Kirjoittaja Aihe: 15.08.2019  (Luettu 318 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa J.Jäntti

  • Foorumin ylläpitäjä
  • Ylläpito
  • *****
  • Viestejä: 5193
    • Finland Weather Exchange (FinWX)
15.08.2019
« : Perjantai, 16.08.2019, 21:44 »
Vuorokausi myöhässä tulee, mutta paremmin myöhään kuin ei milloinkaan.
Kiinnitin vuorokaudenvaihteessa huomiota siihen että aseman salamatutka oli naputtanut tasaisesti koko sen ajan jonka olin koneellani videoita editoimassa. Kello 03 aikaan katsoin salamatutkan ruudulta että iskut ovat tulleet lähemmäksi ja samaa sanoi myös Ilmatieteen laitoksen kolmiomittausdata.

Sadetutkan mukaan ukkoskuuroja liikehti Suomenlahden päällä ja näistä kuuroalueista saatiin myös salamoita. Iskut olivat datan mukaan melko lähellä, joten kävin parvekkeella vilkuilemassa mikä oli meno. Nähtyäni välähdyksen tutkan samalla rekisteröidessä sen, tiesin että nyt on syytä kerätä kuvauskalusto kasaan ja kömpiä talon saunakerrokseen ja sieltä kuvaamaan tätä luonnonilmiötä.

Joten paikanpäälle, kamera jalustalleen, asetukset 240 kuvaan sekunnissa, kamera kohti välähdyksien oletettua keskipistettä ja punaista nappia perään.
Lopputulos on nähtävissä täältä.

Mukana myös muita ukkosia, joita kameraan on tarttunut vuodesta 2015 eteenpäin.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2020; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
Twitter, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------
FinWX Helsinki-71, SDR kanava 1 (EFHK (Helsinki-Vantaa) VOLMET 128.4MHz)
------------------------------------------

Poissa iccb

  • Käytännössä asuu täällä
  • ****
  • Viestejä: 164
    • Säätilanne Eurassa
Vs: 15.08.2019
« Vastaus #1 : Lauantai, 17.08.2019, 09:46 »
Hidastuksen kera hienoa katseltavaa!

Poissa J.Jäntti

  • Foorumin ylläpitäjä
  • Ylläpito
  • *****
  • Viestejä: 5193
    • Finland Weather Exchange (FinWX)
Vs: 15.08.2019
« Vastaus #2 : Lauantai, 17.08.2019, 13:07 »
Hidastuksen kera hienoa katseltavaa!

Kiitoksia.
Yllätyin vähän itsekin tuosta hidastuksen yksityiskohtien määrästä, sillä reaaliaikainen välähdys ei antanut kuvaa, että siinä tapahtuisi melkein mitään.
Lisää samanmallista videota puskee heti, kun niitä ukkosia saadaan purkkiin. Se tietenkin vaatii vain sen että ensin niitä tulisi tänne saakka eivätkä ennusteet ole kovin kummoisia juuri tällä hetkellä.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2020; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
Twitter, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------
FinWX Helsinki-71, SDR kanava 1 (EFHK (Helsinki-Vantaa) VOLMET 128.4MHz)
------------------------------------------