Säteilysuoja ja sen tuuletin

Aloittaja weatherc, perjantai, 27.03.2009, 17:22

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Snowi

Itsellä on samanlainen ongelma, vaikka onkin tuo davisin tuuletin. Asema on asennettu paikalle, johon aurinko pääsee porottamaan, jotta aurinko/uv-anturit saisivat kunnon lukemia. Sen takia en asentanut asemaa varjoisaan paikkaan, vaan paikalle, josta se saisi mahdollisimman hyvin aurinkoa, varsinkin kun asema vielä ottaa virtansakin auringosta.

Olen ajatellut väsätä jostain levystä suojan säteilysuojalle, jotta säteilysuoja ja lämpötila-anturi sen sisällä olisivat jatkuvasti varjossa, kun taas muut aurinkoa vaativat osat olisivat auringossa. Tälläisellä asemalla, josta virta tulee auringosta ja on nuo aurinkoanturit, niin kompromisseja on lähes pakko tehdä. Uskon kuitenkin, että tilanne paranee huomattavasti kun saan tuohon jonkun levyn asennettua suojaksi.

Tietääkö muuten kukaan saako Davis VP2:ssa noita aurinko/uv-antureita korkeammalle, eli irti tuosta alkuperäisestä paikasta? Ainakaan noilla alkuperäisillä johdoilla se ei ole mahdollista, mutta jos itse väsäisi pidemmät johdot. Mietin että onko tuota kukaan ikinä koittanut.
Haluaisin nuo anturit nimittäin vielä korkeammalla tuonne lähelle tuuliviiriä.

meteorologi

#91
Kysymys kuuluukin: mikä on se jippo, joka tekee Vaisalan suojista niin toimivat, että näyttävät hyviä lukemia ILMAN tuuletinta? Täydellinen muotoilu vai mustat pohjat lautasissa?

Lainaus käyttäjältä: Snowi - torstai, 06.05.2010, 15:41

Vertailin asemasi ja Nurmijärven virallisen aseman mittauksia ja ne päätyivät virallisen voittoon luvuin 10,5 ja 12,7.

Snowi

Lainaus käyttäjältä: Meteorologi - torstai, 06.05.2010, 15:57

Itsekin olen noita vertaillut, mutta fmi:n Nurmijärven asemaan ei kannata verrata minun sääasemaa. Voi kuulostaa erikoiselta, mutta se johtuu siitä, että tuo asema sijaitsee aivan tuolla Nurmijärven pohjoispäässä ja aseman paikka on muutenkin erittäin syrjäinen, joten siellä lämpötilat ovat tunnetusti aina noin asteen alempia kuin täällä Klaukkalassa. Myös tuossa wxsim-ennusteessa on otettu se huomioon, että tälläisellä pienellä keskusta-alueella lämpötila on vähän korkeampi kuin esimerkiksi syrjäisemmissä kolkissa.

Parempi vertailu kohde minun asemalleni on Helsinki-Vantaan lentoasema, jonka olosuhteet ovat enemmän Klaukkalan keskustaa vastaavia. Tosin tuuliolosuhteet tuolla asemalla on tietenkin kovemmat. Vertailuja kun olen tehnyt lämpötilan kanssa, niin Helsinki-Vantaan lentoasema on lähes aina lähempänä kuin fmi:n Nurmijärven asema.
Myös tuo Vantaan asema on vähän lähempänä kuin tuo nurmijärven asema, tuo kertoo siitä, että Nurmijärvi ei mikään ihan pieni kunta ole. Toisaalta Klaukkalan keskusta on vain reilun 2km päässä Vantaan rajasta ja vajaan 4km päässä Espoon rajasta.

Kunhan vain saan tuon suojan tuohon tehtyä niin sen jälkeen aletaan olla lähellä fmi:n Vantaan aseman lukemia, ainakin toivottavasti  :D.
Aion myös nostaa asemaa vähän ylemmäs, jolloin tuuli pääsee puhaltamaan siihen joka puolelta. Paikka on sen verran avoin, että silloin pienetkin tuulen vireet saavuttaisivat aseman.

teutari

Lainaus käyttäjältä: Meteorologi - torstai, 06.05.2010, 15:57
Kysymys kuuluukin: mikä on se jippo, joka tekee Vaisalan suojista niin toimivat, että näyttävät hyviä lukemia ILMAN tuuletinta? Täydellinen muotoilu vai mustat pohjat lautasissa?

Kyllä tuo lämpötilan pieni sahaaminen on aivan normaalia.
Mikäs on sen parempi tuntoelin kuin ihmiskeho...., jos olet auringossa ja sitten tulee pilvi auringon eteen jolloin lämpötila laskee niin kyllä se vetää ihon kananlihalle ja samanlailla tuo lämpötila-anturi siihen reakoi.

On tuota lämpötilan sahaamista Vaisalan laitteissakin, keskipäivän molemminpuolin aikamoista ylös alas menoa. ;)

teutari

Lainaus käyttäjältä: Snowi - torstai, 06.05.2010, 15:41
Tietääkö muuten kukaan saako Davis VP2:ssa noita aurinko/uv-antureita korkeammalle, eli irti tuosta alkuperäisestä paikasta? Ainakaan noilla alkuperäisillä johdoilla se ei ole mahdollista, mutta jos itse väsäisi pidemmät johdot. Mietin että onko tuota kukaan ikinä koittanut.
Haluaisin nuo anturit nimittäin vielä korkeammalla tuonne lähelle tuuliviiriä.

Onhan nuo amerikanpojan niitä siirelleet. http://www.weather-watch.com/smf/index.php/topic,29330.0.html
Davisin jatkokaapelit tai sitten itse väsää pidemmät.

Snowi

Lainaus käyttäjältä: teutari - torstai, 06.05.2010, 16:54

Itse olen huomannut saman myös noissa fmi:n käyrissä. Kyllä heilläkin sitä sahaamista esiintyy, jos sattuu pilvet eteen aurinkoisena päivänä.
Enkä usko että tossa mitään kovin kummollista jippoa on. Ilmatieteen laitoksella nuo lämpötila-anturit on yleensä niin varjossa tai sitten siihen on rakennuttu vielä ylimääräinen sädesuoja.
Esimerkiksi Helsingissä on asema, joka sijaitsee kokonaan lähes suljetussa kopissa. Siellä tosin on varmaan sen verran tuuletusaukkoja, että pääsee ilma kiertämään, mutta auringon säteet eivät varmasti sisällä pääse.

Snowi

Lainaus käyttäjältä: teutari - torstai, 06.05.2010, 17:43
Lainaus käyttäjältä: Snowi - torstai, 06.05.2010, 15:41
Tietääkö muuten kukaan saako Davis VP2:ssa noita aurinko/uv-antureita korkeammalle, eli irti tuosta alkuperäisestä paikasta? Ainakaan noilla alkuperäisillä johdoilla se ei ole mahdollista, mutta jos itse väsäisi pidemmät johdot. Mietin että onko tuota kukaan ikinä koittanut.
Haluaisin nuo anturit nimittäin vielä korkeammalla tuonne lähelle tuuliviiriä.

Onhan nuo amerikanpojan niitä siirelleet. http://www.weather-watch.com/smf/index.php/topic,29330.0.html
Davisin jatkokaapelit tai sitten itse väsää pidemmät.

Pitääkin ottaa tarkemmin selvää tuosta. Ei tarvi saada kuin jonkun metrin korkeammalle, niin sen jälkeen ei enää tulisi puiden latvat eteen, ainakaan tähän aikaan vuodesta. Tosin sitten kun pidennän tuota tuulimittarin tankoa, niin samalla laittaisi noi aurinkoanturit mahdollisimman korkealle.

weatherc

LainaaTietääkö muuten kukaan saako Davis VP2:ssa noita aurinko/uv-antureita korkeammalle, eli irti tuosta alkuperäisestä paikasta? Ainakaan noilla alkuperäisillä johdoilla se ei ole mahdollista, mutta jos itse väsäisi pidemmät johdot. Mietin että onko tuota kukaan ikinä koittanut.
Haluaisin nuo anturit nimittäin vielä korkeammalla tuonne lähelle tuuliviiriä.

Juu, ihan normi puhelinkaapelia + tarvittavat liittimet/jatkot niin sillä toimii. Se tosin kanttaa ottaa huomioon että liittimet tulee täysin vesitiiviksi ettei ala temppuilla.

LainaaKyllä tuo lämpötilan pieni sahaaminen on aivan normaalia.
Mikäs on sen parempi tuntoelin kuin ihmiskeho...., jos olet auringossa ja sitten tulee pilvi auringon eteen jolloin lämpötila laskee niin kyllä se vetää ihon kananlihalle ja samanlailla tuo lämpötila-anturi siihen reakoi.

Yksi idea on rakentaa esim puusta säteilysuoja sen ympärille, alias saunalamppu-ritilöistä.  ;D
VP2:ssa saa tuon lämpötila-anturin myös irti aika helposti tuosta sadekiposta, ainut häiritsevä tekijä on aah-niin-lyhyt kaapeli jolla se on kyketty ISS:iin.
Onhan nuo ameriikan pojjaat myös ottaneet kokonaan ISS:in palasiksi ja rakentaneet "mökin" lämpötila-anturille jossa pari tietokone-tuuletinta ilmaa vaihtamassa ja laittaneet sadekipon sen katolle. Tuossa on vain mielikuvitus rajana miten/millaiseksi sen tekee.  ;D

teutari

Lainaus käyttäjältä: weatherc - torstai, 06.05.2010, 19:34

Kreikanpoikahan on kova nikkaroimaan kaikenlaista, hän on tehnyt tuommoisen Stevenson suojan missä on WS:n lämpötila-/kosteusanturi sisällä ja extrana siinä on vielä tuo 12V tuuletin systeemi.
Kaksikättä ja pläkkändekkeri sillä homma hoituu. ;D

http://users.otenet.gr/~meteo/project_stevenson-screen-box.html

Snowi

Lainaus käyttäjältä: weatherc - torstai, 06.05.2010, 19:34
Yksi idea on rakentaa esim puusta säteilysuoja sen ympärille, alias saunalamppu-ritilöistä.  ;D

Juu juuri tuollaisia Ilmatieteen laitoskin käyttää. Noita tarkoitin tuolla ylimääräisellä sädesuojalla.
Itse mietin myös tuollaista, mutta sitten tuo aurinkopiiri, josta sääasema ottaa virtaa pitäisi saada sen ulkopuolelle.
Mutta todennäköisesti teen suojan vain sille sivulle, josta aurinko pääsee lämpötila-anturinsuojaan paistamaan.