Re: PC asiaa, rauta ja softan lataaminen.

Aloittaja Athlon10, lauantai, 04.08.2007, 21:14

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Athlon10

Ohhoh, tulipas paljon asiaa. Koen osan tuosta asiapuheesta olevan oma mielipide tietokoneen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Lainaus käyttäjältä: Hade
Aloitan tämän topikin, siksi että olen nähnyt kammottavia tapauksia kaveripiirissä, kun ovat taistelleet "tietävinä loppukäyttäjinä" keskusyksikkönsä kanssa.
Aina kun "käyttis kaatuu" yleensä, syy löytyy käyttäjästä, eikä mistään viruksesta, vaikka aina syy työnnetään sinne.

Olet oikeassa tuon suhteen. Toisaalta, suurin osa käyttäjistä (lue: massa) käyttää konettaan niin kuin heille on taasen kaverit näyttänyt. Nettiä osaa kuka vain käyttää mutta kuka osaa nykypäivänä suojata windows -käyttöjärjestelmän verkkouhilta? Tuskin ketään, koska microsoft on elävä mallinnus siitä että sen minkä ihminen suunnittelee turvalliseksi niin sen toinen ihminen kaataa. Täytyisi olla itsenäinen ohjelma joka suunnittelisi omatoimisesti käyttöjärjestelmän turvallisuuden niin ettei sitä kaataisi yksikään ihminen.

Lainaus käyttäjältä: Hade
1) Tehtäessä uusi kokoonpano, on kiintolevy formatoitava kunnolla, siihen ei pelkkä alustaminen riitä, Yksi parhaimpia ohjelmia on Kernel Nuke, ajettuna vähintäin versiolla autonuke, joka "päällekirjoittaa" 7 kertaa. Esimerkiksi kuulemma (huhun mukaan) Pentagonissa kun tietokone poistetaan käytöstä, ajetaan kiintolevy 35 kertaisella (gutmann)  päällekirjoituksella  ennen kuin keskusyksikkö saa edes vaihtaa huonetta Pentagonissa.
Mutta autonuke riittää normaalissa käytössä estämään kaikki virheilmoitukset.

Kokemus osoittaa että tavallisella kotikäyttäjällä ei ole mitään sellaista omalla kotikoneellaan mistä jokin hakkeri saattaisi saada rahallista hyötyä. Sitten oma asiansa on yrityskoneet, jotka on etäkäytössä saatu niin turvallisiksi ettei sinne hakkerin edes kannata murtautua. Ja jos kerran haluaa ettei valon arka data pääse muiden katseltavaksi esim hajatiedostona jossain niin paras tapa on käyttää kovalevyjä kertatavarana. Eli, kun windows kaatuu niin kovalevy irti ja nuotioon kärisemään.

Lainaus käyttäjältä: Hade
2) Pahin uhka keskusyksikön vakaudelle on, softien poistaminen, jonka jälkeen päällekirjoitetaan jotain uutta.
Siksi suosittelen lataamaan softat eri osioon missä käyttis on.
Käyttiksen yhteyteen pitää kuitenkin laittaa tietoturvaohjelmat ja keskusyksikön hallintaan liittyvät softat, kuten bluetooth näppikset ja hiiret, myös peliohjaimet.
Omat kuvat kannattaa myös erottaa osiosta missä käyttis on, muutetut ja poistetut kuvat, samassa osiossa missä käyttis on lisäävät virheilmoituksien määrää/mahdollisuutta, jossakin, ehkä käyttikseen tulevassa päivityksessä, joka kijoittuu osittain siihen paikkaan missä kuvia ennen oli.

Noin tarkka en ole toiminnallisuuden suhteen koska koneeni on jo toiminut parisen vuotta ilman ensimmäistäkään uudelleenasennusta ja uudenveroista vastaavalla suorituskyvyllä. (C:\ käytetty tila <20%)

Lainaus käyttäjältä: Hade
Kerron tässä mielipiteeni myös mielestäni kolmesta hyvästä softasta.
Tietoturvasoftia on vain kaksi jotka huolin keskusyksikkööni,
Nyt käyttämäni on F-Secure, toinen hyvä on Symantec,in Norton.
Kaikki puheet että ovat raskaita, löytyy loppukäyttäjästä itsestään.
Sitten on yksi ylivoimainen defrag ohjelma, sen nimi on O&O

Sanoisin tähän väliin, että loppukäyttäjän syyllistäminen olisi syytä jättää vähemmälle. Miksi? Siksi varmaan, että tavallinen tallaaja on ostanut sieltä kodin ykkösanttilasta sen kotikoneen jolla surffata ja pelata vaikka pasianssia. Ei se ole hänen vikansa jos koneen raudassa on vikaa, tähän vaikuttaa hidas kovalevy, liian vähän muistia ja varmaankin ennen kaikkea se mistä kone on ostettu ja kenen valmistama se on.
Virussoftista sanon sen että molemmat ovat aika lailla päteviä suojaukseen. Itse kaatuisin kuitenkin f-securen kannalle, vieläpä internet securityyn mikäli mahdollisuus tähän on.
Ja mitä tulee kovalevyn eheytykseen niin kannattaa harkita vakavasti (kokemuksen syvä rintaääni kumajaa) ohjelmaa nimeltä Diskeeper. Se on kallis ohjelma, mutta varmasti maksaa itsensä takaisin ajan kanssa. Ohjelmasta on olemassa myös maksuton versio täällä.

Lainaus käyttäjältä: Hade
Sitten on pari hyvää huoltosoftaa:
Ensimmäinen on CCleaner, (CCleanerin tuvalliseksi havaittu lataussivu.). Jolla saa mm.vinkun jättämät tyhjät kansiot pois, ja vinkku tekee jatkuvasti niitä paljon. On vain varottava latauksen yhteydessä että ottaa pois yahoopalkin, ja juuri tämän takia ei saa antaa päivittää itsekseen. Yahoo maksaa että pysyy ilmaisohjelmana.

Toinen hyvä huoltosofta on: Wise Registry Cleaner.

On vielä kolmas ja hyvin ratkaiseva asia käyttiksen hyvään toimintaan:
Osiossa missä käyttis on, pitää olla vapaata tilaa vähintään 30%.

Suosi suomalaista: EasyCleaner, josta linkin takana seloste ohjelmasta ja sen toiminnasta. Monikielinen ohjelma.

Lainaus käyttäjältä: Hade
Minä inhoan yli kaiken valmiskokonpanoja kuten HP, Simens, ym.
Esimerkiksi HP:
Jos päivität ohjaimia HP,ä olevalla vinkun omilla valvonta työkaluilla
katoaa mm. äänien ajurit. Ei auta muu kuin lattaa HP,n oma cd sisään ja hakea ajurit uudestaan, jos edes on, huomannut asiaa, että pitää itse ajaa kopio kokoonpanosta kun hankkii, valmis "hyrrän".
Sama asia on noitten nykyisissä uusissa läppäreissä.
Mielipiteeni noista on: Ovat k****aa kalliissa paketissa.
Periaatteeni on: Minä hallitsen keskusyksikköä, eikä keskusyksikkö minua.
Yksi surkeus noissa on vielä:
Kun käynnistät valmis "k***a"paketti pc,n aukeaa kaikki softat sinne pohjalle, mukaan lukien Adobe reader ja Adobe Photoshop  joka tekee pc,n erittäin hitaaksi, hyviä ohjelmia sinänsä, kun niitä tarvitsee saa ne itsekin avattua käyttöön.
Nämä ohjelmat pitää osata sulkea pois käytöstä, kunnes niitä tarvitsee, turhia olla hidastamassa netti surffausta.
Turhat ohjelmat voidaan sulkea msconfigtilla, enempää tässä en kerro msconfigtista, ettei kukaan mene kaatamaan käyttistään, ja tule syyttämään, minua.
Mutta "hyrrästä" mistä tahansa saa silmääkin nopeamman.

Pelkkään PDF,n lukemiseen suosittelen Adoben vaihtoehdoksi paljon kevyempää FoxitReaderia.

Tuossa olikin aikaisemmassa kommentissani puhetta ostetuista koneista. Huomauttaisin, että Suorita -ohjelman takaa suoritettava msconfig on edistyneemmille käyttäjille suunnattu. Mikäli tahdot kuitenkin "säätää" käynnistyvien ohjelmien listaa niin käyttäkää siihen(kin) suunnattua Easycleaneriä.
Puhe keskusyksikön hallinnasta ja sen julistamisesta kertoo minulle sellaista että sota on parhaillaan käynnissä ;) Ei siis pahalla, se on hyvä että ei anna käyttäjän ohjastamalle koneelle valtaa toimia omatoimisesti. Tietokonehan oli tehty palvelemaan ihmistä, ei toisin päin.

Lainaus käyttäjältä: Hade - lauantai, 04.08.2007, 13:24
Osioiden salaaminen, jolloin mahdolliselle krakkerille tulee ongelma: hän ei löydä mitään kun osiot ovat kunnolla salatut.

Nimeä osiot mielivaltaiseti käyttäen isoja, pieniä kirjaimia ja numeroita sekaisin, esimerkiksi näin:
Nimeä osio C näin: kirjoita ensiksi kaksi taalamerkkiä ($$) joidenka väliin kirjoitat aivan "hempulia":

Malli: Osio C: $Ä43fUy802Cceaze87Löåäczw83$


Näin voi salata osiot mahdollisilta krakkereilta, jos pääsevät sisään, eivät löydä mitään ennen kuin ovat selvittäneet salauksen, ja siinä hommaa riittää.
Kannattaa vaihtaa textiä aika-ajoin, kuten muitakin salasanojaan.
Huomaa! Jos antaa kirjoittaa vain 5-6 merkin mittaisen salauksen, on käyttiksessä ongelmia, esimerkiksi laiton kopio, tai tupla asennus.

Miten olisi tässä vaiheessa siirtyminen kokonaan toiseen käyttöjärjestelmään? Tavallisena tallaajana ihmettelen varmasti sitä, minkä verran saan tehdä töitä että saan omasta M$ Windows -käyttöjärjestelmästäni ehdottoman turvallisen. Vähemmälläkin työllä tietty saa koneesta turvallisen, täytyy vain tutustua tarkemmin siihen ongelmien aiheuttajaan, ei siis käyttäjään vaan sinne verkkoon. Verkosta kaikki paha tulee, ei niinkään koneelta tai käyttäjältä.

Olen kyseenalaistanut osaa tekstistä, koska tahdon kertoa tuntemuksiani tavallisena tietokoneen käyttäjänä, en niinkään mikrohiirenä joka taistelee päivittäin pahaa vastaan. Jos tästä on tullut ihmisille pahaa mieltä niin pyydän jo tässä vaiheessa anteeksi sitä mitä olen päässäni tuntenut. Kirjoituksiani en anteeksi pyydä koska suurin osa on kokemuksia ja omaa mielipidettä.

Athlon10

Lainaus käyttäjältä: Hade
Ja verkosta tulee paha vain huonon tietoturvan ja ajatelemattomuuden takia.

Mainitsit jopa että "Koti pc on roskapostittajille arvokas apaja, ja krakkerien bisnes." Olenko ymmärtävinäni, että  tietokonevalmistajat ovat mukana tällaisessa roskapostibisneksessä mukana kun rakentavat konepaketteja, joissa on liikaa ohjelmia, muttei mitään mistä todellisuudessa olisi jotain kongreettista hyötyä?
Olenko astunut kyseenalaistamalla perusjuttuja windows-fanaatikon varpaille? Olisin yllättynyt positiivisemmin että olisit löytänyt joitain yhdistettäviä asioita lukuunottamatta minun omia näkemyksiä jostain osioinnista yms. Tämä topic taitaa olla oma turhautumuksesi kokemattomille tietokoneen käyttäjille, joilla pääasiana on että laitteet toimivat ja PISTE. Ei se ole sinun vikasi silloin jos heillä menee sormi suuhun. Mielestäni sinun pitäisi sen sijaan toimia rakentavana esimerkkinä ja opastaa heitä turvallisemmalle tielle, kun missä he ovat nyt. Ei heitä tarvitse tulla tänne mollaamaan ja julistamaan omaa kaavaa täydellisestä tietoturvasta ja koneesta.

Ja jos nyt kerran olet sitä mieltä ettet tahdo mennä millekään hömpätipömpäti-sivustolle tutkimaan mitään niin tässä on sinulle alkuperäiset linkit oikeille sivustoilleen:

Easycleaner: http://personal.inet.fi/business/toniarts/ecleane.htm
Diskeeper: http://www.diskeeper.com/defrag.asp

Aikaisemmin keskustelussa antamani linkit olivat myös asiasta kiinnostuneille peruskäyttäjille ennen kaikkea suomeksi, jottei mitään jäisi arvailujen varaan.

Athlon10

Wikipediasta löytyy varsin kattava aloitus heille jotka tahtovat tietää omasta tietokoneestaan muutakin, kun että sillä voi pelata ja että sillä voi surffata verkossa. Miksi tuon tämän linkin kaikkien katsottavaksi / luettavaksi niin päähäni pälkähti vanha miete tietokoneesta:
Kun myönnät virheesi, niin olet mestari. (miksi myöntää virhe, kun koneessa on vika?)

Epäilijöille/asiasta kiinnostuneille tietopaketti täällä. :)

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: Athlon10 - lauantai, 04.08.2007, 23:20
Mainitsit jopa että "Koti pc on roskapostittajille arvokas apaja, ja krakkerien bisnes." Olenko ymmärtävinäni, että  tietokonevalmistajat ovat mukana tällaisessa roskapostibisneksessä mukana kun rakentavat konepaketteja, joissa on liikaa ohjelmia, muttei mitään mistä todellisuudessa olisi jotain kongreettista hyötyä?

Luulen että tässä tehdään rajanvetoa sen suhteen, miten paljon erinäisiä ohjelmia valmiskoneen kylkiäisenä tulee verrattuna siihen, kun kasaat oman PC:si ja laitat omat ohjelmat sinne. Pakettikoneiden "ongelmana" on se, että pakettikoneen mukana tuleva ohjelmien kirjo, jotka siellä sisällä on jo valmiiksi, näkyy asiasta enemmän tietävälle hillittömänä määränä ylimääräistä rojua, jotka käynnistyvät. Minä esimerkiksi näen sen valitettavana, että paketti-PC:n koko vauhtia ei saada irti tuolla tavalla. En myöskään näe, että paketti-PC:illä olisi mitään linkitystä roskapostien ja hakkereiden kanssa. Paketti-PC:t ovat sellaisia kapistuksia, joita ostavat yksityishenkilöt, joilla ei ole syvällistä käsitystä PC:istä, niiden sisälmyksistä, kuin toiminnoistakaan. Heidän silmissään kone on verrannollinen radioon tai perustason telkkariin. Riittää, että napsauttaa koneen päälle ja pääsee verkkoon; se on näille niin yksinkertaista - ja samalla riskaabelia toimintaa.

Jos tietoturvasta ei ole kunnollista tietämystä ja henkilö osuu sivulle, joka tarjoaa jos jonkunnäköistä banneria tai sitten pamauttaa naamalle ActiveX-komponentin ikkunan ja tarjoaa kasan kummallisia ATK-termejä, joita käyttäjä ei ymmärrä, hän etsii nopeimman ulospääsyn asiasta: Hän näkee kaksi nappia: Kyllä ja Ei. Hän tulkitsee kysymyksen komponentin asennuksesta mahdollisesti kysymykseksi sulkea ikkuna ja vastaa Kyllä. Loppu on arvattavissa, jos kyseessä oli jokin buginen bannerihelvettiä suoltava komponentti. Mitä tulee roskapostiin, yleisin vika on se, että asiaan perehtymätön käyttäjä saattaa tunkea ajattelemattomuuttaan sähköpostiosoitteensa sellaiselle sivuille, joka oman toimintansa lisäksi myy osoitteitaan eteenpäin ja ei aikaakaan, kun laatikko on puolillaan viagra- ja kik***inpidennyspillerimainoksia.

Yrityskäytössä haetaan yleensä hinta-laatu-suhteeltaan parasta mahdollista konetta ja tilataan niitä kasoittain, jotta saadaan aikaan standardi laitekanta, joka helpottaa ylläpitoa. Sen sijaan, että koneeseen tulisi ohjelmat valmiina, levyt jyrätäänkin levykuvaohjelmalla firman omaan ympäristöön istuvaksi. Tällaista toimintaa on mm. minun työpaikallani.

Lainaus käyttäjältä: Athlon10
Olenko astunut kyseenalaistamalla perusjuttuja windows-fanaatikon varpaille? Olisin yllättynyt positiivisemmin että olisit löytänyt joitain yhdistettäviä asioita lukuunottamatta minun omia näkemyksiä jostain osioinnista yms. Tämä topic taitaa olla oma turhautumuksesi kokemattomille tietokoneen käyttäjille, joilla pääasiana on että laitteet toimivat ja PISTE. Ei se ole sinun vikasi silloin jos heillä menee sormi suuhun. Mielestäni sinun pitäisi sen sijaan toimia rakentavana esimerkkinä ja opastaa heitä turvallisemmalle tielle, kun missä he ovat nyt. Ei heitä tarvitse tulla tänne mollaamaan ja julistamaan omaa kaavaa täydellisestä tietoturvasta ja koneesta.

Hadella on kärkevä mielipide ilmeisesti senkin takia, että hän on minun laillani saanut olla koko ajan uudelleenasentamassa koneita uudelleen ja uudelleen samoille henkilöille ja kaikki ehdotukset ja toiminnat menevät heiltä vasemmasta korvasta sisään ja oikeasta ulos (tai toisinpäin). Se on pidemmän päälle hyvinkin turhauttavaa.
Minulla on hyvä esimerkki kaveristani: Hän tuo koneensa minulle järjestään kerran vuodessa totaaliseen uudelleenasennukseen, kun kaikennäköisiä urkkijapalikoita pursuava vertaisverkko-ohjelma tai muu vastaavanlainen hakusofta on asennettu ja saa koneen sekaisin, kun palikka käy netistä hakemassa pari urkkijaa lisää, jotka hakevat taas omat kaverinsa, jne... Kone palaa hänelle valmiina viikossa, mutta hänellä kestää vain 3-6 kk saada koneeseen ensimmäiset merkit sotkeentumisesta ja vaikka olen sanonut, ettei "tätä ja tätä ohjelmaa tule asentaa koneelle", ne samat softat siellä on kerta toisensa jälkeen. Tämä on siis esimerkkitapaus. Koneita saadaan sekaisin muullakin tavalla, kuten käyttämällä kaikenmaailman korjausohjelman Trial-versioita, jotka poistavat koneesta korkeintaan oireet mutteivät korjaa todellista vikaa. Pahimmassa tapauksessa tilanne menee jopa siihen, että käyttäjä saattaa katsoa kaikki ohjelman huomaamat "viat" (vaikkei ne sellaisia olisikaan) ja sitten poistamaan ne. Sitten soitellaan kaveripiiri läpi, kun kone on bluescreenissa.

Toinen merkittävä elementti on se, että kaikilla käyttäjillä ei ole tietoa, mikä on palomuuri ja virustorjunta. Jos käy oikein huonosti, käyttäjä hankkii jonkun toisen suosituksesta siihen virustorjunta/palomuuriyhdistelmän ja asentaa sen (vaikka koneessa on molemmat). Sitten soitellaan taas kaveripiiri läpi, kun kone on jumissa kahden tappelevan skannerin ja TCP/IP-protokollaa skannaavien muurien ottaessa yhteen siitä, kumman vuoro on ottaa tarkkailuunsa verkkokortin läpi kulkeva liikenne.

Molempien mielipiteet ovat yhtä hyviä keskenään, mutta tässä on vaarana se, että keskustelu menee aita/aidanseiväs-tasolle, jolloin hiuksia aletaan halkomaan liikaa ja molemmat hermostuvat toisilleen. Meillä kaikillahan on omat näkemyksemme, millä tavalla PC:iden tulisi toimia ja molemmissa menetelmissä riskit koneen sekoamiseen ovat joka tapauksessa yhtä suuret.

Otan tähän pikaluotauksen:

Itsekasattu PC:
Plussat (+): Komponenttikohtainen takuu; Lupa kajota mihin tahansa koneen osaan ilman pelkoa takuun umpeutumisesta; Oma asennusrutiini = tietää, mitä asentaa ja minne; Yleensä lähtökohdiltaan tehokas laite.

Miinukset (-): Takuu kuuluu sinulle ja häiriötilanteen sattuessa voi vian paikallistaminen olla työlästä; Keskitettyä takuuta ei ole; Altis hyökkäyksille tai Zombie-verkon osaksi joutumista; Käyttäjän omat toimet vaikuttavat koneen tehokkuuteen.


Kaupanhylly-PC:
Plussat (+): Koko laitteen kattava takuu; Lupa on kajota vain pieneen osaan koneen sisälmyksiä tai ei lupaa ollenkaan; Ohjelmat yleensä valmiina. Omakin asennus onnistuu; Noviisikäyttäjälle riittävä laite, asiaan perehtynyt saattaa olla toista mieltä.

Miinukset (-): Takuuhuolto on yleensä ainoa paikka, jossa saat tehdä jotain koneellesi; Valmiit ohjelmat ovat "päälleliimattuja kilkkeita" tai kokeiluversioita (virustorjunta ja palomuuri vuodeksi jne); Kone saattaa olla tahallisesti alimitoitettu tarpeeseen, jotta liike saa myytyä lisäkomponentteja hintaan x+20 Euroa ja lisäys tehdään vain takuuhuollossa.

En edusta absoluuttista totuussa missään tapauksessa. Kommentteja noihin näkemyksiin on suositeltava laittaa, ettei keskustelu laimene. :)
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

Athlon10

Lainaus käyttäjältä: Hade - sunnuntai, 05.08.2007, 00:28
Kerrankin ASIAA, muista myös itse päntätä se päähäsi.


Tulkitsen tuon jo epäonnistuneeksi provosointiyritykseksi joten ;D

Athlon10

Joo, taidan seurata säätä tästä eteenpäin ja jättää tietokoneet kokonaan omaan arvoonsa. Saatte minut tuntemaan itseni yhdeksi heistä :-[ Minä sentään yritin tuoda yleistä näkökulmaa jonka tarkoituksena olisi ollut palvella muitakin foorumilla vierailevia ihmisiä kun vaan teidän kavereita, jotka eivät pääse koneen käynnistystä pidemmälle ilman että pitää kädestä kiinni pitäen näyttää kuinka homma oikeasti toimii.

Sitä paitsi, keskustelun otsakkeessa ei lukenut mitään siitä että "ainoastaan kavereita mollaavat mielipiteet otetaan vastaan" ei siis mitään muuta. Miksi muuten he itkevät sitten teiltä palveluksia? Mikseivät he tee asialle jotain kun ne teidän mielestä on saamattomia poropeukaloita? Miksi eivät mene viemään sitä konettaan jonnekin muualle? Onko oma lehmä ojassa vai teettekö ilmaiseksi silkkaa hyvää hyvyyttänne?

Minä olen tuon tyyppiset palvelukset lopettanut jo aikaa sitten. Joskus tein ja koin turhautuneisuutta mutta se loppui yhtä lyhyeen, kun oli tullutkin. Ottakaa mallia tai perustakaa yritys jossa korjaatte kavereidenne koneita, maksua vastaan tai oravannahkakaupalla.

Mikä muuten oli sitten keskustelualueen otsikolla "PC asiaa, rauta ja softan lataaminen"? Oliko sillä tarkoituksena kertoa ääneen että tehkää näin, tai olkaa tekemättä ja kärsikää..? En nyt oikein ymmärrä tätä tarkoitusta. Jos näin oli, niin ylläpito on hyvä ja pyyhkii kaikki kirjoittamani kommentit mukaanlukien tämäkin koska en tahdo millään muotoa sekoittaa Haden ajatusta kouluttaa avoimella foorumilla kavereitaan.

*menee nurkkaan häpeämään aiheuttamaansa sotkua*

Athlon10

Lainaus käyttäjältä: Hade - sunnuntai, 05.08.2007, 00:28
Kerrankin ASIAA, muista myös itse päntätä se päähäsi.


Onko tuo muuten asiasta puheenollen sinusta kyseenalaistamista?

Athlon10

Lainaus käyttäjältä: Hade - sunnuntai, 05.08.2007, 01:44
Ei todellakaan, vaan täyttä asiaa. Sieltä varmaan löytyy hyviä neuvoja loppukäyttäjille.

Tarkoituksenani ei ollut alunperinkään kyseenalaistaa ammattitaitoasi asiassa vaan tukea käsitystä siitä että vika on käyttäjässä, ei koneessa (todettu vuosia sitten). Harmillista jos käsitit sen aliarviointina itseäsi kohtaan.

Mitä lopulta tulee nickiini niin kyllä, olen hiukan jäljessä kalliiksi havaitusta intel:stä ja kaiken alkujaan kaikki on lähtöisin AMD K6/II:sta. Ainoat intel:t on kannettavassa ja kehitysympäristöön valjastetussa Dell:n pikku-serverissä.

Sen verran "old-school" -sälli olen että voi kestää KAUAN että siirryn hyväksi havaitsemastani AMD:sta intel:iin. Toisaalta, mikä minua pakottaa vaihtamasta intel:iin? Nickikin vaihtuisi samalla :D

Oman rilluttimeni rauta tähän väliin:
AMD Athlon 64 X2 3800+ (vaihtumassa 5200+:ksi)
Asrock ALIVENF6G-DVI
MSI nVIDIA 7600 GS
Kingston HyperX 2GB 800MHZ DDR2 non-ecc Low-latency CL4 (tulossa vielä toinen mokoma)
Seagate Barracuda 250Gt
Samsung DVD+-RW DL Lightscribe
Ja kotelona äänekäs mutta hyvin tuulettava ANTEC Sonata Piano II 450W powerilla.

Koneeni olen ristinyt Angel:ksi. Ei siis kaupasta ostettu "kiuas - hetivalmis".

Ja vielä sitten pikkuservo:
Dell Optiplex GX240, googlettamalla löytää dataa. Muistia on lisätty 256Mb:sta 768Mb.
Pyörittää apachea php-tuella, mySQL:ää ja Dellin kautta hion omaa sivustoani julkaisukelpoiseksi. (lähiverkossa siis)

Ja mitä tulee tähän polttavaan puheenaiheeseen tietoturvasta, niin aion pysytellä hiljaa. Kailottaminen tekee työn joillekin tahoille erityisen "helpoksi" kun tietävät, mitä vastassa on. Noh, sen verran voin paljastaa että vastassa on softan sijasta Rautaa ;)

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: Athlon10 - sunnuntai, 05.08.2007, 03:43
Sen verran "old-school" -sälli olen että voi kestää KAUAN että siirryn hyväksi havaitsemastani AMD:sta intel:iin. Toisaalta, mikä minua pakottaa vaihtamasta intel:iin? Nickikin vaihtuisi samalla :D

Eihän mikään estä sinua käyttämästä nickiäsi, vaikka koneesi kokoonpano muuttuisi AMD:sta Inteliin - eihän sitä lukeva käyttäjä tiedä, että koneesi kokoonpano muuttuu. ;)

Lainaus käyttäjältä: Athlon10
Oman rilluttimeni rauta tähän väliin:
AMD Athlon 64 X2 3800+ (vaihtumassa 5200+:ksi)
Asrock ALIVENF6G-DVI
MSI nVIDIA 7600 GS
Kingston HyperX 2GB 800MHZ DDR2 non-ecc Low-latency CL4 (tulossa vielä toinen mokoma)
Seagate Barracuda 250Gt
Samsung DVD+-RW DL Lightscribe
Ja kotelona äänekäs mutta hyvin tuulettava ANTEC Sonata Piano II 450W powerilla.

Koneeni olen ristinyt Angel:ksi. Ei siis kaupasta ostettu "kiuas - hetivalmis".

Jösses... Herrallahan on aivan hervoton supertietokone. Ilmatieteen laitoksen mallinnuksiako tuolla ajat? ;D
Itselläni on kolme itsekasattua konetta. Yksi on ns. toimistokone, jolla teen sivujani, käytän sähköpostiani jne. En ole sen koneen sisältöä muuttanut pitkään aikaan ja se on kone, jota käytän eniten. Sen kokoonpano on seuraava:
- AMD Sempron 2800+
- EPoX EP8RDA6+Pro-emolevy
- Club3D ATI X1600 AGP-näytönohjain
- D-Link DWL-G520+ 802.11g-WLAN-verkkokortti
- 2 x 256MB Kingston HyperX-muistipalikat
- 2 x 80GB Maxtor-kiintolevyt, RAID-1 konfiguraatiossa
- 1 x 80GB Samsung Spinpoint-kiintolevy IDE-väylässä (varmuuskopiolevynä)
- Lite-On SOHW-1653S-monistandardilevypoltin (CDR(W), DVDR(RW)+/-, DL:nä ja ilman).
- Korppuasema (heh... Se on reliikki jo tässä vaiheessa).
- Mercury-merkkinen täysmetallinen koppa (Näitä design-ihmeitä
- Silvershield 500W poweri
- Eaton-Powerware 5115, 750VA UPS
Koneen nimi on Deadfall. Keksin sen sattumalta, kun koneen käyttistä nostin ylös. :)

Internet-päädyn serverini kokoonpano on nähtävissä täältä.
Koneen nimi on Morgenstern. Nimi on peräisin Rammstein-yhtyeen samannimisestä kappaleesta.

Pelikoneeni sisällöstä en osaa sanoa enää muuta, kuin sen, että se on uusin laitteisto, jota minulla on:
- 64-bittinen AMD-prosessori
- Taisi olla EPoX:n emo sisällä - tai sitten ei...
- Club3D (ATI)-näytönohjain PCI-Express-väylässä
- 80GB:n levyt RAID1-konfiguraatiossa
- Ei korppuasemaa :)
- Linksys-WLAN-kortti
En halua repiä sitä tuolta lattialta ja avata, siinä on tuskallinen homma saada se takaisin paikalleen.  ;D

Lainaus käyttäjältä: Athlon10
Ja vielä sitten pikkuservo:
Dell Optiplex GX240, googlettamalla löytää dataa. Muistia on lisätty 256Mb:sta 768Mb.
Pyörittää apachea php-tuella, mySQL:ää ja Dellin kautta hion omaa sivustoani julkaisukelpoiseksi. (lähiverkossa siis)

Aika hyvä kokoonpano. Minulla testiserverinä pyörii töistä romutuksesta pelastettu Fujitsu-Siemens Scenic, johon olen laittanut vanhan 10-gigaisen SCSI-levyn systeemilevyksi ja koneen oma 40GB:n IDE-levy toimittaa datalevyn virkaa. Siinä pyörii sama konfiguraatio, kuin Morgensternillä. Laite toimii myös Flashpointin Dedicated Serverinä.

Haluan onnitella herroja saavutuksestanne. Tästä Topicista on tullut Hot Topic foorumin mittasuhteissa.  ;D
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

Athlon10

#9
Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti
Eihän mikään estä sinua käyttämästä nickiäsi, vaikka koneesi kokoonpano muuttuisi AMD:sta Inteliin - eihän sitä lukeva käyttäjä tiedä, että koneesi kokoonpano muuttuu. ;)

Joo, sitä vaan syntyy fanaattisia ajatuksia joidenkin asioiden suhteen.

Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti
Jösses... Herrallahan on aivan hervoton supertietokone. Ilmatieteen laitoksen mallinnuksiako tuolla ajat? ;D

Nyt kun kerran kysyit niin vastataan niin, kuin se on vuosien varrella koettu:

Windows 2000 toimii jouhevasti vähimmäisvaatimuksilla (P2/233MHz) ja 128Mb keskusmuistia

Windows XP:n piti toimia aikoinaan jouhevasti 750MHz - suorittimella (AMD Duron / Intel Celeron) ja 256Mb keskusmuistia. Kusi sekin "teoria" sitten.

Nyt kun on pitänyt jollain tavalla valmistautua käänteen tekevään Windows Vista käyttöjärjestelmään, niin edes suositeltava kokoonpano ei tunnu foorumikierrosten ja kavereiden puheista päätellen riittää alkuunkaan.

Windows Vista Home Premium järjestelmävaatimussuositus

    * 1 GHz:n 32-bittinen (x86) tai 64-bittisen (x64) suoritin
    * 1 Gt järjestelmämuistia
    * 40 Gt:n kiintolevy ja vähintään 15 Gt vapaata tilaa
    * DirectX 9 -grafiikan tuki ja
          o WDDM-ohjain
          o 128 Mt grafiikkamuistia (vähintään)
          o Pixel Shader 2.0 laitteistossa
          o 32 bittiä/pikseli
    * DVD-ROM-asema
    * Äänilähtö

Lähde: http://www.microsoft.com/finland/windows/products/windowsvista/editions/homepremium/default.mspx

Jotta jossain vaiheessa edes viitsin maksaa huikean summan rahaa ja pari hävittäjää siitä ilosta että saan softan näyttämään joulukuuselta niin on hyvä olla valmiina. Kaikissa esimerkkikoneissa on tietysti raaka-asennuksen lisäksi ajurit ajettu.

Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti
Itselläni on kolme itsekasattua konetta. Yksi on ns. toimistokone, jolla teen sivujani, käytän sähköpostiani jne. En ole sen koneen sisältöä muuttanut pitkään aikaan ja se on kone, jota käytän eniten. Sen kokoonpano on seuraava:
- AMD Sempron 2800+
- EPoX EP8RDA6+Pro-emolevy
- Club3D ATI X1600 AGP-näytönohjain
- D-Link DWL-G520+ 802.11g-WLAN-verkkokortti
- 2 x 256MB Kingston HyperX-muistipalikat
- 2 x 80GB Maxtor-kiintolevyt, RAID-1 konfiguraatiossa
- 1 x 80GB Samsung Spinpoint-kiintolevy IDE-väylässä (varmuuskopiolevynä)
- Lite-On SOHW-1653S-monistandardilevypoltin (CDR(W), DVDR(RW)+/-, DL:nä ja ilman).
- Korppuasema (heh... Se on reliikki jo tässä vaiheessa).
- Mercury-merkkinen täysmetallinen koppa (Näitä design-ihmeitä
- Silvershield 500W poweri
- Eaton-Powerware 5115, 750VA UPS
Koneen nimi on Deadfall. Keksin sen sattumalta, kun koneen käyttistä nostin ylös. :)

Mainio kokoonpano (ikäisekseen)

Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti
Internet-päädyn serverini kokoonpano on nähtävissä täältä.
Koneen nimi on Morgenstern. Nimi on peräisin Rammstein-yhtyeen samannimisestä kappaleesta.

;D Katsoinkin tuota tykkiä sivuillanne.

Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti
Pelikoneeni sisällöstä en osaa sanoa enää muuta, kuin sen, että se on uusin laitteisto, jota minulla on:
- 64-bittinen AMD-prosessori
- Taisi olla EPoX:n emo sisällä - tai sitten ei...
- Club3D (ATI)-näytönohjain PCI-Express-väylässä
- 80GB:n levyt RAID1-konfiguraatiossa
- Ei korppuasemaa :)
- Linksys-WLAN-kortti
En halua repiä sitä tuolta lattialta ja avata, siinä on tuskallinen homma saada se takaisin paikalleen.  ;D

Juu, ei minun takia sitä tarvitse sieltä lähteä nostamaan :) Ainoa karvat pystyyn nostattava asia on tuo epox -emo. Eikö niiden kanssa ole ollut mitään ongelmia? Omat emot on lauennut yleensä kuukaus pari sen jälkeen kun takuu on ummessa, yleisin syy on ollut S-ATA -ohjain järjestelmässä joka on lakannut toimimasta.
Onkohan Fujitsu-Siemensin valmiskoneissa käytössä epoxin emot? Vähän samoja vikoja kaikunut korviin matkan varrella

Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti
Aika hyvä kokoonpano. Minulla testiserverinä pyörii töistä romutuksesta pelastettu Fujitsu-Siemens Scenic, johon olen laittanut vanhan 10-gigaisen SCSI-levyn systeemilevyksi ja koneen oma 40GB:n IDE-levy toimittaa datalevyn virkaa. Siinä pyörii sama konfiguraatio, kuin Morgensternillä. Laite toimii myös Flashpointin Dedicated Serverinä.

Hmm.. pyöritätkö Flashpointia jonkun porukan kesken vai oletko listoilla?

Lainaus käyttäjältä: J.Jäntti
Haluan onnitella herroja saavutuksestanne. Tästä Topicista on tullut Hot Topic foorumin mittasuhteissa.  ;D

Kiitos, on mukavaa kun on ihmisiä jotka ottavat kantaa sen sijaan että sanovat kaiken niin kuin toivoisi. 8)