HÄTÄKORJAUSTIEDOTE
Saatujen tietojen mukaan PHP-sivuja välimuistittava APC-komponentti sekoilee sivustolla melko erikoisella tavalla. Häiriö on eristetty välimuistituskomponenttiin, sillä vastaavia ongelmia havaittiin myös aiemmin, kun komponenttia päivitettiin. Tällöin häiriö näkyi selvemmin, kun yksi sääasema toistui läänikohtaisessa listassa useaan kertaan.
Tällä kertaa ongelma näkyy siten, että FinWX:n jäsenaseman pääsivulla säätiedot eivät välttämättä olekaan kyseiseltä sääasemalta, vaan joltain täysin toiselta FinWX-asemalta.
Tästä ongelmasta ilmoitti foorumikäyttäjämme Naruskan Ukka. Kiitokset, että olit tarkkasilmäinen ja huomasit tämän vian.
Tämän ongelmatilanteen vuoksi joudumme suorittamaan hätäkorjaustyön.
Pysäytämme FinWX:n sivuston Apache webserverin hetkeksi aikaa ohjelmakomponentin palautusta (downgrade) varten sunnuntaina, 22.01.2012 kello 00:00.
Korjaus kestää 2-5 minuuttia, jonka aikana sivusto ja foorumi ovat tavoittamattomissa. Sivusto nousee ylös viimeistään sunnuntaina, 22.01.2012 kello 00:05.
Pahoittelemme katkoksesta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.