Sadetietojen nollaaminen WUHUssa vuodenvaihteessa?

Aloittaja Naruskan Ukka Matinpoika, torstai, 06.01.2011, 11:56

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Naruskan Ukka Matinpoika

Naruskan Ukka seikkaili Keski-Suomessa vuodenvaihteen yli rakettitulituksessa, jollaista Naruskan kairassa ei ainakaan sitten sotavuosien ole kuultu, jos silloinkaan.

Sääasema lopetti vuotensa ja aloitti uuden vuotensa täällä kotona ihka yksikseen, eikä vajaan viikon aikana ollut katkaissut lähetystään kertaakaan, vaikka täällä näyttää kellojen vilkkumisen perusteella käväisseen sähkökatkoksiakin Ukan poissa ollessa.

Nyt tuli tietenkin ajankohtaiseksi nollata viime vuoden vähäiset sateet WUHUN järjestelmästä. Toimin tässä asiassa Päällikkömme minulle vuosi sitten lähettämien ohjeiden mukaisesti, mutta nytpä ei juttu ottanutkaan onnistuakseen yhtä komiasti kuin vuosi sitten tapahtui. Sössinköhän taas jotain, kun menin koskemaan koneeseen omin päin kysymättä keneltäkään neuvoja, vaikka tiedänkin, että WUHU on pikkuisen muutellut muotoaan viime kalenterivuoden aikana.

Menin Tweak namiskukkelilla Tweak Data -tilaan. Ruksasin sieltä Otherkaaviosta Disable All Rainfall Reporting -kohdan ja samalla Disable Sensors -kaaviosta kohdan Disable Rain Sensor. Kuittasin operaation SAVE CHANGES -namiskalla ja sitten asetuin odottamaan. Nyt olen odottanut puolisen tuntia, mutta edellisen vuoden lukema napottaa päätaulukossa edelleen. Tieto on tietenkin myös esimerkiksi FinWX:n sivustolla viime vuoden mukaan edelleen.

Painoin joutessani odotteluun kyllästyneenä yhtä WUHUn taulukon vasemmassa reunassa olevista namiskoista, kun se muista poiketen on aktiivinen. Tämä RAIN TOTAL nappula tuottaa painettaessa herjaksi ymmärtämäni tekstin  Cannot reset the rain total for this type of station. Herja tietty poistui, kun näppäsin OK.

Mitäpä Ukka tekee seuraavaksi? Ei täällä tämän 2011 vuoden puolella ole muutamaa milliä enempää satanut uutta lunta, mutta ei sitä nyt ole ehtinyt viime vuotista kokonaismäärääkään tulla, joka määrä oli 362,97 milliä. Nollaamisella ehtii hyvin mukaan kokonaistarkkuuteen vuositasolla ???

www.naruska.com

Naruskan Ukka Matinpoika

Tämä WUHUn sadetiedon nollaaminen ei taida olla hoidettavissa odottelulla, koska sitä on nyt piisannut parin vuorokauden ajan. Ukka on hieman arka kokeilemaan mitään vippaskonstia asian hoitamiseksi, koska siitä on jo valmiiksi tiedossa lisäharmia. Ukka on edelleen syvästi tietoinen puutteellisista tiedoistaan, kun asia liippaa vähänkään tietotekniikan puolelle.

Epäilen Päällikkömme hautautuneen lumeen tai sitten hän joutuu yötäpäivää tietty vahtimaan, kun siellä kehäkolmosen sisäpuolella odotellaan sitä suvikeliä, joka pudottaa vaikkapa Kannelmäessä muutaman kuution räystäslumia sinne oman sääasemansa vermeisiin. Nooh, ollaan siellä huomenissa kotosalla, mutta taitavat isommat päivitykset lohkoa suurimman osan ajasta ;D

Näkiköhän Ukka unta vai oliko se totta, että jossain viestiketjussa Päällikkö sivusi tätä nollaamista. Ei nyt vain ole pikkuhakemisella löytynyt, eikähän tuota ole muutamaan päivään tätä foorumia niin aktiivisti tullut luettuakaan, kun on huunastettu maantiellä. Eikä siinä tainnut ohjetta olla?

Ukka on sinne Etelän suuntaan huonokuuloiset korvat höröllään, josko joku WUHUGURU ehtisi pikku neuvoja jakelemaan ;)

www.naruska.com

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - perjantai, 07.01.2011, 17:47

Päällikkö on ollut hieman poissa linjoilta hetken aikaa perheeseen kohdistuvien kiireiden vuoksi, mutta on nyt jälleen mukana kuvioissa.
Plussakelien saapumista tänne odotan kauhunsekaisin tuntein, sillä jos sieltä katolta lähtee lumet alas, niin sääasemakalusto tulee ottamaan hitonmoisen osuman. En pidä ajatuksesta, että kalusto pitäisi ns. ajaa sisälle hetkeksi (= riman ruuvit auki ja rima parvekkeelle kalustoineen päivineen), mutta jos katolta alka lunta alas tulla, se on pakko suorittaa ellei halua joka vuosi tuulimittarin osia vaihdella.

Lainaus käyttäjältä: Naruskan Ukka - perjantai, 07.01.2011, 17:47
Näkiköhän Ukka unta vai oliko se totta, että jossain viestiketjussa Päällikkö sivusi tätä nollaamista. Ei nyt vain ole pikkuhakemisella löytynyt, eikähän tuota ole muutamaan päivään tätä foorumia niin aktiivisti tullut luettuakaan, kun on huunastettu maantiellä. Eikä siinä tainnut ohjetta olla?

Ukka on sinne Etelän suuntaan huonokuuloiset korvat höröllään, josko joku WUHUGURU ehtisi pikku neuvoja jakelemaan ;)

Ukka ei ole unta nähnyt. Olen tehnyt ohjeet, kuinka La Crosse-sääasemilla tuo sadesumma nollataan, mutta sekin ohje meni jo hyödyttömäksi, koska WUHU:n tekijä sai kehitettyä nollausrutiinin, joka napin painalluksella nollaa sekä WUHU:n, että sääasemakonsolin sadesumman. Samantyyppinen ohje löytyy nyt myös Peet Bros-asemille. Pääset sen lukemaan vaikka tästä linkistä.

Kun nollaat sadesumman, WUHU saa todennäköisesti raivarin ja herjaa äkillisestä sadesumman muutoksesta lokitietoihinsa parikymmentä kertaa (eli noin 10 sekunnin ajan), kunnes toteaa, että lukema ei vastaa enää (ohjelman) todellisuutta, luovuttaa ja nollaa oman vuotuisen sadesummansa.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

Snowi

On aika erikoista, että WUHU ei nollaa vuosittaista sadelukemaa automaattisesti. Tuon kuuluisi mielestäni olla ehdottomasti vakio-ominaisuus. Toisaalta jos sen nollaus onnistuu lopulta käden käänteessä, niin ei se paljoa vaivaa vaadi, mutta silti luulisi tuollaisen asian olevan automatisoitu  :)

Naruskan Ukka Matinpoika

Ukka kiittää ja kumartaa taas kerran Päällikön suuntaan nöyränä ;)

Hyvin tuntuu värkki olevan toiminnoiltaan Kannelmäessä tuttu. Naruskalla WUHU käyttäytyi nollamistemppua tehtäessä juuri niin, kuten oli ohjeessa kerrottukin. Logi teki herjasarjan, mutta rauhoittui sitten, kun Ukka nosti sormet pois näppylöiltä, tai ainakin kohta sen jälkeen.

Jätin sinne viitisen milliä tämän vuoden sademääräksi, koska se ei todellisesta milliä enempää puoleen eikä toiseen heitä.

Sadetta saisi lumen muodossa alkaa kerääntymään sekä maahan että mittariin täällä. Ei nimittäin ole Ukan pieneen mieleenkään tullut sellaista seikkaa, että joku keskitalven sinänsä harvinainen moottorikelkkaturisti olisi Naruskalla tullut siihen tulokseen vuodenvaihteen seutuvilla, ettei viitsi upouusia kelkkoja mennä lumen niukkuuden vuoksi metsään särkemään. Siihen tulokseen tulivat muutamat Tammelan asukit, jotka kelkkailun sijaan tyytyivät saunomiseen ja biljardinpeluuseen, eli sisäharrastuksiin :o

www.naruska.com

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: Snowi - perjantai, 07.01.2011, 21:50
On aika erikoista, että WUHU ei nollaa vuosittaista sadelukemaa automaattisesti. Tuon kuuluisi mielestäni olla ehdottomasti vakio-ominaisuus. Toisaalta jos sen nollaus onnistuu lopulta käden käänteessä, niin ei se paljoa vaivaa vaadi, mutta silti luulisi tuollaisen asian olevan automatisoitu  :)

WUHU ei tee sadesumman nollausta itse, koska se nojautuu kokonaan siihen, mitä se lukee sääasemakonsolilta.
Tämä johtuu siitä, että WUHU oli alunperin rakennettu La Crosse-sääasemien mukana tulleen HeavyWeather-ohjelman korvaajaksi ja se mahdollisti La Crosse-sääaseman keräämän datan lähettämisen Weather Underground-palveluun. Vasta myöhemmin mukaan tulivat CWOP/Findu:t ja muut palvelut, nippu teknisiä ominaisuuksia sekä tuki muillekin sääasemille. Tuo yksisuuntainen datan lukeminen on siis periytynyt ensimmäisen WUHU-version mukana näihin myöhempiin versioihin. Toinen syy on se, että osa sääasemista ei ota komentodataa vastaan ollenkaan, vaan pelkästään syöttää säädataa ulos tasaisena putkena.

Esim. Peet Bros Ultimeter on tällainen sääasema. Se puskee WUHU:lle tasaisesti dataa, ellei konsolia määrätä toimimaan ns. Modem Mode:ssa. Silloin se lähettää ns. Complete Record Mode:n mukaisen säädatan, päiväyksen, kellonajan, sekä nipun konsoliin asetettuja korjausarvoja vain, jos sitä siltä erikseen pyydetään, sekä sen voi käskeä kyseisessä moodissa tyhjentämään pitkäkestoisen mittausarvojen muistinsa (mukaanlukien sadesumma). Kuulostaa juuri oikealta moodilta WUHU:lle, eikö vain? Valitettavasti CR Mode:n datamuoto on sellainen, josta WUHU ei ymmärrä yhtään mitään (WUHU tajuaa vain konsolin Data Logger Modea), joten se vaihtoehto ei toimi.

Tuon kaksisuuntaisuuden pääsääntöisen puuttumisen vuoksi nollaus toimii tällä hetkellä vain La Crosse-asemissa, mutta sekin vain nappia painaen, ei automaattisesti. Muissa asemissa sadesumman nollaus näkyy WUHU:ssa kunhan se ensin uskoo, että sadesumman äkillinen nollaantuminen konsolilla ei lopulta ollutkaan virhetilanne ja lakkaa korjaamasta sitä vanhalla arvolla.