Sääasemalla useampi toimintahäiriö

Aloittaja J.Jäntti, keskiviikko, 26.10.2022, 07:06

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 2 Vieraat katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

FinWX Helsinki-71:n salamatutkaa pyörittävä PCI-silta on hajonnut. Uusi PCI-silta on tilattu, mutta saapumiseen menee vielä aikaa. Arvioitu korjausaika salamatutkalle on Marraskuun puolenvälin tienoolla.

Sääasemalla tapahtui myös mittalaitevika, jonka takia asemalla on lähetyskatkos tällä hetkellä. Sääaseman anturipakan kosteusmittari on päätynyt jollain selittämättömällä tavalla täyteen oikosulkuun alueella vallinneen sumun seurauksena. Viimeinen asemalta saatu raportti väitti 1% kosteuslukemaa 26.10.2022 kello 05:11, jonka jälkeen ohjelma totesi ulkoanturissa olevan häiriö ja keskeytti mittaukset.

Tarkistus- ja korjaustoimet aloitetaan kuluvan päivän aikana. Olettaen että sumu hälvenee päivän mittaan, asema saattaa alkaa raportoimaan automaattisesti uudelleen. Jos näin tapahtuu, ei aseman kertomiin kosteuslukuihin ole välttämättä täysin luottaminen.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Sääaseman anturipakka on palautunut häiriötilastaan takaisin.
Asema alkoi lähettämään tietoja uudelleen 27.10.2022 kello 03:44 alkaen, joskin vielä osin virheellisesti. Kosteusmittauslukemat ovat vielä hakeutumassa muiden sääasemien kanssa samoihin lukuihin.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

einari

se on sitten kyllästynyt.... kosteussellainen :D
Luin jostain ulkomaiselta foorumilta että voisi laittaa silikonipussin tasaamaan huippuja koska ei ole kuitenkaan se tärkein arvo, oli siinä jotain sellaista ettei nyt mahdottoman isoa säkkiä...  ::)

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: einari - torstai, 27.10.2022, 11:56se on sitten kyllästynyt.... kosteussellainen :D
Itse oletan kyseessä olleen ihan puhdas ilmankosteuden aiheuttama oikosulku anturin jaloissa. Jostain syystä tilaamani varaosa-anturipakan kosteusanturi ei toiminut lainkaan ellen nostanut sitä noin millin pari rimastaan, jossa se oli kiinni, enkä asennusta ennen tunkenut siihen silikonimassaa jalkoja suojaamaan. Jalkojen jättäminen avoimeksi taisi olla virhe tuossa kohtaa ja vaatinee korjaavia toimia. Ainakin tällä hetkellä anturi toimii tasan juuri niin kuin sen kuuluukin ja näyttää ympäristöön verrattuna lukemat jälleen oikein.

Lainaus käyttäjältä: einari - torstai, 27.10.2022, 11:56Luin jostain ulkomaiselta foorumilta että voisi laittaa silikonipussin tasaamaan huippuja koska ei ole kuitenkaan se tärkein arvo, oli siinä jotain sellaista ettei nyt mahdottoman isoa säkkiä...  ::)
Noita säkkejä on eri kokoisina lojumassa kotona. Pitääpä katsoa voisiko tuolle olla paikkaa aurinkosuojassa ja katsoa minkälainen vaikutus sillä olisi lopulta.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------