Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

Talvi 2016

Aloittaja weatherc, lauantai, 03.12.2016, 12:38

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

weatherc

Muonion Laukukerolla tuulee ihan vaan pikkasen...Keskituuli huitelee 39 m/s ja puuskissa mennyt 50 m/s rikki  :o ;D

systeemi

Jahas pikkuisen puhaltelee......:D
Sääasema Nauska, Kemi

www.kemiweather.fi

Jussa

Yöllä heräsin kun tuuli rymmisteli nurkissa, ei päästy kuitenkaan aivan myrskylukemiin. Oli jotenkin epätodellinen keli kun kirkas kuutamo, kova tuuli ja +4 lämmintä, on kuitenkin helmikuu ;D

Naruskan Ukka Matinpoika

Ehtoolla eilen käväisi +4,5 Ukan sääasemalla. FMI kävi +4,9 asteessa. Yö poiki sitten myrskyn, joka onnistui katkomaan reiluksi kahdeksi tunniksi sähköt yhden paikkeilla yöllä.

Vaikka kävi noin paljon plussalla, niin räystäistä sai häthätää illalla veden tippumaan, mutta kattolumille ei vielä ehtinyt lähtökäskyä antaa. Se ei haittaa, vaikka lumet tulisivatkin vain kerran talvessa, eli vasta tuolla maaliskuun lopulla tai huhtikuulla, kun aina saa ittellä varoa ja varsinkin muita kulkijoita joutuu vahtimaan ja varoittelemaan, kun lumet tulevat ison talon katolta korkealta ja kovaa.

Välttämättömimmistä asioista sähkön lisäksi käväisivät poikki yläpäästä Naruskan kylää myös vedet, kun vesiosuuskunnan pumppuaseman lähellä oli myrsky kaatanut sähkölinjoille ison puun. Ukalla pysyi auttava paine, kun satutaan asumaan vesilinjan alimmaisina ja meillä on luontainen kilon paine putkistossa, olipa pumppuasema toiminnassa tai ei.

Postikorttimaisemat lähtivät taas kerran kävelemään. Viime viikolla täällä olikin luonto kauneimmillaan, kuten pihapiirikuva viime viikolta osoittanee. Talvimaisemia on kuitenkin vielä odotettavissa ainakin, jos kalenteriin jaksaa uskoa... ;)

www.naruska.com

weatherc

Bongattua FMI:n twitteristä....

Eilen Laukukerolla kävi keskituuli 42 m/s:ssä ja puuskat kuten jo kerroin rikkoi 50 m/s rajan. Tämä ei FMI:n mukaan ihan yltänyt ennätykseen vaikkei kovin kaukaa jäänytkään. Ne on mitattu Saanalla 18.12.2008, keskituli 44 m/s, puuska 53 m/s.

https://twitter.com/meteorologit/status/831128754500034562

weatherc

Lumikolat esiin etelän kaverit. Yhden FMI:n tekemän ajon mukaan voi etelä-Suomi saada peräti 40 senttiä lunta seuraavan reilun viikon aikana....  ::)

http://www.ilmastokatsaus.fi/2017/02/18/etelan-hiihtolomaviikolla-runsaasti-lumisateita/

Naruskan Ukka Matinpoika

Ukan sääasemalla 70 senttiä. Viimeisen viikon aikana lisääntyi kymmenkunta senttiä. Metri olisi taas haaveena, vaikka tämäkin oikeasti riittää.

Käväisimme eilen 30 kilometriä pohjoisempana pilkkireissulla muutaman mökkipariskunnan luona. Sillä korkeudella on lunta parikymmentä senttiä enemmän kuin Naruskan kyläasutuksen korkeudella.

Taas ovat postikorttimaisemat palanneet viimeisimpien lumisateiden jäljiltä. Lumi on valkoista ja taivas on selkeinä päivinä sinistä, joten sinivalkoista maisemaa piisaa. ;)

www.naruska.com

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: weatherc - lauantai, 18.02.2017, 22:26
Lumikolat esiin etelän kaverit. Yhden FMI:n tekemän ajon mukaan voi etelä-Suomi saada peräti 40 senttiä lunta seuraavan reilun viikon aikana....  ::)

Jos tuo ennusteajo osuu kohdilleen, Pääkaupunkiseudulla on 30cm:n raja rikkoontumassa. 40cm olisi vaarassa rikkoontua Etelä-Suomen läänin sisämaan osalta suunnilleen sektorilla Forssa/Lohja/Hyvinkää. Tämä tapahtuisi 24.-26.2. välillä.
Antaa sataa vain. "Uusi lumi on vanhan surma", kuten vanha kansa viisaasti asian on sanonut. Itse en ollut juurikaan yllättynyt tuosta tiedosta sikäli, että Helmikuulla on ollut tapana olla jonkinlainen korjausliike-kuukausi jolloin se talvi putoaa kerralla niskaan ja Maaliskuussa sitten heilahdetaan kerrasta kevään suuntaan.

Lunta asemalla on tullut päivän mittaan hiljakseen. Ei mitään suoranaista lumipyryä mutta parisen senttiä on kuitenkin satanut tähän mennessä. Ennustettuun noin 30cm:n lukemiin on tuosta vielä matkaa. ;D
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

weatherc

Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti - maanantai, 20.02.2017, 17:56
Ennustettuun noin 30cm:n lukemiin on tuosta vielä matkaa. ;D

Niin on täälläkin. Keskellä nurtsia jököttövän mittatikun mukaan oli tuossa päivällä noin 9 senttiä.
Sen sjaan tänne iski aika vekkulit kävelykelit kun tuon vanhan jään päälle tuli parisen senttiä lunta. Tuloksena että mm. Salon päivytys on ollut tukossa kaatuneista.
Vekkulin tuosta kelin teki se että esim. eilen levitetty hiekka lämpeni (osittain pilven sisällä olleen) auringon voimasta sen verran että suli jään sisään, eli siitä ei ollut enää tänään tietoakaan. Tämä talvi on ollut pahin tuon jään suhteen moneen vuoteen. Ei ole edellisina talvina tarvinnut hiekotella tämän rivarin käytäviä tähän tahtiin mitä tänä talvena. Nyt on saanut olla jatkuvasti hiekottelemassa jos pystyssä meinaa pysyä.