Kysymys sääasemasta

Aloittaja emr, sunnuntai, 04.01.2009, 17:44

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

emr

Päivää uudelta jäseneltä. Kotitalo tarvitsee ulkolämpömittaria ja siksipä tuli mieleen hankkia jonkinlainen sääasema. Google toi esiin tämän hyödyllisen ketjun (kiitokset tähänastisista vinkeistä), joten päätin rekisteröityä lisäkysymyksiä varten. Budjettini olisi 200-300 euron luokkaa, todella hyvillä perusteilla saattaisin venyttää 400-500 euron tasolle. Nuo WS-36**- ja WS-23**-mallit tuntuvat ihan potentiaalisilta vaihtoehdoilta, lisäksi tuolta edellä mainitusta Brittikaupasta löytyy mm. Oregon scientificilta laitteita sopivassa hintaluokassa. Muutamia kysymyksiä herää kuitenkin:

- Tuntuu, että noita pattereilla tai akuilla toimivia (ja siksi huolehdittavia) laitteita on taloudessa jo tarpeeksi. Löytyykö siis millään valmistajalla langattomia ulkoyksiköitä, jotka saisivat energiansa auringosta, tuulesta tms.?

- Omista tietokoneistani uusimmat ovat Maccejä, löytyykö niihin sopivia ohjelmia hyvin? Sinänsä joku joutilas PC-konekin löytyisi ehkä tarvittaessa tähän käyttöön.

- Onko millään sääaseman "tukiasemalla" mahdollisuutta wlan-yhteyteen niin, että tietokoneen ei tarvitsisi olla päällä jotta saisi siirrettyä dataa verkkoon omalle kotisivulle tai muualle?

Kiitokset.



meteorologi

Tervetuloa foorumiin!

-Tietääkseni langattomat, ilman paristoja toimivat laitteet ovat melko harvassa.
Hinta nousee jo paljonkin, jos laite saa virtansa erityisemmällä tavalla (aurinko, yms).

Yhden tällaisen Aurinkovoimalla toimivan laitteen näin täällä (tuolla on myös paljon muitakin asemia): http://www.nordicweathershop.eu/index.php?language=fi

- Weather display on hyvä ohjelma, myös Macille. Tosin se on myös maksullinen.
Asemavalinnasta riippuen ohjelmat vaihtelevat.

- Ainakin erillinen useisiin sääasemiin sopiva tällainen dataloggeri/nettiin lähettäjä on täällä: http://www.meteohub.de/joomla/index.php


emr

Kiitokset vinkeistä ja tervetuliaisista.

Tuolla ukweathershopissa näyttää ymmärtääkseni lukevan Oregon Scientific WMR200:n tiedoissa, että jotkut anturit toimisivat ehkä aurinkoenergialla tai paristolla.

http://www.ukweathershop.co.uk/acatalog/oregon_WMR200.html

LainaaWind Sensor and Temperature & Humidity Sensor

    * Solar power supply or with one unit battery powered if mounted separately

Ovatko nuo Oregonit ylipäänsä ihan laatukamaa?

EDIT: Lisätihrustelun jälkeen tulee tunne, että aurinkovermeet taitavat olla lisävarusteita. Ja eipä täällä (Oulussa) ole kyllä talvella sitä aurinkoa liikaa tarjollakaan.

meteorologi

Tietääkseni Oregon-asemat ovat hyviä asemia nekin. Tarkkuus on hyvä ja laitteet varmoja.
Myös useat ohjelmat tukevat Oregoneja.


Tuo wmr200 on edistyneempi Oregon. Siinä on enemmän toimintoja kuin muissa Oregoneissa.

Todellakin tuo "aurinkovoimala" taitaa olla lisävaruste.

Minä en ehkä ottaisi auringon voimalla pelittävää asemaa näin pohjoisessa käyttöön.
Se on kuitenkin aika herkkä laite ja huolto hankala.

Kaikenkaikkiaan tässä olisi hyvä asema.

emr

Kiitokset vielä. Isommin arpomatta lähti sitten Oregon Scientific WMR200 tilaukseen tuolta ukweathershopista. Eiköhän tuo liene ihan passeli itselleni. Nyt vain odottelemaan - ja opettelemaan.

meteorologi

Lainaus käyttäjältä: emr - sunnuntai, 04.01.2009, 19:23
Kiitokset vielä. Isommin arpomatta lähti sitten Oregon Scientific WMR200 tilaukseen tuolta ukweathershopista. Eiköhän tuo liene ihan passeli itselleni. Nyt vain odottelemaan - ja opettelemaan.

Ole hyvä!

Tuohon asemaan saa vielä halutessa useita lisäsensoreita, jos niin haluaa.

Sitten vain pitää miettiä ohjelmia. Jos olet valmis maksamaan, on Weather display onnen omiaan.
WMR200 on tietääseni asema, johon on saatavilla ohjelmia kiitetävästi. Myös Macillekin löytyy.


Lisää voinee kertoa täällä foorumilla käyvä Weatherc, jolla on ollut ko. asema.

teutari

Tervehdys ja tervetuloa foorumiin!

Lainaus käyttäjältä: emr - sunnuntai, 04.01.2009, 19:23
Isommin arpomatta lähti sitten Oregon Scientific WMR200 tilaukseen tuolta ukweathershopista. Eiköhän tuo liene ihan passeli itselleni. Nyt vain odottelemaan - ja opettelemaan.

Tuossa sääaseman valinnassa ei näköjään kauaa nokka tuhissut. ;D

weatherc

Terve emr ja tervetuloa foorumiin minunkin puolesta!

Kuten Meterologi sanoi mulla oli Oregonin asema ennen Davisiin siirtymistä. Se oli tai siis on WMR200:n edeltäjä WMR968, käyttökelpoinen se vieläkin on kunhan hankkis siihen uuden tuuliviirin ja sadekipon siihen. Tällä hetkellä se toimii lähinnä vertailu-mielessä Davisin kanssa. Täytyy kýllä sanoa että olin ihan tyytyväinen siihen, on kyllä hintansa värtti.
Myös se että siihen saa lisäsensoreita haluttaessa on suuri plussa, meikäläisen 968 ymmärtää 3 lisälämpötilasensoria vakio ulkolämpösensorin lisäksi.

Mitä noihin aurinkopaneeleihin/lähettimiin tulee niin yleensä paristot niissä kestää sellaisen vuoden verran riippuen pikkasen mitä paristoja sinne laittaa, suositushan on että laittais noita pakkasenkestäviä kalliimpia, mulla oli normaalit Duracellit ja hyvin ne porskutti vielä -20 asteen pakkasessakin.

Ennenkun asennat sen suosittelen että asennat/rakennat jonkunlaisen lämmittimen sadekippoon, ideoita löytyy vaikka tuolta:
http://www.finwx.net/forum/index.php/topic,620.0.html
Mulla sama lamppulämmitin WMR:ssä kun on nytten Davisin kipossa, erona vaan että WMR:ssä oli vaan yksi lamppu kun Davisissä niitä on 2.
:)

Henkka






emr

Lainaus käyttäjältä: emr - sunnuntai, 04.01.2009, 19:23
Isommin arpomatta lähti sitten Oregon Scientific WMR200 tilaukseen tuolta ukweathershopista. Eiköhän tuo liene ihan passeli itselleni. Nyt vain odottelemaan - ja opettelemaan.

Ja pitkään ei tarvinnut odotellakaan, alle 4 vrk siihen että pömpeli tuotiin ovelle! Kunhan löytyy aikaa ja sää sallii, niin pitää asentaa paikoilleen. Vaan mikäpä sille olisi hyvä paikka? Talo on parikerroksinen ja harjalta löytyisi varmaankin joku paikka mihin kiinnittää anturihökötys. Tuulen suhteen tuo olisi oletettavasti hyvä paikka, mutta antaisiko lämpötilamittaus sitten virheellistä tietoa siellä 7-8 metrin korkeudella? Alempaakin löytyisi varmaan kiinnityspaikkoja, vaikkapa talon tai autotallin seinästi tai vaikka puun kyljestä, mutta eikös tuollainen kiinnitys pilaa sitä tuulimittausta? Mikä ylipäänsä olisi optimaalinen paikka asemalle - jotta voisin etsiskellä sellaista tontilta?

Kiitokset muuten yo. vastauksista. Olin hetken aikaa hämilläni kun avasin tallentamani linkin alkuperäiseen ketjuun ja se oli lyhentynyt murto-osaan. Moderaattori tainnut olla siivoustöissä, hyvä niin.

meteorologi

Lämpömittari on hyvä asentaa suhteellisen alas, mutta sellaiseen paikkaan, jossa ilma kiertää hyvin. Tuskin lämpömittaus kovin paljon kärsii korkeudesta, siellähän se ilma parhaiten vaihttuu. Pitää vain suojata hyvin, jos on avonaisessa paikassa, kuten juuri katolla.
Tuulimittari on lähes poikkeuksetta asennettava mahdollisimman ylös sellaiseen paikkaan, jossa tuulee joka suunnatsa hyvin.