Ei voi kun ihmetellä kahta asiaa
(a) Ulosotto-viranomainen määrittää mitkä urlit laitetaan pannaan
(b) Koko estoa, joka on kierrettävissä alta sekunnissa ja kaiken lisäksi jo EU:n tuomioistuimessa todettu laittomaksi...Pisteenä i:n päälle joutus sananvapauden puolustajan EFFI:n pannaan myös koska viranomainen ei ole edes viitsinyt tarkistaa sivujen sisällön...
Pitäiskö alkaa suunnittelemaan poismuuttoa?
http://www.iltasanomat.fi/digi/pirate-bay--kielto-pimensi-sananvapaussivutkin-kiinassakaan-ei-ole-onnistuttu/art-1288440872246.html
Elisa on pimentänyt monta muutakin sivua, sivustoa. Piratebayhin pääsee kivuttomasti näköjään pientä kiertopolkua käyttämällä. Ei siitä taida osaaville ongelmaa tulla noista blokkauksista, koska netti on aika laaja juttu. Jostain löytyy aina joku kiertotie. Mites, jos hakukoneet lähtevät samoille linjoille?
Ulosottoviranomaisen työkenttä näyttäisi laajenevan suureen tuntemattomaan. Mikäli haluavat pois piraattisivustot, eipä rahankeruulle enää aikaa jää, on niitä sivustoja jo niin paljon. Mikäli olisin muutaman kymmenen vuotta nuorempi, olisin säästänyt huikeita summia lataamalla kaiken tarvitsemani ilmaiseksi netistä. Konetta itseään sieltä ei lataamalla saa, mutta muussa ei taida rajaa olla.
Voiko Pohjois-Koreassa edes laittaa konetta käyntiin ilman lupaa? Huh.
Missä on sanottu että ulosottoviranomainen on päättänyt mitkä osoitteet blokataan? Ulosottoviranomainenhan toimii tässä tapauksessa vain oikeudenmääräyksen perusteella, eikä omavaltaisesti.
Olipas provokatiivinen otsikko, oikein pisti silmään tuolta viestien keskeltä.
Sille tosin lienee vain henkilökohtaiset, historialliset syynsä (http://www.finwx.net/forum/index.php/topic,1083.0.html). :)
Sikäli, kun itse tiedän, on ulosottoviranomainen sellainen taho, jonka toimenpaneva osa on oikeus.
Mikä mahtaisi olla UOV:n päätös, joka voisi käytännössä komentaa yhtä ISP:tä blokkaamaan sivuston kokonaan tuolla tavalla?
Ihan Pohjois-Koreaksi en vielä tituleeraisi maatamme tässä asiassa. Meillä ei ole kommunistista hallintoa, jota johtaa yksi suku, meillä ei ole teoriassa ydinasetta emmekä ole sentään teknisesti sotatilassa minkään maan kanssa. ;)
Askel kohti Kiinaa ollaan kyllä otettu, vaikkakin tasavalta-osavaltiona.
http://www.lapsiporno.info/files/tutkintapyynto-elisa-ttvk-jne.txt (http://www.lapsiporno.info/files/tutkintapyynto-elisa-ttvk-jne.txt)
Mielenkiintoista nähdä mitä tulee.
Itsellä on juurikin Elisa ja bannissahan nuo useat sivut näyttäisivät nyt olevan >:(. Itse suorastaan järkytyin kun näin uutisen ensimmäisen kerran ja tuli kysymys mieleen, että miten ihmeessä Suomessa voi käydä näin? Jos sama homma jatkuu niin kohta se on valtio, joka päättää millä sivustoilla saa käydä. Sen takia tälläinen pelleily pitää saada loppumaan heti alkuunsa. Toivottavasti hovioikeus olisi vähän enemmän ajantasalla tilanteesta kuin tuomion antanut käräjäoikeus.
Tosiaan kuten weatherc sanoi, pystyy tämän estämään arviolta kymmenessä sekunnissa vaikka proxya käyttämällä. Muutenkaan ip-kohtaiset bännit ei auta yhtikäs mitään. Itse boikotoin tätä ainakin sillä, että en tule kyllä vähään aikaa mitään levyjä sun muita ostamaan. Tosin harvemmin niitä tulee enää nykyäänkään kun on Spotifyt, Youtubet sun muut. Kuten monissa kommenteissa sanottiin, johtuu tämä tilanne siitä, että mitään hyvää maksullista palvelua ei ole vielä kehitetty ja sen takia piratismi voi olla ainoa vaihtoehto. CD-levyt alkavat muutenkin olla niin antiikkisia, että on pakko siirtyä digitaaliseen puoleen. Vanhat ajat, jolloin myytiin cd-levyjä aivan älyttömästi ovat nyt auttamattomasti ohitse ja se pitäisi levyyhtiöherrojen tajuta.
Ei kai nyt sentään vielä Kim-Jong-xxx ole sentään johtajana, ulosottoviranomainen taitaa kuitenkin vakavissaan havitella tuotakin paikkaa ;D
Tuolta vielä ohjeita kuinka kiertää piraattien lahden estoa jollei jollekkin ole homma täysin selvä: http://fin.afterdawn.com/uutiset/artikkeli.cfm/2012/01/09/nain_helposti_the_pirate_bay_-eston_kiertaminen_onnistuu
Tuon otsikon nappasin sieltä IS:n uutisen viestiestä ihan huumorimielellä ;D, oli kyllä sen verran osuva että mihin suuntaan tämä maa (ja EU) on kovaa vauhtia menossa...
LainaaMissä on sanottu että ulosottoviranomainen on päättänyt mitkä osoitteet blokataan?
Mitä sillä koko asian kanssa on edes tekemistä, sehän pitäisi olla ihan joku muu kun rahankeruulaitos joka "pitää silmällä" nettiliikennettä jos sitä nyt on pakko pitää silmällä?
Se mitä eniten mua pisti silmään tuossa on se että ovat ilmeisesti tarkistamatta sivun sisältöä laittaneet panaan sananvapauden puolustajan EFFI:n sivun ja tuossa mennään mielestäni p**se edellä puuhun että heilahtaa.
Lainaus käyttäjältä: weatherc - tiistai, 10.01.2012, 22:01
LainaaMissä on sanottu että ulosottoviranomainen on päättänyt mitkä osoitteet blokataan?
Mitä sillä koko asian kanssa on edes tekemistä, sehän pitäisi olla ihan joku muu kun rahankeruulaitos joka "pitää silmällä" nettiliikennettä jos sitä nyt on pakko pitää silmällä?
No mun käsittääkseni se on just noitten homma, siis toimeenpanna oikeuden päätöksiä.
LainaaNo mun käsittääkseni se on just noitten homma, siis toimeenpanna oikeuden päätöksiä.
Mun mielestä kyllä pitäisi olla joku aivan muu instassi tässä tapauksessa, no oli miten oli, siinäpähän koittavat (ja samalla tekevät itsensä naurunalaiseksi kun eivät ole senkään vertaa ajana tasalla etteivät tajuneet ettei se muutaman domainin/ip-numeron blokkaaminen estä yhtään mitään) ;D
Nyt vaan uupuisi se että joku noista blokatuista ip-numeroista/domaineista majailisi ihka normi webhotellissa jossa x määrä täysin OK sivustoja jotka myös ovat pimentyneet jos ovat tehneet sen ip-numeron perusteella...
Lainaus käyttäjältä: weatherc - tiistai, 10.01.2012, 22:36
LainaaNo mun käsittääkseni se on just noitten homma, siis toimeenpanna oikeuden päätöksiä.
Mun mielestä kyllä pitäisi olla joku aivan muu instassi tässä tapauksessa
Miksi?
LainaaMiksi?
Koska minun käsitykseni mukaan ulosottoviranomainen on perintälaitos eikä mikään "yleinen" oikeuden päätösten toimeenpania. Teleliikennehän pitäisi kuulua vaikkapa Liikenneministeriöllle joka mielestäni olisi paljon luontevampi laitos.
Samantapaisia viestejähän oli aika lailla tuossa IS:n uutisen yhteydessäkin jotka ihmetteli tuota ulosottoviranomaista.
Itsekin ihmettelen sitä mitä ulosottoviranomainen asiaan edes liittyy. Tälläiset asiat pitäisi hoitaa jokin elin, joka olisi erikoistunut tälläisiin tapauksiin.
Toinen mitä ihmettelin oli se että jos kerran Elisa on valittanut asiasta KHO:hon niin miten se pistetään toimeen ennen sen ratkaisua?
Ainakin sain sellaisen käsityksen ettei sieltä ole päätöstä vielä.
Tästä saattaa kyllä EU-tuomioistuin kiinnostua vielä koska nehän jo ovat tuomitseet verkkosensuurin laittomaksi.
Lainaus käyttäjältä: weatherc - tiistai, 10.01.2012, 23:48
Toinen mitä ihmettelin oli se että jos kerran Elisa on valittanut asiasta KHO:hon niin miten se pistetään toimeen ennen sen ratkaisua?
Aivan samaa ihmettelin itsekin. Tuomiohan astuu voimaan vasta sitten kun lopullinen päätös on annettu ja käräjäoikeuden tuomio ei ole ikinä lopullinen.
Itsellä on asiasta vähän liiankin tuttua tietoa viime vuosilta, sillä meidän perheyrityksessä sattui kaksi rikosasiaa lähes peräkkäin. En voi tarkempia tietoja tapauksista antaa, mutta molemmat liittyivät rahaan ja tekijöinä olivat täysin erilliset normaalit työntekijät. Toinen nimike oli varkaus ja toinen törkeä kavallus. Kavallus huomattiin vasta uuden kassajärjestelmän avulla, joka säälittömästi näytti kaikki epäilyttävät tapahtumat. Varkaus puolestaan huomattiin lähes välittömästi. Molemmat olivat oikein hyviä työntekijöitä, mutta helpon rahan sokeus ajoi heidät näihin tekoihin.
Kummassakaan tapauksessa ei tuomio astunut voimaan käräjäoikeuden tuomion jälkeen, vaan ensin mentiin hoviin, jonka tuomion jälkeen ne astuivat vasta voimaan. Eli en ymmärrä miten ihmeessä Elisan muka piti asettaa tuomio voimaan ennen hovioikeuden päätöstä.
Tällä hetkellä sivustot ilmoittavat Facebook-kytkennän osalta, ettei ko sivustolle pääse. Mikäs nyt vaivaa? Olisiko ulosottomies etsimässä tuhmia kuvia?
Meillä on sellainen viestintävirasto ja siellä semmoisia valvojia. Sieltä ei kuitenkaan kuulu mitään. F-securen Mikko Hyppönen ei myöskään ole vielä lausunut painavaa tekstiä. Soppa tästä tuli ja huonosti keitetty.
Ratkaisuni nettipulmaan voisi olla tämä:
http://www.bentley-walker.com/tooway/tooway_home.php
Ei ole aivan älykallis, jos kerta toimii. Tervetuloa linjoille!
LainaaMeillä on sellainen viestintävirasto ja siellä semmoisia valvojia. Sieltä ei kuitenkaan kuulu mitään.
Tuota just tarkoitin että heillehän se pitäisi kuulua eikä ulosottoviranomaiselle.
Lainaus käyttäjältä: weatherc - keskiviikko, 11.01.2012, 09:34
LainaaMeillä on sellainen viestintävirasto ja siellä semmoisia valvojia. Sieltä ei kuitenkaan kuulu mitään.
Tuota just tarkoitin että heillehän se pitäisi kuulua eikä ulosottoviranomaiselle.
Tekeekö viestintävirasto yleensä mitään muuta, kun melskaa kaikkeen televisionlupaan liittyvässä?
No siis kärjistäen noin, mutta joskus tuntuu olevan kovin näkymätön virasto niissä asioissa, joissa voisi olettaa jotain sanomista oikeasti olevan.
Ja mitä siihen ulosottoviranomaiseen tulee, niin liekö kuitenkin jonkinlainen ajatusvirhe tuossa uutisoinnissa. Voisi ajatella, että todellisuudessa on kyse haastemiehestä, joka on toimittanut oikeuden päätöksen Elisalle. Sehän kuuluu heidän tehtäviinsä samalla tavalla, kuin ulosottopäätösten ja muidenkin tiedoksisaattaminen.
Mutta mielenkiintoinen kuvio on kyllä kaikkineen taas. Kannattaisi varmaan saman tien sammuttaa koko netti, niin ei olisi mitään ongelmia enää asian suhteen. Mitään muuta vaihtoehtoa ei oikeasti ole olemassa ja silloinkin jäävät satelliitin kautta toimivat ratkaisut jäljelle ja niitähän ei meikäläinen viranomainen kontrolloimaan pysty ihan samalla tapaa.
Jos taas jatketaan nykyistä mallia, niin ei tuo Pohjois-Korea kaukana tunnu olevan. Toisaalta tässä toimii syy-seuraus ja liikenne tulee siirtymään satavarmasti enenevässä määrin salatuksi. Siinä sitten ihan rauhassa yrittää filtteroida jotain.
En tiedä mitä Ficora (viestintävirasto) tekee. Nähtävästi sellaisia asioita, jotka eivät tavalliselle kuluttajalle kuulu. Pari päivää on sähköpostini ollut Ficoran asiakaspalvelussa ja hautautunut jonnekin. En tiennyt minne olisin kysymykseni lähettänyt, mutta jotenkin sana "viestintävirasto" tuntui sopivan. Olisin näet halunnut tietoa satelliittiyhteydestä, josta minulla ei ole kokemusta. Voi olla, ettei Ficorallakaan ole, koska kukaan ei uskalla vastata edes siirtävänsä postiani jonnekin, jossa jotain tiedetään. Satelliittiyhteyttä voi pitää jonkinlaisena viestintämuotona, joten ehkäpä paikkakin on oikea. Lähinnä ja eniten kiinnostaa internet-käyttö, sillä en missään tapauksessa haluaisi maksaa kuukausimaksun lisäksi vaikkapa arvonlisäveroa, tai jotain muuta sellaista epätavallisesta nettiyhteydestä. Voi olla, etten osannut tehdä sähköpostista Ficoran arvolle sopivaa, koskapa aloitin viestini peritavallisella "hei-tervehdyksellä". Se on saattanut sotkea jonkun nutturapään pasmat ja aiheuttanut sydänjuuria kirvelevän kohtauksen.
Odotan viikonlopun yli ja toistan sen jälkeen postin. 8)
Lainaus käyttäjältä: miihkali - torstai, 12.01.2012, 21:17
Voi olla, etten osannut tehdä sähköpostista Ficoran arvolle sopivaa, koskapa aloitin viestini peritavallisella "hei-tervehdyksellä". Se on saattanut sotkea jonkun nutturapään pasmat ja aiheuttanut sydänjuuria kirvelevän kohtauksen.
Odotan viikonlopun yli ja toistan sen jälkeen postin. 8)
Perinteinen "Hei," tervehdys on yleensä aika varma tapa, mutta ikinä ei tiedä minkälainen henkilö siellä on vastaamassa. Tai sitten pistät "Hei arvoisa viestintävirasto," ;D. Tai sitten tuttavallisemmin "Hei, tässä Jaska moi"
Tai sitten kyseiseen mailiin lähetetyt mailit joutavat suoraan mappi öö:hön ;D
Tuo on se suurten virastojen tyyppiongelma.
Kun on iso virasto ja vähän sinne päin äkkiä ja kilpailutuksessa halvimmalla toteutettu sivustosisältö, jota ei sitten julkaisun jälkeen muun, kuin tulenpalavien otsikoiden osalta päivitetä. Tuohon tulenpalavaan ei kuulu päivittää yhteystietoja ajantasalle ollenkaan - tai sitten lopputulema on se, että sivustolle annettu sähköpostiosoite on sellainen jota seurataan hyvin vähän, ei ollenkaan tai sitten se on jonkinlainen automaattisen tiketöintijärjestelmän sähköpostiosoite ja osoitteen takana oleva järjestelmä ei toimi.
Ficora kun on kyseessä, niin tuntuu vähän siltä, että sen tehtäväkenttää on laajennettu viime aikoina niin paljon, ettei sielläkään varmaan enää olla kartalla, mitkä asiat kuuluvat heille. Näin ollen vaikka miihkalin posti sinne olisi mennytkin, heille voi olla helpompaa leikkiä kuollutta ja painaa deleteä kuin lähteä selvittämään, kenen tontille sähköpostin sisällön käsittely oikeasti kuuluu.
Arvoisan arvoisa asiakaspalvelun erityisavustaja HEI!
Olisitko niin ystävällinen, että nostaisit jalat pöydältä, lopettaisit sukan kutomisen, hätistäisit hemmettiin sen osastopäällikön siitä nuoleskelemasta ja kaivaisit kätköistäsi lähettämäni sähköpostin, joka odottaa suurta amattitaitoa osoittavaa vastausta. Ymmärrän meillä jokaisella olevan joskus biorytmit sekaisin, mutta en ymmärrä niiden olevan sekaisin monta päivää. Oletko kenties ajantasalla työssäsi? Se ei ole pelkästään tylsää istumista päivästä toiseen, televisiolupien tsekkaamista tai sen osastopäällikön läsnäoloa. Laita nyt se ukko siitä menemään ja keskity!
Mikäli sähköpostini tulkinta osottautuu liian vaativaksi, oheistan linkit seuraaville sivustoille: "asiakaspalvelu eilen ja tänään", "elämä on lyhyt" sekä "raskaana raskaassa työssä".
Iloisin terveisin, kuulemiin ja HEI
miihkali