Kosteusanturikysymyksiä

Aloittaja meteorologi, sunnuntai, 31.05.2020, 19:19

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

meteorologi

Millaista systeemiä olet Mr käyttänyt noiden Vaisalan kosteusantureiden jännitelähtöjen lukemiseen? Kenties jonkinlaista tarkkaa I2C-AD-muunninta ja operaatiovahvistinta? Oletan, että erityisesti lämpötilan mittaaminen tarkasti on hankalaa. Entä onko Vaisalan sensori muuten toiminut hyvin?
Aika monta erilaista kosteusanturia olen kokeillut ja kaikissa on ollut pieniä tai isojakin murheita. Esimerkiksi Sensirionin tarkaksi kehuma SHT31 menetti tarkkuutensa alle vuodessa. Vaisalan halvinkin kosteusanturi maksaa lähes yhden markettisääaseman verran, joten jos kokemukset näistä HMP-sensoreista ja niiden käytöstä ovat hyviä, olen kuulolla.

Mr

Noita Vaisalan HMP60 antureita on kaksi ja molemmat on kytketty ADS1115 AD-muuntimen kautta omaan Wemokseen. Sama periaate kuin tuossa UV-mittauksessa. Vaisalan anturit ovat kyllä parasta, mitä on tähän asti tullut kokeiltua. Ikää niillä on hieman yli kaksi vuotta, eikä mitään ikääntymisen merkkejä ole ollut. Dynamiikkaa niillä tuntuu olevan enemmän kuin Daviksen tai Sensirionin antureilla. Ostin molemmat uutena eBaysta Englannista, maksoivat muistaakseni 30 puntaa kpl + postit. Aina silloin tällöin eBayssa näkyy vastaavia tai vielä parempiakin edullisesti. Noihin saa lisäksi varaosina uusia sensoreita, joten eivät ole mitään kertakäyttötuotteita.
Laitoin alle yhden kuvan BME280, HMP60, Davis, SHT21 ja SHT31 antureista tältä päivältä. Nyt ei mitään suurempia kosteusvaihteluita ole ollut, mutta yleensä Bosch BME280 lyö tappiin aika herkästi. HMP60 vaihtelee eniten (siis dynamiikkaa eniten) ja Daviksella vaikuttaisi olevan joku vaimennin, ei mene ylös aika alas. SHT21 vaikuttaisi olevan kosteuden suhteen jopa parempi kuin SHT31.

meteorologi

Lainaus käyttäjältä: Mr - sunnuntai, 31.05.2020, 21:29

Kiitoksia vinkistä. ADS1115 näyttää näppärältä vaihtoehdolta, eivätkä sen kohinataso ja harha ole pahoja.

Todella hyvät kaupat olet kyllä tehnyt. Olen pitänyt Ebaytä silmällä hyvien tarjousten varalta, mutta yleensä siellä pyydetään aivan poskettomia hintoja vanhoistakin sensoreista. Halvemmaksi tulisi tilata tuliterä sensori suoraan Vaisalalta. SHT21 on minulla kestänyt jo 4 vuotta ilman suurempia ongelmia, mutta silläkin on taipumus näyttää liian suuria kosteuslukemia.

einari

Lainaus käyttäjältä: meteorologi - maanantai, 01.06.2020, 16:23
SHT21 on minulla kestänyt jo 4 vuotta ilman suurempia ongelmia, mutta silläkin on taipumus näyttää liian suuria kosteuslukemia.

Onhan nuo yleensä kalibroitavissa.. kaikki sensirionin tuotteet> kuten myös sht2X ja 3X.. siis ohjelmallisesti..
The SHT31 humidity and temperature sensor gives a fully calibrated, linearized, and temperature-compensated digital output and has an outstanding typical accuracy of +/–2% RH and +/–0.3°C. 

Itse kun en niin perusta kosteudesta enää.. kunhan on riittävästi, niin en asiaan sen kummemmin ole paneutunut sitten yläluokkien jälkeen.. syksyisin kun koulun ohella kuivailin kyläläisten viljoja.. siinä oli tarkat rajat että kelpasi myyntiin 8)
(taisiii painon mukaan laskea ne mittarit kosteuden)

Omaa Netatmoa pikkuisen olen säätänyt... kuvan tavalla Fmi:n lähimpien asemien keskiarvojen mukaiseksi... ei kauaksi heitä :D

Mr

LainaaOnhan nuo yleensä kalibroitavissa.. kaikki sensirionin tuotteet> kuten myös sht2X ja 3X.. siis ohjelmallisesti..

Kosteusanturin kalibrointi ei ole mikään yksinkertainen asia, jos sen aikoo kunnolla tehdä. Metrin etäisyydellä oleva toinen anturi voi antaa jo kymmeniä prosentteja erilaisia lukemia. Lisäksi virhe ei yleensä ole vain yhteen suuntaan (eli korjattavissa yhteenlaskulla), myös lämpötila vaikuttaa. Tyypillinen ongelma kosteusantureilla on niiden kyllästyminen haastavissa olosuhteissa (Suomen talvi) ja siihenkään kalibrointi ei pure. Edelliset kaksi SHT31 anturia kestivät ulkona hieman yli puolitoista vuotta, sitä edelliset vain vuoden.

weatherc

LainaaDaviksella vaikuttaisi olevan joku vaimennin, ei mene ylös aika alas. SHT21 vaikuttaisi olevan kosteuden suhteen jopa parempi kuin SHT31.

Tuosta tuli mieleen, Daviksessahan on myös SHTXX-anturi. Itsellä ollut tuo SHT31 jo jokusen vuoden. Ihan kohtalaisen hyvin toiminut, joskin - jos vertaa 2 lähi-FMI:tä (molemmin puolin yksi niin palttirallaa keskiarvo) niin parisen % yläkanttiin näyttää kosteus tällä hetkellä. Tosin siihenhän vaikuttaa myös ympäristö eli 10+ km päässä olevista FMI-asemista ei nyt voi kovin tarkkaa verrata....

einari

Lainaus käyttäjältä: Mr - maanantai, 01.06.2020, 21:06
Kosteusanturin kalibrointi ei ole mikään yksinkertainen asia, jos sen aikoo kunnolla tehdä. Metrin etäisyydellä oleva toinen anturi voi antaa jo kymmeniä prosentteja erilaisia lukemia. Lisäksi virhe ei yleensä ole vain yhteen suuntaan (eli korjattavissa yhteenlaskulla), myös lämpötila vaikuttaa. Tyypillinen ongelma kosteusantureilla on niiden kyllästyminen haastavissa olosuhteissa (Suomen talvi) ja siihenkään kalibrointi ei pure. Edelliset kaksi SHT31 anturia kestivät ulkona hieman yli puolitoista vuotta, sitä edelliset vain vuoden.

Tuo on sitten anturivika jos metrin etäisyydellä on noin suuria eroja.. tai sitten siinä miten mitäkin ajallisesti luetaan... 8)

En tarkoittanut että anturin firmwarea tarvitsisi alkaa rukaamaan... kyllä se Netatmo osaa varmaan algoritminsa hoitaa..
Tarkoitin sitä että kalibroidaan sitä dataa minkä anturi syöttää ulos, niissähän on datasheettien mukaan +/- 2-3 % tarkkuus.. niin tuossaa esimerkkikuvassa tehdään...  ja yhteen-vähennyslasku riittää...

Keskustelin aikoinaan Netatmon suuntaan tuosta kyllästymisestä, vuorokaudeksi kun laittoi anturin kippoon jossa oli suolaa, karkeaa sellaista niin asettui ja alkoi näyttämään oikein.. jostain muualta luin että olisi muutenkin hyvä tehdä kyseinen operaatio sillointällöin näille elektronisesti toimivilla antureille... jos ei ole madollisuutta kippoon laittaa niin ilmatiivis suola siältävä pussi ympärille..

Onko se olosuhteet vai vaikkapa ylijännite mikä niitä syö..  jokin syyhän täytyy olla moiseen.....

einari

Vaisalalta löytyy tuollainen... oli niiltä ladattavissa kosteuden e-kirjakin...
http://go.vaisala.com/humiditycalculator/5.0/

meteorologi

Oletko muuten kokeillut, toimiiko HMP60:n RS-485-sarjayhteys esim. Arduinolla ilman tuota virallista Vaisalan USB-adapteria?

Mr

Noita Vaisalan HMP antureita on erilaisilla liitännöillä ja omani ovat jänniteulostulolla. Olettaisin kyllä RS-485 adaptereiden tarvittaessa toimivan, koska käytän sellaista Vaisalan tuulimittarin kanssa ilman ongelmia.