Kirjoittaja Aihe: WD ja sen "ominaisuudet"  (Luettu 5767 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa djmake

  • Kiinteä osa Foorumia
  • *****
  • Viestejä: 358
WD ja sen "ominaisuudet"
« : Lauantai, 15.10.2011, 19:20 »
Nyt alkaa keittää senverran pahasti tuo softa ja sen totaalinen toivottomuus, että pakko vähän tilittää ääneen. On yksinkertaisesti todella vaikea enää keksiä yhtään ainoaa hyvää puolta koko virityksestä ja purkkakoodia koodaa jokainen, mutta vähän jotain laatuakin soisi näkevänsä. Helpommin kuitenkin voittaa lotossa, mitä tuosta toimiva tulee. Ongelma on oikeastaan vaan se, ettei nyt juuri ainakaan olisi aikaa ja motivaatiota miettiä softan vaihtoa ja sen mukanaantuomia juttuja.

Kaatui totuttuun tapaan puoleltaöin taas tuo softa. Sitähän se on tehnyt hyvän tovin. Ajattelin sitten samalla heivata uusimman version tupaan ja nappasin tulille ja sitten sänkyyn. Ensimmäinen viite jostain hämärästä oli, kunnei päästänyt enää näyttöä sammumaan. Mikään muu ei nimittäin muuttunut, paitsi uuden version pudottaminen vanhan päälle.
Seuraava hauskuus tulikin, kun katsoin tuossa päivemmällä logattuja arvoja ja niitähän oli pari sieltä, toinen täältä. No, sitähän sattuu...
Kotiin kun pääsi, niin arvoista ruudulla näkyvillä vain pari hassua. Ei muutakuin softa kiinni, koneelle boottia ja uudestaan. Ihan hyvä, nyt ei pysy enää viittä minuuttia kerrallaan tulilla.
Ja että varmasti on tarpeeksi kaikkia, niin tuohan lähettää mailiakin. Siis tyyliin kerran viikossa kilahtaa laatikkoon. Eihän tässä mitään, mutta inboksissa 221 lukematonta sitten viimeyön... On siellä pari asiapostiakin varmasti joukossa, muttei mitään järkeä taas tuossakaan.

Ajattelin sitten vanhempaan versioon takaisin, mutta taisi olla unen näköä sekin. Tottahan tuo on jotain korruptoinut, eikä vanhempikaan pysy enää pystyssä. Seuraava on varmaan kaiken mahdollisen poistaminen, rekisterin nuohoaminen ja uudelleen asennus. Tosin satavarmasti se johtaa johonkin datafilujen siivoamiseen jollain "näppärällä" tavalla.

Hyvin muuten toimii tuo watchdog. Siis ei todellakaan mitenkään. Se ei osaa tehdä mitään, kun ruudulle jää "suoritti kielletyn toiminnan" ja vastaavasti ihan sujuvasti parhaalla kerralla on ollut kolmeen kertaan wd käynnissä. No, ehkä yksi kolmesta saattaa jopa tuurilla toimia tai sitten ei.

Kone itsessään on sama, mitä ennenkin, eikä siihen ole mitään asennettu tai muutenkaan muuteltu hyvään toviin. Puolenyön kaatuilu kyllä havaittiin jo kesällä, kun joka ainoa kerta jonnekkin lähtiessä voltti heti samana yönä. Mutta nyt tuo on ihan mahdoton. Eikä jotain järjetöntä mailimäärääkään kyllä käyttis aikaansaa. Se on tuo itse softa, mikä ne keksii.

Ja ei, en ajatellut mennä tuonne enkkufoorumille kertomaan, ettei kannata tehdä softaa, jollei sitä kerran osaa. Sieltä tulee lähtö tavallisen nopeasti. Eikä muutenkaan maksa vaivaa. Pahempaan tuo on hyvän tovin monessa mielessä mennyt ja ihan varmasti yksi jos toinenkin on parannuksia esittänyt. Se on vaan se vakio "kyllä mulla toimii". Olisi vaan kiva tietää, toimiiko tuo oikeasti edes jollakin edes välttävästi.

Päälle tottakai nämä kaikki moneen kertaan todetut... Raskas, äärimmäisen hankala ja epälooginen jnejnejne. Niistähän syntyisi kirja >:(

Poissa Pby11

  • Foorumiriippuvainen
  • ****
  • Viestejä: 225
Vs: WD ja sen "ominaisuudet"
« Vastaus #1 : Lauantai, 15.10.2011, 20:45 »
Kyllä täällä toimii, kuin junan vessa, ei mitään ongelmia ollut WD:n kanssa.  8)
WXSIM on kyllä ahkerasti heittänyt kaikenmaailman erroreita, mutta nyt on sekin ollut vähän aikaa rauhallinen.. (kop,kop, koputin puuta.)

Poissa weatherc

  • Ylläpito
  • *****
  • Viestejä: 8247
Vs: WD ja sen "ominaisuudet"
« Vastaus #2 : Lauantai, 15.10.2011, 20:57 »
Täällä käytössä build 78 jonka sain toimimaan edellisen tappelukierroksen jälkeen enkä ole siihen sen jälkeen koskenut, enkä ihan heti tule koskemaankaan.
Keino millä sain sen toimimaan oli se että karsis pois KAIKKI ylimääräinen, se tekee tätä nykyään tasan clientraw:t + testtags-filun jossa customtageja, ei mitään muuta. Ei maileja, ei NexStorm-integraatiota, ei mitään sellaista.
Eli kokeile poistaa KAIKKI ne funktiot käytöstä jota ei ole "olennaista" datan keruuseen ja mahdolliseen uppaukseen sivulle.

Hamiltonilta tuli juuri pari päivää sitten postia "mahdollisesta syystä" ongelmiin, SiLab:in 64bittinen ajuri Daviksen USB-palikkaan. Pistin  postia takaisin että mulla käytössä COM-portti edelleenkin ja että b78 on toiminut ihan OK jo kuukauden päivät...
VVP:n kanssa ei WD ole keskutellut kunnolla pitkään aikaan, aina kun sitä olen kokeillut niin ongelmiahan se tuo..Mitä "hauskinta" on että se on aina WD, ja vain WD, joka temppuilee sen kanssa, esim. Cumulus keskustelee aina ilman ongelmia.

Mitä ww-foorumiin tulee niin mua siellä ei pahemmin enää näe, paitsi Wxsim/3in1-osastolla, sain tarpeekseni siitä ettei siellä voi sanoa omaa mielipdettään jollei se sitten sovi "WD-myönteiseen" kastiin. Jos katselee kyseisen foorumin tilastoja niin aika reilusti on meno hyytynyt siellä, vuodessa uusien topikkien määrä tippunut 600:sta reiluun 200:aan kuussa, mistäköhän syystä? Mutta eihän nuo foliohattu-WD-läiset sitä näe (ei millään pahalla)...

Poissa Snowi

  • Foorumin Yleismoderaattori
  • *****
  • Viestejä: 2072
    • Sääasema Klaukkala
Vs: WD ja sen "ominaisuudet"
« Vastaus #3 : Lauantai, 15.10.2011, 21:34 »
Juu kyllä täälläkin on WD toiminut aika hyvin, mutta itse en siihen juuri koskekaan ja päivittelenkin erittäin harvoin. Nyt näyttäisi olevan build 68 eikä ole aikomusta päivittää sitä uuteen, sillä tämä on toiminut ja tehnyt ne tehtävät joita haluan, joten ei näe syytä päivitykseen. Mutta muuten WD voisi olla sata kertaa parempi ohjelma ja toivon vain, että omalle kohdalle ei osu noin pahoja ongelmia mitä on täälläkin pahimmillaan nähty. Nyt on konekin pysynyt huomattavasti normaalia kauemmin yhtä putkeen päällä ja WD:n noi "päivitysnumerot" menee jo vähän yli miljoonassa, joten siihenkin nähden yllättävän hyvin toiminut  :)

Itseäni ärsyttää WD:ssa eniten toi koko sekamelska. Valikot on hankalat eikä logiikkaa niissä oikein ole ja kustomointi on hankalaa tai ainakin vie paljon aikaa. Ominaisuuksia siinä on ihan liikaa, joten niitä pitäisi karsia olan takaa. Tälläisiä muutoksia tuskin tullaan ikinä tekemään, joten täytyy tyytyä nykyiseen versioon, joka on taustalle jätettäessä tehnyt kyllä tehtävänsä.

WXSIM:in kanssa ei mulla ole ollut viime aikoina mitään ongelmia ja sen kanssa harvoin tuleekaan sellaisia ongelmia, joihin ei olisi ratkaisua tai jokin muu looginen selitys. Ainoa mitä WXSIM mulla nyt välillä tekee on toi WRET:in jääminen auki, kun oikeesti sen pitäisi aina automaattisesti sulkeutua ennusteen teon jälkeen. WRET:han vain käynnistää ja sulkeutuu samantien automaattisesti ja siten tekee ton lastert.txt filun, mutta viime aikoina näin ei ole kuitenkaan aina tapahtunut. Silloin täytyy sammuttaa WRET manuaalisesti, mutta sen pakko sitä ei ole tehdä, sillä ennusteen teko onnistuu siitä huolimatta.

Poissa weatherc

  • Ylläpito
  • *****
  • Viestejä: 8247
Vs: WD ja sen "ominaisuudet"
« Vastaus #4 : Lauantai, 15.10.2011, 21:55 »
Se mitä olen viime aikoina huomannut WD:ssä on että ihan core-funktioita on alkanut hajoilemaan kuten juuri tuo VP-loggerin purku joka temppuili sekä NexStorm-integaartio joka vissiin pistää hanttiin joillain.

Jos vaan osaisi koodata ja saisi hyvän sponsorin... ;)

Poissa HapaK

  • Mielipideministeri
  • ***
  • Viestejä: 99
    • jyv-weather.info
Vs: WD ja sen "ominaisuudet"
« Vastaus #5 : Keskiviikko, 28.11.2012, 20:06 »
djmake tuossa ketjun aluksi kertoi pretty much kaiken, mitä täälläkin on tällä hetkellä mielessä, mutta jatketaanpa silti tätä. Alkaa nääs rauhallisenkin miehen kärsivällisyys olla koetuksella WD:n kanssa. Nykyään softa kaatuu parin tunnin - muutaman päivän välein. Samassa koneessa pyörii NexStorm & NSLog. Virustorjunnat on poistettu. Ennen nykyistä konetta se pyöri läppärissä viikkokaupalla ilman mitään ongelmia, mutta sitten vanha Acer mykistyi täysin. Kesällä tuli hommattua tutka ja nyt molemmat softat on samassa koneessa. Raudasta tuskin on kiinni sillä NexStorm pelaa vaikka WD kaatuu. Mitään bluescreenejä ei ole ollut. Watchdogin idea ei kyllä meikeläiselle aukea, sekin tuossa vähän aikaa pyöri. Jossakin siellä WD:ssä on täppä boottaukselle, mikäli dataa ei ole ilmaantunut 10 minuuttiin. Kokemuksia tästä?

WD:n versio on ollut yleensä suht tuore, mutta pari päivää sitten heitin vuoden vanhan version, mutta kaatuilu jatkuu. Versio nyt siis 10.37Q-(b75). Siis mikä neuvoksi? Kaikki ideat erittäin tervetulleita, jos ei neuvoja löydy niin vertaistukikin kelpaa.

Tässä vielä koneen speksejä:
Suoritintyyppi   Intel Pentium 4 630, 3000 MHz (15 x 200)
Emolevy   MSI 915GLM-V / 915GVM-V (MS-7131)  (2 PCI, 1 AGR, 1 CNR, 2 DDR DIMM, Audio, Video, LAN)
Piirisarja   Intel Grantsdale-G i915GL
Keskusmuisti   2039 MB  (PC3200 DDR SDRAM)
Näytönohjain   Intel(R) 82915G/GV/910GL Express Chipset Family  (128 MB)




http://jyv-weather.info

Poissa weatherc

  • Ylläpito
  • *****
  • Viestejä: 8247
Vs: WD ja sen "ominaisuudet"
« Vastaus #6 : Keskiviikko, 28.11.2012, 20:28 »
Hmmm...
Täällä WD + kaikki muut softat ollut nytten 115 päivää putkeen käynnissä joten tuskin vika on WD:ssä saatikka tutkan softissa. Mielestäni WD sun muut ovat pitkään ollut harvinaisen vakaa itse asiassa. WD on 10.37R build 35.

Lainaus
Mitään bluescreenejä ei ole ollut. Watchdogin idea ei kyllä meikeläiselle aukea, sekin tuossa vähän aikaa pyöri. Jossakin siellä WD:ssä on täppä boottaukselle, mikäli dataa ei ole ilmaantunut 10 minuuttiin. Kokemuksia tästä?
Kaikki autobootit ja watchdogit sun muut "WD:n lisäpalkiat" mitä vaan voi "häiritä" WD:tä pos päältä! En yhtään ihmettelis jos tuossa on syy.

Kokeilun arvoinen kikka voisi olla tuore asennus WD:stä, siis tuoreine asetuksineen kaikkineen siten ettei mitään ylimääräistä kikkailuja. WD-foorumilla on jossain infoa miten "kakkos-WD" asennetaan samalle koneelle.

Lainaus
Tässä vielä koneen speksejä:
Näyttää OK:lta mun mielestä, mikä käyttis?

Poissa Snowi

  • Foorumin Yleismoderaattori
  • *****
  • Viestejä: 2072
    • Sääasema Klaukkala
Vs: WD ja sen "ominaisuudet"
« Vastaus #7 : Perjantai, 30.11.2012, 00:40 »
Samaa mietteitä weatherc:n kanssa, sillä täälläkään ei ole ollut ongelmia WD:n kanssa, on itseasiassa erittäin vakaa ohjelma. Enemmänkin on ollut ongelmia Nexstormin kanssa, joka näyttää kaatuvan helposti sellaisissa koneissa, joissa ei ole tarpeeksi tehoja tai sitten liikaa muita ohjelmia taustalla. Mutta WD:n kanssa ei moisia ongelmia ole ollut ikinä, joten itsellä tuo kaatuminen on kyllä täysi mysteeri  ???

Poissa HapaK

  • Mielipideministeri
  • ***
  • Viestejä: 99
    • jyv-weather.info
Vs: WD ja sen "ominaisuudet"
« Vastaus #8 : Sunnuntai, 02.12.2012, 17:39 »
Valoa tunnelin päässä! Nyt on mylly pyörinyt jo monta päivää yhtä soittoa kaatuilematta. Alusta asti eli reilut pari vuotta aseman tietsikka on ollut langattomassa verkossa ja toiminut hienosti. Viime aikojen kaatuiluun tuskastuneena disabloin langattoman verkon ja vedin verkkopiuhan koneelle. Nyt tuntuu pelaavan. En oikein ymmärrä voiko WD ja Wlan jotenkin sotkea toisiaan, mutta niin tai näin, nyt homma pelaa eikä WD takkuile yhtään niin kuin se teki viikko sitten. Ihmeellinen on tämä Mikkisofta - käyttis siis koneessa XP.



http://jyv-weather.info

Poissa J.Jäntti

  • Foorumin ylläpitäjä
  • Ylläpito
  • *****
  • Viestejä: 4968
    • Finland Weather Exchange (FinWX)
Vs: WD ja sen "ominaisuudet"
« Vastaus #9 : Keskiviikko, 26.12.2012, 13:10 »
En oikein ymmärrä voiko WD ja Wlan jotenkin sotkea toisiaan, mutta niin tai näin, nyt homma pelaa eikä WD takkuile yhtään niin kuin se teki viikko sitten. Ihmeellinen on tämä Mikkisofta - käyttis siis koneessa XP.

Tuo ilmiö voi olla siitäkin kiinni, että langattomalla verkkokortilla ja oletetulla USB/RS232-muunninpalikalla on ollut samat arvot jossain kohdissa (muistialue, IRQ, jne.). WinXP osaa kyllä käsitellä noita asioita suhteellisen hyvin, mutta voi olla, että se on seonnut näppäryyteensä, kun samalta resurssialueelta tulee pyyntöä tiuhaan tahtiin. Tuntematta konettasi voin laittaa teorian myös siitä, että sekä WLAN, että tämä mahdollinen USB/RS232-muunnin ovat molemmat samassa koneen sisäisessä USB Hubissa ja molemmat haluavat yhtä aikaa enemmän kaistaa kuin mitä USB Hubillla on antaa ulos ja se on johtanut sekoamiseen.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2019; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
Twitter, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
FinWX Helsinki-71, SDR kanava 1 (91.5m - 51.8m (3276kHz - 5676kHz))
FinWX Helsinki-71, SDR kanava 2 (ELF/LF-taajuusalue (0kHz - 1MHz))
FinWX Helsinki-71, SDR kanava 5 (EFHK VOLMET, Helsinki-Vantaa VOLMET (128.4MHz))
------------------------------------------