Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

11.05.2019

Aloittaja J.Jäntti, lauantai, 11.05.2019, 21:32

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Itä-Suomea hellittiin taas lisää ukkosilla, eilisen tapaisesti.
Laatokan päällä iltapäivän aikana rähistellyt ukkonen innostui ukkostamaan Suomen rajojen sisäpuolella mm. Parikkalassa, Savonlinnassa, Varkaudessa ja Ilomantsissa, unohtamatta metsäistä aluetta Kuopiosta länteen päin.
Epävakaita alueita ulottui jopa niinkin pitkälle pohjoiseen, kuin Pyhäntään saakka.

Tästä ei juuri ilmoituksia esim. ESTOFEX:n osalta tullut ja itse havahduin tarkistamaa asiaa kun kuuntelin tutkan olevan "poikkeuksellisen" aktiivisella tuulella ja olihan tuo saanut jopa solun lukittua mutta satoja kilometrejä liikaa länteen sen oikeasta olinpaikasta. Radiokeli oli jokseenkin heikko salamoiden vastaanottoon sillä vaikka ukkoset olivat suoraan idässä ja tutkalla on siihen suuntaan täysin avoin alue kuunneltavana, yllättävän vähäisiin lukuihin päädyttiin tästä huolimatta.

Sinällään ukkosten esiintyminen ei ollut poikkeuksellista, sillä itäosassa maata käytiin rikkomassa hellerajakin ja siellä lämpötila on yhä lähes tuplat Helsingin vastaavista. Täällä ollaan saatu nauttia pelkästä vesisateesta jota onkin kertynyt vuorokauden aikana jo kohta 5mm verran, ainakin Viikinmäessä ja sade jatkunee näillä näkymin ainakin myöhäisiltaan saakka.

Huomiseksi lupaillaan ukkosia Lapin pohjoisosiin.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

weatherc

Aikas vaiskuksi jäi eiliseen verrattuna. Mutta Venäjän puolella onkin sitten räpsinyt ihan olan takaa...