Uutiset:

20.08.2025
FinWX:n sivuston toimintahäiriöinen serveri korvataan uudella

Työt serverin korvaamiseksi uudella serverillä ovat aloitettu.

Lue korvaustyöstä lisää täältä.
FinWX:n ylläpito pahoittelee sivuston toimintahäiriöstä aiheutunutta haittaa.

Main Menu

Foorumille pyrkii spammibotteja

Aloittaja J.Jäntti, sunnuntai, 17.05.2009, 13:54

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Alkaa näyttämään siltä, että Foorumille on änkeämässä kiihtyvällä tahdilla uudemman sukupolven spammeribotteja, joilla on kyky ohittaa (tai lukea) rekisteröintiin vaadittavaa Captcha-ruutua ja antaa oikea kirjainyhdistelmä, sekä vielä vahvistaa tunnuksensa.

Toistaiseksi kolme spammeribottia on päässyt läpi Foorumille, yksi viime kuun lopulla ja kaksi tämän viikon aikana. Näistä kaksi ensimmäistä oli epäonnistunut aktivoimaan tunnuksensa, mutta sekin ongelma tuntuu olevan ohitettu, perustuen kolmannen botin käyntiin.

Boteissa oli yhteneväisyyksiä siinä, että kaikkien rekisteröidyt nimet olivat etu- ja sukunimiltään yhteenkirjoitettuja ja kaikki tulivat IP-osoitteesta, jonka A-luokka oli 75. (eli 75.xxx.xxx.xxx).

Jos bottien sisäänmarssi jatkuu samanlaisena, saatamme joutua pian tilanteeseen, jossa Foorumin ylläpito aktivoi uusien käyttäjien tunnukset.
Tähän ei kuitenkaan vielä olla menossa.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Helsingissä: 18.06.2025
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2025; Helsinki/Viikinmäki
1 ukkospäivä, joka
1 Näkö- ja kuulohavainnoin
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------