Tuosta tuli mieleen että nuo säännöt voivat olla todella erilaiset eri taloyhtiöissä, muistan kun asuin Turkusessa niin taloyhtiössä jossa kaveri asui katseltiin suurin piirtein seinää pitkin ja jos jotain törötti ulos parvekkeelta niin piti ottaa sisään, tämä siis vaikka 99% kyseisestä tavarasta olisi muuten ollut parkekkeen kaiteen sisäpuolella. Lähinnä siellä oli juttua sateliittiantenneista ja sen "kädestä" mutta silti ei saanut edes pikkurillisen verran tulla ulkopuolelle.
Noissa on tosiaan varsin suuria eroja, mitä puheita on vuosien varrella ei taloyhtiöiden käytännöistä kuunnellut. Ja jos tuollainen nollatoleranssi on, niin silloin asioista ei yleensä edes voi keskustella. Jos yhdelle antaisi periksi, niin kohta joutuisi antamaan toiselle, kolmannelle jne.
Sen verran mitä seurannut Laihon touhuja täällä niin en hetkeäkään epäile hänen rakennelmaa, olen täysin satavarma että on ottanut huomioon ja miettiniyt kaikki mahdolliset, mieleen tulevat asiat mitä voi asemalle tapahtua ja miten se reagoi niihin.
En epäile, etteikö olisi miettinyt. Mutta kuten tuossa sanoit "mieleen tulleet", niin aina ei yksinkertaisesti kaikkea mahdollista edes ymmärrä ajatella. Tuollaisessa pienemmässä kokonaisuudessa tietenkään sitä samaa ole, mitä isommissa, mutta paljon sattuu täysin odottamattomia tilanteita. Ei välttämättä mitään mierkityksellistä, mutta pieneenkin asiaan voi se isännöitsijä tms tarttua, jos luvallisuudesta ja turvallisuudesta keskustellaan. Sitten on vielä sekin ongelma, että asennat jotain oikein tukevasti, niin tästä saadaan yksi syy vaatia poisottamista "kenen luvalla on tehty reikiä seiniin" tms.
Jokatapauksessa tuonkaltaisista asennuksista pitäisi saada useammalta kuvia. Sitten miettiä porukalla, että tuleeko mahdollisesti jotakin korjattavaa mieleen. Ei siksi, etten luottaisi Laihon asennukseen vaan siksi, että olisi loppuun asti mietitty malli seuraavia vastaavaa asennusta miettiviä varten. Ja samalla materiaalia sitä isännöitsijääkin varten "näin on muualla tehty... ja näin... ja näin ja kaikki on todetty hyväksi ja luvat saatu"
Samalla olisi tietysti hyvä olla valmis hyvin kansantajuisesti selittämään naapurille tms niiden laitteiden tarkoitus. Varsinkin radioamatöörien puheissa kuulee turhan usein sen, mitä ymmärtämättömyydestä seuraa. Niillä antenneilla kun aiheutetaan syöpää, salakuunnellaan koko kaupunkia, häiritään televisiota ja radiota jne.
Kyllä, tuossahan tuo kaiteen ulkopuolella on koko komeus. Asennusvaihtoehdot ovat jokseenkin vähäiset tällaisessa ympäristössä.
Näinhän se valitettavasti on. Katolle voi jossain tapauksissa olla mahdollisuus jotakin viedä, mutta kaapelointi onkin sitten toinen asia.
Tuota laitekokonaisuutta ei tuosta viedä kuin Pekkaniskalla sahan kanssa ja silloinkin jälki olisi tautisen rumaa ja ajankohta selviäisi salamatutkasta, kun saha osuu antennikaapeliin sen oikosulkien ja olemattomia salamamerkintöjä aiheuttaen - tämä siis, jos ns. ulkopuolelta haluaisi viedä koko laitteen. Voisin siis väittää, että suhteellisen varkausvarma, mutta meteorologisesti huono asennus on kyseessä.
Tuota tuolla jo aikaisemmin kirjoitinkin, ettei varmasti ensimmäisenä mukaan lähde. Kerroksesta en toki tiedä, mutta toista kerrosta korkeammalle alkaa jo olla tikkailla matkaa.
Kellonajasta voi olla tuollaisessa paikassa hyötyä, mutta toisaalta taas harva kiinnittää huomiota isompiinkaan asioihin. Tuntuu, että saisi monelta viedä seinät ympäriltä ilman mitään huomion kiinnittämistä.
yka:lla on selvä näkemys asiaan, mutta "riippuvasta esineestä" voidaan olla eri mieltä,
Tottakai voidaan olla ja ollaankin. Ei sääasema voi olla riippuva toimiakseen edes jotenkin. Mutta sikäli yka on kyllä oikeassa, että monessa paikassa on noita kieltoja ja riippumatta asennuksen turvallisuudesta kielletään ilman mitään mahdollisuutta keskustella.
jossa tanko pettäisi, tai mittalaite irtoaisi mistään syystä, jää joko koko komeus tai yksittäinen laite mittakaapeleittensa varaan parvekkeen reunaa vasten. Kaapelit taas eivät tule katkeamaan, sillä kaiteen ulkopuolelle painelee neljä kaapelia, joista salamatutkan vastaanottimen kaapeli on vahvinta tekoa. Laitteiston kokonaispaino, vajaa 10kg, ei ole riittävä edes riuhtaisutilanteessa repimään kaapeleita poikki.
Osa johdoista kestää kyllä melkoisesti, se on totta. Ja monisäikeisiä ilmeisesti käytössä, joten vielä paremmin kestävät. Tulee kuitenkin mieleen tilanne, jossa on vaikkapa lomalla ja asema / joku antureista riippuu viikon johtojen varassa. Jos pääsee hankautumaan jonnekkin, niin putoaa. Toki joku voi asiaan kiinnittää huomiota, mutten yhtään ihmettelisi, vaikkei kiinnittäisi. Jokatapauksessa joissakin paikoissa / tilanteissa on juuri tuollaisten varalta enemmän tai vähemmän pakollisena vaijeria tai vastaavaa. Toki vaikka puolitoistametrinen lautasantenni ja sääaseman anturi on kaksi ihan eri asiaa, mutta tuollaiseenkin voidaan vedota, jos poisottamista vaaditaan.
Lupaa kyseisen laitteistokokonaisuuden asentamiselle en ole kysynyt, mutten ole saanut mistään negatiivista palautetta, eikä kukaan ole laitteistosta koskaan valittanut.
Taloissa ja asukkaissa on niin paljon eroja. Pystyn hyvin kuvittelemaan, että jossakin valitettaisiin tuulimittarin pitämästä äänestä ja kaikesta mahdollisesta muusta. Onneksi jokapaikassa ei samanlaista kyttäämistä ja valittamista harrasteta.
Jos syynä purkukäskyyn on vain se, että laitteistoni rikkoo talon järjestyssääntöjä, pyydän heitä paikanpäälle tarkistamaan kantansa.
Tuossa weatherc jo totesikin, että miten tarkkaa jossakin kiinteistöissä on. Silloin tuskin kukaan edes vaivautuu paikanpäälle, eikä vaatimuksesta neuvotella.
Se, että olet laittanut lupaa kysymättä, on kaksijakoinen asia. Toisaalta lupaa ei välttämättä olisi saanut ja luvattomuuteen on helppo vedota, jos tarve tulee. Toisaalta taas kerrot aseman olleen puoli vuosikymmentä samassa paikassa lähes samanlaisena. Helpompi esittää oman kantansa turvallisuudesta ja häiriöttömyydestä.
Hankalia kuitenkin monessa paikassa nuo asiat. Onneksi jossakin on erilaista porukkaa ja asioista pystyy oikeasti keskustelemaan. Tai jopa tuon asemasi tapaan, eli ei tehdä asioista mitään numeroa.
En tietenkään ole Laihon laitteita pois ajamassa eikä siihen olisi valtuuksiakaan. Totesin vain, että eri tavoin asia voidaan nähdä, kuten weatherckin totesi.
Juurikin näin omaltakin osaltani.