopuksi ollut. Maaliskuu 2011 ei rikkonut ennätyksiä lainkaan, mutta oli kuitenkin korkeimman mitatun lämpötilan ja keskilämpötilan osilta sääaseman historian kolmanneksi kylmimmät. Viime vuoden Maaliskuuhun verrattuna keskilämpötila oli 0,6 astetta lämpimämpi ja lämpötilan molemmat ääripäät olivat lauhemmat, mikä äkkisältään tuntuu melko kummalliselta, kun ulos katsoo ja takaisin tuijottaa kylmää hohkaava lumikasa ja kävelyä uhkaavat vähänkin varjoisemmilla paikoilla useiden senttien paksuinen jääkerros.
Ennusteet kuitenkin povaavat kevään väistämätöntä saapumista. GFS-ennuste 06z (09:00 Suomen aikaa) näyttelee pitkästä aikaa nollarajan yläpuolelle nousevia lämpötiloja siten, ettei lopulta yölläkään enää oltaisi pakkasella. Myös kaikki se, mitä taivaalta alas sataa olisi olomuodoltaan tästä hetkestä alkaen vettä; Meteogrammin palkit ovat muuttuneet viimeinkin vihreiksi sen ainaisen tuntuisen sinisen ja oranssin tilalle.
Toivon kuitenkin sitä, ettei lämpötila laskisi sateisen päivän jälkeen pakkaselle kovinkaan herkästi. Luistinrataa tuskin kukaan enää tässä vaiheessa vuotta toivoo.
Klaukkalassa maaliskuun keskilämpötila asettui -1,2 asteeseen, joten jäi vähän lämpimämmäksi mitä ennustin tuossa noin viikko sitten. Tämä kuu on kyllä tuntunut jotenkin poikkeuksellisen kylmältä, mutta ei tämä kuitenkaan mitenkään poikkeuksellisen kylmä ollut. Viime vuonna maaliskuun keskilämpötila oli -0,8 astetta kylmempi kuin tänä vuonna, mutta kylmän tuntuisen kuun tästä tekee maassa edelleen runsain mitoin olevat lumikasat. Viime vuonna ei tähän aikaan enää ainakaan näin paljon lunta ollut maassa.
Tänä talvena on tullut luntakin selvästi enemmän kuin viime vuonna ja se on yksi syy miksi lumet eivät meinaa millään sulaa pois. Lumen vesiarvo on sen verran korkea, että sulaminen on ainakin näillä lämpötiloilla aika hidasta. Täällä on lunta vielä mukavat 47cm ja Ilmatieteen laitoksen Vantaan asemalla lumen syvyys on huikea 72cm, aika poikkeuksellista näin eteläsä ja varsinkin tähän aikaa vuodesta :)
Naruskan Ukalla jäi kuluneesta maaliskuusta semmoinen "perstuntuma", että se olisi ollut kylmempi kuin vuoden 2010 maaliskuu. Tuntumat on tuntumia ja tilastot ja käppyrät osoittavat toista: Maaliskuun 2011 keskilämpötila -6,5 astetta ja Maaliskuun 2010 keskilämpötila -10,8 astetta.
Kai ne jäävät jotenkin ainakin lähimuistiin nuo muutama tosi kylmä yö loppukuusta tänä vuonna, joista kuitenkaan ei kerry koko kuukaudelle keskiarvoon sen alempaa lukemaa kuin tuo -6,5 astetta. Kylmän vaikutelman koko maaliskuusta tänä vuonna teki ilmeisesti lähes ainainen tuuli, joka oli ilmeisen vallitseva ilmiö lähes koko kuukauden ajan.
Niin lämmin ei maaliskuu kuitenkaan ole ollut, etteikö se olisi aiheuttanut jäätymisiä tuolla viemäripuolella. Ukka on viettänyt tasan tarkkaan koko aprillipäivän vuokramökkimme rossimallisen alapohjan alla sulattelemassa ahtaassa tilassa viemäriputkistoa, joka onneksi antautui kuuden tunnin vatuloinnin jälkeen niin, että ulkohuussia ei monen vuoden jälkeen tarvinnut uudelleen käyttöön vihkaista. Nyt täytyy varata tupla-aika saunomiseen, että saa paikat vertymään. Aina aprillipäivänä jotain miinusmerkkistä näyttää tapahtuvan. Viime vuonna sai taivastella solovassa ollutta kameratoloppaa tänä samana päivänä.
Huhtikuusta Ukka veikkaa talvikuukautta viimeisen päälle, koska Täplä jurottaa uskollisesti pihapiirissä, eikä lähde vielä luppokuusikoille. Hankala sinne on mennäkään, kun hankikantoa ei toistaiseksi juurikaan ole, vaan ohuen pakkaskohvakerroksen jälkeen loppuosa lumesta muistuttaa lähinnä mannaryyniä maahan asti. ;)
Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - perjantai, 01.04.2011, 20:29
Kylmän vaikutelman koko maaliskuusta tänä vuonna teki ilmeisesti lähes ainainen tuuli, joka oli ilmeisen vallitseva ilmiö lähes koko kuukauden ajan.
Tuosta piti itsekin mainita edellisessä viestissäni mutta unohtui. Tuuli lisäsi maaliskuun "kylmyyttä" tai ainakin juuri sitä mitä ihmiset tunsivat ja tästä jäi ehkä kuvitelma, että tämän vuoden maaliskuu oli poikkeuksellisen kylmä. Maaliskuu oli erittäin tuulinen ja ainakin omalla asemalla meni kaikki tuuliennätykset kerralla ja selvällä erolla rikki. Alla oleva kuvakin näyttää kuinka selvä ero tuulisuudessa on muiden 12 viime kuukauden kanssa.
Salossa mentiin -1.4 asteessa maaliskuu. Lukema on tasan aseman keskiarvon verran eli "normaalina" mentiin. Lunta on maassa mojovat 48 senttiä tuossa uudella mittakepin paikalla eikä ole pahemmin liikahtanut moneen viikkoon, aina tullut pikkasen lisää vaan...
Aseman kevät olisi pitänyt alkaa jo "viime kuussa" ja aseman myöhäsin kevät tähän mennessä alkoi 3.4 joten kiirettä pukkaa siinä, tosin nyt vois olla aika hyvät mahdollisuudet saada kasaan se tarvittava 7 päivää kun katselee ennustetta..
Kevättä kaipaaville, se ei kaukana ole, Silkeborg tuolta Tanskan maalta postasi että heillä hätyytellään jo +20 rajaa ehkä huomenna :P
Lainaus käyttäjältä: weatherc - perjantai, 01.04.2011, 21:12
Kevättä kaipaaville, se ei kaukana ole, Silkeborg tuolta Tanskan maalta postasi että heillä hätyytellään jo +20 rajaa ehkä huomenna :P
Itsekin katsonut juurikin muutaman tanskalaisen aseman wxsim-ennustetta ja siellä tosiaan luvataan tuollaista 20 asteen lukemaa huomiseksi :). Ensin katsoin että voiko pitää paikkansa, mutta kyllä se varmasti aika hyvin paikkansa pitää.
Højer Tanskan maalta pisti NWN:ssä kevään pohjat tauluun 20.1 asteella. ;D
Jos muuttais Tanskaan?
Tai no, eeeiii.... siellä ei ole edes tämän vertaa talvea, silkkaa harmaata 5 kk vuodesta, välillä voi lumi käydä kylässä...eiii...
Eipä tuo kesäinen ilma enää kaukana ole, Hohnissa saksassa, tanskan rajamailla hetki sitten +21 http://fi.allmetsat.com/metar-taf/lounas-skandinavia.php?icao=ETNH
Täällä Kiteellä päivän ylin lämpötila oli +6,1, nyt vielä +4,3, lunta kylläkin vielä lähes metrin luokkaa :).
Maaliskuun keskilämpötila oli -3,8 astetta, vuoden 2010 maaliskuun keskilämpötila oli -5,1, eli lämpimämpään suuntaan ollaan menossa ;)
Naruskalla oli tämän kevään toiseksi lämpimin päivä tänään, +2,2 astetta. Pitkästä aikaa pilvinen päivä ja rännänroippeen sekaista tulee taivaalta. Ja tietenkin tuulee, mutta nyt onneksi sieltä etelän suunnasta, joten toiveissa on lauha jakso täälläkin. Lumen pinta ei tästä yhdestä päivästä vielä ole lähtenyt laskuun, vaan pysyttelee edelleen kuudessakymmenessä sentissä.
Taisi pidempi ennuste ennakoida suunnilleen tämmöistä säätyyppiä tänne lähimmän vajaan viikon ajalle, eli räyhäkkäät yöpakkaset ovat toistaiseksi ohi.
Hiihtoporukoita on metsäreissulle menossa Tuntsan kairaan. Heille toivoisi hangenkantoa suksien alle, mutta se vaatisi ensin kunnon suojasään ja sitten kunnon pakkasyön päälle, niin jovain syntyisi hiihtokenttää muutama tuhat neliökilometriä. Pohjimmainen puolen metrin mannaryynilumi vaatii läpi kastuakseen kunnollisen plussakelin ja vaikka vesisateen, semmoisen oikean kesäsateen, jota täällä normaalisti huhtikuussa harvoin pääsee todistamaan. Eikä se oikein sovi Ukan kylmän huhtikuun ennusteeseenkaan... ::)
Tänään kävin mittaamassa lumen syvyyden kohdasta, josta olen sen koko talven mitannut ja nyt on lähtenyt jo selvään laskuun, 43cm oli tuloksena. Tästä lumen mittauspaikasta on vain ehkä nelisen metriä kohtaan, jossa ei lunta ole enää ollenkaan, mutta tämä kohta on puun alla ja tälläinen tilanne näyttää olevan lähes kaikkien puiden osalla. Joten voipi olla, että nuo lumet sulaa tuosta aika vauhdilla kun vauhtiin päästään :).
On se uskomaton tuo kevään voima kun se sille päälle lähtee :o Puolessa vuorokaudessa pakkaspolanteiset pihat ja kulkureitit on täysin läpipehmenneitä ja kulkukelvottomia. Syynä aamullinen kaatosade ja nyt paikoin yli +5 asteen lämpötila. Pellossa hätyytellään jo 11 astetta ;D Nyt taitaa olla 2 viikon lauha jakso, jonka jälkeen kevät ottaa totutun takapakin ja tekee meille hankikelit :)
Kirjoitat Jussa vähän, mutta viisaita.
Harvoin Naruskallakaan säiden haltijat pääsevät niin reuhakkaasti kääntämään aamuvarhaisen säätilat täysin päinvastaisiksi iltaan mennessä. Nollakelissä herättiin tänä aamuna Mummun kanssa kuudelta. Vilkaisu ulos, niin teki mieli hypätä takas vällyihin, mutta piti muutamalle hihtelijalle mennä aamupuuron keittoon. Jämsän äijät olivat tietty hieman harmissaan, kun tiedossa on viikon hiihtoreissu ja vettä satoi kuin aisaa aamulla ja ennestäänkin pehmeät lumet pehmenevät entisestään. Sinne kuitenkin painuivat urheasti Tuntsan kairaan suuntana kelkkapolannetta pitkin Sorsatunturi.
Puoliltapäivin sitten yhtäkkiä selkeni. Ja lämpeni samalla. Nyt jo iltapäivän puoliviideltä hilippoo +7 astetta ja aurinko räköttää täydeltä taivaalta. Hanki on päivän aikana vajentunut viitisen senttiä ja pihan polanteet ovat kohta kumisaapaskunnossa. Myös Naruskan kylätie on kovasta talvipintaisesta soratiestä muuttumassa pahimmaksi mahdolliseksi lumisosemössöksi.
Jos Jämsänäijät ovat Sorsatunturin laelle asti jaksaneet rapian kympin hiihtää, niin hyvä on sieltä maailmaa tiirailla, kun toistasataa kilometriä kairaa aukenee silmiin jokiaseen ilmansuntaan. Ja näkyvyyttä ei tällä auringonpaisteella rajoita mikään.
Ukka pysyy kuitenkin kylmän huhtikuun ennusteessaan. Se ottaa talavi vain loppukuuta kohti vauhtia ja näyttää tähän aikaan vuodesta vain mallin siitä, miltä kevät parhaimmillaan voi näyttää. Sen lopullinen aika vain ei vielä ole. Tai jos on, niin vallassaan. ;)
Ukka ei muista sellaistakaan nähneensä, että Naruskan sääasema esiintyy NWN:n seitsemästä paikkakuntakohtaisesta listasta kuudella. Ja niistä kuudesta keulapaikalla kolmella. Samana päivänä. :o
LainaaUkka ei muista sellaistakaan nähneensä, että Naruskan sääasema esiintyy NWN:n seitsemästä paikkakuntakohtaisesta listasta kuudella. Ja niistä kuudesta keulapaikalla kolmella. Samana päivänä.
Josta yksi maksimi lämpötilalista. Aika oudon näköiset kyllä nuo Max/Min lämpötilalistat, maksimilsitassa komeilee kaikki Pohjoisen asemat kun minimilistassa taas etelärannikon asemat (ja onhan Naruskakin siellä ;D).
No, kun ikkunasta katselee ulos niin ei mikään ihme, Lokakuuta parhaimmillaan, +3 asetta ja tihkua tulee vaakasuoraan. Tosin antaa hyvää kyytiä lumelle kylläkin. :)
Oli kyllä ankeuden huippu tämä päivä, siis lähinnä tuon kelin ansiosta :). Aivan niin lämmintä ei sitten tullutkaan mitä ennusteet olivat luvanneet, vaan jäätiin siitä noin pari astetta, mutta nyt lämpötila on taas nousussa ja lähestytään jo 5 astetta. Lumet saa ainakin kyytiä, mutta ei tälläistä keliä mielellään kovin kauaa haluaisi.
Mäkin olin aamulla ihan että WTF... VETTÄ! ;D Tämä sää inspiroi jos mikä. Olisi hyvä päivä vaikka tehdä koulutehtäviä, suomeksi elokuvakäsikirjoituksia... tänään on tuo ukkostutkakin ollut selvästi aktiivisempi, normaalisti tähän aikaan aamusta on noin kuusi salamaa rekisteröity (katson siis Vaskinetistä) ja nyt on jo 28. Kevät on kyllä pahasti vielä hakusessa, mutta eiköhän tämän päivän vesisade tee tehtävänsä. Paljonkohan mahtaa tänään senteissä lumet sulaa?
Tänään suorastaan romahti lumensyvyys ja sen huomaa ihan omin silminkin, että lunta on sulanut oikein urakalla. Nyt lumensyvyys on 26cm, kun se kaksi päivää sitten oli 43cm. Wxsim-ennuste ennustaa loppujenkin lumien sulavan perjantaihin mennessä, tätä menoa voi jopa pitää aika hyvin paikkansa :). Tietenkin varjopaikoista ja isoista lumikasoista lumen sulaminen vie vielä oman aikansa.
Savonlinnassa lumi sulaa vauhdilla päivässä hävisi 12 cm, nyt enään 48 cm. Kaatosade parasta aikaa, eli aamulla varmaan lähemmäksi 40 cm ellei jopa vähemmän. Lumi on todella pehmeää häviää todella nopeasti jopa jäiset kasat ovat antaneet periksi nopeasti. Kylläpäs kevät otti vahvan otteen nopeasti, mutta kyllä se todennäköisesti vielä sen kuuluisan takatalven tekee.
Tuntuu että joka puolella tarvitaan traktoria nyt, kun puhelin soinnut aamu kuudesta asti koko ajan melkein.
Tänä aamuna, noin kello 07 aikaan Kannelmäen sääaseman alueella oli kevään toistaiseksi paksuin sumu.
Yleensä ja tyypillisimmillään sumu tuppaa olemaan sen verran paksua että näkyvyys oli karvan verran alle kaksi kilometriä, aiheuttaen sellaisen optisen harhan, että Malminkartanonhuippu olisi roudattu pois hiivatinmoisella kuutamourakalla pois. Nyt sumu oli niin paksua, että näkyvyys oli romahtanut alle 50 metriin ja puita, jotka olivat pihan toisella puolella olevan talon takana, ei enää erottanut lainkaan. Vantaankoskelta tulevasta junastakaan ei erottanut, kuin vain sen valot. Ilmiö oli jokseenkin erikoinen, ikään kuin kolme kirkasta valonheitintä kolmiomuodostelmassa olisi leijunut viistosti ohi. ;D
Tönkkösumun selittänee parhaiten se, että maanantaina oli lämmintä ja vettä satoi pitkin päivää ja lämpötila laski aamulla kello 06-07 välillä todella nopeasti nollan alapuolelle, ollen kylmimmillään -0,8°C, kello 07:42.
Nopea lämpötilan putoaminen ja vielä sateista lämmin maaperä kehittää osaltaan sumua. Tönkkösumu ei täällä sikäli ole kovinkaan poikkeuksellista, sillä Kannelmäen ja Malminkartanon, sekä Kannelmäen ja Konalan kaupunginosien välissä on aukea, peltoinen alue ja rajana toimii vielä osin jäässä oleva Mätäjoki.
Nyt, noin kymmenen tuntia myöhemmin, sääasemalla paistaa aurinko ohuen pilvipeitteen läpi ja lumi jatkaa taas vauhdikasta sulamistaan.
Ensimmäiset lokitkin kuuluvat myös huutelevan lähialueella, joten voi melko varmasti todeta talven oikeasti siirtyvän syrjään. Lunta kuitenkin on yhä hyvin paljon, mutta jos vesisateet ja nollan yläpuoleinen lämpötila vain jatkuu keskeytymättä mihinkään takatalveen, ei lumipeitteistä ole luultavimmin, kuin muisto vain, kun Huhtikuu on taputeltu.
Sulaa aikamoisella vauhdilla lumet näissä lämpötiloissa. Tänään noin 15.00 aikaa lunta oli enää 22cm ja nyt on jo varmasti alle 22cm. Tänään lämpötila kävi niinkin korkealla kuin 8,2 asteessa ja pysytteli yli 8 asteen tasan 2 tuntia. Ilmatieteen laitoksen monilla sisämaan asemilla päästiin yli 8 asteen, Hyvinkäällä jopa 9 asteeseen.
Saa nähdä sulaako lumet pois omalta mittauspaikaltani vielä tämän viikon aikana :). Itse katson lumensyvyyden olevan 0cm, sitten kun lumet ovat sulaneet tasaisilta alustoilta, joihin ei ole talven aikana lapioitu lunta, vaan lumi on tullut paikkaan vain luonnonmukaisella tavalla. Jos näin käy, että lumet sulaa vielä tällä viikolla, niin voipi taas ottaa ukkosennusteen käyttöön wxsim-ennusteen meteogrammiin :)
Kolmas perättäinen plussakelipäivä Naruskalla. Hyvä talvisoratie häippäisee nopeasti muille maille vierahille ja tilalle on tulossa varsinainen loskanheittoväylä. Sieltä tulee vastaantulijan renkaista rapaa ja lumisosetta, eikä lähetyksistä puutu myöskään isommat ja pienemmät kivet.
Huomiseksi on luvannut vielä lämpöisempää. Edes yöksi ei näytä pakastuvan, koska vielä nyt iltayhdeltätoista on vajaan asteen plussalla.
Tämä on kovanlaista kevääntulovauhtia täkäläisittäin. Tämmöistä kun pitelisi pari-kolmekaan viikkoa yhtä soittoa, niin Rovaniemellä järjesteltäisiin ennätyksellisiä evakuointeja, kun ei niitä paljon puheena olleita altaita ole tänne Kemijoen latvavesille saatu rakennettua. Kyllä näistä Naruskan seutukunnnan puolen metrin lumihangista äkkiä sulamalla muutama kuutio vettä saadaan lähettyä alavirtaan varsinkin, jos sulattajana toimii kesäinen vesisade, kuten viimeisen vuorokauden aikana on enimmäkseen tapahtunut.
Voi voi, kun ovat nuo vaalit taas niin lähellä, ettei veden altaisiin vangitsemisesta uskalla kukaan tervepäinen Arkadianmäelle hamuava naamaansa aukaista, olipa miltä kohtaa puoluekarttaa tahansa :o
Ei Ukkakaan mikään altaiden kannattaja tunnusta olevansa, mutta tosiasiahan sekin on, että Ounasjoen ja Kemijoen haaraan rakennetun kaupungin alavat paikat ovat huppeluksissa, kun kaikki talven lumi muutamassa vuorokaudessa tai edes parinkaan viikon aikana täältä liikenteesen lähtee. Ja tätä vauhtia kohta lähtee, jos se Ukan ennustama kunnollinen takatalvi ei tätä kevään alkurynnistystä toppuuttele...
Pihan lähettyvillä on kaksi lumen syvyys mittauspaikkaa. Metsässä oleva mittari ilmoittaa syvyyden suoraan koneeseen parin päivän välein, nyt lunta siinä kohdassa 23 cm kun kaksi päivää sitten vielä 48 cm.
Toisessa mittauspisteessä on vielä 35 cm lunta, eilen oli 41 cm.
Eilen oli lämmin päivä +8,2 astetta oli korkein lämpötila. Tänäänkin mitattiin jo +5,2 astetta puolen päivän maissa, ennen sadetta.
LainaaMetsässä oleva mittari ilmoittaa syvyyden suoraan koneeseen parin päivän välein
Mimmonen värkki sulla on käytössä tuohon? ;D
Täällä ollaan tultu alas noin 32 senttiin tuossa keskellä nurtsia olevan kepin luona. Se oli 48 sentissä kun sen siihen muutin ennen sulaamisen alkua.
WxSim meinaa että ensi viikon alkupuolella olisi lumet sulanneet, hidastustekijänä kuitenkin suht kylmät yöt jossa käydään lähellä nollaa/pikkupakkasella.
Lainaus käyttäjältä: weatherc - keskiviikko, 06.04.2011, 13:51
LainaaMetsässä oleva mittari ilmoittaa syvyyden suoraan koneeseen parin päivän välein
Mimmonen värkki sulla on käytössä tuohon? ;D
Tuo sattui myös omaan silmään, sillä automaaginen lumenmittaus olisi sanoin kuvaamattoman kätevä, verrattuna nyt tähän manuaaliseen mittaustapaan, varsinkin kun mittauspaikka ei nyt enää sijaitse ikkunan lähellä, vaan pitää aina mennä ulos se mittaamaan :). Langaton systeemi olisi lumensyvyyden mittauksessa äärimmäisen kätevä, sillä yleensä hyvä paikka sijaitsee jonkun matkan päässä talosta.
Kävin äsken taas mittaamassa lumensyvyyden ja tällä kertaa näytti lukemaa 19cm, eli 3cm tullut eilisestä alas. Oma wxsim-ennuste ennustaa loppujen lumien sulavan vielä tämän viikon aikana, mutta itse epäilen vielä ensi viikon alkuun jäävän muutama sentti. Nyt ei mitään kovin lämmintä ole luvattu ja yöllä saattaa mennä pakkasen puolelle. Tosin huomisen räntä/vesisade saattaa vähän nopeuttaa sulamista.
Kummaa kevättä tämä on vähän joka puolella Suomenmaata. Ukka tässä odottelee illaksi vesisadetta, niin sitten päästään taas kaikille seittemälle taulukolle NWN:n sivustolla. Kylmälistat niinkin ovat Ukalle olleet suosiollisia, mutta korkeimpien lämpötilojen listoilla Naruska ei liikaa ole esiintynyt. Nyt esiinnytään kaikilla listoilla, kuten muutkin pohjoisen asemat.
Kuuden asteen lukemat plussalla ovat takuu sille, että lumi sulaa ja myös tiivistyy senttitolkulla vuorokaudessa. Sulamisvedet eivät täällä pääse pakenemaan maaperään muutaman edellisen vuoden tapaan, koska nyt on ainakin kahden roudattoman talven jälkeen maa roudassa ja kunnolla. Tuntsan puolella kun kävimme Mummun kanssa eilen illalla viemässä hiihtoporukalle maasturin, että jämsänäijät pääsevät viikonlopuksi metsästä pois, totesimme siellä olevat normaalilumet. Se viittaisi siihen, että keskimääräistä vähälumisempaa aluetta ovat vain Sallan eteläosat ja Naruska. Naapurikunta Kemijärvi on myös vähällä lumella tänä talvena. Pohjoisempana lumilukemat eivät kaukana normaaleista liene.
Ukan ennakoimia Rovaniemen tulvia hillinnee osaltaan se, että tämän aamun uutisten mukaan Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden vedenpinnat ovat alimmillaan kymmeniin vuosiin. Taisivat pinnat olla puolesta metristä kahteen metriin asti normaalilukujen alapuolella. Sinne muutama kuutio tulvavesiä tietenkin pohjoisesta mahtuu, eli Kitisen suunta on jollain lailla säännösteltävissä. Kemijärven pinta kuulosti olevan normaalia ainakin lähellä vuodenaikaan nähden.
Saattaa tämä aikainen kevään rynnistys loppupeleissä tasoittaa tulvauhkaa, jos se takatalvi tulee väliin. Kaiken lumen sulaminen tapahtuisi sen kaavan mukaan pidemmällä ajalla. Se näkee, ken elää. ;)
Lainaus käyttäjältä: weatherc - keskiviikko, 06.04.2011, 13:51
Mimmonen värkki sulla on käytössä tuohon? ;D
Lähetin lähettää tietoja koneessa olevaan vastaanottimeen. Lähettimen tekemiseen meni 2 kk kesällä, ja alkutalvesta tuli pikkuvikoja, nyt toimii hyvin. Saksalainen alan ammattilainen on ollut auttamassa minua kyseisen laitteen kanssa. Lähetin on kiinni sääasema telineessä jossa on 1 m 20 cm asti automaattinen mittausjuova jota laitteen "tietokone" lukee. Teline on upotettu 5 metrin syvyyteen maahan ettei kukaan varasta. Paljon olen nähnyt vaivaa tämän laitteen eteen, mutta on se kätevä laite.
Muutamien vuosien päästä tulee yleisesti myyntiin tämä laite, hinta arvio 500-700 euron välillä, mutta voisin luvata jo foorumilaisille reilun alennuksen ;D.
On todella helppo tapa mitata lumensyvyys, tulevana kesänä teen, yksi tai kaksi laitetta lisää.
Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta projektilta ja itse olen ainakin kyseisestä laitteesta kiinnostunut. Ilmoita vaikka ensi syksynä olisiko sellaista mahdollista saada jo tulevaksi talveksi :)
Lainaus käyttäjältä: Snowi - keskiviikko, 06.04.2011, 16:15
Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta projektilta ja itse olen ainakin kyseisestä laitteesta kiinnostunut. Ilmoita vaikka ensi syksynä olisiko sellaista mahdollista saada jo tulevaksi talveksi :)
Joo ilmoittelen, voi olla mahdollista saada koekäyttöön laite jo ensi talveksi. Eikä tietenkään silloin maksa mitään.
Nyt on enää 15cm lunta, joten kyllä ne saattaa aika lailla kokonaan sulaa vielä tämän viikon aikana. Tosin nyt vähän kylmenee, varsinkin yöt, jolloin mennään pakkasellekin monena yönä.
Piha on aika kauheessa kunnossa talven jäljiltä, mutta niinhän se on aina :). Nyt siellä on vielä katkenneita oksia siellä täällä tuon yhden isomman myräkän aikana, joka talvella oli.
Lumi sulaa kyllä mukavalla tahdilla metsässä on enään 11 senttiä lunta ja pihassa 24 senttiä. Tänään oli tuulinen päivä mutta mukavan lämmin mittarissa lämpötila nousi peräti +9,1 asteeseen.
Kuluneen viikon keskilämpötila osoittaa termisen kevään alkaneen Kannelmäen sääasemalla (ajalta 03.-09.04.2011), näyttäen koko viikon keskilämpötilaksi +2,0°C.
Huhtikuun toistaiseksi lämpimin päivä oli tänään (10.04.2011), jolloin lämpötila nousi +8,3°C. Tämä lukema mitattiin kello 17:19. Pohjoisen kantilta puhaltava tuuli, joka puuskissa puhalsi kovimmillaan 10.9m/s, tosin teki ilmasta huomattavasti kylmemmän tuntuisen. Ilma oli tuulisuudestaan huolimatta hyvin kaunis; Aurinko paistoi käytännössä pilvettömältä taivaalta kaiken aikaa.
GFS-ennuste povaa viikon alkupuolelle kylmenevää ilmaa. Kannelmäen koordinaatteihin ennuste näyttää vähäistä lumisadetta (noin 1-2cm kokonaisuudessaan päivän aikana) ja vähitellen heikentyvää tuulta sekä luonnollisesti pilvisyyden lisääntymistä. Lämpötilat jäävät ennusteen mukaan taas kerran roikkumaan lähemmäksi nollaa, mutta ennusteen mielestä torstaista lähtien lämpenee jälleen selvästi niin, että kevät pääsee jatkamaan etenemistään. Kylmenemisessä ei näyttäisi olevan mitään tavanomaisuudesta poikkeavaa, mitä tulee Kannelmäen sääaseman tilastoihin. Parin viime vuoden aikana Huhtikuussa kävi vastaava hetkellinen kylmeneminen kerran tai kaksi, mutta Huhtikuun loppupäässä näkyi jo selvä lämpötilan nousu kohti kesäisempiä lukuja.
Luonnollisesti on hyvin lyhytkatseista lähteä ennustamaan kuluvan vuoden Huhtikuun lämpötilan kehittymistä parin viime vuoden tilastoista, sillä tätä vuotta ja sen lämpötilakehitystä leimaavat eri lähtökohdat. Kuluvana vuonna lunta on selvästi enemmän kuin parina viime vuotena, joten sillä on oma roolinsa kevään etenemisessä.
Klaukkalassa on lumensyvyys nyt "virallisesti" 0cm, sillä kävin juuri äsken lumenmittauspaikalla ja lunta ei tosiaan enää ollut yhtään kyseisessä paikassa. Pihaa kun katsoo niin lunta on enää vain muutamissa varjopaikoissa ja sellaisissa paikoissa, joihin on talven aikana lunta lapioitu eli lumikasoissa. Sulaminen on ollut käsittämättömän nopeaa, sillä viikko sitten lunta oli vielä kuitenkin selvästi enemmän. Nyt ulkona voisi jo ihan hyvinkin aloittaa kevätsiivouksen ja alkaa vaikka haravoimaan nurmikoita. Kävin tänään jopa ensimmäistä kertaa koelenkillä moottoripyörällä, aika loistokeli oli kyllä ;D
Wxsim-ennuste piti näin loppu ajan todella hyvin paikkansa lumensyvyyden ennustamisessa, sillä viikon alussa ennuste sanoi muistaakseni loppujenkin lumien sulavan juuri sunnuntaina tai sitten lauantaina, mutta kuitenkin. Nyt voi ottaa meteogrammissa käyttöön ukkosennusteen ja alkaa seuraamaan sitä ;D
Ukka piipahti neljän vuorokauden reissulla Keski-Suomessa. Lumen pinta oli Naruskalla vajentunut sillä aikaa 15 senttiä, eli nyt napotetaan lukemassa 32 senttiä. Yöpakkasia ei Naruskalla ole lähimmän viikon aikana sen vertaakaan ollut, että hankikelejä olisi ehtinyt syntymään. Saappaanvarren syvyiset hanget eivät kohta hidasta kenenkään kulkua ilman hankikelejäkään. Moottorikelkatkin kahlaavat kohta maata myöden maastossa. Helppoa niillä kulkeminen toki ei ole.
Luontoihminen jossain radiolähetyksesä ennakoi semmoista, että karhuilla saattaa olla edessään hankala kevät ravinnon suhteen. Se saattaa pitää kutinsakin, koska otso ei mielellään jätä umpihankeen jälkiä kulkemisistaan. Pesässäkään ainakaan nuoremmat karhut eivät varmaankaan kohta majoittumaan pysty, koska vettä tulee niskaan. Se karkoittaa unet kenen tahansa silmistä.
Lumien nollaantuminen helpottaisi karhuja ja muitakin luontokappaleita, mutta aivan muutamassa päivässä se ei tapahdu, vaikka melkoista päivävauhtia tätä vauhtia hupeneekin. :o
Lainaus käyttäjältä: Snowi - sunnuntai, 10.04.2011, 23:20
Klaukkalassa on lumensyvyys nyt "virallisesti" 0cm, sillä kävin juuri äsken lumenmittauspaikalla ja lunta ei tosiaan enää ollut yhtään kyseisessä paikassa. Pihaa kun katsoo niin lunta on enää vain muutamissa varjopaikoissa ja sellaisissa paikoissa, joihin on talven aikana lunta lapioitu eli lumikasoissa. Sulaminen on ollut käsittämättömän nopeaa, sillä viikko sitten lunta oli vielä kuitenkin selvästi enemmän. Nyt ulkona voisi jo ihan hyvinkin aloittaa kevätsiivouksen ja alkaa vaikka haravoimaan nurmikoita. Kävin tänään jopa ensimmäistä kertaa koelenkillä moottoripyörällä, aika loistokeli oli kyllä ;D
Onnittelut täältä Kannelmäen sääasemalta kevään alkamisesta siellä sisämaassa. :)
Kannelmäessä lumensyvyys on yhä varjoisimmissa paikoissa, jonne aurinko ei pääse paistamaan koko päivänä, yhä useita senttejä. Tästä ilmiöstä erikoisen tekee se, että nämä alueet eivät ole sellaisia, johon lunta olisi ajettu. Tämä saattaa olla selitettävissä sillä, että kyseinen maaperä koostuun ohuehkosta rullanurmesta ja pohja on hyvin hiekkapitoista (Ennen taloa siinä on ollut asvaltoimaton parkkipaikka-alue), joten ainakin jonkin sortin syvästä roudasta lienee kyse. Muistan vielä, kun asuin maan tasalla, kuinka lähes jokainen talvi tuntui ikuisuudelta; Lumet jättivät "kevään keikkumisen" seurauksena välistä paksunkin jääkannen nurmen päälle ja se kerros suli pois viimeistään Toukokuuhun mennessä. Nyt, kun lumen määrä on suurempi ja sulamisnopeus sitä mitä on, jääkansi pysynee noilla pihamailla vieraana vielä pitkään. Pihan asvalttialueilla ja piha-alueen niillä osilla, joihin aurinko pääsee vaikuttamaan ja joihin lunta ei ole kasattu, lumen määrä on tasan nolla tai hyvin lähellä sitä. Taloyhtiö ei voi itseään ainakaan lapsiystävälliseksi mainostaa, sillä traktorit ovat käyneet tasaisesti työntämässä lumikuorman pihan keskivaiheille, jättäen alleen lasten suosimat keinut ja hiekkalaatikon. Lumen sulamisnopeus on kuitenkin suuri. Vauhdista kertoo mm. se, että vielä viikko sitten lunta oli niin paljon, että pihan keskivaiheilla oleva puusta ja betonista kyhätty pöytä penkkeineen oli kokonaan lumen alla. Nyt pöytä ja tuolit ovat likimain kokonaan näkyvissä. Talon etualalla olleet lumikasat ovat kadonneet kokonaan ja yhden maan tasalla olevan asunnon pihalla vielä kuukausi sitten kokonaan lumen alla ollut skootteri on nyt täysin lumeton. Kapistus on vain aika surullisen näköinen, mm. skootterin pakoputki on totaaliruostunut niin pitkältä matka, kuin mitä sitä näkyy. On lievä ihme, jos se on enää millään muotoa käyttökelpoinen tuon talven jälkeen.
Lainaus käyttäjältä: Snowi - sunnuntai, 10.04.2011, 23:20
Nyt voi ottaa meteogrammissa käyttöön ukkosennusteen ja alkaa seuraamaan sitä ;D
Kyllähän sen olisi voinut jo aiemminkin päälle kytkeä, sillä toistaiseksi ei ainakaan sillä rintamalla on ollut melko pitkälle GFS-ennusteissa vanhaa tuttua "Flat Line"-ilmiötä, muutamia olemattoman vähäisiä hidastetöyssyjä lukuunottamatta. ESTOFEX:n ennusteetkin näyttävät ukkosten painottuvan vielä tässä vaiheessa enemmän Välimeren liepeille. Sieltä ne kuitenkin ovat nousussa vähitellen, vääjäämättä.
Viime vuonna Kannelmäen sääasemalla saatiin odottaa ensimmäistä ukkoshavaintoa suunnilleen Toukokuun puoleenväliin saakka. Oma tilastollinen arvioni ukkoskauden aloituksesta Kannelmäen osalta on 09.05.2011. ;D
Lainaus käyttäjältä: J.Laiho - maanantai, 11.04.2011, 21:54
ESTOFEX:n ennusteetkin näyttävät ukkosten painottuvan vielä tässä vaiheessa enemmän Välimeren liepeille. Sieltä ne kuitenkin ovat nousussa vähitellen, vääjäämättä.
Viime vuonna Kannelmäen sääasemalla saatiin odottaa ensimmäistä ukkoshavaintoa suunnilleen Toukokuun puoleenväliin saakka. Oma tilastollinen arvioni ukkoskauden aloituksesta Kannelmäen osalta on 09.05.2011. ;D
Välimeren ranikolla tosiaan noita ukkosia vähän on, mutta ei tässä enää kauaa tarvitse meidänkään odottaa ;D
Itsekin luulen, että tässä menee vielä kuukauden verran ennen kuin nähdään ensimmäistä kertaa kunnon aktiviteettia. Jos nyt veikata pitää niin veikataan vaikka tasan kuukautta tästä eteenpäin, eli 11.5.2011 ;D
Täällä on tuossa nurtsilla vielä sellaiset 15 senttiä lunta. Aika hyvin on kyllä sulannut mutta tällaiset kylmät yöt hidastaa kummasti etenemistä.
Lainaajoten ainakin jonkin sortin syvästä roudasta lienee kyse
Jostain oli lukevinaan että sitä voisi paikoin olla metrinkin verran tänä vuonna, myös täällä etelässä :o
Virallisesti kevät alko täällä 2.4 kun sen jälkeen ei ole keskilämpötila enää käynyt pakksasella (rajahan on se tunnettu 7pv), tosin tositaiseksi aika viielästi, saapi alkaa lämpeämään jotta ei tästä kuusta tulisi hevosenmitalla kylmin huhtikuua seman histroriassa. Joka vuosi ollaan aikan käyty nuuskimassa 15 astetta, nyt eil olla vielä päästy edes 10:een.
Itsekin luulen, että tässä menee vielä kuukauden verran ennen kuin nähdään ensimmäistä kertaa kunnon aktiviteettia. Jos nyt veikata pitää niin veikataan vaikka tasan kuukautta tästä eteenpäin, eli 11.5.2011Veikkaus on että toukukuun puolenvälin tienoilla alkaa piipitys tutkissa enismmäistä kertaa niin että olisi jotain lähialueaktiviteettiä ;D
Nyt ei ole metsässä enään lunta mittauspaikassa, muutenkin lumipeite on laikukasta, metsästä on noin puolet kohta paljaana lumesta, ja lopussa on enään 1-5 cm lunta. Toisessa mittauspisteessä enään 10 cm lunta. Tänään on ihanan kaunis päivä, aurinko paistaa ja lämpötila noussut +7,2 asteeseen parhaimmillaan.
Joutuukohan Naruskan Ukka nousemaan puihin takatalven ennustamisensa kanssa. Säätila näyttää jumiutuneen plussakelien puolelle, vaikka mitään hellejaksoa ei täällä pohjoisessa vielä havaittavissa olekaan. Hitaasti, mutta varmasti vähenee lumikerros Sallan alueelta. Täällähän sulatettavaa on Etelä-Suomea huomattavasti vähemmän.
Naruskan kylätien lähtöpäähän oli tienpitäjä pystyttänyt paikkansa pitävän liikennemerkin, jossa Muu vaara -liikennemerkin alla killotti lisäkilpi KELIRIKKO 48 km. Se pitänee paikkansa lähiviikot.
Ukka suivaantui sen verran pirssinsä viurahteluun loskaisella ja pahoin reikiintyneellä väylällä, että tienpitäjälle välittyi ilmainen vihje tien entraamistarpeesta. Nykyinen tienpitäjä ei ole vaivautunut kaatamaan talvipenkkoja tänä keväänä lainkaan. Se taas poikii paikka paikoin reippaasti virtaavaa vettä väylälle ja paikoin tienlaidat ovat niin pehmeitä, että sinne jos lipsahtaa, niin saattaa pirssi keikahtaa puoleen ja pyörähtää vaikka katolleen. Isommille väylille kaatoauroja on riittänyt, mutta ei sinne, missä kaatamisetsa saataisiin suurin hyöty.
Ukan Kasperi -poika kävi viikonlopun aikana ilmeisesti viimeisen kelkkareissunsa tältä keväältä Karhutunturiin. Siellä laessa olivat vaatimet aikansa kuluksi nuoleskelemassa jäkäläherkkua tunturikivien pinnalta. Kesällähän porot kiipeävät joskus tunturiin räkkää pakoon, mutta niin pitkällä kesäntulo ei täällä kuitenkaan vielä ole, vaikka aikaisessa taitaa hiukan ollakin ;) 8)
Tänään käytiin sitten ensimmäistä kertaa tänä vuonna yli 10 asteen, kun lämpötila näytti kello 14:33 10,1 astetta. Todella lämmin päivä ja huomasi jo siitäkin, että sisällä jo hyvinkin lämmin auringon paistaessa suoraan sisään. Tuli vähän mieleen viime kesän helteet :).
Lumet on sulaneet jo niin reippaasti, että enää lunta on vain muutamissa kasoissa siellä täällä, mutta nurmikot on oikeestaan täysin paljaat ja sen takia tehtiinkin tänään vähän pihahommia, eli haravoitiin nurmikoita ja siistittiin laatotuksia.
Yksi syy sille miksi täällä meidän puolella ei enää juurikaan lunta ole on se, että talomma sijaitsee juuri tällä aurinkoisella puolella tätä kukkulaa ja siten aurinko lämmittää tätä puolta tietenkin selvästi enemmän kuin pohjoista puolta. Tänään kun ajoin tuon pohjoisen puolen ohitse, niin siellä oli vielä nurmikolla lunta siellä täällä ja huomattavasti enemmän tuota valkoista tavaraa kuin täällä meidän puolella :).
Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - tiistai, 12.04.2011, 17:07
Naruskan kylätien lähtöpäähän oli tienpitäjä pystyttänyt paikkansa pitävän liikennemerkin, jossa Muu vaara -liikennemerkin alla killotti lisäkilpi KELIRIKKO 48 km. Se pitänee paikkansa lähiviikot.
Ukka suivaantui sen verran pirssinsä viurahteluun loskaisella ja pahoin reikiintyneellä väylällä, että tienpitäjälle välittyi ilmainen vihje tien entraamistarpeesta. Nykyinen tienpitäjä ei ole vaivautunut kaatamaan talvipenkkoja tänä keväänä lainkaan. Se taas poikii paikka paikoin reippaasti virtaavaa vettä väylälle ja paikoin tienlaidat ovat niin pehmeitä, että sinne jos lipsahtaa, niin saattaa pirssi keikahtaa puoleen ja pyörähtää vaikka katolleen. Isommille väylille kaatoauroja on riittänyt, mutta ei sinne, missä kaatamisetsa saataisiin suurin hyöty.
Kelirikko 48km?? Aika pitkä on vaara-alue näin urbaanissa, asvalttipäällysteisessä asujaimistossa asustavan mielestä. :o
Myönnän juurtuneeni tähän ympäristöön niin totaalisesti, etten osaa, vaikka haluaisin, kuvitella tuollaisen kyltin näkeväni tuollaisilla kilometriluvuilla. Ilmeisesti Sallan suunnalla tuollainen lukema lienee yhtä tavanomainen vuosittain, kuin täällä Vantaanjoen tulvahuippu.
Lainaus käyttäjältä: Snowi - tiistai, 12.04.2011, 19:12
Tänään käytiin sitten ensimmäistä kertaa tänä vuonna yli 10 asteen, kun lämpötila näytti kello 14:33 10,1 astetta. Todella lämmin päivä ja huomasi jo siitäkin, että sisällä jo hyvinkin lämmin auringon paistaessa suoraan sisään. Tuli vähän mieleen viime kesän helteet :).
Kannelmäessä päästiin uusimaan Huhtikuun toistaiseksi korkein lukema, +8,3°C. Lukema mitattiin kello 18:50.
Almanakka väittää, että lähestymme vähitellen kuun puoltaväliä. Tällä hetkellä sekä korkein mitattu lukema, että keskilämpötila ovat vielä pääsemässä alimpien mitatuimpien joukkoon. Se saattaa tietenkin muuttua vielä, kun alamme lähestymään Toukokuuta oikein tosissaan, mutta tuntuma on ollut sellainen, että kevään eteneminen on ollut tavanomaista hitaampaa.
Lainaus käyttäjältä: J.Laiho - tiistai, 12.04.2011, 22:32
Kelirikko 48km?? Aika pitkä on vaara-alue näin urbaanissa, asvalttipäällysteisessä asujaimistossa asustavan mielestä. :o
Myönnän juurtuneeni tähän ympäristöön niin totaalisesti, etten osaa, vaikka haluaisin, kuvitella tuollaisen kyltin näkeväni tuollaisilla kilometriluvuilla. Ilmeisesti Sallan suunnalla tuollainen lukema lienee yhtä tavanomainen vuosittain, kuin täällä Vantaanjoen tulvahuippu.
Meilläpäin tuo kelirikko kyltti on vain 16.5 kilometrin matkalla, tosin kyltti on joinain vuosina seisonut lumentuloon asti tienlaidassa. Molemmat autot on talossa neljästä nurkasta vetäviä, tosin maavara meinas viimekeväännä loppua kesken, saasnähä mitä nyt käy. Ihmekyllä tiet näyttää vielä hyviltä.. ehkä eivät ole vielä sulaneet kunnolla.
LainaaKelirikko 48km?? Aika pitkä on vaara-alue näin urbaanissa, asvalttipäällysteisessä asujaimistossa asustavan mielestä.
Näin varmaan moni kehäkolmosen sisäpuolella kuvittelee. >:( >:( :( :(
Tämä on kuitenkin vallan totta tämä Ukan kertomus, voisitte vaikka käydä katsomassa onko Suomi tasa-arvoinen tie- ja kehutuissa laajakaistayhteyksissä. Tietenkään liikennetiheys ei ole sama kuin pääkaupunkiseudulla, mutta tienhoitoluokitus on alle ala-arvoisen.
Kannattaa epäilijöiden tähän vuodenaikaan käydä paikan päällä tarkastamassa tilanne riittääkö auton maavara.
Jos näin ei ole, perun puheeni. ;) ;) ;)
Lainaus käyttäjältä: tito - keskiviikko, 13.04.2011, 23:17
Lainaus käyttäjältä: J.LaihoKelirikko 48km?? Aika pitkä on vaara-alue näin urbaanissa, asvalttipäällysteisessä asujaimistossa asustavan mielestä.
Näin varmaan moni kehäkolmosen sisäpuolella kuvittelee. >:( >:( :( :(
Tämä on kuitenkin vallan totta tämä Ukan kertomus, voisitte vaikka käydä katsomassa onko Suomi tasa-arvoinen tie- ja kehutuissa laajakaistayhteyksissä. Tietenkään liikennetiheys ei ole sama kuin pääkaupunkiseudulla, mutta tienhoitoluokitus on alle ala-arvoisen.
Lisätäänpä tähän sellainen pieni faktanjyvänen, että tähän Kehä III:n eteläpuolelle on tungettu käytännössä kaikki kuviteltava palvelu, jota voisi kuvitella tarvitsevansa ja vähän päälle, sen vuoksi en ole joutunut kertaakaan tilanteeseen, että olisin joutunut lähtemään ajamaan pitkiä matkoja esimerkiksi kauppaan tai postiin tai muiden vastaavien palveluiden äärelle. Uskon ja väitän jopa tietäväni, että se takuuvarmasti on arkipäivää monelle, etenkin mitä kauemmaksi asutuskeskuksista mennään.
Yllä kirjoittamani teksti oli lähinnä kaupungissa elävän henkilön yksittäistä hämmästelyä tuosta lukeman suuruudesta, ei suinkaan asian vakavuuden vähättelyä, kintaalla viittaamista ja vielä vähemmän väite, että Ukka puhuisi puutaheinää tuollaisesta. Tietenkin, kun Pääkaupunkiseudulta tällainen näkemys tulee, se saattaa herättää intohimoja ja näpeille tulee herkästikin, mutta totuus on se, että me täällä eteläpäädyssä maata tuppaamme herkästi unohtamaan, tai emme edes tiedä, minkälaisiin olosuhteisiin te joudutte siellä. Kelirikkokyltti on tullut tutuksi itsellenikin, mutten ole kuunaan nähnyt noin suurella kilometrilukemalla sellaista, enkä ole koskaan kokenut, mitä kelirikko voisi olla pahimmillaan.
Lainaus käyttäjältä: tito - keskiviikko, 13.04.2011, 23:17
Kannattaa epäilijöiden tähän vuodenaikaan käydä paikan päällä tarkastamassa tilanne riittääkö auton maavara.
Jos näin ei ole, perun puheeni. ;) ;) ;)
Epäilen oman autoni maavaran riittävyyttä, vaikka se onkin jonkin verran korkeampi, kuin perus-henkilöautolla, sen vuoksi ei pokka riitä kokeilla tuollaista tieosuutta. Veikkaan, että minun ajotavalla ja -taidolla auto jäisi sinne ojan pohjalle koiranputkea puskemaan, tai ainakin olisin huvittava näky ja paikallisen kuppilan puheenaihe sille isännälle, joka sen auton Massey Fergusonillaan sieltä ojan pohjalta ylös kalastaisi. ;D
Tämäpä Naruskan päämaantie sattuu olemaan tuon 48 kilometriä pitkä ja näin lumiaikana se on ns. pistotie, jonka päässä on aura-autolle kääntöpaikka. Lapin olosuhteissa tämä Naruskan tie ei edes ole pitkä kelirikkoinen soratie. Sallan kunnan alueellakin on Etelä-Sallassa pidempiäkin kylänvälejä soratietä. Samojen kelirikkojen alla ne kaikki näin talven päättyessä ovat. Muualla Lapissa, Koillismaalla ja Kainuussa tilanne on samanlainen. Ja löytyyhän noita sorateitä Kehäkolmosen ulkopuolelta sitä kehää lähempääkin. Tällaisen kunnon talven jälkeen saattaa kelirikkokylttiä ainakin lyhyen aikaa tarvita joka puolella Suomea.
Tienpito ei viimeisen kymmenen vuoden aikana ainakaan täällä Lapin raukoilla rajoilla ole kehittynyt vahingossakaan parempaan suuntaan, vaan koko ajan ottaa asia takapakkia, vaikka kehityksen pitäisi kaikessa edes hiipiä eteenpäin. Kyllä Ukkakin taas pyöritteli melekeen puoli tuntia äänestyslippua ennakkoäänestyskopissa nimilistoja tutkimalla, mutta arpomiseksi meni, kenelle äänensä pruilauttaa, että asiat taas ponkaisivat parempaan päin. Tarkistelen sitten neljän vuoden päästä, onko Naruskan baana asfaltoitu ja työnnetäänkö tähän kairaan sataa Megaa laajakaistaa tämän nykyisen vajaan yhden Megan sijaan. Pelottaa tosin se sata Megaa, kun tuo yksikin jo maksaa 50 €uroa kuukaudessa. :o
Tässä itärajan pinnassa on näitä pitkiä etäisyyksiä ajatellen yksi kohtuullistava juttu. Ukka ei ole viiteen vuoteen tätä etuutta käyttänyt, mutta nykyiset bensanhinnat ostattivat taas monen vuoden jälkeen viisumin. Bensa maksaa Sallan rajanylityspaikan kautta haettuna tällä hetkellä 0,82 €uroa litra. Sallan huoltoasemien hintoihin verrattuna hinta on tasan tarkkaan puolet. Näillä Lapin pakollisilla etäisyyksillä ei niin kovin hääppöistä ynnäpäätä tarvita sille asialle, että satasen maksava vuosiviisumi kuittaantuu neljällä tankkauksella. Viidensadan €uron kuukausittainen bensalasku näistä puolin puolittuu. Se sopii Ukalle. ;)
Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - torstai, 14.04.2011, 06:43
Tarkistelen sitten neljän vuoden päästä, onko Naruskan baana asfaltoitu ja työnnetäänkö tähän kairaan sataa Megaa laajakaistaa tämän nykyisen vajaan yhden Megan sijaan. Pelottaa tosin se sata Megaa, kun tuo yksikin jo maksaa 50 €uroa kuukaudessa. :o
Ja minä kun pidin tätä 39e kuukaudessa maksavaa megan yhteyttä ryöstöhintana.. Tuon kuidun suhteen on kovin semmonen tunne, että mikäli sitä ei itse tuonne tienlaitaa kaivata, ei sitä kukaan muukaan sinne tule laittamaan. Kiitos vain nykyisen byrokratian. Tässä kevättalvella oli tarjoushaku päällä tuosta kuidun rakentamisesta, tuloksena ei ensimmäistäkään tarjousta. Ja se kun puhutaan että tänne pitää näitä kuituja saada.. johan niitä on ollut kaivettuna maaseudulle paikoitellen kymmenen vuotta sitten, asiasta vaan vaijetaan. Mullakin on tuossa soneran kuidun pää 3km päässä ja kuitu jopa kulkee yhden kylän keskeltä läpi, silti siitä ollaan hiirenhiljaa ettei vain kukaan saisi tietää.
Sillon kun tuo adsl tekniikka eli kovaa nousukauttaan, olisi pitänyt digitalisoida keskus adsl:n toimimiseksi ja sitä suostuttu tekemään. Nyttehnän meiltä on purettu pois jo koko puhelinlinjat, joten nyt tuosta keskuksen digitalisoimisesta ei ole enään mitää iloa.
Noh sitten vaikka tuo kuitu tuonne tien laitaan vedettäisiinkin niin kohdistuu siitä pienimuotoisia kustannuksia asiakkaalle, esimerkiksi allekirjoittaneen kohdalla liittymismaksu kiipeää tuommoseen 4000 euroon, ja olen vielä siinä ryhmässä ketkä saavat sen kuidun "halvalla"
Ja tuolla missä tuota kuitua on rakennettu, kaupataan sitä hiukan semmoisella "ota tai jätä" tyylillä. Mikäli sitä ei ota silloin kun se päärunko rakennetaan niin jälkikäteen liittyminen maksaa hunajaa.
Ja tuo että valtioavusteisesti tuetaan jotain tiettyä yhtiötä rakentamaan kuitu, on mielestäni ihan järjetöntä, kun kuitu on valmis niin yhtiöllä on senjälkeen täysi monopoli sen kuidun asiakkaisiin. Sama on jo nähty tämän wimax:in kanssa, ja sama meininkihän tuossa @450 verkossakin on.. edes hinnatkaan eivät kilpaile keskenään.
Tuossa on noita pointteja minkätakia en siihen kuiduttamiseen usko, yhteydet todennäköisesti tullaan rakentamaan 3g/4g ratkaisuilla (laitetaan vermeet muutamaan suurimpaan kaupunkiin ja kehutaan yli 90% väestönpeitolla)
Näytti tuo Naruskalla kolmattamegaa nopeustestillä mokkulalla ja maksaa 13.90€ kuukaudessa. Ei tarvinnut lisäantenneja
Eikä sitä, aivan kuten Ukka sanoi, edes tarvi Lappiin mennä että löytää noita kelikrikkoteitä. Esim Kemiönsaarella niitä löytyy ihan kivasti. Eikä niille tehdä sitten yhtikäs mitään.
Sama koskee kuparin poiskeräämistä, heti kun suin pykälät nataa myöten niin se ollaan keräämässä pois. Kuitu? Mikä se on?
Olen ollut lukevinaan että esim Affenanmaan saaristossa (missä on noita "kivi + 2 mökkiä"-tyylisiä asutukisa) on vedetty kuitua kunnan ja jonkun yhtiön toimesta lähes joka torppaan.
Täällä pitää olla "riittävästi kiinnostusta" että paikallinen puh.yhtiön ukot jaksaa nousta sieltä kahvikupposen äärestä ja kaivaa kaivinkoneensa esiin (jotka ei saa routahajottuja normi puhelinjojakaan korjattua puolessa viikossa , näin ruutukaava/keskustaalueella Salossa :o)
Käsittämättömiä hintoja noissa nettiyhteyksissä siellä Lapin puolella :o, mutta kyllähän sen sinällään ymmärtää kun vertaa Pohjois-Suomen kokoa suhteutettuna asukaslukuun ja verrattuna näitä lukuja Etelä-Suomeen. Täällä meillä maksaisi 24M/1M yhteys noin 34€ kuukaudessa, mutta tällä hetkellä meillä on 8M/1M, joka on 27€/kk. Hintaero on sen verran pieni, että voisi hyvinkin siirtyä tuohon 24 megaseen. Tosin tästä Klaukkalan keskustasta ei tarvitse mennä kovinkaan paljoa tuonne "maalle" päin, ennen kuin jo tuki joillekin verkoille loppuu.
Ei tule itsellekään heti mieleen 48 kilometrin kelirikkomerkkiä, toisaalta ei en edes tiedä noin pitkää hiekkatietä, jos niitä edes täällä on. Mutta muutamia pikku hiekkateitä tiedän ja kyllä ne ovat välillä aika pahassa kunnossa olleet talven jäljiltä.
Nyt olen enemmänkin katsonut asfaltoitujen teiden kuntoa, joillekin teille on tullut pahoja halkeamia talven jäljiltä, mutta eivät nämä varmastikaan mitään ole hiekkateiden kelirikkoihin rinnalla. Mitä nyt auto saattaa pomppia vähän enemmän halkeamia täynnä olevalla tiellä, mutta muuten siinä voi ajaa ihan hyvin.
Lainaus käyttäjältä: Snowi - torstai, 14.04.2011, 15:02
Ei tule itsellekään heti mieleen 48 kilometrin kelirikkomerkkiä, toisaalta ei en edes tiedä noin pitkää hiekkatietä, jos niitä edes täällä on. Mutta muutamia pikku hiekkateitä tiedän ja kyllä ne ovat välillä aika pahassa kunnossa olleet talven jäljiltä.
Nyt olen enemmänkin katsonut asfaltoitujen teiden kuntoa, joillekin teille on tullut pahoja halkeamia talven jäljiltä, mutta eivät nämä varmastikaan mitään ole hiekkateiden kelirikkoihin rinnalla. Mitä nyt auto saattaa pomppia vähän enemmän halkeamia täynnä olevalla tiellä, mutta muuten siinä voi ajaa ihan hyvin.
Kieltämättä vielä kun puhutaan tuommoisesta pistotiestä, niin tuo on sorapätkänä kyllä pisin minkä olen koskaan kuullut.. yleensä ne aina vie jostain johokin.
Sinänsä asfaltti kelirikkoaikaan voi olla jopa petollisempi kuin soratie, 80/100 rajotukset päällä ja siihen tienpintaa jos sattuu semmonen mukava reikä molskahtamaan ja iltahämärissä siihen autolla sopivasti kajauttaa niin sitä voi sanoa matalaprofiilisella renkaalla varustetulle vanteelle hyvästit
tietysti taas soralla kun sopivasti sieltä tien reunan kautta ottaa ni sitä voipi olla lepikossa ennenkun kerkee suutasa avaamaan, tai vastaavasti ku oikee hiljaa ajaa ni tippua pohjastaan kiinni paikalleen. Volgalla viimekeväänä kävin pintasukellusta tekemässä tuossa tiellä, toinen puoli tipahti helmapeltejä myöten ropakkoon mut tuli se sieltä läpi.. ja vanteet oli niin täynä paskaa senjäliltä mitä niihin ikinä mahtu :P
Tääläpäin kun joku setä noheva alkaa tietä sorittamaan niin ensin kuorma-auton pohjalevyllä raapastaan vanhaa tienpintaa, sit siihen tavara päälle ja pohjalevyllä kolataan soritukset pääasiallisesti ojaan.. no sitten siihen kovalle pinnalle jää sitä pelkkää kiveä pyörimää mikä sit joko lentää mettään tai vastaantulevan tuulilasiin, ja liukastahan on kun laakereilla mentäisiin.. Sitten toki se jousitettu pohjalevy mennessään pistää sen tienpinnan aalloille ja kun tuo kesä kunnolla tulee niin sitten tie on siinäkunnossa ettei tarvi fillarilla suunnitella pihasta pois lähtemistä. Autollaki ajaessa tuntuu et hampaat tippuu suusta, ja toki suolaa siihen ei raatita millään laittaa, ja pöly on senmukanen sitten.
Lainaus käyttäjältä: Argonex - torstai, 14.04.2011, 16:58
Sinänsä asfaltti kelirikkoaikaan voi olla jopa petollisempi kuin soratie, 80/100 rajotukset päällä ja siihen tienpintaa jos sattuu semmonen mukava reikä molskahtamaan ja iltahämärissä siihen autolla sopivasti kajauttaa niin sitä voi sanoa matalaprofiilisella renkaalla varustetulle vanteelle hyvästit
Tuo on kyllä aivan totta, pahimmillaan asfaltoitu tie saattaa olla kelirikon aikana hyvinkin vaarallinen. Itseasiassa pari päivää sitten Vantaalla ajellessani tuli juurikin tuollainen kohtuullisen syvä kuoppa vastaan, onneksi kerkesi väistää, sillä sen verran pahalta kuopalta se näytti. Ei kauheasti huvita renkaita ja vanteita tuollaisiin rikkoa.
Tänään on ollut taas hyvinkin lämmin päivä, sillä täällä lämpötila kohosi aivan 10 asteen tuntumaan ja edelleenkin ollaan yli 9 asteessa, vaikka taivas on täysin pilvien peittämä.
Ennusteissa on näkyvissä nyt aika mukavan lämpimiä ja aurinkoisia päiviä. Vaalipäivä sunnuntai saattaa olla hyvinkin lämmin ja mahdollisesti erittäin aurinkoinenkin päivä. Voipi olla, että saa äänestäjiä liikkeelle normaalia enemmän :)
Nyt kai voi ruvet täälläkin sanomaan että on lumi sulannut ;D
Onhan sitä vielä minne sitä on kertynyt, varjopaikoissa ja sen sellaisissa (esim heti partsin ulkopuolella sitä on vielä yli 30 sentin kasa ja naapurin takapihalla lähes metrin kasoja mitä tuli alas katolta) mutta kuitenkin.
Lunta oli siten lähes tulkoon 5 kuukautta putkeen, mitä kai voidaan pitää aika harvinaisena täällä etelän rannikolla.
Lainaus käyttäjältä: finilves - torstai, 14.04.2011, 13:00
Näytti tuo Naruskalla kolmattamegaa nopeustestillä mokkulalla ja maksaa 13.90€ kuukaudessa. Ei tarvinnut lisäantenneja
Eipä ole Ukan tullut mokkulayhteyksiä kokeiltua. Kummankos firman mokkula sinulla on näistä kahdesta urhoollisesta, jotka tänne kairaan yhteyksiä ovat luoneet, eli Sonera vai Saunalahti?
Kukahan meidän tietokonenörteistä ;) pitäisi Ukalle semmosen parinsadan sanan kirjallisen luennon tämmöisen Ukan nykyisen yhteyden ja mokkulayhteyden toimintavarmuuden välillä. Nykyinen Sonerayhteys tulee mielestäni jotain lankaa pitkin tämän talon seinään ja mokkulayhteys kait käyttelee sitten jotain ilmatietä noihin paikallisiin teletappeihin, joita Karhutunturin päällä on Soneralla ja Politimavaarassa Saunalahdella. Toimintavarmuutta kaipaan lähinnä tämän säälähetyksen pyörittämisessä 24/7. Se homma on nykyisellä yhteydellä hoitunut ihan kiitettävästi, vaikka on hiukka hintoihinsakin tullut.
Puhelinyhteydet Ukka vaihtoi Saunalahdelle muutama kuukausi sitten. Molempien em. firmojen tolpat ovat näköetäisyydellä, Sonera kymmenen ja Saunalahti seitsemän kilometrin päässä. Perstuntumalla sanoisin, että Saunalahti on kännykkäyhteytenä pelannut Soneraa paremmin ja häiriöttömämmin.
Tästä mokkulapuolesta Ukalla on hintsunlaisesti tietoa. Äitevainajalta jäi semmoinen Huawein puikko perinnöksi, mutta eikös ne jakele näitä pötköjä ilimatteeks, jos semmosen liikkuvan laajakaistan ostaa. Ukalla ei ole tarpeen läppärin kanssa liikkua mihinkään, koska tuossahan samoilla neliösenteillä tuo sääläppäri on pölyttynyt jo kolmatta vuotta.
Kertokaa selekokielellä Ukalle, millä ite kukanenkin näitä sääyhteyksiä hoitelee. Alle 15 €uroa maksava TOIMIVA yhteys kelpaa Ukalle yhtä hyvin kuin puolihintainen ärränmaalta ostettu auton menovesi, jolla meidän Mummun Opel Zafira kääntää kuulemma maantietä rullalle suomibensaa räyhäkkäämmin. Tiijä häntä, saattaa rengas lipsua tuolla soralillingillä vaikka löpöautolla ajelisi ;).
Täällä ollut juuri Saunalahden Huawei-mokkula käytössä muutosta asti ja täytyy sanoa että ositttain pieneksi yllätykseksi suht hyvin on pelannut, myös sääkonekäytössä. :)
2-3 megaa täälläkin tulee sisään ihan iloisesti normaalisti.
Sääkonetta ajatellen kannattaa hankkia muutaman kympin 3G-reititin joka osaa yhteyden katketessa yhdistää automaattisesti uudestaan, sen lisäksi että se myös jakaa tarvittaessa yhteyden useammalle koneelle. Huawein oma softa ei osaa sitä automaatti-uudelleenkytkentää. Systeemi toimii siten että, reititin on kiinni koneessa aivan kun adsl-purkkikin verkkokaapelilla, 3G-tikku on kiinni siinä reitittimessä suoraan, sinne asentaa PIN-koodit sun muut ja se hoitaa itse itseään sen jälkeen kun on löytänyt paikan missä 3G-kuuluvuus on vähintään kohtalainen. Täällä mennään noin 55% kuuluvuudella ihan hyvin. ;D
Lainaus käyttäjältä: Snowi - torstai, 14.04.2011, 17:13
Vaalipäivä sunnuntai saattaa olla hyvinkin lämmin ja mahdollisesti erittäin aurinkoinenkin päivä. Voipi olla, että saa äänestäjiä liikkeelle normaalia enemmän :)
Niin, odotan jännityksellä, näkyykö kylänraitilla enemmän ulkoilijoita äänestyspaikalle menossa.
;D
Sonera asentanut 3G -900 tunturin päälle. Laitoin mokkulan Zyxelin 3G reitittimeen kiini, hienosti on viikon pelannut.
Reitittimen ostin verkkokauppa.com hinta 60€ paikkeilla
Naruskan alue ei vielä näiden teleoperaattoreiden kuuluvuuskartoilla 3G verkon alueena esiinny, mutta Soneran 3G on Karhutunturin kautta ollut toiminnassa viikonpäivät. Se selvisi Ukalle äsken yhden naapurin kertomana, joka jo on katsellut kokoillan elokuvia lähetyksen pätkimättä. Tähän astihan tunnin mittaista vaikka Areenan ohjelmaa on saanut tillittää tuntitolkulla pikku pätkissä. Nooh, onhan täällä maalla aikaa vaikka semmoiseen, jos ei muuta.
Tämä tieto 3G -verkon olemassaolosta tietenkin suunnitteluttaa Ukalla siirtymistä pikkuhiljaa uusiin tsydeemeihin, joihin Sonera ei operaattorina tietenkään asiakkaitaan informoi, kun on menettämässä hyvän viidenkympin lypsylehmän. Soneralta on nyt, ihme kyllä, ostettavissa parempaa halvemmalla, eikä se Ukan korvaan kuulosta nykyisessä Suomen elämänmenossa edes uskottavalta. Vaalitempuksi tämän voisi luokitella, mutta pakko se on naapuria uskoa, kun puhuja kaiken lisäksi oli vasittu Ukan linkomies.
Ukan pihapiirin lumet häviävät hitaasti, mutta varmasti. Viime yönä yritti pikku pakkasta, mutta -4 astetta ei vielä hankikantoa synnytä. Päivälämpötila käväisi tänään piirua vaille +7 asteessa. Kevääntulon kokonaisuus näyttää hallitulta, eikä lähiaikojen sääennustuksissa ole merkkejä siitä Ukan ennustamasta takatalvesta. Vaikka Pääsiäinen on myöhimpänä mahdollisena ajankohtana, päässee Naruskalla pitkinä pyhinä vielä lumisotasille tai lumiukon tekoon, ellei nyt aivan hurjaksi kesäksi viikossa ryöstäydy ;)
Ukka käväisi tätä kirjoittaessa lukaisemassa finilveksen viestin. Kiitos vihjeestä, saatan huomenna pälyillä alan vermeitä Rovaniemeltä, kun on sinne muita asioita...
Suosittelen myös reitittimen ostamista, ainakin täälä Oulussa on Soneran mokkulalla jokin aikakatkaisu.
Reitin nostaa yhteyden pystyyn heti välittömästi eikä katkosta huomaa, Saunalahdella kyseistä ominaisuutta ei esiinny
Tänään on ollut lämmin päivä, ehdottomasti kevään lämpimin täällä päin ainakin, +11,5 asteeseen nousi mittari lukema. Lumet ovat sulaneet vauhdilla pois, aurinkoisilla paikoilla lumi todella vähissä.
Lainaus käyttäjältä: spege - perjantai, 15.04.2011, 19:09
Tänään on ollut lämmin päivä, ehdottomasti kevään lämpimin täällä päin ainakin, +11,5 asteeseen nousi mittari lukema. Lumet ovat sulaneet vauhdilla pois, aurinkoisilla paikoilla lumi todella vähissä.
Sama homma täälläkin, kevään lämpöennätys pamahti ruutuun. Tänään ollaan käyty oikeestaan koko Etelä-Suomessa yli 10 asteen. Lumi on sulanut niin vauhdilla, että enää pihapiirissä on oikeestaan enää muutama kasa, muuten on kaikki lumet sulaneet myös varjopaikoista. Näin se kevät taas tuli täydellä vauhdilla ;D. Tulee aina lopputalven/alkukevään aikana epäusko, että lumet säilyvät vielä vappuun asti, mutta kyllä ne ovat aina vaan sulaneet pois niin, että vappuna lunta ei enää missään ole ja niin käy erittäin todennäköisesti myös tänäkin keväänä, vaikka olikin runsaslumisin talvi mies muitiin :)
12.1 näytti tuo ws2800 mittari iltapäivän mittaan.. ihan ok lukema sanoisin :)
Anteeksi jos vaihdan aihetta, mä en itse pysty kommentoimaan noihin teknisiin juttuihin mitään kun en niistä mitään tiedä ;D (Vertaan tätä keskusteluun, jossa avomieheni kertoi autostaan: "Siel on sellaset klemmarit... ja tuo jäähdytysneste plaaplaa..." Minä: "Mitä helkkarin tekemistä paperiliittimillä on auton koneiston kanssa ja miks sitä moottoria pitää ylipäätään kuumentaa liikaa, jos sitä pitää sitten jäähdyttää?" ;D)
Koin itse melkoisen shokin kun olin maannut kaksi viikkoa sairasvuoteella keuhkoputkentulehduksessa, kuumeessa, juntturaselässä ja vinkuvassa hengityksessä; mennessäni kouluun olin ihan shokissa että mitä pimpelipomia täällä on tapahtunu, missä kaikki lumet on?! =D Vantaalla on pieniä lumikasoja siellä täällä ja tälle päivälle on luvassa lämmintä keliä, alimmillaan lämpötila tullee olemaan +13 asteessa ja huomenna koko maan ennusteessa huomasin että eteläiselle puoliskolle on luvassa jopa +17 astetta. Iltalehdet puhuvat superkeväästä, näinköhän pysytään lämpimässä ilmastossa? :) Salaa tietenkin toivon samanlaista helleputkea kuin viime vuonna ja siihen päälle kunnon rämähdystä ukkosen muodossa. Lumitilanne on FMI:n mukaan 3cm, kuukausi sitten taisi olla vielä jopa 30 senttiä. Repeilen tässä pari kuukautta sitten tekemälleni kirjoitukselle jonka taisin tehdä erittäin tylsällä teatteriesitysanalyysin tunnilla: "21.2.2011 Ulkona -20 asteen pakkanen... odotan kesää" ;D Tulipa tämä kevät nyt äkkiä mutta mikäs sen mukavampaa :) Olin ihan varma että vielä tässä vaiheessa kärvistellään lumipyryssä. And the birds are singing :D
Lämmintä sais kyl kesällä olla, mut niitä ukkosia en kyl kaipaa. Ja noista lumista mitä loppuja on jälellä tuntuu, että ne ovat kuin täi tervassa, ei vähene ei sitten niin millään. sulamisvesiäkään ei enää näy oikein missää, vissiinkin haihtuvat taivaantuuliin samantien :O
Lainaus käyttäjältä: Sanni - lauantai, 16.04.2011, 08:53
Koin itse melkoisen shokin kun olin maannut kaksi viikkoa sairasvuoteella keuhkoputkentulehduksessa, kuumeessa, juntturaselässä ja vinkuvassa hengityksessä; mennessäni kouluun olin ihan shokissa että mitä pimpelipomia täällä on tapahtunu, missä kaikki lumet on?! =D
Itsellä oli aivan vastaavanlainen tilanne tasan vuosi sitten keväällä, kun sattui iskemään inhottava keuhkokuume ja jouduin viettämään muutaman päivän sairaalan sairasosastolla. Ikkunasta katselin kuinka lumi suli erittäin nopeasti, sillä juuri noihin aikoihin sattui kunnon lämpimiä päiviä :)
Kevät tuli paljon kovemmalla voimalla mitä ollenkaan osasin odottaa. Lumet ovat sulaneet täysin muutamat pikkukasat poislukien. Tästäkin päivästä piti tulla pilvinen päivä, mutta aurinko se vain sieltä esiin tuli ja teki jälleen uuden kevään lämpöennätyksen Klaukkalassa, nyt mentiin jo yli 15 asteen, kun lämpötila oli 10 minuuttia sitten 15,2 astetta :). Viime vuonna mentiin yli 15 asteen vasta 27. päivä ja ennätys oli 17,4 astetta 30. päivä. Huomenna voidaan käydä lähellä tuota 17 astetta, sen verran aurinkoista keliä on luvattu.
Alku näytti vähän huonolta, varsinkin kun oli vielä monessa lähteessä ennustetta kylmää kevättä, mutta tästä huhtikuusta saattaa kuitenkin tulla viime vuotta lämpimämpi.
Kas niin, Huhtikuu on kirinyt yli puolenvälin. :)
Ilma tuntuu ja jopa tuoksuukin varsin keväiseltä ja täällä sääasemalle nakutettiin tämän Huhtikuun korkein lämpötila, +10,6°C, joka mitattiin 15.04.2011 kello 16:02.
Kuluvan päivän lämpötilakehitys on sen suuntainen, että tämäkin lukema todennäköisin perustein menee uusiksi, sillä sääasemalla on líkimain täysin pilvetön taivas ja lämpötila on noussut varsin nopeasti.
Keskilämpötila sääasemalla on tästä kevään etenemisestä huolimatta vielä hyvin hyisen tuntuiset +2,3°C (01.-15.04.2011 mittauksista laskettuna). Jos äkillistä keikahdusta takatalveen ei tapahdu, tämä lukema vielä nousee tuosta, etenkin jos lämpötilatarjonta on tätä luokkaa. Ainakin GFS-ennuste on hyvin optimistisen oloinen vastaavan kelin jatkumisen puolesta. Edessä olisi liki viikon kestävä täysin sateeton jaksokin. :)
Piha-alueen keskellä oleva lumipeite, joita traktorit ovat siihen roudanneet sulamaan, on vetäytynyt ja pienentynyt todella suurella nopeudella. Lunta on enää näkyvissä vain laikuittain kohdissa, jotka ovat varjoisalla alueella. Myös Kannelmäkeä lähin näkyvin maamerkki, Malminkartanonhuippu, alkaa vähitellen olemaan lumeton; Rinteen pohjoispuolella on yhä laikuittain lunta, mutta mäen kokonaispinta-alaan verrattuna lumi kattaa enää vain muutaman prosentin siitä.
Täälläkin pistettiin sitten kevään ennätys tauluun,14.4 astetta mitä tuon ISS:n siirron seasta sain dataa sisälle.
Samalla tuli kokeiltua että joko on routa sulannut ja ainakin tuossa missä kaivoin niin ei ollut enää ainakaan riluun 20 senttiin asti mitä tuon ISS:n pylvään istutin maahan. tosin olin pohjustanut sitä sen verran että lapioin lumet veks siitä kohtaa jo aikasemmin että pääsis sulaamaan. ;D
Tuota kun on tuo tuulikeppi ukkostutkineen odottanut että saisin ISS:in istutettua maahan ja siten näkisin että mihin se kepponen sitten oikeen tulee että saatais tuo tutkan suuntaa alkamaan vääntämään kohdilleen. ;)
Nyt on se on talossa kiinni tukevasti. Samalla tuli tuota johtohässäkkää vihdoinkin järjestettyä joka ei ollut oikeen ollut toipunut muutosta tähän mennessä, osittain kylmien ilmoijen ja siten kovien johtojen takia.
Kevään ennätys lämpötila omaan mittariin +12,5 astetta, oli ihana keli päivällä. Mutta samalla tiesi että pyöräily harjoituksiin joutui kun keli oli niin hyvä.
Oikein kauniin päivän lisäksi lyötiin se uusi Huhtikuun korkeinkin sieltä tauluun. :)
Uusi Huhtikuun korkein lukema Kannelmäen sääasemalla on nyt +10,9°C. Tämä lukema mitattiin 16.04.2011 kello 15:43.
Selkeän päivän seurauksena tosin lämpötila lähtee nopeasti laskemaan auringon vähitellen painuessa mailleen. Nyt ollaan taas visusti jääkaappilämpötiloissa puolen yön aikoihin. Lämpötila on +3°C:n hujakoilla ja laskee sääasemalla noin 0,5°C tunnissa. Pakkaselle tuskin mennään tämän yön aikana.
Viimeisin ajettu GFS-ennuste (16.04.2011, 15:00 Suomen aikaa) näyttää, ettei kevät olisi ainakaan näillä näkymin joutumassa talven hyökkäyksen kohteeksi. Tiistaina korkeapaine ottaisi valtaa ja koko viikkoa kuvastaa ilmanpaineen puolestakin varsin korkeapainevoittoinen käyrä muutoinkin. Ennusteen mielestä Kannelmäen koordinaatteihin olisi odotettavissa mitättömiä vesikuuroja jopa 0,5mm verran, jonka jälkeen koko ennuste näyttää tyhjää sateen puolesta. Toivottavasti keväinen keli jatkuu yhtä kauniina ja lämpöisenä, niin päästään tuosta talvesta lopullisesti irti. :)
Itä-Suomessa kelien pitäisi laskea +1-5 asteen välille, muualla Etelä-Suomessa on lämpimänpää. Tällä hetkellä näyttää ennusteet siltä että vähän viileämpi ja pohjoisen puolinen tuuli jäisi melko lyhyeksi. Pääsiäis pyhinä voi olla lämpeminen tiedossa, pitää tarkempaan katsella ennusteita lähempää. Voi mahdollisesti tulla yli +20 asteen lämpötiloja. Katsotaan mitä tulee rauhassa.
Puolikuuta peipposesta. ;)
Ensimmäinen peipponen lauleli sydämensä kyllyydestä tänä aamuna Ukan talon nurkalla Naruskalla. Tuuli muuttaa plussalla nelisen astetta olevan kelin vähemmän kesäisen tuntuiseksi, mutta hienolta linnunlaulut talven jälkeen kuulostavat. Tungokseen asti muuttolintuja ei täällä pohjoisessa vielä ole bongattu, mutta hajahavaintoja on ainakin yksittäisistä joutsenista.
Hanki vajenee tasaiseen tahtiin, parinkymmenen sentin rajalla kiikutaan. Mopolla ei tänä keväänä taida tarvita Naruskan hangilla ajella, kun yöpakkaset odotuttavat vieläkin. Jospa hanki kantaisi Pääsiäisen seutuun edes hiihtomiestä sen verran viikon päästä, että pääsisi pilkkimiehet pilkkijäille, joita plussan säät eivät vielä täällä ole heikentäneet. Järvien ja jokien jäät ovat kuitenkin vesillä niin, että ilman kumisaappaita pilkille ei asiaa ole.
Ennakkoon äänestäneet joutavat vaikka ongelle, mutta äänestämättömillähän menee päivä kansalaisvelvollisuuden täyttämisessä. Ja ilta odotellessa, missä Landiassa sitä huomenna aamulla herätään... :o
Juu töyhtöhyypiöt kuulu kans eileillalla huudelleen tuolla pellolla..
FinWX-asemat lähes kaikkialla ovat ylittäneet +10°C:n rajapyykin puolenpäivän aikoihin.
Etelä-Suomen läänin FinWX-asemista Helsinki-97 (Mellunkylä) on niputtanut mittariin jo +15°C, mutta tämä saattaa olla osittain auringon aikaansaamaa nousua. Muutoin lämpötilat pyörivät +10°C ja +15°C:n välillä.
Uusi Huhtikuun korkein lukema on saatu taas tauluun Kannelmäen sääasemalla ja suunta on edelleen ylöspäin. Mielenkiinnolla seuraan, mikä on päivän korkein noteeraus. En poissulkisi +15°C:n rikkoontumista täälläkään. :)
Täällä rikottiin juuri äsken 15 asteen raja ja käyrä on vain ylöspäin, joten saatetaan hyvinkin päästä tuonne 17 asteeseen, joka oli omankin ennusteen ennuste yhdessä kohtaa ja itse ennustelin sitä myös :). Lähdenkin tästä juuri äänestämään ja paljon paremmassa kelissä ollaan tuskin juuri ikinä äänestetty, varsinkin kun vaaleja siirrettiin kuukaudella eteenpäin.
Johan oli myräkkä viime yönä, yhden kerran välähti. Kova kaato sade ja tuuli oli todella kovaa.
Viime yö oli tavanomaista lämpimämpi Kannelmäen sääasemalla. Lämpötila ei laskenut koko yön aikana +7,2°C alemmaksi.
Aamuyön aikana lämpötila nousi varsin kesäisen oloisesti aina +10,5°C saakka, kunnes oletettavasti noin kello 5 aikaan Suomen eteläosan yli kulkenut kylmä rintama pyyhkäisi yli ja romutti nuo lukemat. Luonnollisesti aurinko lämmittää sen verran jo tässä vaiheessa vuotta, että tuo kymmenen asteen lukeman saavuttaminen on yhä varsin realistinen, vaikkakin lämpötilan nousunopeus on melko hidas.
ESTOFEX on tänään töksäyttänyt 15% salamointivyöhykkeen Venäjälle koskemaan Laatokan itäpuolta. Alue lienee muodostunut alunperin Suomen liepeillä, sillä spege taisi mainita ainakin yhdestä näköhavainnosta. Itä-Suomessa olevat salamatutkat saattavat napata joitain tuon alueen salamoista, jos niitä tuolle alueelle muodostuu. Muutoin salamoinnin ja rajuilmojen suhteen mennään edelleen Välimeri-painotteisesti.
Onneksi kamera tallensi yhden salaman mitä en itse nähnyt ja pienen jyrähdyksen, kun nukahdin. Eli välähdyksiä 2, salama ja jyrähdys. Voisi sanoa että ukkoskausi on avattu :). Todella tuulinen päivä on tänään.
Olipas erikoinen yö viime yö. Lämpötila ei täällä laskenut alle 8,3 asteen, käsittämättömän lämmin yö ollut. Ihmettelin puolen yön aikaan kun kävin ulkona käymässä, että miten ihmeessä täällä on näin lämmin, t-paidalla tuntui pärjäävän ihan hyvin, varsinkaan kun ei osannut odottaa tuollaista ;D. Nyt päivällä ollaan käyty vain 10.8 asteessa, joten erittäin pieni on ollut lämpötilanvaihtelu yön ja päivän välillä. Lämpötilat johtuivat nimenomaan tuosta paksusta pilvilautasta, joka pyyhkäisi Etelä-Suomen ylitse ja ilmeisesti juuri tuo pilvilautta on se, josta voi mahdollisesti muutamia salamoitakin kehittyä :)
Lainaus käyttäjältä: spege - maanantai, 18.04.2011, 07:59
Johan oli myräkkä viime yönä, yhden kerran välähti. Kova kaato sade ja tuuli oli todella kovaa.
Niinpä oli täälläkin. Maksimipuuska oli 15,9 m/s, sadekin oli ihan kuin kesällä!
Tuollaista Etelä-Suomen helleaaltoa ei Naruskan suunnilla ole näkynyt, eikä tuntunut. Tuulivaroituksen sen sijaan olisi voinut antaa Lapinkin puolelle, eikä vain Keski- ja Etelä-Suomen alueelle. Puuskissa on luoteistuuli ollut täälläkin tänään kohtuulisen kovissa lukemissa. Ukan talon peltikattoa tältä suunnalta tulevat puuskat kolisuttavat niin maan perusteellisesti, kun tuulen suunta sattuu tämän ällän mallisen talon kainalokuoppaan.
Neljän plusasteen ja kuusissakymmenissä olevan ilmankosteusprosentin kanssa tällainen tuuli kuivattaa mukavasti pihan pintamaita niin, ettei rapaa kilotolkulla sisälle kulkeennu. Yöksi sopisi tauota tuo tuuli, ettei tarttisi kuulosuojaimet päässä lepotaukoa pitää ;)
Lämpimän yön ja tämän päivän auringonpaisteen ansiosta ei ole enää kuin yksi pieni kasa lunta pihalla ja tämäkin kasa on jo niin pieni, että sulaa varmasti pois parin päivän sisällä. Arvelinkin talvella, että juuri tämä kasa tulee olemaan niitä viimeisiä kasoja, sen verran korkeat kinokset siihen oli talven jäljiltä kipattu. Mutta muuten lunta ei näy enää missään. Pari päivää sitten lunta oli vielä muutamissa paikoissa, mutta tänään ei ole enää ollenkaan. Nopeasti se kevät sieltä sitten saapui :)
Tänään on ollut erittäin tuulinen päivä, tuulen matka lähentelee jo 300km lukemia, joka tarkoittaa hyvin tuulista päivää. Ohhoh, en huomannutkaan että myös keskituulennopeuden ennätys näyttää menneen rikki tänään. Uusi 10min keskituulenlukema on nyt 12.1m/s.
Tänään kun olin Helsingissä käymässä, niin täällä Klaukkassa puhalsi semmoinen puhuri, että kauhea määrä katu- ja hiekkapölyä pöllähti ilmaan ja heikonsi näkyvyyden hetkellisesti vain ehkä noin 5-10 metriin. Jalankulkijatkin joutuivat suojautumaan tätä pientä pölymyrskyä :)
Kannelmäkeä lähellä oleva Malminkartanonhuippu on nyt sitten lumeton sikäli, kun se on täältä parin kilometrin päästä havaittavissa. Viimeiset lumet hävisivät näkyvistä tämän päivän aikana.
Lumen sulamisnopeus tuntuu vain kiihtyvän, sillä piha-alueella vielä jonkin aikaa sitten lumipeitteen alle jyrätty lasten hiekkalaatikko on jo puoliksi esillä ja jopa varjoisammistakin paikoista ovat lumet sulamassa hämmästyttävällä nopeudella. Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, kuinka vauhdikkaasti se lumipeite kokonaisuudessaan voikaan lähteä. Kävelin Helsingin Konalasta Kannelmäkeen tänään. Siinä kävellessä muistui mieleen erittäin hyvin, kuinka vielä Tammikuussa käyttämäni reitti Kannelmäkeen oli alta pettävän lumen takia äärimmäisen hankala kulkea. Kontrasti oli melko kova kun tuosta lumesta ei ollut enää merkkiäkään.
Ainoa asia, joka todisti, että lunta on ollut alueella paljon, oli pinnaltaan varsin korkealle noussut Mätäjoki. Sille rakennettu, virtaavan veden määrää säätelevä betoninen pato vuoti valtoimenaan yli ja muodosti pienehkön kosken. Jääkansi oli myös kadonnut, mikä nyt sinällään ei yllättänyt, sillä siinä vesimassassa ei paljoa jää olisi pysynyt muutoinkaan. :) Tänään jäätiin karvan verran +10°C:n lukemista. Päivän korkein noteeraus oli +9,7°C, joka mitattiin kello 17:55. Päivä ei ollut läheskään niin tuulinen kuin eilinen päivä vaikka tuuli olikin vielä suhteellisen tuntuva, eikä tuulella ollut sitä tyypillistä raakaa olomuotoa, johon oli saanut luvan tottua viime aikoina.
Sääasemalla oli koko päivän ajan täysin pilvetön taivas. Se tosin ennusteen mukaan päättyisi hetkellisesti, sillä pilvisyyden odotetaan taas lisääntyvän päiväksi ja päälle saataisiin ensin rännänsekaista vettä ja sitten silkkaa vettä sunnilleen koko päivän ajan. Sen jälkeen mentäisiin vaihtelevassa pilvisyydessä kohti viikonloppua, jolloin selkenisi taas kunnolla ja lämpötila nousisi jo +15 yläpuolelle. Ennusteen ajankohta on kuitenkin vielä sen verran kaukana, että tuo saattaa muuttua vielä. Olemme kuitenkin Huhtikuun loppupäässä ja tilastollisesti Kannelmäen sääasemalla lämpötila on tuolloin lähtenyt hätyyttelemään 15 ja 20 asteen rajoja.
Täällä Mäntyharjun peruoilla tuota tuulta on piisannut omiksi tarpeiksi. Ohjelman mukaan kovin puuska tänään olisi ollut 19.6m/s, voiko tuo sitten pitää paikkaansa niin sitä en tiedä. WD näyttää tuulen matkaksi tähänmennessä 318km. No ainankin senverran päivän tuuli on saanut aikaiseksi että se on kääntänyt koko tuulimittarin täysin väärään asentoon tuolla tv-antennin putkessa. Pitää joku päivä kehitellä sinne parepi kiinnitys.
Lämpötilan suhteen viisari pysähtyi 8.2 asteen kohdalla. Lumia on jäljellä vähän noissa pellonreunoissa minne aurinko ei paista, muualta kaikki sulaneet pois.
Päivän jatkuminen on huimaa tähän aikaan.
Katteeksi käy nyt lappilaisia jotka saavat nauttia pitkästä valoisasta ajasta seuraavat puoli vuotta, mutta ei vaineskaan, voihan sita etelämpääkin mennä tuota ihmeellistä valoilmiötä katsomaan.
Kuvassa näkyy miten samaan aikaan otettu kuva kertoo totuuden ja nyt se ero vasta alkaa suurentuakin.
Käsittämättömän nopeasti muuttuu tuo valoinen aika Lapissa. Ensin ollaan hyvin pimeissä merkeissä, mutta ei kauaakaan kun ollaa taas lähes yöttömissä öissä :). Nyt tuolla pohjoisessa on jo menty selvästi Etelä-Suomen ohi valoisessa ajassa ja ero vain kasvaa parin kuukauden ajan.
Lainaus käyttäjältä: tito - tiistai, 19.04.2011, 23:07
Päivän jatkuminen on huimaa tähän aikaan.
Katteeksi käy nyt lappilaisia jotka saavat nauttia pitkästä valoisasta ajasta seuraavat puoli vuotta, mutta ei vaineskaan, voihan sita etelämpääkin mennä tuota ihmeellistä valoilmiötä katsomaan.
Kyllä, FinWX Salla-96:n auringon nousu- ja laskuaikojen taulun mukaan mukaan sääasemalla ei ole enää tähtitaivaan vaalenemis- ja tummenemisaikoja eikä merellisen hämärän alku- ja loppuaikoja lainkaan. Auringon laskun jälkeen on sunnilleen 5 tuntia ns. siviilihämärää ja sitten aurinko sieltä nouseekin taas. Aurinko ei laske Naruskalla enempää, kuin suunnilleen 10° horisontin alapuolelle.
Pian on siellä taas niin valoisaa, että ihmetyttää millä Naruskan Ukka saa edes nukuttua, kun koko ajan on ns. valot päällä. Veikkaan paksuja verhoja tai sälekaihtimia. :)
Eikös Päällikkö ja muut kaukaisen etelän asukkaat muista sitä vanhaa lappilaista paikkaansa pitävää sanontaa, että "Kesät nairhaan ja kalastethaan, ja talavela sitten kalastethan vähempi..." ;)
No, se taitaa olla sanonta vain. Mutta kyllä sillä valon määrällä joku vaikutus ihmisen vuorokausirytmiin on. Se on toki persoonakohtaista, mutta ainakin Ukka ja Mummu virkustuvat ihan kummasti pitkän ja pimeänkin talven jälkeen, kun valo taas voittaa. Eikä sitä ympäri vuorokauden paistavaa mollukkaa peitetä ikkunaverhoilla, eikä sälekaihtimilla, vaan päinvastoin verhoja kevennetään ja vaihdetaan vaaleampiin, kun kesä saa.
Meillä on myös käytössä kolmenkymmenen vuoden ikäinen tapa koko Sallassa asumisemme ajalta, että viimeistään Vapun ajoista aina myöhäiseen syksyyn tuonne lokakuun alkuun asti makuuhuoneen ikkuna on auki, jotta lintujen laulu ja muut luonnon kesä-äänet saavat kuulua lyhyiden unihetkien läpi. Sitä musiikkia Ukka perheineen kuuntelee huomattavasti mieluummin kuin aikanaan Helsingin pääradan junaliikennettä ja kaupungin muuta taustameteliä lentomeluineen ynnä muineen Tapanilassa aseman vieressä.
Näistä kaikista syistä johtuen varmaankin on niin, että Helsingin ja yleensäkin eteläisen Suomen asuntojen neliöhinnat ovat Naruskan neliöhintoihin nähden moninkertaiset. :o
Tänä iltana ei taida ilta-aurinko taittaa Karhutunturin taakse niin sievästi kuin eilen illalla, mutta yöttömät yöt ovat vasta alkamassa. Jos niitä ei pääse tänne Lappiin paikan päälle kokemaan, niin vapaasti voi kesäöinä tutkia, miten Ukan Vivotekin kamera suhtautuu yölliseen vastavaloon, kun aurinkoarmas pysyttelee Karhutunturin laen yläpuolella Naruskan suviöinä. Ei maar, nyt on varmaan lähettävä Mummun kanssa saunaan herkistelemään yötä vasten... 8)
Eilinen päivä (20.04.2011) oli hyvin kylmä ja kolea.
Lämpötila laski Kannelmäessä pakkaselle yön pimeimpinä tunteina, ollen likimain -2°C, ikäänkuin muistutuksena siitä, että talvella on vielä oma pieni osuutensa vielä jäljellä. Auringon noustua alkoi kuitenkin taas lämpenemään, mutta tasaisen kymmenen asteen lämpötilaan ja aurinkoiseen päivään nopeasti tottuneena päivä tuntui varsin ikävältä, kun lämpötila roikkui valtaosan ajasta vähäisen +3 - +4°C välillä, nousten korkeimmillaan +6,8°C kello 12:22. Vähäinen vesisade kävi myös kylässä, mutta sen määrä jäi niin pieneksi, ettei sääaseman sademittarikaan sitä noteerannut, vaikkakin asvaltti sateesta hieman kastuikin. Päivästä ei ollut juurikaan kylillä huudeltavaa muutoinkaan, jos tunnetta kevään etenemisen hetkellisestä pysähtymisestä ei sellaiseksi lasketa.
GFS-ennuste, joka ajettiin kello 15:00 Suomen aikaa toteaa, että vähäinen matalapaineen repale joutuu lopulta tönityksi itään ja korkeapaine ottaa kovemman otteen alueesta, pysyen ennusteen mukaan hallinnassa koko viikon ajan. Tuulen suunnan muuttuessa takaisin eteläpainotteiseksi lähtevät lämpötilat uudelleen nousuun ja tuttu kevät palaa takaisin. Ennuste sanoo toisen pääsiäispäivän olevan erittäin lämmin, melkein kesäisen oloinenkin.
Lumista valtaosa kun on saatu eteläpuolella maata jo pois, seuraavaksi toivookin näkevänsä noissa paljaissa puun rungoissa vihreyttäkin.
Hankihiihto on Naruskan ja ilmeisesti koko muunkin Lapin alueella vielä ainakin aamupäivisin mahdollista, koska yöpakkaset liikkuvat puolenkymmenen asteen paikkeilla. Pääsisäisen pyhiksi näyttelee tänne kymmenkunta astetta plussaa päivälämpötiloiksi, joten iltapäiväksi saattaa kannattaa metsästä hankkiutua taas lähemmäksi tukikohtia, missä ne sitten sijaitsevatkin.
Lumitilanteesta ja öisistä pakkasista on helppo päätellä, että Lappiin matkaavilla on syytä vaihtaa talvirattaat alle, jos ne on tullut vaihdettua sinne etelän kesään jo suvikumeiksi. Päivisin asfalttitiet täälläkin toki ovat sulia, mutta öiseen aikaan ja aamusta puolillepäiville väylät ovat jäässä. Eikä unohtaa sovi, että sateet täällä, jos niitä tulossa ainakin paikallisesti on, ovat vielä räntää tai lunta.
Suomen pituus ei viime aikoina ole miksikään muuttunut, jos kohta mikään muukaan asia ei ole muuttunut. Kuvasta voi päätellä, että kyllä täällä vielä Pääsisäisen hiihtokilpailut on helppo järjestää ilman lumen siirtelyä. Ajelkaa turvallisesti Pääsisäisen liikenteessä, missä sitten ajelettekin... ;)
Nyt voi jo todeta, että päivä on ollut likimain kesäinen. :)
Suoritin kesärenkaiden vaihto-operaation FinWX Karjalohja-12:n liepeillä, ulkosalla auringonpaisteessa, ensimmäistä kertaa tänä vuonna T-paita päällä ja takki autoon sisäänheitettynä. FinWX Helsinki-42:lla noteerattiin uusi tämän vuoden Huhtikuun korkein lukema, joka on +16,2°C. Tämä kesäiseltä tuntuva lukema mitattiin kello 17:09.
FinWX Karjalohja-12, joka sijaitsee pitkällä sisämaassa, täräytti asteen ja vähän päälle korkeammat lukemat, +17,6°C, kello 16:16 mittauksessaan. Koska tuulikin on vielä heikohkoa, kiitos vahvistuvan korkeapaineen, saa se tuonkin lämpötilan tuntumaan jo siltä, että kesä olisi kiilannut kevään ohi. Ainoa, mikä kielii kevään olevan vielä hieman vaiheessa, on osittain jäässä olevat järvet ja totaalisen lehdettömät puut.
Tähän aikaan päivästä varjossa mittari näyttää +13.8, tänään tehdään ennätyksiä veikkaisin..
Naruskan huhtikuun lämpöennätys ei pärjää noille Etelä-Suomen lähes hellelukemille, mutta puristettiin täälläkin tänään 11 astetta. Kahdella saa noin keskimäärin kertoa omat lukemat, että ollaan samoilla lukemilla etelän kanssa.
Yöt täällä ovat puolenkymmenen asteen verran miinuksella, eli vaihtelua vuorokauden lämpötiloissa riittää. Kärpäset lentelevät nyt lämpimimpänä aikana, mutta niillä saattaa olla öiseen aikaan vaikeuksia. Samoin saattaa aamupalan löytäminen olla linnuille vaikeaa pakkasyön jälkeen, mutta niilläpä onkin sitten aamuisin aikaa lauleskella.
Kaiken kaikkiaan mahtavat Pääsiäisen säät olleet mitä ilmeisimmin koko Suomessa, eikä taida paluuliikennettä ehtiä isommin ongelmat haittaamaan.
Klaukkalassakin pistettiin tauluun vuoden korkein lämpötilalukema. Kello 17:01 näytti mittari 19,3 astetta, eli varsin lämpöiset lukemat näin kevään kunniaksi :). Sen verran pitää mainita, että viime vuonna ei huhtikuussa päästy läheskään tälläisiin lukemiin, varsinkaan vielä näin monena päivänä. Täällä huhtikuun keskilämpö onkin nyt kirinyt ja mennyt kymmenyksellä ohikin viime vuoden lukeman. Joten kaikesta kylmyydestä huolimatta, tästähän tuli oikein lämmin kevät sitten kuitenkin. Huomenna varmaan paukahtaa sitten jo 20 astetta rikki, ainakin sellaista tv:ssa lupasivat ;D
Kannelmäen sääaseman uusi tämän vuoden Huhtikuun korkein lämpötila saatiin tälläkin kertaa naputeltua tauluun eilen (24.04.2011).
Uusi lukema on nyt +17,1°C ja se mitattiin kello 19:06. Tämäkin ennätyslukema on jo ehtinyt rikkoontumaan 0,2 asteella tänään. ;)
Katsotaan, kuinka tänään käy, päästäänkö ohittamaan Kannelmäen sääaseman Huhtikuun kaikkien aikojen lämpöennätys, joka on vuoden 2008 hallussa, lukemalla +21,3°C (Mitattu 30.04.2008, kello 18:03).
On vähintäänkin syytä olettaa, että lähelle oltaisiin pääsemässä. :)
Västäräkistä vähäsen, sanoo sana. Kansanperinteen mukaisesti edetään täällä pohjoisessakin, missä eilinen päivä oli kuluvan vuoden lämpimin toistaiseksi. Lämpimin hetki oli eilen iltapäivän viiden tienoilla, joten tänään saattaa uusi ennätys täälläkin päivänvalon nähdä, kun jo nyt ennen kahta kieputaan 11,2 asteessa.
Västäräkki teki todistettavasti ylilennon pihapiirissä puoliltapäivin tänään, vaikka ei vielä uskaltaututkaan pyrstöään keikuttamaan pihahiekoille, kun päivänpaistattelijat nauttivat olostaan Naruskan kevätkesässä.
Pääskysten kannattaa vielä odotella tänne matkustamista, koska yöt edelleen napottavat pakkasen puolella.
Ukkometso ei ole muuttolintu, vaan asustelee ympärivuotisesti Suomessa. Ukka nappasi toissailtana pikkukameralle komean ukon, joka käyskenteli arvokkaasti Naruskantien laidassa Kuukkumaharjussa. Morsiamen etsintä oli tietty meneillään, vaikka tällä kertaa ei koppeloita lähialueella näkynytkään. ;)
20 meni sitten rikki täälläkin :)
20.3 näyttää taulussa olevan, vielä on matkaa huhtikuun ennätykseen mutta muuten näyttää huhtikuun max/min/keskiarvot varsin normaalilta.
19.9 taitaa täällä mittari pysähtyä. Ja mikäli tuohon forecan sääennusteeseen on uskomista niin ei ihan heti samoihin lukemiin päästäkkään.
(http://a8.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/215839_10150169582658328_531633327_6493207_2544925_n.jpg)
Täällä mittari näytti 17,8 astetta. Uskoisin, että aika lähellä virallisten mittauksetkin olivat.
Viralliset mittaukset sijaitsee merellä ja siksi täällä näyttäisikin kylmää olevan. Oikeastaan ihan kesältä tuntuu jo.
(https://lh3.googleusercontent.com/_LnViF4y48IU/TbV7UaAAiCI/AAAAAAAACWA/u5oHanNPpIE/kotsaa.JPG)
Edit
Niin siis 20 meni rikki kyllä. Ilta-aurinko pääsee piikittämään lämpötila-anturia. Sille ei tällä hetkellä voi mitään. Ehkä tulevaisuudessa sitten.
Kyllä Hyvinkäälläkin täytyy pitkätkalsarit hylätä ja kaivaa sopivat kaapista ;D 21,2 päivän korkein täällä. Nyt mennäänkin jo hiljalleen alaspäin.
Kymmenystä vaille 15 astetta on Naruskan lämpöennätys tämän toisen pääsiäispäivän kääntyessä valoisaan iltaansa. Lumet hupenevat silmissä. Lumenmittauspisteellä on enää 8 senttiä, jota ei löydy enää metsässäkään puiden juurilta, vaan ne ovat parissa päivässä muuttuneet täysin lumettomiksi.
Tässä on nyt poikkeuksellisen talven jälkeen tapahtumassa Naruskalle poikkeuksellinen kevät, koska lunta oli niin vähän. Jotenkin tilanne tuntuu hiukkasen epätodelliselta, jota se kait onkin. Tilastollisia eriskummallisuuksia taitaa löytyä sieltä ja täältä Suomenmaassa tältä talvikaudelta.
Viidentoista asteen päivälämpötila ja alle viiden asteen miinuslukemat öiseen aikaan näyttävät ainakin sopivan ulkosalla ympärivuotisesti elävälle suomenpystykorvallemme, joka on makoillut viime päivät koppinsa katolla auringonpaisteessa. Vielä eivät kirsisääsket ole ilmaantuneet Rihlaa kiusaamaan, mutta tätä vauhtia sekään aika ei kaukana ole, vaan etuajassa sekin. Ellei sitten käy taas kerran niin, että sääskien kasvupaikat kuivuvat, eikä niitä pääse sikiämään ollenkaan.
Sääennustuspuolella Ukka taitaa heittää hanskat tiskiin, koska osumatarkkuus on nollaluokkaa. Paras nauttia livenä siitä, mitä annetaan. 8)
Ukan kotikoskessa Naruskajoen Kuutsikönkäässä tuossa kolmesadan metrin päässä tukikohdasta näytti toissapäivänä 23.4. kuvan mukaiselta. Talven jäätelit ovat vielä tiukasti paikoillaan, mutta kyllä niille lähtö valkenee, kun vesi vääjäämättä alkaa pikapuoliin nousemaan näiden lämpimien viime päivien ansiosta.
Kannelmäen sääasemalle lätkittiin uudet lämpötilalukemat Huhtikuulle.
Uusi lukema on nyt +19,5°C ja se mitattiin 25.04.2011 kello 16:36. Se on Kannelmäen sääaseman kolmanneksi korkein mitattu lämpötila Huhtikuiden osalta. Lukema jäi 0,2°C vajaaksi kakkossijasta. Vielä huomenna on mahdollisuus nostaa lämpötilalukemaa ylöspäin, ennen kylmän rintaman ylipyyhkäisyä ja lämpimämpien kelien pakenemista Suomenlahden eteläpuolelle.
MTV3:n kello 22 uutislähetyksen päätteeksi ruutuun pöllähtänyt sääennuste näytti Kuopion korkeudelle jopa ukkoskuuroja, kun kylmä rintama lähestyi aluetta. YLE:n ennuste näytti puolestaan sadekuuroja suurimmalta osin. GFS-ennuste 12z (15:00 Suomen aikaa) ennustelee Kannelmäen koordinaatteihin vastaavasti ukkosriskin lisääntymistä lähinnä CAPE:n osalta vappuaatoksi, kun kylmä rintama laahautuu tänne saakka, mutta mitään muita merkkejä kyseisen ilmiön mahdollisuudesta ei näytä olevan, joten se jäisi näillä näkymin vain energiapotentiaalin pieneksi nousuksi. Lämpötilojen 10 ja 15 asteen nurkille jäämisestä huolimatta jäätäisiin vielä heikkoon korkeapaineen vaikutusalueeseen ja vaihtelevaan pilvisyyteen.
Onko kukaan perillä Ilmatieteenlaitoksen automaattiasemien lumenmittaus systeemistä, ei varmaan kovin ajankohtainen enään ole.
Seuraillut Naruskan lumen määrää, eilen illalla oli 9cm ja tänän aamullla 10cm, nyt on taasen 9cm.
Samanlaisia hyppelyjä on ollut muuloinkin. Tässä pariviikkoa sitten oli illalla 38cm ja aamulla 40cm ja menin päivällä Naruskalla ja ei löytynyt
mistään 2 cm uutta lunta ja vielä silloin FMI arvo oli 40cm. Omaan sadekippoon oli tullut vettä kyseisenä aikana 1,2mm ja läpö ollut 1 -2 asetta +.
Korjaukset tapahtuu aina aamuyöllä.
Infoa vekottimesta löytyy tuolta: http://ilmatieteenlaitos.fi/saahavainnot, aika loppupäästä sivua. ;D
Tuollainen olisi kyllä aika kiva peli ;D
Lämpöä piisaa oikein urakalla, jälleen tänään ollaan menossa yli 20 asteen. Eilen käytiin korkeimmillaan 22,2 asteessa. Koko päivä menikin pihahommissa ja noin hienolla ilmalla saikin paljon aikaan ;D.
On tämä kyllä aika harvinaista herkkua, että mennään huhtikuussa useana päivänä yli 20 asteen ja että lämmintä on riittänyt nyt jo useita päiviä. Viime vuoden huhtikuu oli suorastaan jäätävä verrattuna tähän vuoteen.
Mulla tuli ennusteeseen ensimmäistä kertaa ukkoskuuron ikoni ensi sunnuntaille. Nyt tuo ikoni on tosin vaihtunut jo normaaliksi sadeikoniksi, mutta wxsim:in ukkosindeksi on edelleenkin hiukan koholla sunnuntain suhteen, tosin sama lukema on myös lauantailla ja perjantailla. Ongelmana tulee olemaan kylmänlainen kastepiste, sillä mitä viime vuoden lukemia tutkin, niin kastepisteen olisi hyvä olla vähintään 10, jotta oikeen mitään tapahtuisi ja mielellään yli 12, jotta ukkoskuurot olisit jo hyvinkin mahdollisia. Nyt ennusteissa luvataan noin 6-7 asteen kastepistettä. No vettä näyttää olevan ainakin luvassa vappuna.
LainaaMulla tuli ennusteeseen ensimmäistä kertaa ukkoskuuron ikoni ensi sunnuntaille.
Täällä wxsim tuuppas siihen (su-ma-yö) +1 astetta ja "Lunta odotetaan kertyvän vähemmän kuin 1 cm." ;D
Ukka meinasi ilmeisen viimeistä kertaa tälle keväälle päivittää Naruskan lumensyvyyden, mutta Henkka oli ilmeisesti pakannut lumitilanteen kimpsut ja kampsut kasalle, kun Ukan yritys torjuuntui NOT FOUND ilmoituksella. Pari senttiä täällä lunta vielä on ilmoitettavaksi, mutta ei nollakaan senttiä ihan väärin olisi ilmoittaa, koska hyvällä loikalla pystyy metsässäkin jo pysyttelemään lumettomalla alueella.
Lapioitko Henkka ne lumet pois Ukan taulukosta, etteivät ihmiset luule täällä Naruskalla ympärivuotisesti lunta olevan. ;)
Viileämpi jakso alkoi Pääsisäisen jälkeen ja ripaus tuli aamupäivällä kevätsadettakin, mutta nyt taas paistaa. Kohta Ukan Vivotek joutuu testiin vastavalo-ominaisuuksiensa suhteen, kun ilta-aurinko pikapuoliin aloittaa paistamisen suoraan linssiin. 8)
LainaaUkka meinasi ilmeisen viimeistä kertaa tälle keväälle päivittää Naruskan lumensyvyyden, mutta Henkka oli ilmeisesti pakannut lumitilanteen kimpsut ja kampsut kasalle, kun Ukan yritys torjuuntui NOT FOUND ilmoituksella.
;D
Ei niitä nyt vielä voi pakata kasaan eikä pakatakkaan, Norjassahan on lunta pitkälle toukokuuhun jollei kesäkuuhun ja elo/syyskuussa on jo ensimmäiset mahikset uuteen lumeen. Onhan siellä 1400 metrissä oleva hiihtokeskuskin joka on auki elokuuhun asti (tosin se avaakin vasta pääsiäisesnä koska sinne ei kertakaikkaan pääse ennen sitä kun tie on suljettu) Harmillista vaan ettei heillä ole sääasemaa, webkameraa kylläkin (http://www.skjolden.com/sommarski/webcam/bilde1.htm) :P
Se johtui siitä kun muutin tuota osoitetta sivuille ystävvlisempään suuntaan (nordicweather.net/nwn.php) ja metsästin syypäätä siihen miksi ei ensimmäinen yritys nwn-sivulla toiminut. Nyt toimii raportoinnit taas. ;D
Heikentynyt kylmä rintama pyyhkäisi aamun tunteina alueen yli. Ainoa, mistä tiesi rintaman kulkevan läpi, oli pilvisyys, joka aamupäivään mennessä hälveni.
Aurinko lämmitti mukavasti ja nosti lämpötilan sääasemalla lähes kesäiseen +17,0°C kello 17:22.
Lainaus käyttäjältä: Snowi - tiistai, 26.04.2011, 14:14
Viime vuoden huhtikuu oli suorastaan jäätävä verrattuna tähän vuoteen.
Näkemyksesi on aika lailla kohdillaan, ainakin, kun tilastoja katsoo. 26.04.2011 saakka kun huomioidaan tähänastiset lämpötilat, keskilämpötila on Kannelmäen sääasemalla tällä hetkellä +4,7°C ja sijalla 2 kylmimmissä lukemissa. Kylmimmän Huhtikuun titteli keskilämpötilan puolesta on vuoden 2010 Huhtikuulla ja sen +3,8°C keskilämpötilalla.
Luonto on havahtunut täällä Kannelmäessä.
Vielä eilen vain muutamassa puussa, lähinnä lepissä, näkyi vähän vihreää väriä. Nyt ovat koivutkin saaneet jonkinlaisen hepulin ja alueen vihreyden määrä on vuorokaudessa lisääntynyt reippaasti, suorastaan räjähdysmäisesti. Se jaksaa joka kerta yllättää, kuinka nopeasti tuo luonto tuosta talvihorroksestaan havahtuu. :)
Täältä se Ukan odottelema takatalvi näyttää olevan tulossa, nimittäin sen verran hyiseltä näyttää tuorein wxsim-ennuste:
- pe-yö: mahdollisesti sadetta ja lumihiutale 0-kelistä johtuen
- ma-ti räntäsadetta ja pari plus-astetta, ei paljoa yli 5 asteen oltais pääsemässä edes päivällä.
Aika osuvaan saumaan osuu kyllä tuo jäähtyminen, olisi nimittäin ihan hilkulla muuten että kesä alkaisi virallisestikkin (7 päivää putkeen keskilämpötila yli 10 asteen), eilinen oli kolmas sellainen päivä putkeen.
Mittarissa 8 astetta lämmintä ja ulkona sataa lunta :o :o
Kuva tulee kohtapuolin...
Täällä on 6 astetta ja äsken tuli myös täälläkin lunta. Tosin eihän siitä mitään maahan jäänyt, mutta kyllä sitä ihan hyvin ilmassa leijaili :)
Ennusteiden mukaan tästä ei vähään aikaan ihan helposti nousta yli 10 asteen, sinne tuntumaan saattaa nousta, mutta ei kyllä paljoa yli. Muistatte varmaan viime vuoden toukokuun alun. Sehän oli suorastaan jäätävä ja sitä ihmeteltiin täälläkin foorumilla, että tuleeko se kesä ollenkaan vai mennäänkö takapakki taas kohti talvea. Silloin käytiin vielä 6. päivä toukokuura miinuksella aina 1,3 asteessa. Sen jälkeen sitten pamahtikin aika harvinaiset helteet ja helleraja meni täällä Klaukkalassakin rikki kuutena päivänä, niin nopeasti se vaan voi muuttua :)
Tämänkin vuoden toukokuun alku näyttää aika samanlaiselta kuin viime vuodenkin, voipi olla jopa hitusen kylmempikin. Toivotaan vaan, että siinä keskivaiheilla tulee sitten myös ne helteet ;D
Fotograaffi tapauksesta ;D
LainaaSilloin käytiin vielä 6. päivä toukokuura miinuksella aina 1,3 asteessa.
Viime yö: -1.4 ;D
Puolet huhtikuun öistä oli pakkasöitä täällä ja pikemminkin niinpäin että eniten niitä oli loppupäässä kuuta.
Minne se kevät katosi?
Enää 3.4 astetta ja suunta rajusti tippuva (-3.7 astetta tunnissa) sekä ajoittain yrittää puskea alas lisää lunta... :o
Näyttäisi siltä, että siellä eteläisessä Suomessa on vietetty Vappua semmoisissa keleissä, mitä Naruskan Vappu noin keskimäärin on. Ainut aikaisemman kevään merkki täällä Lapissa on tämä lumettomuus, eikä Ukka näytä saavan tältä talvelta kasaan sitä kaivattua lumimetriä. Tuuli tempaisi tänään puuskassa lumimittarilaitteistonkin nurin. Mummun mielestä se on sellainen merkki, että lumensyvyys on nolla. Sitä se mittauspisteessä onkin, eikä taitaisi senttiä enempää saada tasaista lumikerrosta kaikkialle, jos noita tontin lumia alkaisi kaikille neliöille levittämään. Nollasin lumimittarin toukokuun ensimmäisen kunniaksi NWN:n sivuilla.
Taivaalta on kuuroina tullut lunta täälläkin sekä eilen että tänään, mutta ei sitä maahan tietenkään enää kerry.
Naruskallakin suoritettiin eilen illalla Vapun kunniaksi patsaan lakittaminen suuremman maailman malliin. Ukalla on tienlaidassa porttivahtina Iivanaksi ristitty puupatsas, joka morsiamensa kanssa päivystää portinpielessä. Iivana sai huopahattunsa tilalle valkolakin. Uimassa ei juhlan kunniaksi käynyt kukaan, koska Naruskajoen vesi on sen verran hyisen kylmää ja vaarallisen virtaavaa tällä hetkellä, että uintireissu olisi sulaa hulluutta. ;)
Karjalohjan sääasemalla tuli kello 18 aikaan ensin jotain, jota voisi sanoa lumiraekuuroksi, jonka jälkeen se yltyi räntäsateen kautta ihan silkaksi lumeksi. Tätä ihmetystä riittikin sitten sellaiset kymmenisen minuuttia, jonka jälkeen maa olikin kauttaaltaan valkoinen. Sitä ei tosin pitkään kestänyt, kun plussakelit ja valmiiksi kostea maaperä teki valkoisuudesta selvää. :)
Muutoin Vapun päivä on ollut hyvin kolea, etenkin, kun vertaa Huhtikuun päiviin yleisesti.
FinWX Helsinki-42 (Kannelmäki) lopetti toimintansa 30.04.2011, kun sivuston serveri ja kalusto siirtyvät Helsingistä Lohjalle Toukokuun lopussa. Näin ollen tässä ovat viimeiset FinWX Helsinki-42:n tilastot sääaseman historian Huhtikuilta:
2006: Ylin: +18,5°C, Alin: - 1,1°C, Keskilämpötila: + 4,8°C, Sademäärä: 40,4mm
2007: Ylin: +19,6°C, Alin: - 7,6°C, Keskilämpötila: + 5,3°C, Sademäärä: 45,5mm
2008: Ylin: +21,3°C, Alin: + 0,4°C, Keskilämpötila: + 6,7°C, Sademäärä: 16,8mm
2009: Ylin: +18,1°C, Alin: - 2,8°C, Keskilämpötila: + 5,4°C, Sademäärä: 0,3mm
2010: Ylin: +13,2°C, Alin: - 3,2°C, Keskilämpötila: + 3,8°C, Sademäärä: 50,3mm
2011: Ylin: +19,5°C, Alin: - 2,9°C, Keskilämpötila: + 5,2°C, Sademäärä: 22,1mm
Tämän vuoden Huhtikuu jäi tilastoissa kutakuinkin keskikastiin. Vaikka kuukausi tuntuikin poikkeuksellisen kylmältä, niin vuoden 2010 Huhtikuuhun verrattuna mentiin kuitenkin yli kaksi astetta korkeammissa keskilämpötiloissa. Vuoden 2011 Huhtikuu oli keskilämpötilaltaan FinWX Helsinki-42:lla kolmanneksi kylmin.
Seuraavan kerran sääasematilastoja on sitten tiedossa Lohjalta vuoden, kahden kuluttua, kun tietoja on taas saatavilla. ;D
Johan on sää, lunta tulee kunnolla, tullut jo kaksi tuntia. Tämä on sitä kuuluisaa takatalvea, joka kyllä muistaa tulla käymään joka vuosi.
Viime päivät ovat olleet muutenkin kyllä viileitä, eilinen sitä vasta olikin.
Tänään on aika synkän pilvinen, kohtuullisen kylmä päivä. Käytiinpä viime yönä jopa hitusen pakkasen puolellakin :). Ennusteiden mukaan auringosta ei saada nauttia pariin päivään nauttia, mutta jo torstain jälkeen pitäisi selkeytyä. Ilmanpaine näyttäisi olevan nousussa, joten se tuo samalla vähän aurinkoisempaa keliä.
Kaikki ei aina ole totta, mitä televisiosta tai radiosta tulee, mitä sanomalehdessä lukee tai mitä akat puhuvat, sanoo sana. Tarkistusta en ole mistään virallisemasta lähteestä tehnyt, mutta tänään Lapin Radio uutisoi lämpimimmästä huhtikuusta Lapin läänissä kautta aikain siltä ajalta, kun lämpötiloja on viraliisesti tilastoitu. Ilmeisesti uutiseen voi luottaa. Paikkakunta lämpöennätykselle mainittiin olevan Sodankylä.
Ukalla ei huhtikuun tilastoa ole kuin tältä vuodelta ja vuodelta 2010. Tämän vuoden keskilämpötila on 1,1 astetta viimevuotista lämpimämpi. Sodankylän luvut eivät päähän kertakuulemisella tarttuneet, joten niistä on parempi olla kirjoittamatta mitään. Niitä voi niin halutessaan käydä vilkuilemassa http://yle.fi/alueet/lappi/2011/05/huhtikuu_oli_harvinaisen_lammin_pohjoisessa_2557191.html .
Ei se huhtikuu Ukan perstuntumalla niin erityisen lämpimänä mieleen jäänyt. Naruska ja Sodankylä ovat suunnilleen samalla viivalla sääolojensa suhteen, vaikka Naruska melkein kaikki ennätykset pussiinsa kerääkin.
Ulkohommat eivät liikaa kiinnosta vielä nyt toukokuun alkupäivinäkään, kun tuuli tekee ilmasta niin kovin hyytävän tuntuista. Täältä suunnasta ei sinne etelään päin ole vähään aikaan lämmintä tulossa, koska pohjoiskoillisesta puhaltaa, eikä se ole kesätuulen suunta. ::)
Olen täysin samlla linjalla Ukan kanssa, tuo uutinen vaikuuttaa kerätyn todellisen datan valossa täydellä vetäisyltä FMI:ltä, ei se täälläkään mitään ennätyksellisen lämmin ollut, puhumattakaan että olisi ollut yli 3 astetta lämpimämpi mitä uutisessa sanottiin.
Salo, Perttelin faktat:
Keskilämpötila Huhtikuussa oli 5.3 astetta, joka oli 0.2 astetta yli aseman 2006-2011-keskiarvon ja 1.6 astetta yli FMI Salo, Kärkän 1971-2000 keskiarvon. 2006 oli huomattavsti tätä lämpimämpi (k-arvo 6.5).
Sama asia jos vertaa Laihon Kannelmäen lukuja.
Jämähti tämä kevään eteneminen nyt jotenkin junnaamaan paikalleen ainakin täällä Lapissa. Eipä se yllätys ole, kun katselee noita tuulensuuntia lähiajoilta. Niin paljoa ei ilmastonmuutokset vielä ole päässeet vaikuttamaan, että kesätuuli puhaltelisi luode-pohjoinen-koillinen-itä ilmansuunista, vaan maailma on vanhalla mallillaan. Kylmää se sieltä suunnista pukkaa. Johan tuota onneksi eilen illalla joku säätäti telekkarissa vihjaili, että tänne asti hiukka lämpimämpää kai viikonvaihteen jälkeen olisi luvassa. Tämän nyt vallalla olevan nollakelin ja räntäsateen voittaa keli kuin keli.
Ukka ei ole vielä julkisuudessa nähnyt arvioita siitä, millä vesivoimasähköä mahdetaan alkukesästä ja kesällä yleensäkin tänä vuonna tuottaa. Ovat nimittäin nuo säännöstelyvesialtaat tyhjinä, vaikka niiden pitäisi nyt olla kohta täytenä, kun maat ovat lumettomina. Kemijoki on kesävesikorkeudessaan ja ainakin Kemijärven vedenpinta on säännöstelyrajojensa jossain ääriarvossaan alhaalla, kun ei siellä näkösällä ole kuin järvenpohjaa. Katiskaa ei voi kotilaiturilta veteen nakata ja näytti rantatörmään vedetyn veneen matkaa yhdenkin talon rannassa Isollakylällä olevan satakunta metriä järvenpohjaa tämän hetkiseen vesirajaan. ???
Tämmöistä kevättä ei Ukan muistilokeroista löydy niiltä kolmeltakymmeneltä vuodelta, jotka tällä Suomen kulmauksella on tullut majaa pidettyä. Pitikö tässä vielä sadetanssi alkaa opettelemaan, että säännöstelyvesien äärellä asuville saataisin edes mato-onkivettä. Naruskajokikin on kesävedessä. Entisessä elämässä niin oli asiat keskimäärin Juhannuksen alusviikolla.
Sähkön hintaan on odotettavissa korotuksia tällä kertaa vedenvähyyden vuoksi. Normaalitilanteessahan sähkön hintaa nostettaisiin runsaiden tuottamattomien ohijuoksutusten takia. :o
LainaaSähkön hintaan on odotettavissa korotuksia tällä kertaa vedenvähyyden vuoksi. Normaalitilanteessahan sähkön hintaa nostettaisiin runsaiden tuottamattomien ohijuoksutusten takia
Norjan lehdissä oli ihan samaa asiaa jokunen päivä sitten, siellä(kin) altaat ovat kerta kaikkiaan tyhjät.
Siellä puhuttiin että tulevan kesän sähkönhinnat saattaa hyvinkin liikkua samoissa lukemissa mitä talvella oli pahimillaan. ???
Jopas on kummallinen kevät, pohjosesta puuttuu vesi ja täälä etelämpänä pyörii pölykierteitä pellolla, tänää tuo suurin nousi lähemmäs 10m korkeaksi ja kulki pitkin pellon pintaa, en ole moista ainankaan 10 vuoteen nähnyt. Yleensä ne ovat semmosia pieniä metrin puolentoista korkuisia.
Joskus takavuosina tuommonen oli heinäkuussa heinäpellolla ja pöllytteli kuivamassa olleet heinät minnesattuu
Vesi on vähissä Saimaasta, on selvä virhe niiltä jotka vastaavat säätelystä, luulivat että lumesta ja jäästä tulee vettä paljon, mutta ei tullut, vaan vettä häviää koko ajan.
Tänään on ollut kaunis päivä pitkästä aikaa ja lämmin.
Sähkö hinnan pitää nousta, kun sähköfirmojen pomojen palkat nousevat reilusti. Siinä voisi olla oikea syy lisä nostoille.
Lainaus käyttäjältä: spege - lauantai, 07.05.2011, 18:32
Vesi on vähissä Saimaasta, on selvä virhe niiltä jotka vastaavat säätelystä, luulivat että lumesta ja jäästä tulee vettä paljon, mutta ei tullut, vaan vettä häviää koko ajan.
Tänään on ollut kaunis päivä pitkästä aikaa ja lämmin.
Sähkö hinnan pitää nousta, kun sähköfirmojen pomojen palkat nousevat reilusti. Siinä voisi olla oikea syy lisä nostoille.
Vähä aika sitten siellä Savonlinnassa päin käytyäni, vesi taisi olla puolikin metriä alempana?
Jotain loppukevään viileydestä kertonee se että huhtikuun lämmitystarveluku oli aseman historian korkein huhtikuulle 445 asteella sekä se että kasvukausi (Tavg>5) alkoi mitä todennäköisemmin vasta 04.05 joka on taas asemahistorian myöhäsin ja samalla ensimmäinen toukokuun puolella oleva alku.
Lainaus käyttäjältä: Meteorologi - lauantai, 07.05.2011, 18:41
Vähä aika sitten siellä Savonlinnassa päin käytyäni, vesi taisi olla puolikin metriä alempana?
Joo nyt on jotain 70 cm alempana normaali tasosta.
Tänään paukahti ensimmäistä kertaa tänä vuonna helleraja rikki ;D. Yllättäen tänään oli vielä kuumempaa kuin eilen, tosin kun katsoin lämpötiloja muualta Suomesta ja vertasin niitä eiliseen päivään, niin tänään oli lämpimämpää kuin eilen vain hyvin pienellä alueella, juurikin tällä Nurmijärven alueella. Esimerkiksi Vantaalla oli puolestaan eilen selvästi lämpimämpi kuin tänään, joten tästä ei tarvinnut mennä kuin 10-20km etelään, niin olisi ollut selvästi viileämpää.
Koko viikon on luvattu sateita perjantaiksi ja oma ennusta ennustaa niitä edelleenkin. FMI ja Foreca ovat puolestaan nyt selvästi tiputtaneet sateen mahdollisuutta, joten saa nähdä tuleeko niitä sateita sitten kuitenkaan. Oma WXSIM-ennuste ennustaa edelleenkin perjantaille oikein kunnon sateita, mutta ei olisi ensimmäinen kerta kun GFS ylireagoisi noihin sateisiin :)
Lainaus käyttäjältä: Snowi - keskiviikko, 11.05.2011, 17:32
ei olisi ensimmäinen kerta kun GFS ylireagoisi noihin sateisiin :)
Helsinki-Vantaan GFS-ennuste perjaintaille näyttäisi siltä että vettä losottaa tulla oikein kunnolla. ;D
Täälläkin oli sitten jo toinen hellepäivä, eilinen oli tosin lämpimämpi ;D
Tosin, kesä ei ole vielä virallisesti alkanut koska tämä on vasta neljäs kesäpäivä putkeen kun niitä tarvitaan 7, nuo muutaman päivän takaiset yöpakkaset veti alas niiden päivien keskiarvoa sen verran ettei päässeet yli 10 asteen vaikka päivällä olikin lähes 20 astetta.
Oma wxsim (joka siis käyttää GFS:ää sateeseen) väittää 10 mm perjantaille ja sama sunnuntaille. Ukkosten suhteen ollaan siinä hilkulla.
Ukka ei ole helteen ystävä, mutta eipä täällä Naruskalla helteestä mitään tiedetäkään. Öisin on vielä kohtalaisen napakkaa pakkasta puolenkymmenen miinusasteen verran, eikä päivälämpötila tänäänkään saavuttanut kymmentäkään astetta. Eikäpä sitä niin kovin tarvitse ihmetellä, kun tuulilukemia ja tuulen suuntaa vähänkään vilkaisee: Pohjoinen, luode, koillinen.
Mummu on hieman kitkerällä mielellä, kun Ukka ääneen lueskelee näitä foorumin hellelukemakirjoituksia sieltä Etelä-Suomesta. Onkohan teille tulossa sinne taas samansorttinen suvi kuin viime kesä? Ja aloittaa aikaseen, kun ollaan vasta toukokuuta alkupuoliskolla.
No, ehkä se yksi hellepäivä eksyy tänne Naruskallekin. Eksyihän se yhtenä päivänä viime suvenakin... :o 8) Ei kuitenkaan ihan vielä.
Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - keskiviikko, 11.05.2011, 20:52
Ukka ei ole helteen ystävä, mutta eipä täällä Naruskalla helteestä mitään tiedetäkään. Öisin on vielä kohtalaisen napakkaa pakkasta puolenkymmenen miinusasteen verran, eikä päivälämpötila tänäänkään saavuttanut kymmentäkään astetta. Eikäpä sitä niin kovin tarvitse ihmetellä, kun tuulilukemia ja tuulen suuntaa vähänkään vilkaisee: Pohjoinen, luode, koillinen.
Itse olen kyllä yleensä helteistä tykännyt, mutta olikohan niitä jo liikaa viime vuonna, koska nyt toivoisi vähän viilempää keliä. Sisällä lämpötila on taas siellä 29 asteen paikkeilla, nyt tosin vain 27 astetta, mutta silti liian kuuma. Kummallisen aikasin on nämä helteen tänä ja viime vuonna tulleet. Tänä vuonna tuli kolme päivää aikaisemmin kuin viime vuonna. Saa nähdä tuleeko tästäkin kesästä viime kesän kaltainen, niinhän ovat jotkut "uhkailleet" :)
Jaahas, GFS:ien lupaamat lorotukset ovat sitten tämän päivän osalta kutistuneet, yllätys, nollaan ;D
Lainaus käyttäjältä: weatherc - perjantai, 13.05.2011, 10:22
Jaahas, GFS:ien lupaamat lorotukset ovat sitten tämän päivän osalta kutistuneet, yllätys, nollaan ;D
Vähän sama juttu täälläkin, mutta maanantain kohdalla on vielä aika iso piikki ;D. Tosin ei GFS aivan yksin ole asian kanssa, sillä myös FMI ennusti tälle päivälle kuurosateita ja lauantai päivälle oli muistaakseni yhdessä kohtaa kahdenkin pisaran ikonit. FMI näyttää kyllä olevan oman ennusteen kanssa samaan mieltä ensi maanantaista ja keskiviikosta. Noh, sateiselta näyttää ensi viikko joka tapauksessa ja ehkä ihan hyvä niin, sillä viimeksi täällä on satanut huhtikuun lopussa. Metsäpaloindeksi on jo korkealla tasolla ja sen kyllä huomaa ruohikosta ja kasveistakin.
Lainaus käyttäjältä: Snowi - perjantai, 13.05.2011, 14:05
Metsäpaloindeksi on jo korkealla tasolla ja sen kyllä huomaa ruohikosta ja kasveistakin.
Juu kuivaa on, tän kevään vesisateet on alle 1mm luokkaa, sitä vettä aletaan odottamaan jo sananmukaisesti vesi kielellä.
Pahkajärvellä ilmotettii tälle viikolle vaarallisen voimakasta meteliä raketinheitin ammuntojen takia.
Tiistaina ja torstaina noita ammuntoja suoritettiin, molempina päivinä kahden sarjan verran, ja lopputulos selvenee seuraavasta linkistä
http://a3.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash4/228179_10150183164353328_531633327_6620759_5945467_n.jpg (http://a3.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-ash4/228179_10150183164353328_531633327_6620759_5945467_n.jpg)
Aika hiljaiseksi jäi se ampumaharjoitus, tosin jotain hyötyäkin tuosta taas oli. Kävin puolustusvoimien sivuilta katsomassa josko tuosta palosta jotain mainittaisiin, ja samalla osui silmiin Utin Jääkärirykmentin avoimien ovien ilmoitus, piti siellä käydä midnight hawk:ien lentonäytös katsomassa ja komeata oli meno :)
Olipas merkillinen päivä. Sääennusteen mukaan vettä olisi pitänyt sataa Pääkaupunkiseudullakin, mutta koko päivän aikana ei alas tullut tipan tippaa. ???
Sen sijaan lännempänä satoi käytännössä koko päivän ajan ja sadenauha kulki koko ajan kohti Pääkaupunkiseutua hitaasti. Nyt sadenauha alkaa hiipumaan. Kannelmäessä näkyi kyllä varsin uhkaavan tumma pilvialue, josta huomattavasti paremmilla olosuhteilla olisi saatu ukkosta aikaiseksi lähes takuuvarmasti, mutta se näyttää nyt odottelevan itseään täällä päin jälleen kerran. Tilastollisesti otettuna vuoden ensimmäinen ukkoshavainto olisi pitänyt tehdä täällä keskimäärin jo 9.5., mutta se jäi tapahtumatta ja lähestymme jo puoltaväliä kuuta, eikä ennusteet ole kovin suotuisia.
Hiljattain vallinneisiin +15 - +25 välisiin lämpötiloihin verrattuna keli tuntuu taas kerran varsin kolealta. Kävellessäni ulkosalla hetkellisesti tuulen puhallus oli kuin syksyllä - raaka, kolea ja puuskainen.
Bongattua Liikenneviraston kamerasivulta...
Kesä?
Ilma: -0.3
Tie: 0.8
Kuva Utsjoki, Kaamasmukka
Lainaus käyttäjältä: weatherc - tiistai, 17.05.2011, 15:58
Bongattua Liikenneviraston kamerasivulta...
Kesä?
Mitäs ihmettä, hypätäänkö tässä suoraan syksyyn? Kuvan voisi hyvin luulla olevan syksyltä kun ensilumi sataa maahan :)
Täällä on puolestaan ollut aika synkän näköisiä pilviä tänään taivaalla, mutta ei niissä ole salamointia esiintynyt.
Täälläkin on ukkoskausi avattu. Eilen meni ukkosrintama pohjoispuolelta ohitte. Itse en päässyt todistamaan, mutta salamointi oli paikoin ollut ihan kohtalaista. Tänään oli hiostavan oloinen ilma ja synkät pilvet vyöryi illansuussa päälle, ukkosta ei nyt ole kuulunut, vettä kyllä sataa.
Lainaus käyttäjältä: Jussa - lauantai, 21.05.2011, 19:38
Täälläkin on ukkoskausi avattu. Eilen meni ukkosrintama pohjoispuolelta ohitte. Itse en päässyt todistamaan, mutta salamointi oli paikoin ollut ihan kohtalaista. Tänään oli hiostavan oloinen ilma ja synkät pilvet vyöryi illansuussa päälle, ukkosta ei nyt ole kuulunut, vettä kyllä sataa.
Onnittelut täältä Helsingin suunnalta sinne päin. :)
Niin pitkään, kun olen täällä Helsingin Kannelmäessä säätä seurannut, ei ole ukkoskauden avaus täällä ollut koskaan näin paljon myöhässä.
Vaikka Kannelmäessä ei ole enää mittalaitteita, eikä tutkaa, säätä seurataan silti silmä tarkkana ja toistaiseksi täällä ei ole kuulunut ukkosista tai muista vastaavista sään ääri-ilmiöistä pihahdustakaan ja olemme lähestymässä hyvän matkaa jo Toukokuun loppua.
Tokihan Toukokuun osalta on sanottava, että muutamana päivänä ilma on ehtinyt olemaan hiostavan tukalakin, mutta siitä huolimatta äkkinäiset viilentävät ukkoskuurot (vaikka pelkän vesisateen puolestakin) ovat jääneet toteutumatta. FMI povasi illalla sääennusteessaan maanantaille ukkosen mahdollisuutta, mutta lauantaina kello 15:00 Suomen aikaa ajettu GFS-ennuste ei ihan ole täysin samaa mieltä asiasta, ainakaan Kannelmäen koordinaatteihin naputetussa ennusteessaan, vaikka kovasti sitä lähes 10mm vuorokautisella sadesummalla ennuste uhitteleekin.
Tänään FMI antoi ukkosvaroituksen Kainuun alueelle ja siellä on nyt illalla ollutkin ihan kohtalaista salamointia, mutta ei vielä mitään hirmuisen kovaa. Näyttää salamointi keskittyvän tällä hetkellä tonne pohjoisempiin osiin samalla kun Etelä-Suomessa nautitaan auringosta :)
Huomasin äsken, että FMI:n ennusteessa on ukkosikoni maanantaille ainakin Nurmijärven ja Vantaan ennusteissa. Ensimmäistä kertaa näen ukkosikonin noissa FMI:n uusissa ikoneissa :). Myös oma wxsim-ennuste on samaa mieltä ja ennustaa maanantaille ukkoskuuroja. Kaikki merkit viittaavatkin siihen, että maanantaina saadaan ensimmäistä kertaa ukkosia tänne etelään tänä vuonna. Kastepistekin nousee ennusteen mukaan jopa yli 12 asteen, joten silloin kyllä olosuhteet ukkosille ovat jo oikein hyvät.
Pohjoisessa näky illalla salamointia, Saariselältä luoteensuuntaan jäämerelle asti.
Luulin että tutkaan ei ole mitään taikaa, illalla Ylen 10 uutisten säässä näytti ukkostaneen justi samassa paikassa.
Rovaniemen tutkassa eivät näkyneen, varmaan tuo napapiiri estää sen, minulla ei näkynyt Sotkamosta yhtään salamaa matkaa on vain 300km
Ei oikeen tahdo kesä irrota tänä vuonna..Ei edelleenkään olla saatu kesä virallisesti aloitettua edes täällä ja kohta ollaan asemahistorian myöhäsimmässä aloituksessa. FMI-karvon ohi ollaan jo menty.
Parhaiten asiaa kuvaa Lämmitystarveluku:
Huhtikuu oli asemahistorian korkein huhtikuun luku
Menossa oleva toukokuu on jo tässä vaiheessa kuuta asemahistorian korkein luku
Keskilämpötilassa ollaan vielä asteen verran alle (siis kylmempi) asemahistorian tähän asti kylmimmän toukokuun...
Huomenna taitaa tulla vettä kuin sieltä kuuluisasta esterin p*****stä ja salamointia siinä rintamassa saattaa hyvin esiintyä. Tällä hetkellä tämä kyseinen rintama salamoi erittäin voimakkaasti tuolla Ruotsi eteläosissa Itämerellä. Alue näyttäisi olevan todella iso ja äkäinen, ainakin salamoiden määrän perusteella.
FMI on päivittänyt ennustettaan niin, että Vantaan kohdalla on kello 12.00 eteenpäin kolme kahden pisaran ikonia ja yr.no ennustaa Klaukkalaan aika hurjat 20mm sadetta kello 12.00-18.00 välille. Oma wxsim-ennuste on nyt tiputtanut veden määrää, mutta ennustaa kello 12.00-15.00 välille ukkoskuuroja.
Lounaasta tuleva ukkosrintama on sen verran laaja, että siitä saattaa hyvinkin riittää salamointia tänne Suomeen saakka, kylmästä Itämerestä huolimatta. Mielenkiinnolla katsotaan miten lopulta käykään :)
Täällä olen pessimistinen ukkosille lounaan suunnasta. Itämeri on niin pirun kylmä vielä, noin 5 astetta, eikä näillä keleillä pahemmin lämpenekkään...
Toisaalta se osa siitä sadealueesta joka mellesti Etelä-Ruotsissa ei ole edes tulossa tänne vaan painelee kohti Latvia/Liettuaa, oli nimittäin vain eteläisin osa joka mellesti rajummin mitä sitä seurailin.
Oma wxsim on jo heittänyt huomiset ukkoset romukoppaan ja sateetkin väännetty lähes nollaan alle 2 milliin.
Naruskan keli on tänään vaihdellut kauneimmasta auringonpaisteesta puolipilviseen ja edelleen illaksi sateeksi. Normaalisti ei tähän vuodenaikaan pihavalo syty hämäräkytkimellä, mutta näkipä Ukka senkin äsken ulkosalla pistätyessään. Oli niin maan perusteellisen hämärää, että jovain napsahti porrasvalot päälle ihan kuin kaupunkipaikoissa ikään. Syykin on selvä, koska täällä on pitkin iltaa noussut nopeaan tahtiin paksuja pilviä ja niiden myötä myös rajujakin tuulenpuuskia. Kuitenkaan ei peltikaton kolinoilta Ukan korvaan ole ukkosta kuulunut, eivätkä sähkötkään ole pätkineet. Tuntuma kuitenkin on sellainen, että finilveksen uutta ukkostutkaa saatetaan kohtapuoliin kokeilla livenä.
Sääkameran päivän kuvista saisi varmaankin useammankin seinätaulun, kun niitä viitsisi taltioida. Mummu laittoi purkkiin illalla yhden, joka liiteenä... :o
Kuva kertoo hyvin tämän hetken kuurosateisesta kelistä. Sade pikkuhiljaa edistäisi Ukan saunavastahanketta, joka tällä hetkellä on niin alkuvaiheessaan, että koivussa on hiiren korviakin pienempiä hiirenkorvia, mutta kaipa se siitä. Tuli nimittäin kartanolle ensimmäinen pääskyspari tänään, joten se on kesä nyt. ;)
Eiliset tuulet ja sateet Sallassa riepottelivat maataloutta. Tarkemmin ei kylää mainittu uutisessa, mutta joku navetta oli menettänyt tuulenpuuskassa kattonsa. Lehmikarja ei ollut kuulemma ollut asiasta moksiskaan, eikä henkilövahinkoja ollut onneksi sattunut.
Uutinen löytyy Lapin radion sivuilta samasta paikasta, missä kerrotaan Sallasta löytyneen myös sateenkaaren pää eilen. Linkissä olevat kuvat ovat Karhujärveltä, joka sijaitsee laajan Sallan kunnan lounaisessa kulmassa viitostien varressa.
Vaihtelevia kevätkesän kelejä näyttää piisaavan. Tuuli on vallitsevana tekijänä. Puuskat kolisuttelevat Ukan talon kattoa myös, mutta toistaiseksi se onneksi ei ole lähtenyt muille maille vierahille. Liian hyvä katto tuonne ainakin itänaapuriin... ;)
Sateenkaarifotot: http://www.yle.fi/alueet/lappi/2011/05/sateenkaaren_paa_loytyi_sallasta_2614761.html
Nyt on varmaa että vuoden kesän aloitus on asemahistorian myöhäsin koska "aloitusklaskuri" nollaantuu tänään kun keskilämpötila ei jaksanut 10 asteeseen (9.9° tällä hetkellä). Myöhäsin tähän asti oli 22.5.
Ollaan myös kohta parisen viikkoa myöhässä FMI pitkäaikaskeskiarvvon joka taitaa olla 15.5 jollen ihan väärin muista.
Omakotilämmittäjille tämä vuosi ei hyvää tiedä tähän asti, on jo kolmena kuukautena viidestä asemahistorian korkeimmat lämmitystarveluvut, joista menossa olevalla toukokuulla mahdolisuus jopa 1.5 kertaiseen tähän astisesta normaalista.
Lainaus käyttäjältä: weatherc - keskiviikko, 25.05.2011, 22:42
Nyt on varmaa että vuoden kesän aloitus on asemahistorian myöhäsin koska "aloitusklaskuri" nollaantuu tänään kun keskilämpötila ei jaksanut 10 asteeseen (9.9° tällä hetkellä). Myöhäsin tähän asti oli 22.5.
Ollaan myös kohta parisen viikkoa myöhässä FMI pitkäaikaskeskiarvvon joka taitaa olla 15.5 jollen ihan väärin muista.
Onko se niin, että päivien keskilämpötilat pitää olla yli 10 astetta 7 päivän ajan putkeen, jotta kesä on virallisesti alkanut? Tällöin täällä Klaukkalassa kesä alkoi itseasiassa jo 7. päivä toukokuuta, jos siis se lasketaan siitä ensimmäisestä päivästä. Tuona aikana oli 9 päivän putki, jolloin keskilämpötilat oli yli 10 astetta, sen jälkeen mentiin sitten taas 10 asteen alapuolelle, mutta nyt viimeiset 7 päivää on taas ollut yli 10 asteen.
Kauheeta eroa tämän vuoden toukokuussa ei näyttäisi olevan viime vuoden toukokuuhun. Keskilämpötila tulee tosin todennäköisesti jäämään noin asteen verran kylmemmäksi, mutta esim. lämmitystarveluku näyttäisi olevan lähes sama kuin viime vuonnakin. Nythän toukokuun lämpötilat on ollut hyvin tasaisia, kun taas viime vuonna oli kylmä alkukuukausi, todella kuuma kuun keski vaiheilla ja taas vähän viileempää kuun lopussa. Tosin ei tämän vuoden toukokuun alku ollut mikään kovin lämmin :)
LainaaOnko se niin, että päivien keskilämpötilat pitää olla yli 10 astetta 7 päivän ajan putkeen, jotta kesä on virallisesti alkanut?
Juu, 7 päivää yli +10 ja sitten se alkaa(oi) kesä siitä ensimmäisestä päivästä. Ja se ei lopu "kesken kaiken" vaan vasta syksyllä vaikka olisi kuin kylmää siinä välissä.
Syksy taas alkaa vastaavasti kun tullaan alle +10.
Talven/kevään raja on taas pyöreä 0 molempiin suuntiin.
Kasvikausi taas on +5 ;D
Talvessa on jotkut päivämäärärajat että milloin kevät voi alkaa aikasintaan, en nyt muista mkä se oli mutta oliskos ollut 1.3 aikasintaan voi alkaa kevät.
Täällä oli silloin kuun alkupuolella 6 kesäpäivää ennenkun meni poikki, tai toisinpäin, oli pari kylmää pakkasyötä ennen sitä joka esti sen että edeltävät päivät olisi olleet kesäpäiviä. Keskilämpötila toukokuulle on peräti 1.8° alle viime vuoden.
Täällä oli viime vuoden toukokuun lämmitystarve 207° kun nyt ollaan jo yli 270°:een joten 300 menee mitä todennäköisemmin rikki koska ollut viime päivät siinä 10° hujakoilla per päivä.
On se vaan tavallisen selvä asia, että kun tuulensuunta kääntyilee lounaasta lännen kautta luoteeseen, niin ulkona voi selvästi aistia, että kylmää ilmamassaa virtaa. Vuodenajalla ei ole väliä, vaan aina on tuulessa luihin ja ytimiin pureva vaikutus. Niin tänäänkin Naruskalla. Lisää vaatetta piti iltapäivän puolella päälle käydä hakemassa, vaikka moottorisahahommissa normaalisti tarkenee vähemmälläkin vaatetuksella.
Anoppi raportoi illansuussa Keski-Suomesta, että siellä tuntuu myös pahaenteisen viileältä. Jos halla siellä ruotaisee ensi yönä tai lähiöinä, niin mustikkasadolle saa anopin mielestä niillä seutuvilla heitellä hyvästejä. Naruskalla eivät pikkupakkasetkaan tässä vaiheessa marjasatoa vahingoittamaan pääse, koska täällä esimerkiksi koivut junnaavat samassa hiirenkorvavaiheessa kuin vajaa viikko sitten, eikä metsämarjojen kasvuistoissa vielä ole näkyvillä mitään paleltuvaa.
Jotenkin kevään eteneminen junnaa paikoillaan ja kesää vielä sanan varsinaisessa merkityksessä odotuttaa, kuten kuulostaa olevan etelämpänäkin.
Tänään tuli vettä ihan kunnolla, nyt sen kelin pitäisi ruveta lämpenemään ainakin muutamaksi päiväksi. Torstaina on ukkosille mahdollisuus ainakin idässä.
Nyt on tehty Euroopan reissu, jossa meni enemmän aikaa kun suunnittelin.