Elisa tökkii FinWX:n taustatoimintoja kylkeen - puukolla

Aloittaja J.Jäntti, maanantai, 24.06.2019, 22:09

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

FinWX:n taustatoimintoja on tässä kuluneen parin viikon aikana tökitty kylkeen ihan huolella Elisan suunnalta ja tökkiminen ei ole ollut järin ystävällisen tuntuista, sillä tökkiminen vaikuttaa tapahtuvan puukolla.

Ensin saapui kirje, joka kertoi, että heidän Saunalahden aikainen, Elisa Webmail-palveluksi nimensä muuttanut, ilmainen sähköpostijärjestelmänsä liitetään osaksi Elisan "Internet-palvelupakettia", joka - ylläri ylläri - alkaa maksamaan muutamia Euroja kuussa. Linimenttiä jälkeen, joka kasvoihin avokämmenellä läsäytyksestä tuli tarjoaa se, että siihen kuuluu sekä roskapostisuodatus että virustorjunta vakiona ja tarjolle tulee myös ilmainen kotisivutila, jossa taisi olla jopa 500 Megatavua tilaa (ai kun huikeaa ja niin nykyaikaista). Ajattelin, että jos kerran tähän leikkiin ryhdytään niin ajakoot sitten pirulaiset minut GMailin ja jenkkien valvovan silmän ja Googlen palvelun rajoitteiden alle jos on pakko, mutta piru vie en lähde maksamaan pennin hyrrää palvelusta, joka minulle alunperinkin tuli Saunalahden asiakkuuden aikana. Saatavat "etuudet" tuossa eivät tuo minulle mitään lisäarvoa.

Sitten tuli Juhannus ja meni. Tänään (24.06.2019) tuli sitten toinen Elisan kirje. Näin jo päälle päin että sieltä tulee taas lisää puukkoa kylkeen. Ja tulikin.
Elisa vetää Saunalahden aikaiselta IsoG-palvelultansa töpselin seinästä. IsoG on toiminut FinWX:n kuvapankkina ja datasiirtoalustana pidempään ns. ruuhka-alustana, joka kestää esim. Helsingin salamatutkaan iskevän yleisötulvan tilanteessa, jossa ukkonen tärähtää pääkaupunkiin ihan kunnolla. Tämän palvelun lähtö alta vaikuttaisi FinWX:n toimintaan jossain määrin negatiivisesti ja aiheuttaisi muutoksia datasiirtoihin ymv. osiin varsin tehokkaasti.

Kirje oli kauniisti sanottua vi**uilua siitä puhtaimmasta päästä, sillä tilalle oikein tyrkytetään Elisa Pilvilinna-palvelua, hintaan 3,45€/kk puolen vuoden ajan jonka jälkeen hinta "pompsahtaa" 7€/kk, joka on 2€/kk enemmän kuin mitä maksan tällä hetkellä IsoG-palvelusta, vaikkakin kapasiteetin väitetään nousevan 5Gt => 1Tt. Ajattelin, että "katsotaanpas minkälaista muuta kapasiteettia tämä palvelu sitten tarjoaa ja toimiiko samalla tavalla kuin IsoG". Menin heidän kirjeensä osoittamalle sivulle. Tämä odotti minua siellä:

"Tuote on poistunut valikoimasta"

Jäin pariksi sekunniksi hölmönä katsomaan näkemääni tekstiä, yrittäen soveltaa epätoivoisesti ihan mitä hyvänsä logiikkaa kirjeeseen ja ruudulla olevaan sisältöön. Epäonnistuin kertakaikkisen upeasti.
Elisa siis lähestyi minua kirjeellä, joka on päivätty "Asiakastiedote kesäkuu 2019" - jossa ilmoitetaan palvelun lopettamisesta ... ja tarjotaan valikoimasta poistunutta palvelua alehintaan. Jos kiertologiikan tai asiakkaalle vi**uilun Nobel olisi olemassa ja jaossa, Elisa voittaisi sen kertaheitolla ilman mitään vastusta. Jopa minun kaapelimodeemiasetuksia ilman lupaani räplännyt ja FinWX:n sen aikaisen tietoliikenteen täysin rampauttanut DNA jää nyt kakkoseksi.

Jotta homma saisi vielä naurettavampia (tai huolestuttavia) piirteitä, Elisan molempien asiakastiedotteiden pohjalla olevissa yhteystiedoissa oli ilmeisesti volapyykin oikoluku jäänyt päälle ja sen seurauksena sadoille ellei peräti tuhansille on jaettu kirjeitä jossa mm. sanat "palvelee" ja "Asiakaspalvelu" olivat alleviivattu punaisella virheen merkiksi. Saatan toki olla väärässäkin ja tämä on vain Elisan hienostunut tapa pyytää minua, vanhaa asiakasta, suksimaan hevonkuuseen. Challenge accepted.

Elisa sanoo kotisivuillaan ensimmäisinä sanoinaan: "Olemme suomalainen tietoliikenne- ja digitaalisten palveluiden markkinajohtaja. Toimialamme elää jatkuvassa muutoksessa ... Innostus hyödyntää uutta tekniikkaa ja työtapoja on aina kulkenut mukana yli 136-vuotisella taipaleellamme. Siksi visiomme onkin tulla arvostetuksi kansainväliseksi digitaalisten palveluiden tarjoajaksi ja erinomaisuuden esimerkiksi."

Elisan visio saattaa tällaisella toimintatavalla jäädäkin juuri sellaiseksi.

Minulla on 31.08.2019 saakka aikaa reagoida tulevaan muutokseen tavalla tai toisella.
Palvelupaketti hintoineen astuu itsekseen voimaan 01.09.2019 alkaen ja IsoG:n pää tungetaan giljotiiniin samana päivänä ja koko palvelu lähtee alta kertaheitolla.

Jos ei muuta, niin allekirjoittaneelle tuli sittenkin jotain ylläpidollista puuhaa kesälomansa ratoksi.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Pientä edittiä tähän väliin:
Heidän sivusto kävi kyykyssä hetkellisesti ja nyt siellä onkin Pilvilinna-palvelua tarjolla, tosin sivun latautuminen vei tuhottoman pitkään. ;D
Nyt on syytä sitten miettiä miten edetään. Tarjolla on halvemmalla vajaan kolmen Euron kuukausihinnalla tarjolla 25Gt kapasiteettia joka riittäisi, mutta epäilen vahvasti palvelun toimivan perustason FTP:n yli.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Hävettyäni nurkassa "aasi"-hattu päässäni purkaustani, otin kirjeet uudelleen tarkistukseeni.

Totesin että heidän pakolla käyttöön tulevassa palvelupakettimuutoksessa on sittenkin ns. kultareunus, ihan kirjaimellisesti. Säästö tulee heidän 500Mt:n kotisivutilan muodossa, sillä kyseiseen kokonaisuuteen pääsee FTP-siirroilla kiinni, mutta vasta Syyskuun aikana. Teknisesti otettuna tämän kotisivun toiminta on 1:1 sama, kuin IsoG-palvelulla: FTP on siirtotie vaikka kapasiteetti onkin pienempi. Kapasiteetti ei ole ongelma sillä kyseessä on edelleenkin kuva- ja datapankki ja kumpaakaan ei ole sellaisia määriä että raja paukkuisi.

Elisan Pilvilinna-palvelu putosi vaihtoehdoista suoraan, sillä kyseistä palvelua käytetään Google Driven tapaan Windowsissa ohjelmalla, jossa yksittäiseen hakemistoon pudotetut tavarat synkronoituvat pilvipalveluun ja dataan pääsee kiinni muilla laitteilla. Se, miten tiedostot saataisiin julkisiksi ja miten niitä luettaisiin ruuhkatilanteessa sivutilasta on ihan oma juttunsa, eikä siihen otettu kantaa, mutta oma valistunut arvaukseni on se, että Elisa on tarkoittanut tämän pilvipalvelun henkilökohtaisia tietoja varten, eikä todennäköisesti tarjoa edes mahdollisuutta jakaa tiedostoja ulkopuolisille ilman (vahvaa) tunnistautumista tai erillistä ohjelmistoa. API-rajapintaa tuolta palvelulta on melko turha odottaa löytyväksi ja vaikka sellainen löytyisi, se luultavasti olisi kuristettu sellaiseksi että rajat ylittyisivät hetkessä kun Helsinkiin kiipeäisi ukkoskuuroa tömäkämpi hötäkkä.

Laskennallisesti tässä siis jäätäisiin käytännössä voitolle; IsoG maksaa 5€/kk ja tämä Internet-palvelupaketti kotisivutiloineen 3€/kk. Saan siis periaatteessa pidettyä samat toiminnallisuudet pari euroa halvemmalla. Mielestäni diili saattaa jopa toimiakin ellei tässä ole nyt jotain vielä toistaiseksi piilevää caveat emptor-kikkailua läsnä. Aika näyttää miten käy, mutta tiedän ainakin että IsoG:n alla olevat roippeet ovat syytä siirrättää pois Elokuun viimeisten päivien aikana ja asettaa ne hetkellisesti web-serverin tarjottavaksi kunnes toinen kotisivutila aukeaa käyttöön.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

weatherc

Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti - tiistai, 25.06.2019, 21:17

Ota selvää mikä on liikennerajoitus, siis ulospäin. Myös yhteyden nopeus/datamäärä per päivä yms. Ukkosen paukkuessa päälle nousee liikennemäärä yllättävänkin nopeasti. Veikkaukseni on että tuskin Elisa tarjoo mitään hiuksia nostattavaa kaistaa tuolle palvelulle tuohon hintaan.

einari

Kummaa touhua.. no ei Elisalta muta voi odottaakkaan..
Ei ole minulle tullut vielä mitään informaatiota vaikka on myös 90-luvun lopulta ilmainen elisan hallinnoima nic.fi ;n sähköposti, tosin en sitä juurikaan webmailin kautta käytä, luen sen (ja lähetän) Qualcommin Eudora light 3.06;lla, joka on sekin yhtä vanha ohjelma.. vielä toimii POP3 ok..  ::)

On toki muitakin postilaatikoita...

Mutta muuten Elisaan en koske pitkällä tikullakaan niin kauan kun on muita vaihtoehtoja.. syitä en enempää availe...  ;D

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: weatherc - tiistai, 25.06.2019, 21:58
Ota selvää mikä on liikennerajoitus, siis ulospäin. Myös yhteyden nopeus/datamäärä per päivä yms. Ukkosen paukkuessa päälle nousee liikennemäärä yllättävänkin nopeasti. Veikkaukseni on että tuskin Elisa tarjoo mitään hiuksia nostattavaa kaistaa tuolle palvelulle tuohon hintaan.

Toistaiseksi en ole nähnyt mitään speksejä tuosta palvelusta. Heidän sivuillaan ei ole ainakaan vielä mitään dokumentaatiota tarjolla, josta selviäisivät mitä rajoitteita siinä edes voisi olla. Asiakaspalvelun suunnalta en edes halua kysyä asiaa, sillä viimeinen asia jota haluan on se, että he alkavat olemaan epäterveellisen kiinnostuneita läpikulkevasta datamäärästä, etenkin jos käyttäjä vielä erikseen lähestyy sitä kysyen.

Omat riskikartoitukseni toiminnan jatkumisesta pohjaavat siihen olettamaan, että koska giljotiinista saava IsoG-palvelu oli teknisesti samantasoinen palvelu kuin heidän nyt tarjolle tuleva kotisivutilansa (tiedostoja http:n yli siirtävä kokonaisuus) on käytännössä IsoG:n kaltainen pienemmällä kapasiteetilla. Toinen olettama on se, että IsoG:n aikana ei missään vaiheessa mikään rajoite paukkunut yli tai dataliikenne ollut rajoittunut mihinkään vuorokausimääriin edes kovempien ukkosten aikana, sillä kyseessä oli vain ja ainoastaan FinWX:n salamatutkakuva jota ajettiin sitä kautta tarjolle. Jos kotisivutila menee jollain tavalla rajoitetuksi ja rajat paukkuvat, sen kyllä huomaa nopeasti ja saan siinä vaiheessa sivut käännettyä nopeasti oman webserverin varaan. En ole ihan täysin kuitenkaan luottamassa siihen että tuolla hinnalla tulisi mitään huippupalvelua, varsinkin kun tarjolla on vain tavallista, staattista sisältöä tarjoava sivutila.

Lainaus käyttäjältä: einari - keskiviikko, 26.06.2019, 19:16
Kummaa touhua.. no ei Elisalta muta voi odottaakkaan..

Heidän kirjeensä viimeinen kappale oli muutenkin kiintoisaa luettavaa:
"Elisan yleisten sopimusehtojen kohdan 10 mukaisilla perusteilla Elisalla on oikeus muuttaa sopimuksen sopimusehtoja, palvelun ominaisuuksia ja maksuja, kun sopimuksen sisältö ei olennaisesti muutu mm. kun kyseessä on palveluiden kehittämisestä tai uudistamisesta nykyaikaisemmalla tekniikalla, asiakkaan yksityisyyden suojan suojaamisesta tai teknisistä järjestelmäuudistuksista. Muutostilanteessa sinulla on oikeus irtisanoa toistaiseksi voimassaoleva sopimuksesi päättymään ilman irtisanomisaikaa. Irtisanominen tulee voimaan, kun laskutusjaksosi päättyy ja sopimus muuttuisi. Irtisanomisen voit tarvittaessa tehdä OmaElisassa kohdassa "Saunalahti perusposti" tai asiakaspalvelussamme."

Hauskaa tuossa on tuo ensimmäinen lause. En näe mitään palvelun kehitystä, nykyaikaisemmalla tekniikalla uudistamista tai edes teknistä järjestelmäuudistusta tässä heidän palvelupakettimuutoksessaan. He selittävät tämän itse kirjeessään seuraavasti:
- Sähköpostiosoitteesi on sama kuin ennenkin.
- Sähköpostilaatikossasi olevat sähköpostit ja [liite]tiedostot säilyvät ennallaan.
- Sähköpostilaatikon koko, ulkoasu ja rakenne säilyvät ennallaan.

Ainoa syy siis johon he voivat vedota muutoksessa on "asiakkaan yksityisyyden suojan suojaaminen" ja ainakin minua henkilökohtaisesti korpeaa pirun paljon se, että joudun käytännössä nyt väkisin maksumieheksi sellaiselle asialle, joka ei minulle tuo mitään lisäarvoa koska kaikki nuo palvelut tulevat jo minulle toista kautta. He juuri nimenomaan kirjeessään painottavat tätä "asiakkaan yksityisyyden suojan suojaamista", sanoen, että "Meille on tärkeää että asiakkaidemme palvelut ovat tietoturvallisia, joten jatkossa kuukausimaksuun sisältyvät virusturva ja roskapostisuodatin". Olen lähes valmis lyömään jopa rahasta vetoa, että kumpaankaan noista kahdesta ominaisuudesta et pääse itse puuttumaan millään tavalla.

Vähän kyllä tuo heidän kirjeessä oleva painotuksensa palveluiden tietoturvallisuuden tärkeydestä heille kolisee onttona, koska heidän puolen Gigan kotisivutilansa pohjautuu päivityksissä täysin suojaamattomaan perus-FTP:hen...

Lainaus käyttäjältä: einari - keskiviikko, 26.06.2019, 19:16
Ei ole minulle tullut vielä mitään informaatiota vaikka on myös 90-luvun lopulta ilmainen elisan hallinnoima nic.fi ;n sähköposti, tosin en sitä juurikaan webmailin kautta käytä, luen sen (ja lähetän) Qualcommin Eudora light 3.06;lla, joka on sekin yhtä vanha ohjelma.. vielä toimii POP3 ok..  ::)

Minä hommasin nämä laatikot 2000-luvun alussa kun Saunalahti oli vielä Elisan hintahäirikkö ja tarjosi "perus-Elisaan" verrattuna palveluita huokeammalla. Tämä sähköpostilaatikko-kokonaisuus on roikkunut minulla yli vuosikymmenen mukana nollahinnalla, sillä ne jäivät voimaan, kun SaunaVisio lakkautettiin Elisa Viihteen tieltä ja jäivät henkiin osittain myös puhelinliittymieni vuoksi, koska olivat sidoksissa sen aikaisiin Saunalahden puhelinliittymiin. Nyt ilmeisesti joku kiertävä finanssitaiteilija on löytänyt tämän kummajaisen ja nyt sitten aletaan vetämään hintaa kaikilta niiltä joilla tämä kummajainen on olemassa ja päätellen tavasta, jolla se tehdään, määrän on oltava sellainen, että pulju siitä repisi jotain voittoakin irti.

Näin ollen on pakko todeta, että "odotapa vain" - eiköhän .nic.fi-lootatkin kohta ympätä saman paketin piiriin kunhan ensin saadaan katsottua tämän vesilasin myrskyvaikutukset. En usko hetkeäkään että Elisa katsoo suopeasti kauaa mitään sellaista joka vanhoilla sopimuksilla on jäänyt nollahintaiseksi käyttäjällä.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

weatherc

Nuo möhköfantit operaattorit ovat kyllä mestareita sumuttamisessa...
Mulla ollut tää kotonetti Telialla jo TeleFinlandin ajoilta. Aikanashan TF oli se Soneran halpis, joka kaiken kukkraksi toimis hyvin, aina aspasta lähtien. Vissiin liian hyvin koska solutettinhan se Soneraan/Teliaan kun sopiva aika koitti.
Eikä mennyt aikakaan kun SoneraTelia ilmoitti että rajattoman netin hinta nousee, muistaakseni parilla €urolla kuussa.
Kun kerran tuo vissiin nieltiin mukisematta niin nyt laitetaan suurempaa korotusta kehiin, omalla kohdalla 17e > 25e / kk.

Äskettäinhän DNA osti pois MOI:n kuleksimasta (luurin liittymä on MOI:lla) enkä usko sekuntiakaan siihen "ettei mikään tule muuttumaan". Lienee ajan kysymys kun pakotetaan hinnan nousuun. Toivathan ne jo 5e kalliimman rajattoman netin myyntiin, eli se halvempi poistunee ennenkuin kukaan ees kerkee huomaaman koko asiaa...

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: weatherc - torstai, 27.06.2019, 16:19

Siinäpä se asian ydin juuri onkin ja jokaisella operaattorilla tuntuu olevan erilaiset ajatukset siitä, miten nuo datapakettinsa rakentavat. Osa tarjoaa mahdollisuuden pitää serveriä (Telia Yhteyspiste ja Elisan erillinen julkinen IP-osoitepalvelu), osa ei (DNA) ja sitten on tietty ne saatavuudet eri nopeuksien välillä johon en edes viitsi sekaantua, sillä ne eivät oikein tahdo olla keskenään vertailukelpoisia mitenkään kun mastot ja maastoerot pitävät huolta siitä että tietyillä alueilla toinen operaattori toimii paremmin kuin toinen. Lähde siinä sitten kikkailemaan ja etsimään parasta vaihtoehtoa kun operaattorit eivät kerro edes mastojensa olinpaikkoja riittävän hyvin tai lainkaan.

Minusta on alkanut näyttämään siltä, että asiakkaita ei ilmeisesti operaattoreille tule enää samalla tavalla näiden halpiksien kautta, tai sitten kyseessä oli jonkinlainen pitkän aikavälin integraatioleikki, jossa asiakkaat houkuteltiin halpisoperaattoreiden hoteisiin ja sitten tämä operaattori sulautettiin emoyhtiöön asiakkaat siinä mukana. Se on helppoa sulauttaa esim. MOI DNA:han, kun kyseinen operaattori käyttää heidän infraansa valmiiksi.
Muistan elävästi sen, kun kaapelioperaattori Welho siirtyi DNA:n omistukseen ja selitykset olivat juuri tuota "mikään ei muutu". Silloin avauduin jonkun valtamedian kommentointipalstalla tyyliin että katsokaa vain että kohta Welhon asiakaspalvelutyytyväisyys ja toiminta alkaa häiriintymään pahoin ennen kuin se häviää DNA:n alle kokonaan ja hinnat lähtee vetämään ylöspäin. Sain osakseni halveksuntaa, v*ttuilua ja "mitä sinäkin luulet tietäväsi"-tyyppisiä vastauksia. Ja mitenkäs nyt on asiat tänään? Welho on muisto vain ja jäljellä on täysin kädetön aspa, joka ei tiedä onko operaattori käynyt käpistelemässä kaapelimodeemistani siltamoodin (Bridged Mode) pois ilman ilmoitusta ja jolla on hämärät rajat sen suhteen missä vaiheessa kuluttaja-asiakkaan pyyntö katsotaan menevän jotenkin ihmeellisesti yrityspuolen pyynnöksi ja sitten heitetään hanskat tiskiin ja ihan kirkkain silmin kehotetaan hankkimaan yritysliittymä jotta vikaa voidaan tarkistaa nyt tehtyä pidemmälle - mikä taas ei onnistu ilman yritystä. Tuo katastrofi on edelleen luettavissa minun Twitter-viesteistäni ihan vain muistutuksena miksi kiertää DNA kaukaa.

Veikkaan että sama on kaiku askelten DNA:n Helsingin Metsälän pääkonttorissa edelleen, joten MOI:lle on käymässä melko varmasti Welhot, ikävä kyllä.

Tässä parin päivän aikana tuli huomattua, että Elisa ei olekaan enää ainoa taho tökkimässä taustapalveluitani kylkeen. Myös toinen terä välkkyy takavasemmalla. Sain sähköpostia, jossa myös Dyn.com, joka hoitaa DNS-kuvioitani ja domain-nimeäni, meni jossain vaiheessa Oraclen ostamaksi ja sielläkin ollaan säädetty huolella ja nyt ne säädöt alkavat näkymään. Yksi palveluistani siirtyy Oracle Cloudin toimintojen alaisuuteen eri nimelle ja funktiolle ensi vuonna ja palvelu joka nyt on käytössä lakkautetaan. Osa toiminnoista puolestaan jää vielä Dyn.com:n alle. Tästä saattaa tulla ongelma, mutten ole vielä ehtinyt perehtyä heidän lähettämäänsä Step-by-step -ohjeeseen. Jo pelkästään se, että joku siirtyy Oraclen alle täysin haisee isomman rahamäärän repimiseltä, koska Oracle. Voi olla, että saatan kohta pyytää Telialta kiinteän IP-osoitteen, joka tietty sitten maksaa enemmän, mutta jos tilanne Dyn.com:n kanssa alkaa hajoamaan käsiin, ei vaihtoehtoja jää paljoakaan.