Hoplaa!
Viimeisimmät GFS-ennusteet povaisivat suomenniemelle sunnuntaiksi ihan kohtuullisia mahdollisuuksia kunnon ukkosnäytelmälle. Aamun tunteina väännettäkin löytyy parhaimmillaan yli 30m/s. CAPEt pörräävät välillä 500-1000 ja Lifted Index arvotkin menevät lähelle -2.5-3.0.
Hurrikaani Billin matka pysähtyy tuohon norjan länsirannikolle ja kyseistä mörköä on kiittäminen jos tänne rajuilma yltää. Liitteenä 10m tuuliennuste sunnuntaille klo 15 jossa näkyy hienosti "eye of the hurricane" :)
Viime yö, 30.08.2009, kello 4:00-5:00, jää täällä takuulla muistiin.
Kello neljän aikoihin rupesi satelemaan vettä. Muutaman minuutin kuluttua vettä tuli äärimmäisen kovaa, ettei varmasti moneen vuoteen ole sadetta niin reippaasti ropissut! Samalla tuuli kiihtyi yhtäkkiä 5,6m/s asti.
Vettä tuli 10 minuutissa noin 7mm. Koko yön saldo 25mm.
Onneksi aseman sademittarikin toimi ilman haamusateita.
Hurjia sademääriä moiset! Täällä tuli yön aikana mittarin mukaan rapiat 13mm.
Tästä sitten odottelemaan josko saisimme eteläiseen Suomeen tänään ukkosia. Näyttääpi kyllä siltä että todennäköisemmin jäävät taas tuonne baltian maihin. Alla lainaus Estofexin ennusteesta:
"...Baltic region, S Sweden, S Finland...
In the vicinity of the upper trough, quite warm SSTs and steep mid level lapse rates will result in some hundred J/kg CAPE in a very moist environment. Low level shear should be negligible but relatively strong SFC winds should limit the waterspout threat in this region. An isolated event is not discounted but overall probability is too low for a level 1. Convection should be most intense in the afternoon hours."
Kolme kuulohavaintoa tehty ukkosesta suuntana Länsi, joten ukkosia on alkamassa kehittymään.
Laitetaanpa tuohon todisteet etten aivan harhoja kuullut. ;D
Suomenlahdella kehittyy jatkuvasti uusia soluja jotka matkaavat koilliseen. Porkkalanniemen pohjoispuolella taitaa rytistä ihan pian?
Kyllä, kyllä lisää kuulo havaintoja Siuntio-Kirkkonummi suunnalta, näyttäisi olevan aika hajanaisia ukkospilviä.
Täällä paistelee aurinko ja pilvet pyyhkii molemminpuolin ohitse. Muutenkin näyttävät hyytyvän tutkakuvan mukaan? Tässäkö se nyt taas oli?
Näköjään jonkin verran salamointia ollut Suomenlahdella vaskinetin tutkan mukaan, mutta ei täällä ole mitään kummempaa näkynyt kumpupilviä lukuunottamatta. Uskon ehkä enemmänkin niin että ukkoset osuisivat iltaan. Toivottavasti ei tällä kertaa tule maasalamaa juuri kun olen nukahtanut - monikin tuttu oli saada halvauksen siitä ke-to-yön ukkosesta :D Tosin sadetutka kyllä näyttää että ukkosta tulisi klo 14 maissa tänne, mutta mä olen vähän skeptinen.
Useita näkö- ja kuulohavaintoja FinWX Helsinki-42:lla.
Havaintoja myös Vantaan Myyrmäestä ja Kannelmäen havaintopaikalta.
Pieni ukkostava alue joka kulkee koilliseen nopealla vauhdilla. Alueessa ukkostaa suhteellisen hyvin jyrinästä päätellen, mutta aktiviteetti on vähäistä, jotta se lukittaisi solun.
Tätä kirjoittaessa tapahtui isku itäkoillisessa, noin neljän kilometrin päässä sääasemalta.
Okei, nyt mä alan uskoa. Ukkossolu näkyy olevan ihan etelärannikon tuntumassa =D Pitäneepä ottaa kamerat jo valmiiksi esille, jospa vaikka jyrähtelisi täälläkin. Viel ei ole mitään kuulunut.
Huppistakeikkaa. Hyppäsikin rannikolta äkkiä pohjoisemmaksi. Eipä taida täällä tulla salamoita ainakaan tästä ukkosesta nähtäväksi.
Lainaus käyttäjältä: J.Laiho - sunnuntai, 30.08.2009, 13:32
Useita näkö- ja kuulohavaintoja FinWX Helsinki-42:lla.
Havaintoja myös Vantaan Myyrmäestä ja Kannelmäen havaintopaikalta.
You lucky bastard! ;)
Itse ihmettelin ulkosalla kun kyseinen ukkospilvi paineli ohi. Kuitenkin sen verran kaukana ettei välkettä saatikka jyrinää kuulunut. Niin lähellä mutta niin kaukana. Toissapäivänä kun tämän ketjun aloitin oli pieni toivonkipinä olemassa että tänään se osuisi kohdalle mutta allaoleva kuva kertoo karun totuuden (meikäpoika on tuo harmaa pläntti)