Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

02.07.2019

Aloittaja J.Jäntti, tiistai, 02.07.2019, 12:04

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Uutta ukkospäivää puskee vahvanlaisesti pääkaupunkiseudulle.
Espoon ja Kirkkonummen rajamaastossa muodostunu ukkoskuuroalue on liikkeessä itään päin ja salamointia on esiintynyt Espoon Ämmässuon ja Leppävaaran välisellä kapealla kaistaleella.
Helsinkiin tämä pikkuinen äkäinen alue on jo reunaltaan saapunut ja Kallion havaintopisteellä tulee vettä parhaillaan. Ukkosesta tehtiin ensimmäiset kuulohavainnot kello 11:53 ja kuulohavainto on FMI:n kolmiomittauksen mukaan Espoon Westendin nurkille lyöneestä salamasta. Rähinöinti lähestyy Helsingin Lauttasaarta parhaillaan.

Salamointia on pääkaupunkiseudun lisäksi havaittu viimeisen tunnin aikana myös mm. Lappeenrannan keskustasta etelään, Hartolan ja Joutsan välillä, Savonlinnasta itään, sekä Ruovedellä.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Actionkamera sai töitä ja ainakin yksi salama saatiin talteen.
Tämä salama päätti napsahtaa Helsingin Laaksoon, Keskuspuistoon. Paukahdus oli huomattava vaikka kamera oli sisätiloissa kuvaamassa. Saa nähdä tuleeko siitä julkaisukelpoista materiaalia. Mikäli tulee, YouTubeenhan se päätyy.
Toinen ukkostava alue yritti saapua ensimmäisen perässä paikalle mutta sen salamointi hiipui Espoo/Helsinki-rajalle melkolailla täysin ja Kallion havaintopisteelle saapuivat pelkästään sateet.

Ensimmäinen salamoiva alue alkoi rähinöimään uudelleen päästyään Porvoon Kilpilahden kohdille ja yksi kuurosadealue ukkosti Sipoon ja Keravan välimaastossa. Hajanaista salamointia on havaittu myös Lohjalla, Inkoossa, Kirkkonummella, Hyvinkään itäpuolella, Lappeenrannan ja Imatran välissä, Hartolan ja Sysmän välissä, Jämsän etelä- ja länsipuolella, sekä Multian ja Äänekosken itäpuolilla.

Kuurosateet ovat yhä länsi-itä suuntaisessa liikkeessä, joten mahdollisuus lisäukkosille ainakin sisämaassa on olemassa pitkin päivää.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------