Murinat kuultu :)
Tutkan mukaan on Paimion ja Salon seutuville kehittynyt parit suht pienet hitusen räpsyvät sadekuurot. Vähän enemmän räpsyjä löytyy Kiikoisten suunnalta.
Kello 17:05 aikaan syntyi Helsingin esikaupunkialueelle paikallinen, erittäin hidasliikkeinen sadekuuroalue, joka loi varsin hämmentävät sääolosuhteet sääasemalla, kun aurinko paistoi täysillä ja yhdestä pilvimöykystä pukkasi vettä samaan aikaan alueelle. Alue liikkui varsin hitaasti itään päin ja ilmeisesti imi samalla oman sateensa takaisin pilveen, kehittäen riittävästi nostetta että siitä muodostui ukkostava kuurosadepilvi kello 17:50-18:10 välisenä aikana. Tutka ilmoitti pari lähi-iskua pohjoiseen sääasemasta ja hetken päästä kuului selvää jyrinää. Pilvi kiusasi Kehä I:n liikennettä Tuusulantien ja Lahdenväylän välillä satamalla siellä oikein todenteolla.
Aktiivisena ollessaan se löi pilvestä pilveen useasti ja lopulta rankaisi Pakilan siirtolapuutarhassa jotain puuparkaa lyömällä sinne maasalaman ja toisen se löi Keskuspuistoon, Paloheinän alueella olevaan metsään. Sadepilvi ei kuitenkaan hajonnut ukkostamisensa jälkeen vaan jatkaa yhä hidasta liikettään itään päin. Pilvi painelee todella läheltä sääasemaa muttei ole ukkostanut enempää.