Tänään oli selvästi kosteampi ilma roikkumassa, kun töihin lähti aamulla.
Sääaseman kastepiste lähenee +10°C, mikä povaa hyviä ruokakelejä ukkospilville.
Tilanne kello 10:15:
- Ukkonen näyttäisi rähisevän parhaillaan Baltian maiden länsipuolella. Muutama hajaisku on havainnoitu myös Suomen sisäpuolella.
- ESTOFEX ei ole vielä tehnyt ennustetta kuluvalle päivälle
- Wetterzentrale povaa aamupäivästä alkaen (09:00 - 15:00) ukkosen olevan herkässä Suomen länsipuolella, sisämaassa. Ukkosta olisi arviolta muodostumassa alueella, johon kuuluvat mm. Turku, Salo, Lohja, Hämeenlinna, Jyväskylä ja Virrat. Potentiaali kuitenkin romahtaa niin nopeasti, että kello 15 jälkeen ei enää ukkostaisi, jos ennustemallinukseen on yhtään uskominen.
- Samaa mieltä asiasta ja alueesta on myös Suomen Sääkeskuksen mallinnus, johtuen samasta mallinnusdatasta. Pääkaupunkiseutu saisi ukkospotentiaalista vain rippeet ja meri kuihduttaa potentiaalialueen poikki niin, että toinen puolisko jää Viroon ja toinen puolisko Lahden pohjoispuolelle.
- FMI Testbed:n sadetutkakuva kello 10 aikaan näyttää useita kuuroalueita muodostuneen merellä ja ne kulkevat kaakkoon päin. Lohjalle kuurosateita on jo saapunut. Isoin sadealue on lähestymässä Lohjaa parhaillaan. Sen etureuna sai lisää voimaa kun se pääsi nousemaan Inkoo/Tammisaari-sektorilla rannikolle.
Jotain on siis tekeillä. Nyt on kiinni kaikki siitä, miten tuo Baltian maiden ukkonen tuolta nousee - jos on noustakseen.
Kuulo- ja näköhavainto FinWX Helsinki-42:lla.
Suunta: Länsiluode.
Kuulo ja näköhavainto myös Seutulassa :D
Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti - keskiviikko, 27.05.2009, 11:38
Kuulo- ja näköhavainto FinWX Helsinki-42:lla.
Mäkin kuulin jyrinän ja yritin ottaa salamaa nauhalle mutta ainakin kesyltä ukkoselta vaikuttaa juuri nyt. 12 on kastepiste Vantaalla FMI:n mukaan, istun tässä partsilla :D Aamul oli törkeän tukala ilma, juuri kun meinasin alkaa äänittää menin katsomaan partsille tilannetta ja sieltähän kaakosta tulikin uhkaavan tumma pilvi. Yksi jyrinä tallentui kännykän kameraan. Saa nähä jos toi onkin ohimenevä, ja sitten tulee oikein ryskäysukkonen päälle. Toivottavasti ei ainakaan klo 14 aikaan koska istun silloin kokeessa :D
Nyt se on päällä, mutta ei ole vielä kuulunut uutta jyrinää. Odotan salamaa. Nopeasti tuntuvat pilvet menevän ohi.
Näkö- ja kuulohavainto Helsingin Metsälästä.
Suunta: Pohjoiskoillinen.
Pamahti aikas helkkarin kovaa, joten kyseessä oli todennäköisesti maasalama.
Hitsi ku olis ilta niin noi salamat näyttäis hienoilta, tosin käyhän tämäkin, pääasia on että näkyy ja paukkuu, oli ilta tai päivä. ;D
Vettä ainakin saadaan Seutulassa ja tuuleekin 2 m/s...
Jag vill mera åskan!! :D Ei oo täällä jyrissy kuin pari kertaa, ja nyt sataa niin maan helkkaristi... taidanpa siirtyä sisälle ;D
Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti - keskiviikko, 27.05.2009, 11:50
Näkö- ja kuulohavainto Helsingin Metsälästä.
Suunta: Pohjoiskoillinen.
Pamahti aikas helkkarin kovaa, joten kyseessä oli todennäköisesti maasalama.
Maasalamahan tuo oli juu! Tuli nähtyä ja kuultua se tuossa kun palailin lounastauolta Metsälän suuntaan (Tuusulantietä pohjoiseen).
Täällä Seutulassa näyttää selkenevän toistaiseksi, vähiin jäi mutta lisää odotellaan....
Lainaus käyttäjältä: Tatu - keskiviikko, 27.05.2009, 12:15
Täällä Seutulassa näyttää selkenevän toistaiseksi, vähiin jäi mutta lisää odotellaan....
Näyttäisi se ukkonen olleen siinä. Ennustemallinnukset sanovat, että lisää ei olisi tulossa tässä vaiheessa.
Ukkosaktiviteetti pysähtyi kuin seinään 10 minuuttia sitten (eli kello 12:07) ja tutkassa ei näy enää mitään. Samaa näyttävät muutkin tutkat ympärillä.
Kirkkaammaksi käy ilma Helsingin Metsälässäkin parhaillaan, joskin vielä sataa hieman.
Kappas... ESTOFEX heräsi ja paiskasi Suomelle tämän vuoden ensimmäisen 1-tason varoituksenkin. ;D
1-tason varoitus on annettu pääsääntöisesti voimakkaan tuulen seurauksena.
Saattaa olla ihan mahdollista, että tämä ukkonen ei jäisi tuohon, sillä se oli vasta okluusiorintama, joka taisi osittain jo ohittaa alueen. Sen perässä tulee vielä kylmä rintama, jossa ukkosia voi vielä esiintyä.
Mallinnukset puhuvat ainakin alhaisen korkeuden ukkospilvien muodostumisesta kylmän rintaman etupuolella ja rintamassa, joten nyt, kun tuo sade tuosta hieman hellittää ja aurinko pääsee lämmittämään, se kehittää lisää syötettä tulevalle rintamalle.
Katsotaan, miten käy. :)
Myös Kuopiosta koilliseen oli suunnilleen samoihin aikoihin suhteellisen äkäinenkin ukkonen ja Kuopio ja sen lähiseutu kuuluukin tuohon ESTOFEX:n 1-varoitusalueeseen, joten ei sinällään ihme.
Nyt alkaa taas taivas tummua uhkaavasti ja vettä sataa reippaasti.
=> 14:49 siihen se sit jäikin...
Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti - keskiviikko, 27.05.2009, 12:38
Kappas... ESTOFEX heräsi ja paiskasi Suomelle tämän vuoden ensimmäisen 1-tason varoituksenkin. ;D
1-tason varoitus on annettu pääsääntöisesti voimakkaan tuulen seurauksena.
Saattaa olla ihan mahdollista, että tämä ukkonen ei jäisi tuohon, sillä se oli vasta okluusiorintama, joka taisi osittain jo ohittaa alueen. Sen perässä tulee vielä kylmä rintama, jossa ukkosia voi vielä esiintyä.
Mallinnukset puhuvat ainakin alhaisen korkeuden ukkospilvien muodostumisesta kylmän rintaman etupuolella ja rintamassa, joten nyt, kun tuo sade tuosta hieman hellittää ja aurinko pääsee lämmittämään, se kehittää lisää syötettä tulevalle rintamalle.
Katsotaan, miten käy. :)
Myös Kuopiosta koilliseen oli suunnilleen samoihin aikoihin suhteellisen äkäinenkin ukkonen ja Kuopio ja sen lähiseutu kuuluukin tuohon ESTOFEX:n 1-varoitusalueeseen, joten ei sinällään ihme.
Mä katsoin myös tuota estofexiä ja olin revetä kateudesta. Kastepiste näytti äskeisen havainnon mukaan 8,2 mutta katsotaan tuoko huominen mitään erikoista tullessaan. En tosin usko, oma uskomukseni että tän viikon jälkeen (kun sunnuntaiksi on ainakin tänne luvattu +27 astetta lämmintä) saattaa jotain merkittävää tapahtuakin.