Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

Davis infoa

Aloittaja weatherc, tiistai, 03.02.2009, 23:45

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

einari

Lainaus käyttäjältä: khyron - tiistai, 19.03.2019, 23:25
Sehän tossa onkin se ongelma, asiat vaan mystisesti toimii, jos toimii. Aika monta putiikkia kuitenkin on pistäny lapun luukulle, tai palvelun maksulliseksi. Voihan se toki olla että niin ei käy, tai sitten käy, tulevaisuuden ennustaminen on kuitenkin aika hankalaa. Ja jokanen saa tosiaan ottaa riskin jos haluaa, lähinnä olis kiva jos asiaan suhtautuis realistisesti, eikä vaan toteis ettei voi tapahtua.

Jos ympäristössä on niin paljon häiriötä ettei kaapeli toimi, niin kuinkahan todennäköisesti langaton toimii?

Toki täytyy myöntää ettei mulla ole yhtään sääasemaa teollisuushallissa.

Kyllä yritän realistisesti suhtautua ja aikoinaan kun siihen päädyin johtui siitä että on nimenomaan langaton ja myös kun ei ole kuin 4g-verkko.. ei siis puhelinlinjoja eikä valokuitua.. tosin valokuitu vedettiin myöhemmin, mutta siihen liittyminen ei toisi mitään lisäarvoa pohtiessa meidän tarpeita.

Realistisesti suhtaudun siihen ettei tämä systeemi (netatmo) hevin lopeta, tai muutu maksulliseksi normaalikäytössä tai kotiautomaatioon integroituna.. on aika monta erilaista systeemiä jo mihin sen saa osana ja lisää tulee..

Tällaisilla toistimilla asian saa hoidettua , suurin ongelmahan radioaalloilla laitteiden tuottamat sähköiset häiriöt eivät ole, ainakaan yleensä, vaan seinät ja koneiden aiheuttamat katvealueet..

Tällä hoituisi netatmonkin kantaman lisäys..
https://www.4g-antennit.fi/product/170/pitkan-matkan-signaalitoistin-vantage-pro2vue-saaasemille-aurinkopaneelilla
Edelleen hinta!! joten pitää etsiä edullisempaa  8)


Suhtautuuhan YR.no:kin positiivisesti kun lausuu näin "Temperature readings are updated every hour rather than every six hours, geographically they are six times more precise and major temperature errors are cut in half... This is the revolution Yr is bringing to Norway, Sweden, Denmark, and Finland thanks to the Netatmo weather community"!

Sitten ideologiaa... olisipa muillakin samansuuntaista ajattelua..  ::)
Langaton sääasema voidaan myös integroida olemassa olevaan kodin automaatiojärjestelmään. Aseman eri mittauksia voidaan sitten käyttää useiden skenaarioiden käynnistämiseen.
Langattomalla sääasemalla on siis huomattavia etuja verrattuna klassiseen sääasemaan. Kyse ei ole pelkästään geeksistä tai sääfaneista, vaan ennen kaikkea ihmisistä, jotka ovat tietoisia heidän ympäristöstään, huolehtivat talostaan ​​ja puutarhastaan ​​tai eivät yksinkertaisesti enää yllättynyt säästä.

Netatmon langattoman sääaseman avulla voit hyödyntää kaikkia näitä elementtejä. Sen käytännöllinen ja esteettisesti miellyttävä langaton tekniikka mahdollistaa sisä- ja ulkomoduulien integroinnin kaikkiin taloihin. Yksinkertaisen Wi-Fi-yhteyden ja ilmaisen sovelluksen avulla se on suunniteltu helppoon asennukseen ja käyttöön !.

Tuo geeks tarkoittaa (meitä) nörttejä

weatherc

LainaaEi uskoisi kun lukee foorumilta viestejä.. ongelmia toisensa perään siellätäällä..  Itsellä on kaapelijutuista sellaista kokemusta ABB:n ajoista ettei viat koskaan loppuneet.. varsinkin liittimet reistaili ja teollisuusympäristössä myös ulkoiset häiriöt vaikutti useinkin.. eikä vähiten induktiovirrat.. ne väheni kun muutettiin valokaapelit pitemmille väleille ja tehdassaleihin...

Se on ABB:n häpeä se ettei edes kaapelifirma osaa tehdä kuunnollista kaapelointia. Täällä on Daviksen normi RJ11-liittimet toimineet ulkona 10+ vuotta moitteettomasti. Eikä se suomen talvi tunnetusti ole se maailman hellin näille elektroniikkavermeille ;)

einari

Lainaus käyttäjältä: weatherc - keskiviikko, 20.03.2019, 16:08
Se on ABB:n häpeä se ettei edes kaapelifirma osaa tehdä kuunnollista kaapelointia. Täällä on Daviksen normi RJ11-liittimet toimineet ulkona 10+ vuotta moitteettomasti. Eikä se suomen talvi tunnetusti ole se maailman hellin näille elektroniikkavermeille ;)

Ei ABB sitä kaapelointia eikä kaapeleita tehnyt.. vaan kaapeloija oli ulkopuolinen Suomessa operoiva telefirma.. ja kaapelivalmistaja jokin kansainvälinen suurempi firma..

On tietenkin hieman eri asia tuo puhelinpiuha liittimineen kuin Cat5-luokan parikaapeli, vaikka Foliosuojattukin (SF/UTP)...
ensinnäkin kaistanleveys joka saattaa olla weatherc:llä 0, 4 MHz tai max. 4 MHz.. kun taas Cat5 kaapelissa 100 Mhz.
tiedonsiirtonopeuksista puhumattakaan... ;D

Toisaalta ne häiriövirrat oli aivan toista luokkaa kuin kotioloissa, esim. testikenttien jännitteet olivat muistaakseni 12 000 volttia ja virtamäärät suuria..Tasavirtanakin tappavaa... oli päätuotteetkin suuria, esim. Motorsissa Juniin ja Metroihin, sekä terästeollisuuteen menneet sähkömoottorit farmariauton kokoluokkaa..

Sinänsä minulla ei ole suuria empatioita tai sympatioita kyseistä yritystä kohtaan.. kunhan tappelin 2-3 ison välissä leivästä.. vaikka se pakkion siitä maksoikin 8)

khyron

Lainaus käyttäjältä: einari - keskiviikko, 20.03.2019, 07:31
Sitten ideologiaa... olisipa muillakin samansuuntaista ajattelua..  ::)
Langaton sääasema voidaan myös integroida olemassa olevaan kodin automaatiojärjestelmään. Aseman eri mittauksia voidaan sitten käyttää useiden skenaarioiden käynnistämiseen.
Langattomalla sääasemalla on siis huomattavia etuja verrattuna klassiseen sääasemaan. Kyse ei ole pelkästään geeksistä tai sääfaneista, vaan ennen kaikkea ihmisistä, jotka ovat tietoisia heidän ympäristöstään, huolehtivat talostaan ​​ja puutarhastaan ​​tai eivät yksinkertaisesti enää yllättynyt säästä.

Netatmon langattoman sääaseman avulla voit hyödyntää kaikkia näitä elementtejä. Sen käytännöllinen ja esteettisesti miellyttävä langaton tekniikka mahdollistaa sisä- ja ulkomoduulien integroinnin kaikkiin taloihin. Yksinkertaisen Wi-Fi-yhteyden ja ilmaisen sovelluksen avulla se on suunniteltu helppoon asennukseen ja käyttöön !.

Tuo geeks tarkoittaa (meitä) nörttejä

Mites langattomuus/langallisuus tohon vaikuttaa? Datan hyödyntämiseen vaikuttaa ensisijaisesti se onko data saatavilla.

einari

Lainaus käyttäjältä: khyron - keskiviikko, 20.03.2019, 22:12
Mites langattomuus/langallisuus tohon vaikuttaa? Datan hyödyntämiseen vaikuttaa ensisijaisesti se onko data saatavilla.

Periaatteessa ei muuten kuin nuo smart home-systeemit on valmiiksi integroitu sovelluksiin ja hyödyntää esim. Netatmon henkilökohtaista dataa, lpt, kosteutta, co2-pitoisuutta yms. kotiautomaatiossa...  Sitten, jollei ole ole kysymys uudis-tai korjausrakentamisesta niin piuhat asettavat omat hankaluutensa.. langatomat systeemit ovat siinä helpompia ;D

Esim. jos minulla olisi nest-termostaatteja, tai netatmon omia, voisin jopa tuolla ulkopuolisen tekemällä, tuolla netatmo-osiossa mainostamalla smartmixin-ohjelmalla ohjata niitä vaikka timbuktusta... jos vain gsm-verkkoja löytyy-- liitteenä kuva taas kerran :)

Tuolla langallisella saralla minulla on kokemusta yhdestä puutarha-automaation tuotteesta, Jyväskyläläisen Itumic-yrityksen jo 70-luvulla alkaneesta innovaatiosta.. ovat myös siirtymässä langattomiin systeemeihin.. niihin voi integroida jos jonkinmoisia antureita muttei se ole ihan suoraviivaista, vaan maksamalla heille onnistuu. Muutenkaan ei ole kovin edullinen.. taitaisi saada laittaa daviksiakin useampia kymmeniä jollei satoja samalla rahalla...

Hyvä systeemi ja puutarhuria helpottavia.. hoitaa tekniset säädöt automatic.. kastelusta, lämmityksestä, lannoituksesta,mittauksista, valaistuksesta, varjostuksesta ja tuuletuksesta ihan ok..  minun kokemukset ajoittuu 80-90 luvun välille.. varmaan kehitystä on tapahtunut 8)

Mielenkiintoisen näköinen tuulianturi ja ilmeisesti uv-sellainen heitillä.. löytyy seuraavan linkin anturit -osiosta.
http://www.itumic.fi/index.php?lang=0&menu=2&submenu=0

Sitten jos jollakulla on vaikkapa kullatut vesihanat tai sentyylinen Rolssi pihassa.. niin ei muuta kuin sävyyn sopiva sademittari vaikkapa daviksen kylkeen tai raspiin liitettäväksi, tuohon netatmoon hieman hankalampi integroida::)
https://gwm-engineering.fi/fi/tuoteryhmat/meteo/sademaaramittarit/

khyron

Lainaus käyttäjältä: einari - torstai, 21.03.2019, 07:31
Lainaus käyttäjältä: khyron - keskiviikko, 20.03.2019, 22:12
Mites langattomuus/langallisuus tohon vaikuttaa? Datan hyödyntämiseen vaikuttaa ensisijaisesti se onko data saatavilla.

Periaatteessa ei muuten kuin nuo smart home-systeemit on valmiiksi integroitu sovelluksiin ja hyödyntää esim. Netatmon henkilökohtaista dataa, lpt, kosteutta, co2-pitoisuutta yms. kotiautomaatiossa...

Ihan käytännössä ei vaikuta. Ainoastaan se onko data saatavissa. Se tietty helpottaa jos järjestelmä on yleinen niin siihen on todennäköisemmin valmis pulikka eikä tarvi tehdä ite.

Lainaus käyttäjältä: einari - torstai, 21.03.2019, 07:31
  Sitten, jollei ole ole kysymys uudis-tai korjausrakentamisesta niin piuhat asettavat omat hankaluutensa.. langatomat systeemit ovat siinä helpompia ;D

Sitähän kai kukaan ei ole kieltäny että alussa se johdon vetäminen on tosiaan lisäpuuha.

Naruskan Ukka Matinpoika

Omat huoltoimenpiteensä on näemmä sekä langattomille että langallisille asemille tehtävä. Langattoman hommelit rajoittuvat oman Netatmon kohdalla toistaiseksi paristovaihtoihin. Ja kun nyt siirsin Netatmon tuulimittarin omaan tolppaansa antennitolpan nokasta, niin paristonvaihto tapahtuu pari mutteria irrottamalla, jolloin mittari on irti ja kädessä.

PeetBrosin langallinen versio on tältä kohtaa armollinen, kun yhteys vermeisiin pelaa ja pysyy ainakin toistaiseksi erittäin hyvin. Mutta on sitä ainakin vesimittarin ja tuulimittarin kanssa kevyttä kenttätoimintaa ainakin talviaikana, kun vaihtelevat lumi- ja pakkasongelmat kuurauttavat välineet niin, että ne lakkaavat jopa pyörimästä kokonaan tai ainakin hangertavat jonkun verran.

Kaiken kaikkiaan kahden sääaseman hoitaminen kuitenkin on sopivaa harrastuksenomaista puuhastelua, johon Ukka Matinpoikakin kykenee. Netatmon kunniaksi on sanottava se, että kotikoneelta pääsee reaaliajassa näkemään paristojen tilan, jolloin niiden vaihdon voi ajoittaa ennen paristojen loppumista vaikkapa paremman ja helpomman säätilan vallitessa. Jos vaihtoehtona olisi se, että verme vain lakkaa toimimasta, niin se tilanne olisi työläämpi ja muutenkin haastavampi näissä Naruskan talviolosuhteissa.

Hyvä, että on valinnanvaraa näissä laitteistoissa. Hintalaatusuhteen paremmuudesta saa aina pikku keskusteluja aikaiseksi. Kukapa ei omaansa kehuisi... ;) Ominaisuuseroja on hiukan hankala vertailla hinnoilla. Yksi arvostaa toista ominaisuutta ja kolmas neljättä. Mitään vehjettä ai tänäpäivänä ihan lahjaksi näytetä jakavan. Lompakko on varmaankin yksi tärkeimmistä valintakriteereistä. Mittausominaisuudet melkein kait kaikissa riittävät kotioloihin... ;)

Kuvassa Ukan Netatmo tuulimittari siirrettynä omaan tolppaansa, joka saa tänään vielä yhden parimetrisen jatkopalikan, niin korkeus nousee katonharjalta ihan likelle kuutta metriä. Lähipuusto jos näin vaikuttelee vähempi mittaukseen, niin 24 €uron sijoitus korotukselle ei yöunia viene. Metalli tosin maksaa nykyään aivan hemmetisti....kuten kaikki muukin... :(

www.naruska.com