Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

16.09.2017

Aloittaja J.Jäntti, lauantai, 16.09.2017, 13:29

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Pukkasi sitten lievää ylläriukkosta syliin.
Lohjalta kajahti sananmukaisesti. Siellä kehittynyt kuurosadepilvi sai voimaa auringon lämmittämästä maaperästä ja jo valmiiksi lämpimästä ilmasta sen verran että äityi räpsäyttämään useita salamoita Helsingissä. Nämä menivät FinWX Helsinki-71:n tutkalla osittain pieleen (liiaksi itään), mutta vähän äkäisempi ukkonen, joka tätä kirjoittaessa on rähinöinyt Kotka-Hamina-Virojoki -linjalla, lähimpänä rantaviivaa, osuu suhteellisen hyvin kohdilleen.

FinWX Helsinki-71:llä on tehty toistaiseksi useampi tutkahavainto ja kaksi kuulohavaintoa (tilanne kello 13:27) ja asemalla sataa vettä heikosti. Kuurosadealue on nopeassa liikkeessä itään päin, joten havainnot jäänevät vähäisiksi. Toinen sadealue on muodostunut Lohjan eteläpuolella ja se on niin ikään liikkeessä kohti Helsinkiä. Se, salamoiko se sitten, onkin oma lukunsa.

Toistaiseksi lähin asemaa ollut salama on ollut pilvisalama, joka löi asemalta pohjoisluoteeseen, viereisessä kaupunginosassa (Veräjälaakso), ainakin jos kolmiomittauksen tietoihin on uskomista.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------