Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

27.07.2010

Aloittaja J.Jäntti, tiistai, 27.07.2010, 10:19

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

ESTOFEX on asettanut Suomeen tasovaroituksen, korkeimman tason ollessa 1. Kuva on liitteenä.
1-varoitusalue kattaa koko Lapin läänin ja äärimmäisen luoteisosan entisestä Oulun läänistä. Varoitus koskee rakeiden kokoa, voimakkaista tai vaarallisista puuskatuulista ja mahdollisesta trombista/tornadosta.
50% salamointivyöhyke myötäilee valtaosin 1-varoitusaluetta ja kattaa myös koko Lapin läänin.
15% salamointivyöhyke puolestaan kattaa muun Suomen, poislukien Itä- ja Etelä-Suomen läänien äärimmäiset itäosat.

00z GFS-ajo näyttää Etelä-Suomen lääniin hyvin hiljaisia olosuhteita ukkosten suhteen. Sen sijaan Länsi-Suomen läänin pohjoisosassa, Itä-Suomen läänin pohjois- ja itäosassa, entisessä Oulun läänissä ja Lapin läänissä olisi luvassa aktiviteettia. Etelä-Suomen läänin hiljaisuuden puolesta puhuu myös FMI Testbed, jonka tutkakuva loistaa tyhjyyttään. Päivän edetessä sadekuuroalueita voi muodostua, mutta ukkosta niissä tuskin esiintyy.

Kovimmat AvCAPE-lukemat tauluun napsahtaa Lapin läänin länsiosassa, jossa lukemat nousisivat jopa 2500J/kg kello 15:00 mennessä.
Suosittelen seuraamaan salamatutkia Länsi-Suomen ja Itä-Suomen pohjoisosista, sekä entisestä Oulun läänistä.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

spege

Johan oli kova salamointi ja jyrähtely aamuyöstä. Heräsin kovaan pamaukseen, salama iski noin 500 metrin päähän koivuun.
FLC foorumissa nimimerkki Speijo.

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: spege - tiistai, 27.07.2010, 10:29
Johan oli kova salamointi ja jyrähtely aamuyöstä. Heräsin kovaan pamaukseen, salama iski noin 500 metrin päähän koivuun.

Aikamoinen herätys, voin helposti kuvitella.  :o
Missäs kohtaa Suomea tällaista spektaakkelia saatiin seurata?
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

Sanni

Profiilista päätellen Savonlinnassa :)

Alkaa tää hikisyys jo pikku hiljaa ottaa pattiin. Jaksan uskoa että viikonloppuna tulee edes joitain rytinöitä. Sadetta ainakin on luvattu.

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: Sanni - tiistai, 27.07.2010, 16:48
Profiilista päätellen Savonlinnassa :)

Alkaa tää hikisyys jo pikku hiljaa ottaa pattiin. Jaksan uskoa että viikonloppuna tulee edes joitain rytinöitä. Sadetta ainakin on luvattu.

Kestä vielä hetki.
GFS:n 06z-ajossa on heitetty ukkosherkiksi päiviksi huominen ja ylihuominen, jonka jälkeen helle taittuu niin, että napsahtaa. Sen jälkeen lämpötila jää +15°C ja +25°C välille keikkumaan ja ukkoset tekevät akuutin katoamistempun. Tämä tarina jatkuu niin pitkälle, kuin viikon ennuste-meteogrammia riitti.

Huomiseksi kovasti povaillaan Etelä-Suomen lääniin aamupäiväukkosia.
Kello 09:00 mennessä Pääkaupunkiseutu, Porvoo, Orimattila, Kouvola, Heinola, Lappeenranta ja Imatra olisivat mahdollisesti paikkoja, jossa ukkosta voi esiintyä.
Puoleenpäivään mennessä mahdollisuus senkuin lisääntyy ja todennäköisimmin ukkosta esiintyisi Hangossa, Lohjalla, Forssassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Heinolassa, Hyvinkäällä ja Nurmijärvellä, kun muut Etelä-Suomen läänin paikkakunnat jatkaisivat mahdollisina paikkakuntina.
Iltapäivään kello 15 mennessä tilanne on jo Pääkaupunkiseudulla ohi ja vain sisämaassa on mahdollisuutta ukkosille, Hangossa eniten.
Iltaan ja myöhäisiltaan, mahdollisesti jopa vuorokaudenvaihteen ylikin ukkosen mahdollisuus palaisi etelärannikolle ja yöukkosia saattaisi olla luvassa todennäköisesti Hangosta Kirkkonummelle ulottuvalla alueella.

Tämänkin jälkeen aina torstaihin puoleenpäivään mennessä ukkosia on mahdollista esiintyä, mutta potentiaali laskee alaspäin idästä alkaen - hetkellisesti. Iltaan mennessä nimittäin ukkosen mahdollisuus kasvaa Pääkaupunkiseudulla ihan uusiin mittasuhteisiin ja alue siirtyy todennäköisten joukkoon lähes 1100J/kg:n AvCAPE:lla. Alue jäisi ennusteen mukaan roikkumaan etelärannikolle lähes koko yöksi. Perjantaina puoleenpäivään mennessä tulee "viimeinen rysäys" 1200J/kg:n AvCAPE:lla ja sitten tulee hiljaista.

Näin siis GFS 06z-ajo. 12z-ajo muuttanee kuvioita uudelleen, mutta muutoksen suunnasta on paha sanoa mitään tässä vaiheessa. Vaikka se heikkenisi, nuo kaksi, ehkä kolme vuorokautta pysyvät silti potentiaalisina päivinä.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

spege

Joo tosiaan Savonlinnassa. Oli muuten koivu mennyt pieneksi  :)
FLC foorumissa nimimerkki Speijo.

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: spege - tiistai, 27.07.2010, 19:11
Joo tosiaan Savonlinnassa. Oli muuten koivu mennyt pieneksi  :)

Epäilemättä, jos se otti suoran iskun vastaan. Kuva siitä koivusta (tai mitä siitä jäi jäljelle) olisi aika hyvä tähän väliin, jos sattuu löytymään. :)
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

spege

Lainaus käyttäjältä: J.Laiho - tiistai, 27.07.2010, 19:19

Epäilemättä, jos se otti suoran iskun vastaan. Kuva siitä koivusta (tai mitä siitä jäi jäljelle) olisi aika hyvä tähän väliin, jos sattuu löytymään. :)


On kaadettu jo pois, juuri kun olin menossa ottamaan kuvia oli miehet kaatamassa sitä, ei ollut kuin sellainen metrin tynkä isosta koivusta jäljellä.
FLC foorumissa nimimerkki Speijo.

Snowi

Wxsim-ennustekin sanoo ukkosta tälle yölle, keskiviikko päivälle ja yölle. Varsinkin kun nimi on vielä "Ukkosta", joka on huomattavasti harvinaisempi kuin tuo toinen ikoni. Tosin prosentit ovat 20-40%.

Nyt jopa alan itsekin uskoa, että tällä viikolla saadaan ihan kunnon ukkosiakin tänne etelään  ;)

Sanni

Muista Snowi lähettää taaperot tänne  ;D

Kiitos analyysistä Laiho.

spege, on tainnu aikamoinen räsähdys olla jos koivu on menny paskaksi! Toivotaan samaa tänne. Tosin ei kovin todennäköistä ole, koska tää paikka on täynnä 9-kerroksisia kerrostaloja  ;D Odotan jo kovasti yötä ja huomista. Tietääkö kukaan, tarviiko siihen mitään lupia jos kiipeää rautatieaseman katolle?  ;D Se temppu olisi hyvä tehdä jos huomenna ukkonen tulee samalla kun on töissä. Hahhaa  ;D