Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

04.08.2010

Aloittaja J.Jäntti, keskiviikko, 04.08.2010, 01:58

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

yka

Tarkkoja tietoja ei tämän päivän myräkästä täällä Tampereen seutuvilla meillä ole. Itse olin Ideaparkissa asioilla ja vaimo kotona, kun ukkosmyräkkä alkoi. Se alkoi erittäin nopeasti ja meni ohikin parissa kymmenessä minuutissa. Ennen kuin vaimo katkaisi virran tietokoneesta, joka mm. rekisteröi WD:n tietoja, oli tuulen puuskahuippu 23,5 m/s noin klo 16.20. Kun tulin ulos mainitusta liikekeskuksesta, oli maa vielä aivan kuivaa, mutta kun pääsin autolle vajaan sadan metrin päässä, oli vettä tullut niin paljon, että olin aivan läpimarkä, ja tuuli oli niin kovaa, etten päässyt suoraan autolleni vaan täytyi kiertää toisten autojen takaa. En muista ikinä olleeni sellaisessa tuulessa, etteivät voimat riitä sen vastustamiseen. Tuuli oli siis hetkellisesti varmasti voimakkaampi kuin meillä mitattu 23,5 m/s. Vettä tuli niin, ettei aina tiennyt oliko auto vielä tiellä vai joko kuljettiin maajussien vainioilla. Salamia, pääasiassa kyllä IC-salamia, leiskahteli muutaman sekunnin välein, niin että jyrinä oli aivan yhtämittaista. Mitään selvää ei saanut, mikä jyrinä oli mistäkin välähdyksestä seurauksena. Parin kymmenen minuutin päästä kuului enää etäisiä jyrinöitä.
Lähimaastossa on kuulemma kaatunut puita ja syttynyt pari tulipaloa, meillä ei tullut vahinkoja. Sanni ja kumppanit olisivat varmasti nauttineet, minä en.  :'( :D
yka

Myxi

Lainaus käyttäjältä: tito - lauantai, 07.08.2010, 21:11
Aikamoinen ilma taitaa olla Nivalassa, täälläkin on tosi synkkää.

Joo pimeää tuli heti kerralla, ja vettäkin saatiin ihan mukavasti. Salamatkin valaisivat vähän ilmaa  ;D

Tutkan kanssa ollaan vähän sukset ristissä, samaa mieltä ei oikein olla....

Snowi

Lainaus käyttäjältä: J.Laiho - lauantai, 07.08.2010, 18:24
Lainaus käyttäjältä: Snowi - lauantai, 07.08.2010, 17:22
Kuvat on siis otettu Kainuun Vuokatissa keskellä Nuasjärveä ja näissä kuvissa näkyy Veera-myrskyn eturintama. Meillä kun jäi tuo kalastusretki kesken, niin veneen kippari päätti jatkaa sitä seuraavana päivänä ja hän oli tutkinut ilmiötä päivän ajan ja oli sitä mieltä, että tässä oli kyse suihkuvirtauksesta. Itsekin olen samalla kannalla, koska tuulen nopeus oli hetken aikaa aivan älytön, lämpötila laski hetkessä tasan 10 astetta ja ilmanpaine nousi hetkessä reilun yhden millibaarin.

Suihkuvirtaustahan ymmärtääkseni esiintyi ylemmissä ilmakerroksissa, mutta tuossa taisi olla syöksyvirtauksesta ilman sellaista tuulenväännettä, että veteen olisi muodostunut suppilo (kaikeksi onneksi).

Noita ilmanpaineen hyppyjä myräkän läsnäollessa on näkynyt täälläkin, mutta täällä se ponkaisi yhden hPa:n ylöspäin ja laski samantien takaisin.


Katsos sentään, sattunut näköjään virhe tekstiin, sillä tarkoitin nimenomaan syöksyvirtausta. Suihkuvirtaus olisi todennäköisesti lennättänyt meidät järven toiselle puolelle  ;D