Lätäkön takana osataan :D

Aloittaja J.Jäntti, tiistai, 17.02.2009, 07:34

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Tällainen pisti näin aamusta silmään uutisotsikoissa:

Lainaus käyttäjältä: YLE Uutiset
New Yorkin kuvernööri haluaa Internet-lataukset verolle

New Yorkin kuvernööri David Paterson esittää veroa Internetistä tehtäville latauksille, kertoo uutistomisto AFP.

Patersonin edustajan Errol Cockfieldin mukaan neljän prosentin vero koskisi kaikkia latauksia musiikista pornoon. Cockfield sanoo, että kyseessä olisi yleinen vero, johon latauksen sisältö ei vaikuttaisi.

Kuvernööri uskoo, että latausverolla voitaisiin pienentää osavaltion 15 miljardin suuruista budjettivajetta. Esimerkiksi musiikkilatauksia koskeva vero on tällä hetkellä käytössä noin kahdessakymmenessä Yhdysvaltain osavaltiossa.

No ei terve. Nyt kyllä on kuvernööri kuutamolla pahemmin, kuin meidän maamme ministerit yhteensä.
Olisi kiintoisaa nähdä, millä tavalla ja tekniikalla tuo saataisiin valmisteltua niin, että jokainen New Yorkin osavaltion internet-käyttäjä saataisiin eriteltyä veronkeruuta varten. ;D

Tällä tietenkin saatetaan tarkoittaa esim. maksullisesti ladattavia pätkiä. Saattaa vain käydä niin, että maksulliset lataukset jäisivät tekemättä ja P2P-sovellukset nousisivat ihan uuteen arvoonsa.
Rajanvetokin tuosta jutusta puuttuu... Onhan esimerkiksi minkä tahansa HTML-sivuston latauskin tietyllä tavalla katsottuna "internet-lataus"... ;D
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.

X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset

yka

Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti - tiistai, 17.02.2009, 07:34

Kyllähän tuo nyt aika kummalta kuulostaa. Tietysti uutinen meillä on varmaankin puutteellinen sikäli, että tarkempaa määritystä siitä, mitä todella verotettaisiin, ei ole. Mutta en kyllä usko, että tuollainen läpi menisi edes New Yorkissa, ei ainakaan, jos tarkoituksena olisi verottaa muutakin kuin maksullista kamaa. Taitaa koneisto maksaa niin paljon, ettei tuossa ole päätä ei häntää, varsinkin jos vielä jotenkin yritettäisiin valvoa ulkomailta ladattavaa tavaraa. Maksullisiin tietenkin voidaan liittää arvonlisäveroa vastaava vero, ainakin jos imetään kotimaasta.
yka

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: yka - keskiviikko, 18.02.2009, 00:02
Kyllähän tuo nyt aika kummalta kuulostaa. Tietysti uutinen meillä on varmaankin puutteellinen sikäli, että tarkempaa määritystä siitä, mitä todella verotettaisiin, ei ole. Mutta en kyllä usko, että tuollainen läpi menisi edes New Yorkissa, ei ainakaan, jos tarkoituksena olisi verottaa muutakin kuin maksullista kamaa. Taitaa koneisto maksaa niin paljon, ettei tuossa ole päätä ei häntää, varsinkin jos vielä jotenkin yritettäisiin valvoa ulkomailta ladattavaa tavaraa. Maksullisiin tietenkin voidaan liittää arvonlisäveroa vastaava vero, ainakin jos imetään kotimaasta.

Ei tuolla verotusmenetelmällä mitään velkoja paikkailtaisi, vaikka tuo läpi menisi. Hyvä, jos pääsisivät edes satoihin miljooniin dollareihin verotuloissa tuollaisella taktiikalla.
Ensimmäinen assosiaatio tuosta on joku 99 centin arvoinen kännykkäpeli/taustakuva/muu vastaava. Siitä ei 15 prosentin verolla irtoaisi kuin suunnilleen tuo 15 centtiä rahaa kassaan. Siitä on aika pitkä matka tuon 15 miljardin paikkaamiseen, jos minulta asiaa joku kysyy. ;D