Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

16.06.2016

Aloittaja J.Jäntti, torstai, 16.06.2016, 11:44

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Odotin kyllä ukkosta periaatteessa, mutta aamun vähäinen sade ei tuntunut kovin ukkosmaiselta ja alemman pilvikerroksen pilvet painelivat tuulen avustamina varsin pätevää vauhtia.
Nyt saan sitten syödä sanani sinapin kera, sillä Virosta, Tallinnan itäpuolelta marssii Helsingin itäosaan ukkostava sadealue. Sadenauha painelee pohjoisluoteeseen. Nauhan leveämpi osa on parhaillaan ns. majakkalinjalla ja jos liike ei muutu, se kastelee Pääkaupunkiseudun länspuolen.

Kallion observaatiopisteellä tehtiin kuulohavainto kello 11:29. Äänestä päätellen kyseessä oli maasalama ja observaatiopisteeltä luettuna suunta oli itä. Toinen kuulohavainto tehtiin 11:40, pilvisalaman muodossa ja näkö/kuulohavainto idästä 11:44. Salamointi on keskittynyt toistaiseksi vain merelle, muutamaa mantereelle eksynyttä räpsyä lukuunottamatta. Olosuhteet eivät ole ihan otollisimmat äkäisemmille ukkosille, joten ainakaan itse en odota tästä mitään hiuksianostattavaa hötäkkää.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------