Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

Salamatutkassa häiriöitä

Aloittaja J.Jäntti, torstai, 07.01.2016, 00:48

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Joku (muu, kuin minä) sai jotain kivaa selvästi joululahjaksi.
Jouluaaton jälkeen on salamatutkassa alkanut kova kuhina, kun sähköhäiriöitä alkoi paukkumaan suunnilleen 50-70/min tasolla, täysin sattumanvaraisina ajankohtina.
Tilannetta on pyritty paiskaamaan tutkassa suodatus keinotekoisille häiriöille ja sillä on saatu aikaan toistaiseksi rauhallisempi tilanne, mutta sekään ei aina riitä, vaan häiriötä pukkaa useampana kertana päivässä.

Mitään järkevää selitystä ei pysty keksimään tässä vaiheessa, sillä mitään näkyviä merkkejä häiriön aiheuttajasta ei ole ja on jo varmistettu että häiriöt eivät ole kotitekoisia (eli minun aiheuttamiani). Ei tosin olisi ihme, jos tutkaboksi alkaisi lahoamaan, sillä se on ollut mukana kuvioissa vuodesta 2006 saakka ja tästä ajasta vuodet 2011-2013 laatikossa käyttämättömänä. Vielä ei ole löytynyt riittävän suurta peltipurkkia, johon boksin voi heittää, mutta kunhan sellainen löytyy, päästään näkemään onko häiriön syynä mahdollisesti rikkoontumassa oleva tutkaboksi.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------