FinWX:n sivusto irtosi verkosta täysin vailla varoitusta maanantaina 07.03.2016.
Vika havaittiin kello 07:45. Vian laajuutta ei kuitenkaan päästy tarkistamaan suoraan koska VPN-tunneli sisäverkkoon oli nurin. Häiriön pääteltiin olevan palomuurissa, sillä 3G-varayhteys ei näyttänyt ottaneen FinWX:n liikennettä itselleen.
Tilannetta päästiin tarkistamaan vasta kello 15:35. Häiriön lähteeksi paljastui kaapelimodeemin, jonka Upstream-liikenne oli katkennut tuntemattomasta syystä. Palomuuri oli havainnut katkoksen ja siirtynyt 3G-yhteyden varaan, mutta vaikka muuttuneet IP-tiedot olivat päivittyneet DNS:ään, liikenne oli tästä huolimatta silti poikki. Tietoliikenne palautui normaaliksi kaapelimodeemin uudelleenkäynnistyksen jälkeen. FinWX palasi verkkoon kello 15:45.
Kaapelimodeemiliikenteestä vastaava DNA ei ole ilmoittanut alueellisesta häiriöstä tai huoltokatkoksesta. Myöskään syytä siihen, miksi 3G-yhteys ei reitittänyt liikennettä, ollaan tutkimassa.
FinWX:n oletetaan olleen irti verkosta arviolta 8-10 tuntia.
Ylläpito pahoittelee häiriöstä aiheutunutta haittaa.