Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

02.08.2018

Aloittaja J.Jäntti, torstai, 02.08.2018, 12:59

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

ESTOFEX täräytti tänään pöytään Suomea suurimmalta osin koskevan 1-tason varoituksen. Alue ulottuu koskemaan lähes koko maata, Lapin pohjoisinta kärkeä lukuunottamatta.
50% salamointialue ulottuu puolestaan noin Pello - Salla linjan kohdille ja alue koskee sen eteläistä puolta.

Puolenpäivän aikaan alkoi pääkaupunkiseudun välittömään läheisyyteen, sekä kehyskunnista Lohjalle, muodostumaan ukkoskuuroja, jotka ovat hitaassa liikkeessä itäkoilliseen päin. Tätä ketjua kirjoittaessa ukkoskuuroja on kehittynyt ympäriinsä lisää.
Salamatutka sai hepulin ja alkoi lähivaroitusta huutamaan kello 12:04. FinWX Helsinki-71:llä tehtiin yksi heikko kuulohavainto ja varsin muhkea Cumulonimbus näkyy asemalta pohjoiseen ja sen reuna on aseman lähettyvillä.

Tällä hetkellä asemalla paistaa aurinko lähes täydeltä terältä, lämpötila on +29,3°C ja kastepiste painelee +18°C:n nurkilla joten kyseessä on varsin huonolaatuisen saunan olosuhteet.
Katsotaan miten nuo ukkospilvet tällä kertaa käyttäytyvät.


Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Sääasemalla tehtiin näköhavainto itäkoillisessa kello 13:14, mutta kuulohavainto jäi toteutumatta.
Aseman itäpuolelle lipuvan Cumulonimbuksen eteen muodostuu vallinharjapilveä parhaillaan. Näyttää siltä, että nyt ollaan aika totisena murjomassa pääkaupunkiseudun lähiympäristöä. Merkillistä kyllä, sääasemalla paistaa edelleen aurinko. Erikoista hommassa on myös se, että ilmankosteus on tulossa suhteellisen nopeasti alas ja kastepiste laahustaa hitaasti siinä samalla samaan suuntaan.

Tällä hetkellä en odota ukkosen tulevan lähellekään Helsinkiä, ellei kuurosadealue muodostu ykskaks Kirkkonummen Porkkalan niemen kärkeen, sillä se on ainoa suunta, josta se voisi päälle tulla ja tällä hetkellä jos viivottimella vetää viivan suunnilleen Vantaa/Kerava-rajalta Hankoon, sen eteläpuolella ei tapahdu yhtään mitään. Käytännössä siis alue eteläiseltä rantaviivalta noin 20-30km sisämaahan päin on täysin rauhassa ukkosilta. Tämä selittynee sillä, että tuuli käy mereltä sisämaahan päin parhaillaan.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

#2
Ukkosten painopiste siirtyy hitaasti kohti pohjoista, vaikka sadealueiden suunta pysyy edelleen samana.
Tällä hetkellä salamointi keskittyy Hanko-Hyvinkää-Mäntsälä -kehätien (Vt 25) pohjoispuolelle ja salamointia esiintyy FMI:n kolmiomittausverkon mukaan Riihimäen länsipuolelta Lahden länsipuolelle ja Kouvolan kimppuun yrittää toinen alue niin ikään. Pelkästään etelään ei tietenkään ukkoset ole jääneet. Tätä kirjoittaessa myös Jämsässä, Seinäjoen ja Lapuan välillä, Kajaanissa sekä Ilomantsin eteläpuolella, lähellä rajaa ja Lapissa Äkäslompolosta Savukoskelle ulottuvalla vyöhykkeellä ukkostaa.

Kello 14:38 yli painellut NOAA-19-satelliitti lähetti analyysikuvansa FinWX Lohja-12A:lle ja se on liitteenä. Ukkospilvet näkyvät kuvassa hyvin, sillä ne ovat kuvassa olevat punaisesta mustaksi saakka kääntyvät läiskät.

FinWX Helsinki-71:llä tilanne on pysynyt muuttumattomana: Aurinko paistaa edelleen ja lämpötila on nyt jo tuskaisat +30.0°C ja kastepiste +17.7°C. Ukkospilviä ei ole enää sellaisenaan havaittavissa, mutta pilvenriekaleita tuntuu riittävän taivaalla liikkuvaksi sitäkin enemmän.
Auringonlaskuun on vielä noin 7 tuntia. Siihen saakka ukkosen mahdollisuus on vielä olemassa täälläkin.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

Leka

Vilppulan yli kulki 3 ukkostavaa solua, eli parasta settiä vuosiin 8) Pari maasalamaakin iski aivan lähelle ja vettäkin satoi 25,4mm parhaimmillaan 138,8 mm/h voimakkuudella. Liitteenä olevan kuvan salama taitaa olla sama joka aiheutti hetkellisen sähkökatkon iskettyään lähellä asuvan työkaverin pihan vieressä olevaan pylvääseen ja tästä pylväästä on vajaat 100m 20kV muuntajaan joka syöttää osan tämän asutusalueen sähköistä.

Viimeinen solu räpsyi eniten, tuli rankkasadetta ja salamointia kuvanneelle paremmalle puoliskolle kiire sisätiloihin terassilta kun lähelle iskenyt maapaukku löi melkein korvat lukkoon ;D

Sääasema Vilppula - Davis Vantage Pro2 Wireless

J.Jäntti

Olen kyllä pirun kateellinen.  >:(
Täällä ei ollut muuta kuin tuo Vantaata vähän moukaroinut möykky, jolta loppui mielenkiinto lähes yhtä nopeasti kuin alkoikin.
Sain muutaman raportin päälle hyökänneestä ukkosesta Kuopion läheltä illan tunteina ja siellä vasta kuulemma show olikin päällä. Samaa sanoo kello 20:30 yli painellut satelliitti, jonka kuva liitteenä.

Helsinki jäi jälleen ilman ukkosta ja vesisateita, eikä helle antanut periksi. Yksi ennuste sanoo että perjantaina 05 aikaan tulee ukkosta länteen päin siten että Lohjalta länteen olevalla vyöhykkeellä saattaisi tapahtua jotain. Mikään ei suoranaisesti estäisikään, sillä FinWX Lohja-12A:n lämpötilan ja kosteuden puolesta sellainen olisi jopa mahdollinenkin. Puoliltaöin lämpötila on laskenut 22 asteen tietämille, mutta kosteus lisääntyy ja kastepiste samalla, ollen 17 asteen nurkilla. Vastaavat lukemat FinWX Helsinki-71:llä on +23 ja +18 ja kosteus niin ikään nousussa. Tänne ei vain ukkosia ole povattu kuin hyvin kaukaisella mahdollisuudella perjantaille puolilta päivin. Tässä kohtaa tosin pätee vanha viisaus "näkis vaan ja kuulis kolinan" - kirjaimellisesti.  ;D

Mutta se on uusi päivä edessä, viimeinen virallinen lomapäivä ja uudet kujeet.
Mitä ukkosiin tulee, tämä loma on kyllä ollut yksi täydellinen katastrofi.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------