Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

SOPA & PIPA

Aloittaja weatherc, maanantai, 09.01.2012, 21:19

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

miihkali

#10
Hitto, kun en muista enää sivustoa, jossa kerrotaan jenkkiläisten valvontakoneistosta. Muun muuassa sähköpostit ovat sen alla, ja tiettyjen sanojen tai sanayhdistelmien käyttö aiheuttaa postin tutkinnan heti eikä melkein. Valvonnan alla on tietyt isot solmukohdat ja serverit, joiden kautta kulkeva liikenne siilautuu.

Valvonta tuntuisi olevan valloillaan myös vaikkapa Googlessa. Tein melkoisen homman irtautuessani koko puljusta, mutta varmasti jotakin sinne jäi. Ainakin varakopioituna jonnekin. Hämmästykseni oli melkoinen löytäessäni tililtäni tietoja nettiseikkailuistani, joita en enää edes muistanut. Ei siellä mitään rikollista sentään ollut. Täytyypä ottaa Google Chrome purkulistalle ja aloittaa massiivinen tutkinta. Selaimesta löytyy melko varmaan joitain pikkukikkoja, joita ei välttämättä tarvitse olla.

Jenkkiläisillä on jonkinlainen pakkomielle, tai yksinkertaisesti pelko kaikesta. Alkaa olla jo melko sairasta touhua. Olen siitä varma, että tietokoneiden kautta käydään koko ajan äänetöntä sotaa ympäri maailman, eivätkä siinä ole asialla pelkästään jenkit. Kiusaa on pienikin kiusa..meilailen tuttavilleni postia, jonka cryptaus estää ainakin pikaisen lukemisen. Muutaman sadan vuoden päästä posti on purettu, ja tutkijoiden iloksi siinä lukee: en tule tänään, vaan huomenna.

80-luvun alussa netti oli mielenkiintoisempi. BBS oli voimissaan ja jokainen saatu yhteys jonnekin oli riemuvoitto. Rahaa meni suunnattoman määrät yhteyksiä kolutessa, ja koneetkin olivat melko rajuja: muistia huippu 18 megaa ja prossa 120. Oli yhtä juhlaa eikä edes naapuri kysellyt mitään.

http://fi.wikipedia.org/wiki/BBS

J.Jäntti

Aika helvatanmoinen soppa tuo SOPA vaikuttaisi olevan ja PIPA on jäänyt rotvallin reunalle...

Koko kupletin juoni on näköjään se, että jos sinun sivustoltasi löytyy sellaista materiaalia, joka katsotaan tekijänoikeudelliseksi materiaaliksi, sivustosi voidaan "irrottaa" internetistä DNS-recordit poistamalla ja lisänä vielä ISP:lle voidaan antaa käsky katkaista nettiyhteytesi ja luottokorttifirmoille käsky pysäyttää kaikki rahaliikenne (jos käyt kauppaa) - kaikki ilman, että sinulle olisi missään vaiheessa annettu huomautus, varoitus tai edes että asiasta olisi ollut mitään tutkintaa tai oikeuden päätöstä.

Eli jos tällainen laki astuisi EU:n laajuisesti voimaan tuossa täysin järjenvastaisessa muodossaan, voisi weatherc vaikka saada sivuni hävitettyä maailmankartalta, sillä hänen ylläpitämänsä Nordic Weather Network-logo on sivustollani käytössä, luvan kanssa toki, mutta milläs todistan, kun YV, jossa lupaa kysyttiin on hävitetty aikapäiviä sitten...

Minun DNS-osoitteeni lojuvat yhdysvaltalaisen palveluntarjoajan vallan alla. Pitäisiköhän siirtää Ficoran alle koko roska...
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

weatherc

LainaaKoko kupletin juoni on näköjään se, että jos sinun sivustoltasi löytyy sellaista materiaalia, joka katsotaan tekijänoikeudelliseksi materiaaliksi, sivustosi voidaan "irrottaa" internetistä DNS-recordit poistamalla ja lisänä vielä ISP:lle voidaan antaa käsky katkaista nettiyhteytesi ja luottokorttifirmoille käsky pysäyttää kaikki rahaliikenne (jos käyt kauppaa) - kaikki ilman, että sinulle olisi missään vaiheessa annettu huomautus, varoitus tai edes että asiasta olisi ollut mitään tutkintaa tai oikeuden päätöstä.
Juuri näin. Näin websivua (ja purkkia) pitävän kantilta suurin ongelma tuossa on se kohta etteivät tarvi edes ilmoittaa asiasta sivun ylläpitäjälle vaan voivat noin vain ns. vetää töpselin seinästä.

Nykyinen Jenkkiläinen Copyright-pykälähän (jota myös Eurooppalaiset webhostit/serveritalot "kuuntelee" vaihtelevasti mutta yleisesti noudattaen kun ilmoitus tulee) sentään antaa varoituksen ensin ja esim 24 tuntia korjata asia riippuen vakavuudesta. Esim. Hetznerillä homma toimii nykyään siten että ensin ilmo ylläpitäjälle ja 24 tuntia aikaa (a) korjata asia ja (b) vastata kaavakkeeseen jossa kerrot miten korjattu ja jos vielä työn alla niin miten meinaat sen tehdä. Tämä on siis ihan yleinen käytäntö jo nyt vaikkei Jenkeissä ollakkaan.

Se mikä potuttaa websivunikkarin kantilta ja tapauksessa Google on se että kaikki heidän API:t (Maps,webfonts,js-filut,ads,analytics jne.) puskevat filunsa Jenkki-serveriltä myös tänne Eurooppaan, kun esim. NokiaMapsit käyttävät paikallista serveriä, jos katsot NWN-karttaa Suomessa tulee filut Suomalaiselta serveriltä ja jos taas katsot Tanskassa niin Tanskalaiselta serveriltä. Luulis nyt G:llä olevat api-purkit myös Euroopassa.

LainaaMinun DNS-osoitteeni lojuvat yhdysvaltalaisen palveluntarjoajan vallan alla. Pitäisiköhän siirtää Ficoran alle koko roska...
Kannatan ehdottomasti. Mun DNS:ät ovat jo muutaman vuoden olleet Tanskassa :)

miihkali

Mielenkiintoisia uutisia tänään. Piraattisivusto suljettiin, ja hakkerit kimpaantuivat. Hyökkäsivät kostoksi muun muuassa FBI:n kimppuun. Ihan kivasti tuntuu menevän. Kotimaassa haittaohjelma tyhjentelee pankkitilejä. Elämme mielenkiintoista ja kohta varmaan persaukista aikaa.  >:(

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: miihkali - perjantai, 20.01.2012, 17:07
Mielenkiintoisia uutisia tänään. Piraattisivusto suljettiin, ja hakkerit kimpaantuivat. Hyökkäsivät kostoksi muun muuassa FBI:n kimppuun. Ihan kivasti tuntuu menevän. Kotimaassa haittaohjelma tyhjentelee pankkitilejä. Elämme mielenkiintoista ja kohta varmaan persaukista aikaa.  >:(

Ihan noin mustavalkoista se ei vissiin ollut.
Nyt sulki olevalla Megaupload.com-sivustolla oli todennäköisesti jotain hämärää roipetta tarjolla, kun tuolla tavalla toimittiin, mutta oli siellä vissiin esim. Samsung-luurien firmiksiäkin haettavaksi. Omaan luuriini kun tuota vähän tuoreempaa Androidia yritin hakea niin juuri se versio, jonka region-tiedoissa luki Nordic Countries, oli juuri tällä sivustolla ja poistettu sieltä jostain syystä. Näin jäi minulle sitten pakkohankinnaksi vastaava firmware, joka lähtökohtaisesti oli Deutches Sprechen-versio. Kelpasi sekin, kun englanninkielellä näitä laitteita muutenkin käyttelen. :)

En tiedä oliko tämä nyt vain sattuma, kun tuota SOPA/PIPA-lakia hierotaan kasaan tuolla, vai oliko tuossa jo käytössä kyseinen lakipykälä... ???
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

weatherc

LainaaEn tiedä oliko tämä nyt vain sattuma, kun tuota SOPA/PIPA-lakia hierotaan kasaan tuolla, vai oliko tuossa jo käytössä kyseinen lakipykälä...
Sattuma sanosin ainakin lain puolesta, se että tekivät tämän samaan syssyyn voi olla sitten ihan harkittua.
Jos oikein ymmärtänyt niin laki tuloss äänestyksiin loppukuusta ja sen jälkeen vielä Obama pitää hyväksyä sen.

miihkali

#16
Kahdeksan aamu-uutisissa radiossa todettiin senaattoreiden empivän lakia. Tarkoittanee koko juttu hakkereille voittoa. Megaupload.com oli valtava sivusto ja tarjolla oli vähän kaikkea. Mielenkiintoa herätti päätekijän kansallisuus, koska uutispätkässä eilen illalla liehui Suomen lippu salossa. Uusi-Seelanti oli tämän nettimiljonäärin asuinpaikka. Netissä voi näköjään tehdä rahaa monella eri tavalla. Eivätkä ne ole pikkurahoja. Jokunen aika sitten Rapidshare-sivusto oli nähtävästi syynissä, mutta siitä ei tainnut tulla sen kummempia. Piratebay jäi sulkematta, sitähän yritettiin melkoisella hälinällä. Jokainen, joka hiukankin ymmärtää tietokoneiden päälle, tajuaa varmasti lonkeroiden jatkuvan sivustoilta toiselle. Rapidsharen "tuotteita" tarjotaan lukemattomilla pienemmillä apusivustoilla, jotka näyttäisivät vain lisääntyvän. Windows-käyttöjärjestelmän omistavilla on vapaat markkinat. Halusipa netistä mitä tahansa, niin aina on jossain viimeisin painos tarjolla.  

Ymmärrän sen jännityksen ja seikkailun tunteen jonkun pikkukoltiaisen näpeltäessä konettaan aamusta iltaan. Virustehtailua en ymmärrä, koska sehän kohdistuu yleensä massoihin eikä johonkin tiettyyn kohteeseen. Vielä vähemmän ymmärrän haittaohjelman keljuilua, sillä niitäkin tuli vintoosa-aikoihin roppakaupalla. Eikä siihen tarvittu muuta kuin väärästä paikasta imuroitu oikea ohjelma. Hauskimpia olivat ohjelmat, jotka asennusta aloitettaessa yksinkertaisesti katosivat kartalta eli mitään virallista asennusta ei tapahtunutkaan, vaan haittaohjelma piiloutui käyttöjärjestelmään. Ei sellaista kannata lähteä etsimään, tai kuvitella jonkun virustorjuntaohjelman poistavan sen ajan myötä. Harmittavinta näissä ohjelmissa on se, ettei tiedä mitä ne koneella tekevät ja milloin aktivoituvat.

Itse luulen kaiken hässäkän nyt olevan vain alkua. Homma olisi toiminut ehkä paremmin hiukan aikaisemmassa vaiheessa, mutta siinä taitaa syvimpänä olemuksena olla se sananvapaus. Luulisin tulevani toimeen ilman nettiä, pankkiasioiden hoito ehkä hankaloituisi roimasti. Eikä maksaminen tavallisella rahalla tunnu myyjiä paljon kiinnostavan. Tämä kaikki on tehty liian helpoksi ja sen myötä haavoittuvaiseksi. Kaikki tuntuu pyörivän näiden tietokoneiden varassa.  ???

Kuvitellaan tilanne, että minun olisi nyt aloitettava tyhjästä. Koneella olisi ehkä joku vintoosan versio. Niinpä tarvitsen päivän aikaa hankkiakseni win 7:n, Officen täydellisenä sekä vaikkapa pdf-tiedostojen käsittelyohjelmat, jotka ovat hemmetin "halpoja".  Siinä imuroidessa tulisi ajateltua vähän kaikkea muutakin tarpeellista. Tuumasta toimeen, rahaa en moiseen tarvitse penniäkään. Ennen puolta yötä koneeni on aivan toinen softaltaan, ja raksuttaa siinä kuin muutkin. Windowsilta olen jo hakenut aitoustarkistuksen pikkuohjelmien avulla. Mikäpä siinä on ollessa, kone ei näy verkossa eikä oveen koputella. Jokaisen pikkupojan toiveuni ennen suurta narahdusta.

djmake

Lainaus käyttäjältä: J.Laiho - lauantai, 21.01.2012, 00:25
Nyt sulki olevalla Megaupload.com-sivustolla oli todennäköisesti jotain hämärää roipetta tarjolla, kun tuolla tavalla toimittiin,

Ei todennäköisesti vaan oli. Siitä ei ole mitään epäselvää. Tuonkin sivun liikennemäärillä on mahdoton tehtävä valvoa kaikkea sinne upattua. Vastaavasti siellä oli todella paljon ihan laillista materiaalia kuvista moneen muuhun asiaan. Ja mikäli tuollaisen palvelun ylläpito velvoitetaan vahtimaan sisältöä, niin sehän tappaa käytännössä kaikki vastaavantyyppiset palvelut. Ei hyvä vaihtoehto sekään.

Lainaa
mutta oli siellä vissiin esim. Samsung-luurien firmiksiäkin haettavaksi. Omaan luuriini kun tuota vähän tuoreempaa Androidia yritin hakea niin juuri se versio, jonka region-tiedoissa luki Nordic Countries, oli juuri tällä sivustolla ja poistettu sieltä jostain syystä. Näin jäi minulle sitten pakkohankinnaksi vastaava firmware, joka lähtökohtaisesti oli Deutches Sprechen-versio. Kelpasi sekin, kun englanninkielellä näitä laitteita muutenkin käyttelen. :)

Jälleen ei vissiin vaan kyllä siellä oli montaakin laillista tiedostoa. Ja itsekin muistelen juuri tuolta ottaneeni Sampan softan. Siis ihan virallisen version, joka ei syystä tai toisesta mennyt firman omilla metodeilla luuriin. Valmistajalta ei tietenkään suoraan tiedostona saa, joten pakko etsiä muualta. Sama valitettavan monen muunkin asian osalta. Jo niinkin yksinkertainen asia, kuin pykälää vanhemman version etsiminen jostain softasta on kovin vaikeaa ainakaan valmistajilta. "emme tue muutakuin viimeistä versiota" jne. No ei, muttei se myöskään tarkoita, etteikö joku voisi oikeasti tarvita sitä vanhaa versiota. Siihen edelliseen saattaa olla ostettu lisenssi olemassa tai se voi olla ilmainen, mutta jostain syystä tarvitsee vanhemman.

Ei liene vaikea arvata näidenkin siirtyvän p2p-verkkoihin (tai vastaaviin), jos kaikki muu menee kieltolistalle. Hyöty on se, ettei sitä ole. Siis valvontamielessä. Kohta meillä on salattu p2p ja sen jälkeen valvonta on todella vaikeaa.

Lainaa
En tiedä oliko tämä nyt vain sattuma, kun tuota SOPA/PIPA-lakia hierotaan kasaan tuolla, vai oliko tuossa jo käytössä kyseinen lakipykälä... ???

Niin... Hierotaan kasaan tuollaisia pykäliä, mutta jo ennen niitä maailmanpoliisi laittaa jollakin perusteella (tai pikemminkin ilman perusteita) sivuston kiinni. Mitä sitten, jos nuo lait saadaan jossainkohtaa ajettua läpi? Onneksi jäivät pöydälle ainakin toistaiseksi.

weatherc

LainaaOnneksi jäivät pöydälle ainakin toistaiseksi.
ww-foorumilla luin että pöydälle laitto on mitä todennäköisemmin vain muutamaksi viikoksi, eli kunnes "savu hälvenee"...


djmake

Lainaus käyttäjältä: weatherc - sunnuntai, 22.01.2012, 22:51
LainaaOnneksi jäivät pöydälle ainakin toistaiseksi.
ww-foorumilla luin että pöydälle laitto on mitä todennäköisemmin vain muutamaksi viikoksi, eli kunnes "savu hälvenee"...

Voi olla hyvinkin näin. Mutta oliko asian tueksi jotain virallista vai onko arvailun varassa toistaiseksi?
Siihen savun hälvenemiseen en oikein jaksa uskoa. Vähän tottakai, muttei kokonaan. Ja senluokan asia, ettei varmasti jää huomaamatta, jos tulee uutta ja datkaisevaa. Wiki ja google ovat vastaan, niin se näkyy taatusti melkoisen monelle. Mukaan vielä naamakirja, niin sitä kattavampi näkyvyys.