Tänään on annettu ensimmäistä kertaa FMI:n toimesta ukkosvaroitus Kainuun, Oulun ja Etelä-Lapin alueelle. Myös extofex on antanut varoituksen Lapin alueelle.
Rovaniemen paikkeilla on jo ihan mukavaa salamointia esiintynytkin. Kainuun ja Oulun alueella ei ilmeisesti vielä salamointia ole esiintynyt, mutta saattaa hyvinkin vielä tänään esiintyä kun tilannetta katsoo.
Rovaniemen ukkostutka heitti salamat aivan muualle missä ne oikeasti iskivät. Tutkaa ei oltu päästy kunnolla kalibroimaan ennen tätä päivää, joten iskut saattavat mennä vähän sinne tänne. Erikoisinta tosin oli, että ukkostutka heitti noi pohjoisen salamat etelään, vaikka tutka kyllä pitäisi olla suunnattu oikein ja sen on myös todistanut yksittäiset salamat. En tiedä johtuiko toi siitä, että iskuja oli säädetty menemään kauemmaksi, jotta nuo kaukosalamat osuisivat paremmin kohdalleen. Nyt iskuja on laitettu reippaasti lähemmäksi ja toimiikin heti vähän paremmin. No pitää jatkaa säätöjen tekemistä :)
Eilen ensimmäiset voimakkaatkin ukkoset meni tuosta pohjoisesta ohi.