Hmm.. olin katsovinani että sunnuntaina on ennustettu tapahtuvaksi jotain. Mikäli kuitenkin wanhat merkit pitävät paikkansa niin ukkosten mahdollisuus laskee sitä mukaa kun toiveet kunnon myräkästä nousee. Anteeksi negatiivisuuteni, toivon hiljaa ukkosia, en siis kovaan ääneen koska silloin ukkoset ovat historiaa ja pilvet vaihtuvat sinitaivaaksi.
Aivan oikein. Siksi totesinkin, että peukut pystyyn. En itse edes viitsi ns. kylillä huudella, että ukkonen on tulossa, ennenkuin saan omalta salamatutkalta riittävän uskottavan varoituksen ennalta. Mitä tulee sääennusteisiin, en enää edes usko, vaikka Ilmatieteen laitos lupaisi ukkosta Etelä-Suomeen jopa Uudenmaan uutisten sääosuudessa.
Viimeisin kunnon myräkkä oli vuonna 2005, näihin aikoihin. Melkein jopa taisi osua kohdilleen ajankohtakin ukkosten suhteen, kun katseli noita ennusteita näille päiville viikko sitten...
Tarkennetut mallinnukset lupaavat lieviä ukkosia 11.8. enää Länsi-Suomeen ja 12.-13.8. ei ukkosia olisi tiedossa ollenkaan. Nuohan tietenkin edelleen muuttuvat. 23.8. olisi seuraavan kerran hyvin pieni mahdollisuus ukkosille. Jos ei nyt rytise, ehkä Syyskuussa sitten.