Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

27.06.2008

Aloittaja J.Jäntti, perjantai, 27.06.2008, 12:23

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Päivän ennustetilanne on lyhykäisyydessään seuraava:

ESTOFEX
Ennusteeseen on laitettu Etelä-Suomeen ukkosvyöhyke, joka alaosaltaan ulottuu Lohja-Inkoo -akselilta itärajalle ja siitä edellen Venäjälle, myötäillen rannikkoa. Yläosa kulkee suunnilleen Tampere-Joensuu -linjaa pitkin itärajalle. Länsi-Suomi jää alueen ulkopuolelle. Ennuste on voimassa 28.06.2008, kello 09:00 Suomen aikaa.

Ilmatieteen laitos
Iltapäivän ennusteeseen on laitettu Suomen eteläosiin salama ja kaakkoisosiin pilvi salaman kanssa, joten ennuste on linjassa ESTOFEX:n kanssa. Varoituksia on ladottu ukkospuuskista Etelä-Suomen sisävesille, Meteoalarm:ssa Suomen eteläosa on laitettu kauttaaltaan keltaiseen varoitusluokkaan.

Wetterzentrale
Mallinnuksien mukaan ukkosherkkyys on jo ollut Suomen eteläosien päällä kello 09:00 aikaan ja siirtyy hieman itään päin kello 15:00 mallinnuksissa. Äkäisin alue olisi ennusteen mukaan Viron Kohtlajärven ja Narvan välisellä alueella, jossa CAPE nousisi korkeimmillaan 700J/kg ja LI laskisi -2°C. Suomen alueella CAPE pysyttelee 300-400J/kg:n tasolla ja LI ±0 - -1°C kohdilla. CAPE:n ja LI:n lukemat pysyvät muuttumattomina Suomen osalta kello 21 mallinnusennusteessakin, joka antaa häviävän pienen lupauksen iltaukkosillekin.

FMI Testbed
Kello 11:15 tutkakuvasta päätellen on ensimmäiset kuuropilvet keskikovine sateineen muodostuneet jo. Kaksi kuuroaluetta on liikkeessä itään. Pääkaupunkiseutua kohti tulee kuurosadealue lännestä ja 15 minuuttia (kello 12:00) otetussa tutkakuvassa se on saavuttanut Porkkalan niemen kohdan ja matelee kohti Espoota ja Helsinkiä, yhdistyen pohjoisempaan sadealueeseen.

Kannelmäen tutka on havainnut 50km rajan tuntumassa muutamia hajanaisia salamointeja. Tästäkös se nyt lähtee? :)
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: Hade - perjantai, 27.06.2008, 12:39
Noita kumpareita ilmestyy ihan tyhjästä GoogleEarthin testbrediin.
Joten ollaanvaruillaan
;D ;D ;D

Kumpupilvistä kasvaa Cumulonimbus-pilviä - paikoittain jopa vihaisiakin sellaisia. :)
Kävin juuri toimistorakennuksen 7. kerroksessa kääntymässä. Kirkkonummen suunnalla on Cumulonimbus-pilvi ja siitä kohti pohjoista on aika juhlavan mustia pilviä roikkumassa taivaalla, aivan niinkuin oli eilenkin.

Espoon Lakiston suunnalta on jo näkö- ja kuulohavaintoja kello 12:20. Ne tulevat Testbedin tutkan mukaan nyt Vihti-Hyvinkää-sektorilla olevasta myräkästä. Lisää kuurosadealueita muodostuu parhaillaan Karjalohjalla ja Kiikalan lentokentän liepeillä.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

meteorologi

Toivottavasti se ukkonen tulee tännekin.
Ilmatieteen laitoksen ukkostutkien mukaan Helsingin pohjoispuolelta meni kova solu.

Joku pieni saderintama näyttäisi tulevan tännekin.

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: Meteorologi - perjantai, 27.06.2008, 14:11
Toivottavasti se ukkonen tulee tännekin.
Ilmatieteen laitoksen ukkostutkien mukaan Helsingin pohjoispuolelta meni kova solu.

Joku pieni saderintama näyttäisi tulevan tännekin.

Ohi mentiin pohjoisen kautta, aivan kuten eilen. Tällä kertaa ei vain tuosta tullut sitä sadealueen "häntää", joka olisi piiskannut meitä vesisateella tai ukkosella.
Noh... Päivää on vielä jäljellä ja lähipäivien ennusteiden mukaan sitä tulee lisää vielä, jos ei nyt osunut kohdilleen. :)
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

weatherc

Pöh..

Taas saa Päekaupunkilaiset herkutella ja me täällä lännessä saadaan katsella vaan vierestä...Kai me saadaan kiittää tuota suht viileätä lätäkköä jota Itämereks kutsutaan siitä että huti menee..
Ei vaisinkaan, aika intessanttia ollut seurata tuota Testbediä kun nuo kumpareet ilmestyy ihan kun tyhjästä.. ;D

Henkka

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: weatherc - perjantai, 27.06.2008, 14:24
Pöh..

Taas saa Päekaupunkilaiset herkutella ja me täällä lännessä saadaan katsella vaan vierestä...Kai me saadaan kiittää tuota suht viileätä lätäkköä jota Itämereks kutsutaan siitä että huti menee..
Ei vaisinkaan, aika intessanttia ollut seurata tuota Testbediä kun nuo kumpareet ilmestyy ihan kun tyhjästä.. ;D

Henkka

Elekeehän nyt... Kesän edetessä on meidän vuoro valitella ukkosten vähyyttä, kun kaikki salamat välkkyvät vasemmalla (Länsi-Suomi) ja oikealla (Itä-Suomi) ja se tuttu keskikaistale eteläisine rantaviivoineen jää salamoitta. :)

Voin kertoa, että tuo myräkkä ampui pääkaupunkiseudun pohjoispuolelta eikä koskaan saavuttanut esim. Kannelmäen sääasemaa.
Kirjoitan tätäkin postausta työpaikaltani joka on Helsingin keskustassa. Täällä on paistanut koko ajan aurinko ja taivas on ollut täysin pilvetön ainakin etelän ja lounaan suuntaan.

Näkemäsi tutkan kumpareet syntyy, kun Cumulus-pilvi eteenpäin vaeltaessaan saa riittävästi nostetta muodostaakseen Cumulonimbus-pilven ja aloittaa satamisen. Näyttää nämä tämänhetkiset kuuropilvet pyyhkivän tuolta Nummi-Pusulan, Hyvinkään ja Ruotsinpyhtään korkeuksilla. Saapahan nähdä laskeutuvatko missään vaiheessa kunnolla tähän Helsingin tietämille.

Täytyy harkita läntisen suunnan kameran asentamista sääasemalle jossain vaiheessa.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Kuvassa näkymä itään päin Kannelmäen sääasemalta hetki sitten.

Cumulonimbus-pilvihän se siinä irvistelee. :)
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Porkkalan niemen liepeillä muodostui hetki sitten kuurosadealue ja suunta on Helsinki. :)
Katsotaan hyytyykö se nyt tuohon Espoon nurkille, vai tuleeko nyt sadetta (ja ukkosta) asemalle asti. ;D
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

teutari

Taidampa lähteä takas baadeniin ottamaan aurinkoa.  :(
Katos taitaa pikkusen lähentyä. ;D

J.Jäntti

Näppärästi se tuolta pohjoisemmasta tämän paikan kiersi, vaikka tutkan mukaan se oli suoraan päällä. ;D
Kyllähän sitä salamaa ja jyrinää saatiin täällä, mutta vasta ukkospilven häntä löi vesisateen päälle.

Katsotaanpa, tuleeko vielä myöhäisillan ratoksi yksi sisään vai jäikö se sitten tuohon. Jos jäi, niin huomenna pitäisi olla lisää tulossa, ellei ennuste ihan metsään ole menossa.