*** KATKOS *** SDR-järjestelmälle suoritetaan testisiirto

Aloittaja J.Jäntti, lauantai, 17.08.2019, 15:41

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Kun tätä aikaa nyt näin lomalla vielä on, miksei käyttäisi sitä muuhunkin toimintaan kuin vain videoiden editointiin ja auton huoltokustannuksen aiheuttamien lomasuunnitelmamuutosten manaamiseen?
Tehtävälistallani on nyt maannut jo jonkin aikaa SDR-alustan siirto virtuaalialustalle. Tekemistä on vaikeuttanut motivaation puuttuminen johtuen viimekertaisen yrityksen totaalisesta epäonnistumisesta, jossa koko virtuaalialusta saatiin roikkumaan kuoleman ja itsemurhan välimaastoon.

Tällä kertaa meno on hieman erilainen, sillä itse alustaa pyörittävä kone on erilainen ja SDR-vastaanottimien lukumäärä on pudonnut puolella. Odotukset onnistumisen suhteen ovat siis suhteellisen korkealla.
Asennustoimet ovat parhaillaan menossa virtuaalialustalla ja niiden valmistuttua ja ohjelmistojen asennettuani, vuorossa on fyysisten laitteiden siirto virtuaalialustalle, käytännössä siis USB-plugin irrotus fyysiseltä serveriltä ja siirto virtuaalialustan USB-porttiin ja laitteiden esittely virtuaalikoneelle.

Tämä toimenpide aiheuttaa yllätyksettömästi katkoksen seuraavasti:
*** HUOLTOKATKO ***
Kohde 1        : SDR-vastaanotinserveri (scandium.intra-static.finwx.net | sdr.finwx.net:8081)
Toimenpide     : Sammutus
Toimenpide     : SDR-vastaanotinten irrotus koneesta

Kohde 2        : Virtualisointialusta (technetium.intra-static.finwx.net)
Toimenpide     : Konfiguraatiomuutos
Toimenpide     : SDR-vastaanotinten liittäminen koneeseen

Kohde 3        : SDR-vastaanotinserveri (aluminium.intra-static.finwx.net | sdr.finwx.net:8081)
Toimenpide     : SDR-vastaanotinten esittely virtuaalialustalta koneelle
Toimenpide     : Käynnistys
Toimenpide     : Konfigurointi ja testaukset

Vaikutus       : SDR-vastaanottokanava 1 on pois toiminnasta katkoksen aikana.
Huomioitavaa   : Muut FinWX:n palvelut toimivat huoltokatkon aikana normaalisti.

Huolto alkaa   : Lauantai, 17.08.2019 kello 18:00
Huolto päättyy : Lauantai, 17.08.2019 kello 19:45


Jos kaikki sujuu kuten pitää eikä mitään lieveilmiöitä tule, järjestelmä otetaan sellaisenaan käyttöön ja fyysinen serveri puretaan pois kokonaan. Jos taas kaikki menee kuten viime yrityksessä, palautetaan tilanne lähtöpisteeseen ja palataan suunnittelupöydälle.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------