Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

Kesä 2014

Aloittaja Jussa, maanantai, 02.06.2014, 08:16

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Naruskan Ukka Matinpoika

Olishan nuita lumikuvia tänään saanu tuolla Sallan rajanylityspaikan maisemissa napsia, mutten viittiny. Vajava sentti oli maassa hyvänlaisen kuuron jälkeen. Savukosken rajalla oli muutama Naruskan mökkiläinen käynyt luistelemassa raekuurossa niin, että satakunta metriä oli pirssi poukkoillu tuurillaan eeskahtaalle, mutta oli pysytellyt kuitenkin tiellä. Eikä kukaan tullut vastaan.

Nyt ehtoolla laski Ukan mittari lukemaan 1,7 astetta, sentään plussaa. Tuuli yltyy. Ja suunta on arvatkaapas mistä...ei etelästä päinkään. Hyytävyydet pyörivät jo miinuksella parhaimmillaan tai pahimmillaan kolmen asteen luokkaa. Juhannusta odotellessa.  :o ???

www.naruska.com

Naruskan Ukka Matinpoika

Nytpä tuota lumikuvaa ei enää voi välttää, kun omat pihatkin Naruskalla ovat valkoisena. Pohjatuuli taivuttelee koivunlarvan. Ja lumi painaa raparperit ja pihajoriinit maata myöten.

Tiukkaa kesäkuun seitsemättätoista tämä on. Yhden kesän Ukka muistaa kahdeksankymmentäluvulta, jolloin lunta saatiin maahan heinäkuun aivan alkupäivinä. Ei tämä tämmöinen kesä sentään niin kovin tavallista täälläkään ole. Onneksi. :o ;)

www.naruska.com

weatherc

Tolta oli näyttänyt eilen Pohjois-Norjassa E6-tiellä...Jos oiken tavasin juttua niin olivat lumiauratkin kaivaneet esiin..  ::)

Leka

Hetken oli maa hennosti valkoisena täälläkin tänään aamupäivällä, juhannus todellakin tulossa ;D

Davisin konsolissa komeilee lumihiutaleen kuva tälläkin hetkellä...

Sääasema Vilppula - Davis Vantage Pro2 Wireless

Jussa

Nyt kyllä haisee niin kylmälle yö, että voi turkasen turkanen :-\ Meneeköhän peräti kesäkuun pakkasennätys rikki (-4.5) vuoden takaa? Siinä menis taas hillat sun muut marjat.

Jeera

Tulihan tuota lunta Koillismaallakin ja onhan vieläkin. Aamulla ku ajelin töihin nii lunta jotain 3cm ja sohjoa paikoin isolla tielläkin. Sitten iltapäivästä kävin jeerassa kattelemassa niin edelleen oli lumet maassa.

Kelikamerasta



Ja aamulla



ja töiden jälkeen noin kello 14-15 aikaan.







btw. Lupas muuten torstaiksi lappiin räntäsadetta ja juhannusaatoksi Inarin/utsjoen seutuu iha kunnon lumisaetta, et voi olla valkonen juhannus  :D


Naruskan Ukka Matinpoika

Siekkisen uhat leijuvat myös Naruskalla. Lämpötila laskenut kovaa haipakkaa reilun parin asteen tuntivauhtia ja sukkelaampaankin. Kun ennen puolta yötä ollaan 1,2 asteessa, niin saattaa halla kolistella, kun tyyntä ja melkein selkeää on yölle lähtö.

Marjasato on saanut viimeisen vuorokauden aikana jo loimeensa lumisateen ansiosta. Pakkanen kun hoitelee jälkivoitelun, niin saattaa olla parempi thaimaalaisille, jos pysyttellisivät kotimaansa lämmössä. Täältä ei näillä näkymin tiliä tehdä.

Taidetaan jäädä luonnonmarjoitta lähes koko maassa... ??? >:(

www.naruska.com

Jussa

-2.7 tuli yön alimmaksi. Eli ollaan niillä lukemilla kun tuhoa on jo tullut ainakin aukeilla :-\ Yöllä meni onneksi pilveen mikä esti lämpötilan laskun vieläkin alemmas, silla ainekset oli todella ennätyskylmään yöhön. Kuusen vuosikasvut säästyivät, eli vielä on toive, ettei ainakaan puustoisilla alueilla kaikki hillan alutkaan olisi paleltuneet. Televisiossa joku metlan herra tiesi hillan kestävän kukintavaiheessa 3 astetta pakkasta.

weatherc

Kesäiset ovat lukemat täällä etelärannikolla, +7 ja sataa vettä  :)
Ei ihan heti tuu mieleen juhannusta jolloin olis ollut näin vilpoista.

Leka

Joo, ei ollut eilen kovinkaan keskikesän tuntua grillaillessa, +8,5 lämmintä ja vielä hieman vettä ripsi taivaalta. Eilisen keskilämpötila +8,7 ja tänään jäädään vielä tuonkin alle >:(

Et palellut aiheetta: Kylmin juhannus yli 30 vuoteen Kesäkuun keskilämpötila täällä tähän mennessä +13,5 ja juhannuksen keskilämpötila huikeat +8,4 astetta.

Jollain löytyy sentään huumoriakin tähän kylmyyteen: Juhannukseksi joulutortut ;D

Sääasema Vilppula - Davis Vantage Pro2 Wireless