Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

Talvi 2009-2010

Aloittaja Jussa, lauantai, 10.10.2009, 21:42

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

Sanni

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/12/1021183

Mikäli Takalaa on uskominen, lumentulo + harkitsematon ajaminen tuo mukanaan myös surullisia uutisia yhteisömme jäsenten poismenosta. Keskiviikkoa on sanottu pahimmaksi myräkkäpäiväksi. Ihanaa kun lunta tulee lisää, mutta toisaalta ei voi tietää mitä kaikkea siitä voi seurata.

Snowi

Joo kyllä tuo keskiviikon myräkkä näyttää aika todennäköiseltä ja lunta voi pahimmillaan (tai parhaimmillaan :D) tulla täällä yhteensä jopa 16cm keskiviikkona päivällä ja keskiviikon ja torstain välisenä yönä.
Sen jälkeen lunta olisi jo niin paljon että täytyy mennä vuoteen 2004 helmikuulle jolloin oli todellinen lumimyrsky täällä etelässä kun lunta tuli lähes puoli metriä. Tuskin ihan semmoisiin lumimääriin päästään mutta silti ihan kohtuullinen myräkkä olisi tulossa.

weatherc

Uusin GFS-ennusteen mukaan painuttais plussalle keskiviikkona Vaasa-Lappeenranta-linjan eteläpuolella, aattona viilenis sen verran että nollaraja hipoo etelärannikkoa ja siinä pysyis ainakin 28 päivään asti.
Tätä tukee myös uusin wxsim-ennuste, se ennustaa että tostaisina alkaa se tyypillinen sahaaminen nollan molemmin puolin, ainakin toistaiseksi sillä on 3-4 astetta pakkasta keskiviikoksi.
Eli luistimet esiin.

Sanni

Vantaalla on vissiin asteen verran plussallakin huomenna. Ei kai noi lumet nyt sula ton räntäsateen ja plusasteisuuden takia?

djmake

Lainaus käyttäjältä: Sanni - tiistai, 22.12.2009, 08:19
Vantaalla on vissiin asteen verran plussallakin huomenna. Ei kai noi lumet nyt sula ton räntäsateen ja plusasteisuuden takia?

Ei tuo lumi kyllä kauaa lämmintä tai vettä siedä. Senverran höttöä on, kun pelkkää pakkaslunta. Ja kun maakin oli monessa paikassa ennen lunta käytännössä sula, niin ei sieltäkään kylmää riitä.
Mutta räntä sinällään ei välttämättä olisi mikään paha. Meneehän tuo lumi silläkin aika pieneen, mutta tiivistyy ja kostuu samalla. Siihen pakkasta perään, niin seuraava lämmin tai pieni vesisade ei enää niin hyvin sulata.

Toivoa sopisi kuitenkin, ettei sitä lämmintä tulisi vielä huomiselle. Ihmisiä on paljon liikenteessä ja sen valitettavasti tietää, mitä se paha keli silloin aikaansaa. Ja varsinkin se vesi/räntä/lämmin liukastaa tienpinnat turhankin tehokkaasti. Ja suolakura lentää, siis jos jossain on oikeasti oltu suolaamattakin. -10 astetta ei ainakaan ole tuntunut vielä mikään este olevan suolaamiselle, parikymppiä alkaa sitä jo olla.

weatherc

Nyt on FMI:kin pikkuhiljaa heräämässä siellä Kumpulassa huomisen osalta :) Tanska ja Etelä-Ruotsi:han on jo antanut lumimyrskyvaroitukset (sieltä se on tänne tulossa).
On huomiselle tideossa kaksikin eri sadealutta tänne etelään, ensin sellaiset 5 senttiä ja pari tuntia sen jälkeen tulee toinen alue josta kymmenisen senttiä, tuo siis FMI:n mukaan. Omalla sivulla näyttää olevan erittäin huonon ajokelin varoitus jos valmiiksi voimassa. Itse asiassa se on ollut voimassa suurin piirtein sunnuntaista lähtien.

Oma wxsim lupaa aikahaarukkaan tänä yönä - torstai sellaiset 18 senttiä ja että pakkasella pysyttäis siinä 4 - 5 asteessa.




Sanni

Joo huomenna voi tulla monta uutista pilviin vilahtamisesta. Mulla on todella paha aavistus. Taidan pyytää kyydin joulunviettoon varmuuden varalta jo tänään - mä en ole suunnitellut viettäväni joulua sairaalassa. Vielä kun saisi isännän pomon kiinni sanoakseni että meidän isäntähän ei aja huomenna bussin ratissa kilometriäkään. Valitettavasti ylin johto on toista mieltä...  >:( Onneksi hän on kokenut kuljettaja mutta sekään ei takaa mitään, jos auto lähtee käsistä niin lähtee.

Jussa

Lainaus käyttäjältä: djmake - tiistai, 22.12.2009, 13:16
Ja kun maakin oli monessa paikassa ennen lunta käytännössä sula, niin ei sieltäkään kylmää riitä.

Totta se noilla pakkasilla on maa jäätynyt kun järvetkin on jäähän vetänyt. Siis jos siellä ei noilla menneen viikon pakkasilla ollut yhtään lunta suojana, veikkaan pintamaan olevan melko tukevasti jäässä :) Täällä ei ole maa päässyt juuri jäätymään kun sellainen hankilumi ollut suojana lokakuun alusta lähtien. Tokihan tuo nyt hiljalleen pakkanen täälläkin puree kun lunta kuitenkin niin vähän.

Jahas, ennusteet muuttuneet sen verran, että pakkasella pitäisi kautta maan olla jouluna, pyhiksi sitten vielä näyttäisi kylmenevän :) Vesikeliä ei kyllä toivoisi mihinkään. Pöllyävä pakkaslumi(täällä käytännössä aina sellainen keli) ei ole läheskään niin paha kuin vesisade noille umpijäisille tienpinnoille.

weatherc

Omat maassa olevat lämpöanturat kertoilevat että 10 sentissä olisi noin 2 astetta pakkasta mutta 50 sentissä olisi vielä saman verran plussaa. Noin järjellä ajatellen niin nollaraja kulkis siinä puolessa välissä eli jossain 30 sentin korvilla eli aika tukevasti on kyllä jo jäässä tuo maa.
Toivoa voisi että pysysis pakkasella tuo keli, olisi kaiken puolin helpompaa ja myös jouluisempaa :)

djmake

Lainaus käyttäjältä: Jussa - tiistai, 22.12.2009, 14:32
Lainaus käyttäjältä: djmake - tiistai, 22.12.2009, 13:16
Ja kun maakin oli monessa paikassa ennen lunta käytännössä sula, niin ei sieltäkään kylmää riitä.

Totta se noilla pakkasilla on maa jäätynyt kun järvetkin on jäähän vetänyt. Siis jos siellä ei noilla menneen viikon pakkasilla ollut yhtään lunta suojana, veikkaan pintamaan olevan melko tukevasti jäässä :) Täällä ei ole maa päässyt juuri jäätymään kun sellainen hankilumi ollut suojana lokakuun alusta lähtien. Tokihan tuo nyt hiljalleen pakkanen täälläkin puree kun lunta kuitenkin niin vähän.

Paljoa lunta ei tietysti ole ollut, eli kyllä nuo pakkaset maahan hiljalleen menevät. Aikaa se ottaa paljasta maata enemmän ja ennen lunta ei pakkasia juuri ollut.

Lainaus käyttäjältä: weatherc - tiistai, 22.12.2009, 15:46
Omat maassa olevat lämpöanturat kertoilevat että 10 sentissä olisi noin 2 astetta pakkasta mutta 50 sentissä olisi vielä saman verran plussaa. Noin järjellä ajatellen niin nollaraja kulkis siinä puolessa välissä eli jossain 30 sentin korvilla eli aika tukevasti on kyllä jo jäässä tuo maa.
Toivoa voisi että pysysis pakkasella tuo keli, olisi kaiken puolin helpompaa ja myös jouluisempaa :)

Jokapaikassa ei ole noinkaan kylmää ja jos suojan puolelle mennään vesisateellakin tehostettuna, niin ei tuo pari pakkasastetta lumen sulamiselle mitään voi. Jos nämä pakkaset olisivat ehtineet olla ennen lunta, niin tilanne olisi huomattavasti erilainen.
Maan lämpöä en pysty heti sanomaan. Mielessä oli, mutta kun talvi yllätti ja laatikostakin löytyi ainoastanaan 2*18S20 Jos näkee vaivan mitata, niin samalla vaivalla mittaa vähän useammaltakin tasolta.

Ja kyllä se keli tien päällä suolan puolelle menee. Ei alkuunkaan jouluista.