Mikä on ollut ukonilmoista sellainen, että se on jäänyt erityisesti mieleesi? Milloin kyseinen ukkonen oli? Entä missä olit itse silloin?
Parhaiten on jäänyt vuonna-99 taisi olla, kun iski pihan koivuun salama, puu meni keskeltä poikki, oltiin iskun aikana istumassa kuistilla, silloin kyllä säikäytti kunnolla.
Asuin turussa siihen aikaan, istuttiin laivaterassilla aurinkoa paistattamassa. Ykskaks tuli julmetun tuulenpuuska jolloin kaikki kevyt/irtonainen lähti kävelemään. Pari minuuttia myöhemmin tuli vettä niin että kadulla oli 15 cm ;D
Huh huh! Mykistyin kuullessani noi! Vaikuttavaa, sanoisinko.
Vastaan itsekin kysymykseeni. Mulla jäi ensimmäisen kerran ukkonen syyskuulta 1994 mieleen. Siihen aikaan olin ekaluokkalainen ja pelkäsin ukkosta, joten menin vanhempieni väliin nukkumaan. Kerran sitten pamahti ja kunnolla, pomppasin säikähdyksissäni istumaan ja isänikin heräsi siihen.
Elokuussa 2005 oli se kuuluisa ukkonen, kun MM-kisatkin jouduttiin keskeyttämään. Olin tuolloin kotona ja kuulin jyrinää, ukkonen lähestyi idästä. Ajattelin, että ehdin pikaisesti käydä kaupassa ennen kuin se tulee päälle (kauppaan 200m matkaa). En kuitenkaan kerennyt, koska poikkesin apteekin kautta ja suoraan päällähän se jo oli kun sieltä selvisi ulos. Kaatamalla satoi vettä, jyrinä tuntui halkaisevan taivaan ja kyyristelin ostarin nurkassa sateensuojassa, koska metriäkään ei kirjaimellisesti nähnyt eteensä (meillä on "avo-ostari"). Kuukauden ikäinen Sanni junior ei kuitenkaan silmäripseään heilauttanut päiväuniltaan, kun minä olin aivan peloissani! Mikäs siellä oli köllötellessä, sateensuojan olin laittanut vaunuihin ja muutenkin lämpimät oltavat siellä :)
Oma lukunsa oli tuo 22.08.2007. Kävin aamusta saattelemassa mieheni autoon, koska hän lähti keski-Suomeen lapsuudenkotiinsa. Olin ukkosen jyrinää jo kuullut,
sen takia olin onneksi ottanut johdot pois seinästä ja lukinnut ikkunat. Pilvet olivat aivan punaisia!
Kaupasta tultuani sain äidiltä puhelun, että minun ei pitäisi edes yrittää mennä kotiin, vaan mennä johonkin sisälle, koska maikkarilla oli annettu ulkonaliikkumiskielto ukkosen takia. Mitä tuostakaan ukkosesta sen enempiä, kaikki varmasti muistavat millainen se oli :) Jos koskaan olen miettinyt mitä maanjäristys tuntuu, en enää mieti :D
Oma ukkoskokemukseni oli aika raju, mutta sai minut samalla kiinnostumaan ukkosesta ilmiönä.
Taisi olla joko vuosi 1991 tai 1992 ja ikää oli silloin suunnilleen 15 vuotta.
Olin päättänyt lähteä fillarilla painelemaan kohti kaupungin keskustaa kotoa. Ilma oli ollut jo pari päivää helteinen ja sinä päivänä se alkoi olemaan jossain määrin jopa hiostava. Päätin polkea pidemmän kaavan kautta ja suuntasin kohti Etelä-Haagaa, koska ilma oli tolkuttoman hieno - ainakin siltä se näytti ensin.
Ehdin Etelä-Haagaan asti (eli noin 3 kilometriä kodistani, joka sijaitsi Pohjois-Haagassa), kun huomasin taivaalla, keskustan suunnalla suorastaan kuolemanmustan pilvimaton, jonka takaosaa ei näkynyt. Pääsin Etelä-Haagan keskiosaan, kun kuulin ensimmäiset jyrähdykset ja ensimmäiset tipat putosivat. Tein nopean päätöksen kääntyä ympäri ja yrittää päästä kotiin mahdollisimman nopeasti. Päätin ottaa niin lyhyen reitin, kuin mitä vain mahdollista ja lähdin polkemaan vauhdilla kohti Pohjois-Haagaa.
Polkiessani takaisinpäin sai sadealue ja ukkonen minut parissa minuutissa kiinni ja hetkessä Nuijamiestentie, jota pitkin ajoin, muuttui lähes järveksi vesisateessa ja vauhtini alkoi hiipumaan syvissä vesilätäköissä, joita sade oli eteen ehtinyt lyhyessä ajassa tekemään, minkä lisäksi eteenpäin näkeminen alkoi olemaan tuskaisen hankalaa sateen piiskatessa naamaan. Pelkäsin salaman lyövän minuun vaikka olin lukenut, että olisin turvassa niin pitkään, kun lähistöllä on jotain minua itseäni selvästi korkeampaa (tässä tapauksessa taloja). Päästyäni Etelä- ja Pohjois-Haagan rajalle, Haagan ammattikoulun kohdalla ajoin katetun bussipysäkin ohitse kohti ylämäkeä. Joku sen suojissa ollut tyyppi huusi minun perääni "Oletsä ihan hullu!!?", mutten välittänyt, vaan jatkoin matkaa siitäkin huolimatta, koska tiesin olevani alle kilometrin matkan päässä. Ukkonen oli tässä vaiheessa jo täysin päällä ja salamat vain välähtelivät.
Korvalappustereoni olivat kastuneet niin, että sieltä ei enää kuulunut mitään muuta kuin epämääräistä rasahtelua ja ujellusta, mikä lisäsi pelkoa entisestään. Käännyin Nuijamiestentieltä Poutuntielle, joka oli metsän ympäröimä tieosuus. Valittavana olisi ollut myös Eliel Saarisen tie, mutta olisin ollut suuren osan ajasta lähes avomaastossa. Poutuntietä pitkin polkiessani tiesin, että joutuisin ajamaan pyörällä noin 50 metrin hiekkatien pätkän metsän ympäröimänä, mutta sade, hiipunut vauhti, ujellus ja risahtelu kuulokkeissa ja kodin lähelläolo motivoi kummasti vielä yrittämään ne viimeiset sadat metrit. Pääsin Poutuntien puoleenväliin, tiilestä rakennetun muuntajan viereen.
Sitten se tapahtui.
Kuulin vain, kuinka korvalapuissa ujellus nousi nopeasti äkkiä korkeaksi, kuului terävä repivä risahdus ja samaan aikaan ääreisnäöllä havaitsin yläpuolellani kaksi välähdystä pilvessä, valopallon ja seuraavaksi näin, kuinka oikealla, ehkä parinkymmenen metrin päässä muuntajan vieressä olevan koivun latvaosa napsahti poikki salaman iskusta. Välittömästi siitä kuulin järjettömän, ruoskaniskua muistuttavan pamauksen ja heittäydyin äänen kehittämän paineaallon pakottamana paniikissa pyörän selästä asvaltille, itku kurkussa, kädet ja jalat täristen. Sen jälkeen juoksin pelkän adrenaliinin varassa koko matkan pyörä vierellä, salamoiden välkkyessä vasemmalla ja oikealla, kohti kotia ja siellä painauduin kotitalon parvekkeiden tarjoamaan sadesuojaan ja jäin hetkeksi aikaa odottamaan rauhoittumista.
Tajusin hetken päästä, että nyt oli hengenlähtö todella lähellä ja että vain tiilirakenteinen muuntaja ja tuo onneton koivu tulivat minun ja viikatemiehen väliin. Otin vauhtia ja juoksin pyörän kanssa kellarin ovelle, riuhtaisin sen auki ja paiskasin pyörän muiden sekaan. Sitten painelin kotiin kertomaan, kuinka likellä oli hengenlähtö.
Siitä hetkestä alkaen halusin tietää, miten voimakas salama on ja mikä siitä niin voimakkaan kehittää, jonka jälkeen opin seuraamaan säätä tarkemmin. Siitä vähitellen kehittyi yleinen kiinnostus säähän ja tässä sitä nyt ollaan. :)
Varhaisin lämmin muisto rajuilmoista löytyy teini-iästä. Joskus 80-luvun loppupuolella länsi-vantaalla kaunis kesäilta päättyi useamman tunnin rankkasateeseen ja lähes jatkuvaan salamointiin. On vieläkin intensiteetillä mitattuna elämäni hienoimpia kokemuksia :)
Visuaalisesti vaikuttavimmat olen kokenut viime vuosina. 30.5.2007 huomasin eteläisellä taivaanrannalla lupaavan oloisia pilviä. Vilkaisu ukkostutkiin vahvisti epäilyni - Baltiasta oli tulossa kylään voimakas ukkosrintama. Tallinnan eteläpuolella rintaman vauhti hidastui ja se jakautui itäiseen ja läntiseen alueeseen, jotka tuntia myöhemmin saapuivat ilahduttamaan meitä helsinkiläisiä.
Viime kesän "Savon myrskyä" olin seuraamassa mökillä Karjalan kulmilla. Alue meni 50-100 km etäisyydeltä ohi mutta voimakkaasti välkkyvää ja värikästä rintamaa oli hienoa seurata täysin peilityynen Saimaan selän rannalla. Peilityyni vesi ja täysin seisova ilma muodostivat upean kontrastin etäiselle rajuilmalle.
Muutama vuosi sitten olin Kambodzhassa meren rannalla monsuunikauden alkupuolella. Ukkoset pysyttelivät pääosin merellä (yöaikaan jatkuvaa elosalamointia horisontissa), mutta yksi ilta trooppinen ukkosmyrsky osui lopulta rannikolle. Rannikkokaupunki pimeni kun sähkönjakelu katkesi. Oli jännää seurata pilkkopimeässä aivan mieletöntä vesisadetta ja jatkuvaa salamointia ympärillä.
Täällä neljä kuvaa 300507 ja kolme kuvaa 260708 ukkosista:
http://www.damicon.fi/~joha/photo/ukkoset/
Damn! Hienoja kuvia! Muistan myös nuo vuoden 2007 ukkoset - yhtenä iltana olin katsomassa mielileffaani Bridget Jonesia telkkarista, kun näin sivusilmällä oransseja ja keltaisia salamoita, jotka tulivat koko ajan lähemmäksi. En tarkalleen muista oliko se 27. 28. vai 29. päivä toukokuuta.
Yhtenä iltana noista olin nukkumaan menossa ja lueskelin kaikessa rauhassa Aku Ankan taskukirjaa punkassa, kun havahduin tasaiseen tam! tam! ääneen ja mietin, kuka hitto siellä tähän aikaan heittää tavaraa keväisin tulleille roskalavoille, jonne asukkaat saavat heittää huonekaluja, joita eivät tarvitse. Ällistykseni oli suuri, kun menin parvekkeelle röökille ja katsellessani ympäri huomasin että viereisen rapun viidennestä kerroksesta oli lentänyt tasaiseen tahtiin tuoleja, pöytiä, hyllyjä ja vaikka mitä parvekkeelta alas. Seuraavaksi taisi lentää parvekkeen pöytä ja tuoli. Tiedän, että siinä asuu pariskunta ja aina kun niiden parvekkeen alta menee, kuuluu järjetön tappelu. Sillä kertaa kuulin äijän karjuvan: "Naapurit ihmettelee kun meillä on vähän perheriitaa tässä!". Näin naapurini kuljettavan koiraa ulkona ja huikkasin hänelle niin kovaa kuin kehtasin, että aion soittaa poliisit, mutta hän oli jo ehtinyt. Kello oli 0:55 ja kun naapureita oli haettu kissalanpoikain kyytiin kahdella miekkataksilla, näin ukkosalueen tulevan etelästä. Se oli jotain huiman pelottavaa!
Olisiko ollut seuraava ilta, kun edelleen ukkosalue tuli - olisiko ollut sama, kun tuli suoraan mielileffani jälkeen? - näin länsipuolella taivasta täysikuun ja toisella puolella raivoavan ukkossolun. Päässäni alkoi soida "This is thriller, thriller night, you're fighting for your life..." :D
Mahtavia ukkosia olivat kyllä!
Nyt tuli juuri mieleen, viime syksyn lomalla oltiin Kyproksella.
Aamulla oli aurinkoinen ja +32 astetta lämmintä, iltapäivällä rupesi tulemaan pilviä vuoriston päälle, hetken kuluttua alkoi kuulumaan jyrinää, kaksi tuntia meni ennenkuin tuli päälle. Istuin parveekkella ja nautin kovasta paukkeesta, kun iski kilometrin päässä olleeseen mastoon, sitten kuului todella kova pamaus. 4 kertaa iski siihen samaan mastoon.
Vettä satoi kovasti koko sen ukkosen aikana, salamointi ja jyrinä kesti tunnin verran.
Oli hyvä että satoi vettä kun ei ollut 6 kuukauteen satanut ennen sitä sadetta Kyproksella.
Lainaus käyttäjältä: spege - maanantai, 15.06.2009, 15:19
Nyt tuli juuri mieleen, viime syksyn lomalla oltiin Kyproksella.
Aamulla oli aurinkoinen ja +32 astetta lämmintä, iltapäivällä rupesi tulemaan pilviä vuoriston päälle, hetken kuluttua alkoi kuulumaan jyrinää, kaksi tuntia meni ennenkuin tuli päälle. Istuin parveekkella ja nautin kovasta paukkeesta, kun iski kilometrin päässä olleeseen mastoon, sitten kuului todella kova pamaus. 4 kertaa iski siihen samaan mastoon.
Vettä satoi kovasti koko sen ukkosen aikana, salamointi ja jyrinä kesti tunnin verran.
Oli hyvä että satoi vettä kun ei ollut 6 kuukauteen satanut ennen sitä sadetta Kyproksella.
Kyproksella ei taida usein sataa vai? Mä en tiedä kun en oo koskaan käyny Tukholmaa etelämpänä. Koulussa en taas ilmastojuttuja kuunnellu paitsi ukkosesta imin kaiken tiedon :D
Mun isä ja äitipuoli olivat viime kesänä Tenolla kalastusreissulla kuten joka kesä, kun sain äitipuoleltani puhelun, että Norjan puolella oli riehunut niin raju ukkonen, että se oli pistänyt telemaston (tai jotain sinnepäin) sököksi. Äitipuoli oli joutunut ajamaan Utsjoelle saadakseen kuuluvuutta. 10 päivään ei heidän puhelimiinsa saanut yhteyttä, mutta sillä ei ollut käytännön merkitystä kun ollaan kaikki lapset molempien puolelta jo aikuisiässä. Isä oli kuitenkin suihkussa ollessaan tuntenut nykäisyn kyynärpäässään -salama oli ehtinyt sinne asti. Pelästyin vähän liian aikaisen perinnön puolesta, mutta onneksi ei ollut käynyt pahemmin!
Lainaus käyttäjältä: Sanni - maanantai, 15.06.2009, 18:50
Kyproksella ei taida usein sataa vai?
Vettä sataa todella vähän siellä, usein 10-25 päivänä vuodessa, viime vuosi oli todella kuiva, 6 kuukauteen ei siis satanut vettä, suolajärvikin oli kuivanut, pesuvesi piti tuoda Kreikasta.