FinWX:n järjestelmille suoritetaan päivitystöitä Heinäkuussa

Aloittaja J.Jäntti, torstai, 21.06.2018, 16:47

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

"Voisi sitä varmasti loma-aikaa viettää toisellakin tavalla", sanoisi joku.

FinWX:n järjestelmille suoritetaan melkoisen iso remontti Heinäkuun aikana. Työn alle joutuvat mm. Proxmox-virtualisointialusta ja levyjärjestelmä, suurimpina kohteina koko laiteinfrastruktuurista.

Kun rautapuoli on saatu ajantasaiseksi, vuoroon tulee itse FinWX:n sivusto, ensimmäiseksi sisäinen puoli. Yhä useamman sääasemaoperaattorin siirtäessä sivujaan ja säädatojaan suojaisamman HTTPS:n alle, FinWX:n parserijärjestelmä joutuu remonttiin, jossa se saa sille kuuluvan huomion (vihdoin ja viimein). Remontin tarkoituksena on vihdoin ja viimein saada aikaiseksi datahakujärjestelmä, joka ei mene totaaliseen umpisolmuun, kun sille tarjoaa https:// -alkuista osoitetta.

PHP on vain sen verran ruostunut käytön ja koodauksen vähyyden takia, että muutoksesta ei odoteta tulevan helppoa, mutta ei olisi ensimmäinen kerta, kun näiden kanssa joutuu menemään yritys/erehdys-polkua. Sisäisen remontin ei pitäisi näkyä käyttäjillä mitenkään ja kun muutos saadaan valmiiksi, myös https:// -sivustoilta saadaan dataa ja aktiivisten asemien lukumäärä nousee alkuperäisiin lukuihinsa.

Remontin ajankohdat ilmoitetaan uutisosuudessa ja erillisissä viesteissä. Pysykää mukana. ;D
Ja kuten aina: Mielipiteet ja kommentit remontista ovat edelleen tervetulleita. Jos koette että jokin osa sivuilla tarvitsee uudistumista, kertokaa ihmeessä.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Huoltoikkunoita aletaan nyt availemaan.
Kuten tuli ilmoitettua aiemmin, huolto kohdistuu nyt ensimmäiseksi rautapuoleen.

Huoltotoimet aloitetaan Proxmox-alustasta ja levyjärjestelmästä. Huoltotoimet ajoitetaan alkamaan ensi maanantaina (09.07.2018) aamupäivästä alkaen. Arvio tässä vaiheessa huollon kestosta on 12 tuntia.
Ajankohdat tarkennetaan viikonlopun lähestyessä. Päivityksien lisäksi laitteet puhdistetaan samalla myös kaikesta siitä pölystä, jota se on filttereistään huolimatta onnistunut itseensä sisäistämään.

Statistiikan nimissä kerrottakoon, että Proxmox-alusta on pyörinyt non-stoppina tätä kirjoittaessa 573 vuorokautta putkeen ja levyjärjestelmä puolestaan 575 vuorokautta putkeen.
Tästä se siis lähtee: FinWX:n tähän astisista merkittävin alusta- ja sivuston sisäinen päivitys.

Pidän teidät ajantasalla niin täällä, kuin myös Twitterissä.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

FinWX:n järjestelmien huoltoikkuna on riuhtaistu auki, seuraavin tiedoin:

*** HUOLTOKATKO ***
Kohde 1        : FinWX:n Hypervisor-alusta (argentum.intra-static.finwx.net)
Toimenpide     : Serverikaluston alasajo, irrotus, pölynpoisto ja asennus takaisin paikoilleen.
Toimenpide     : Käynnistyskovalevyn vaihto
Toimenpide     : Hypervisor-alustan versiopäivitys 4.3-1 => 5.2-1

Kohde 2        : Virtualisointiympäristön levyjärjestelmä (datastore.intra-static.finwx.net)
Toimenpide     : Serverikaluston alasajo, irrotus, pölynpoisto ja asennus takaisin paikoilleen.
Toimenpide     : Levyjärjestelmän versiopäivitys 11.0.0.4.3305 => 11.1.0.4.5673

Kohde 3        : Ympäristömittausserveri I (ferrum.intra-static.finwx.net)
Toimenpide     : Serverikaluston alasajo, irrotus, pölynpoisto ja asennus takaisin paikoilleen.
Toimenpide     : Käyttöjärjestelmän ja lisäohjelmien versiopäivitykset.

Kohde 4        : SDR-vastaanotto ja NTP-aikaserveri (scandium.intra-static.finwx.net)
Toimenpide     : Serverikaluston alasajo, irrotus, pölynpoisto ja asennus takaisin paikoilleen.
Toimenpide     : Käyttöjärjestelmän ja lisäohjelmien versiopäivitykset.

Kohde 5        : Ympäristömittausserveri II (neptunium.intra-static.finwx.net)
Toimenpide     : Lisäohjelmien versiopäivitykset

Vaikutus       : Kaikki FinWX:n tarjoamat palvelut ovat tavoittamattomissa huollon aikana. Osa palveluista (Salamatutka, SDR-vastaanottimet ja NTP-aikaserveri) saattaa palautua huollon edetessä.

Huolto alkaa   : Maanantai, 09.07.2018 kello 10:00
Huolto päättyy : Tiistai, 10.07.2018 kello 00:00 (viimeistään)

FinWX:n foorumi ajetaan huoltotilaan kello 10:00 alkaen, jonka jälkeen kaikki virtuaalikoneet ja fyysiset koneet ajetaan alas. Huollon etenemistä voi seurata aloitusajankohdasta alkaen FinWX:n ylläpidon Twitter-tililtä

FinWX:n ylläpito pahoittelee katkoksesta mahdollisesti koituvaa haittaa.