Ukkosennuste 21.-22.08.2007

Aloittaja J.Jäntti, sunnuntai, 19.08.2007, 23:06

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Ukkosrintama lähestyy Etelä-Suomea Lounaasta ja Etelästä.

21.08.2007 on odotettavissa yöukkosia kello 22-03 väliselle ajalle, kun ukkosrintama nousee hitaasti Virosta Suomenlahden yli pohjoiseen. CAPE-arvot kohoavat suurimmillaan 1.2kJ/kg ja LI-arvot putoavat -4°C:n tasolle. Korkeimman arvon oletetaan ulottuvan sektorille Lohja-Hanko-Turku. Keskiarvot ovat 900-1100J/kg ja -2°C muulle alueelle, mukaanluettuna pääkaupunkiseutu.

22.08.2007 päiväsaikaan tapahtuva lämpiäminen kehittää mereltä nousevista kumpupilvistä nopeasti Cumulonimbus-pilviä ja ukkosia alkaa päivän tunteina kehittyä. Kovimpia ukkosia ennustetaan sektorille Lohja-Helsinki-Kotka. Tällä alueella CAPE-arvot kohoavat jopa 1.3kJ/kg ja LI-arvo laskee jopa -4°C. Jos ennuste osuu kohdilleen, ukkosista on odotettavissa vähintään yhtä kovia, kuin edellisistä. Hajanaisia ukkosia nousee eteläiselle rannikkoalueelle vielä illan ja yön aikana. Muutamia yksittäisiä heikkoja soluja kehittynee yön aikana, mutta ne jäänevät hyvin paikallisiksi ja salamoivat vähän. Ukkoset kuolevat tämän jälkeen pois, eivätkä kehittäne uusia yllätyksiä.

Minulla on salamamateriaalit leikkuupöydällä. Nyt odotamme vain, että saamme ne julkaistuakin vielä. Ilmoitus asiasta tulee tälle palstalle, kun videot ovat valmiina. :D
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Tarkennus edelliseen ennusteeseen; 20.08.2007, kello 20:30.

Lämmin rintama nousee Suomeen etelästä, tuoden mukanaan helteistä ja kosteaa ilmaa.
Lämpöukkosen todennäköisyys kasvaa.

21.08.2007
Kello 21-03:
Mallinnusten mukaan ukkoset ovat kello 21 aikaan Virossa. Suurimmat arvot ovat CAPE 1.75kJ/kg ja LI -5°C, keskiarvo 1.3kJ/kg ja -3°C. Kovimmat ukkoset osunevat Etelä-Viroon (Pärnu).
Rintaman noustessa Suomenlahden yli, se heikkenee huomattavasti. CAPE putoaa 500-700J/kg tasolle ja LI nousee -2°C:een. Tämä indikoi sitä, että ukkosista valtaosa kuolee rintaman etureunan ylittäessä Suomenlahtea. Kello 21-03 välillä, Etelän suuntaan katsovilla, on vähintään hyvät mahdollisuudet bongata hienoa salamointia horisontissa. Rintaman liike muuttuu merelle päästessään ja se alkaa siirtymään joko Pohjoiskoilliseen tai koilliseen.

22.08.2007
Kello 03-09:
Kello 03:n mallinnukset näyttävät solurypään irtoamisen rintaman siirtyessä kohti Suomen rannikkoaluetta. Yksittäinen 600J/kg ja -2°C:n alue nousee sektorille Kotka-Loviisa-Hamina. Pääkaupunkiseudulla CAPE kohoaa aamuyön tunteina hitaasti 500J/kg tasolle, LI:n laskiessa -1°C:sta. Illan ja yön aikana olleet Viron ukkoset siirtyvät Itämeren eteläosaan, Venäjän (Kaliningrad) alueelle.

Kello 09-15:
Mallinnus kello 09:n tapahtumille povaa ukkosten kuolevan lopulta lähes kokonaan merellä ja yöllisen lämpötilan laskun seurauksena. Vain muutamia hajanaisia ukkosia on odotettavissa akselilla Hanko-Vaalimaa, lähinnä saaristoalueille.

Kello 15-21:
Tilanne pääkaupunkiseudulla alkaa olemaan ohitse. CAPE putoaa alle 500J/kg, ja LI nousee yli ±0°C. Lämmin rintama on ohittanut jo pääkaupunkiseudun ja helteinen ilmamassa valtaa alaa. Ukkosia alkaa kehittymään jälleen Virossa, mutta niiden liikehdintä Suomenlahden yli Pääkaupunkiseudulle on hyvin epävarmaa, koska epävakaa ilmamassa liikkuu Koilliseen.

Kello 21-03:
Epävakaa ilmamassa jatkaa edelleen Koilliseen. CAPE putoaa alle 200J/kg ja LI nousee reippaasti plussan puolelle. Ukkoset ovat koko Etelä-Suomesta kauttaaltaan ohi. Ukkoset siirtyvät pääosin Venäjälle. Virossa ukkostanee edelleen, mutta voima alkaa heikentyä.

23.03.2007
Kello 03 -> :
Konvektiomuodostus on ohi.

KAUKAISEMPI ENNUSTE
Ukkosta saattaa olla luvassa uudemman kerran 24.08.2007; Yöukkosen mahdollisuus on olemassa, mutta ukkoset saattavat joko jäädä Viroon tai matkata koilliseen.
Riski päiväukkoselle on annettu 25.08.2007, mutta ennusteet menevät jo niin kauas, että ne ovat äärimmäisen epävarmoja.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Tarkennus edelliseen ennusteeseen; 21.08.2007, kello 18:55.

Lämmin rintama nousee Suomeen etelästä, tuoden mukanaan helteistä ja kosteaa ilmaa.
Lämpöukkosen todennäköisyys kasvaa ja on korkeimmillaan Tiistaiyön ja Keskiviikkoillan aikana.

21.08.2007, Havainto kello 18:40:
Yksittäinen ukkossolu kehittynyt Virossa. Tutkavirheen poistolaskennan jälkeen iskut osuvat Viron ja Venäjän väliselle alueelle. Solu siirtyy hitaasti pohjoiskoilliseen.
ESTOFEX:n mukaan ukkosien mahdollisuutta ei ole Etelä-Suomessa.

Ennuste, kello 21-03:
Mallinnustarkistuksen mukaan lämmin rintama on Viron ja Venäjän päällä. Ukkosista kovimmat jäävät Venäjälle, mutta rintama on ilmamassaltaan erittäin epävakaata. Virossa CAPE-maksimi jäänee 800J/kg tasolle ja LI -3°C. Kello 21-24 välisenä aikana ovat ensimmäiset merkit nousevasta ukkosesta havaittavissa Suomen puolella, eteläisessä horisontissa. Ukkoset nousevat merelle ja etenevät siitä rannikolle ja edelleen sisämaahan hitaasti yön aikana.

22.08.2007
Kello 03-09:
Tarkistus näyttää Viron ukkosten heikkenevän Suomenlahden päälle siirtyessään, mutta soluista osa kestää melko varmasti Suomen rannikkoseudulle asti, jossa ne saavat lisää voimaa päästessään sisämaahan. CAPE-arvo kohoaa Suomen etelärannikolla välillä Hanko-Helsinki-Vaalimaa 600J/kg ja LI laskee -2°C kello 03-06 välisenä aikana. Solut, jotka kestivät matkan meren yli, herättelevät työhön lähteviä uuteen aamuun.

Kello 09-15:
Päivän lämmetessä rintaman avustamana, CAPE-arvot heilahtavat Suomenlahden yllä rajusti ylöspäin kello 14-16 välisenä aikana, jolloin lukemat ovat jopa 1.75kJ/kg ja -5°C. Nämä lukemat ennustavat paikoittain rajuakin ukkosta, joista suurin osa jäänee Viron puolelle. On kuitenkin syytä olettaa osan soluista nousevan Suomen etelärannikollekin aamupäivän ja päivän aikana

Kello 15-21:
Mallinnustarkennukset ennustavat ukkosten jatkavan Viron ja Venäjän puolella, Suomen ukkosten vähitellen kuollessa pois. CAPE-arvo putoaa Etelä-Suomessa 500-600J/kg ja LI -1°C.
Ukkosten mahdollisuus itärajalla (Lappeenranta, Imatra) sen sijaan kasvaa vähitellen.

Kello 21-03:
CAPE-arvot putoavat 100-200J/kg ja LI nousee yli nollan asteen. Lämmin rintama on ohittanut Etelä-Suomen kokonaan. Ukkoset ovat ohitse.

KAUKAISEMPI ENNUSTE
Mallinnukset 24.08.2007 antavat mahdollisuuden ukkosille, joskin on oletettavaa, että ukkoset jäävät paikallisten kuurojen tasolle.
Muita ukkospäiviä saattavat olla 27.08.2007, 31.08.2007 ja 06.09.2007, mutta ukkoset jäänevät tuolloinkin kuuroluonteisiksi. Ennusteet ovat noille aikajaksoille parhaimmillaankin erittäin epäluotettavia.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------