Salamatutka- ja taustasäteilymittauskoneen uudelleenasennus

Aloittaja J.Jäntti, tiistai, 16.03.2021, 21:45

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Kiitoksia Microsoft.
Windows 10, mallia 20H2, sai itselleen päivityksen. En tiedä mitä päivityksessä tapahtui, mutta se mykisti salamatutkan täysin ja perin oudolla tavalla.
Itse tutkaohjelma haistoi että kortti on paikallaan ja käynnistyi ilman herjoja mutta mitään ei vastaanotettu, ei edes sähköhäiriöitä. Tarkempi tutkimus paljasti että jotain oli mennyt ajurin osalta solmuun. Windows 10 ja Boltekin PCI-väyläinen tutkakortti eivät oikein keskenään ole tulleet muutenkaan mitenkään erityisesti toimeen, sillä vastaavia puolikuuroutumisia oli todettu aiemminkin. Päätin mennä taas tuttua reittiä, eli ajuripakettia sisään ja sitten manuaalisesti osoitusta PCI-kortille, että käyttää osoitettua ajuria.

Sepä ei onnistunutkaan. Windows suoraan kieltäytyi ajamasta ajuria enää sisään koska siltä puuttui AuthentiCode-allekirjoitus. Boltekilla ei sellaista ajuria edes ole, jossa tuo olisi ja sen verran raskas oli ilmeisesti ajatus heillä että olivat koko kortin ottaneet pois myyntivalikoimastaan. Koska tässäkään hommassa ei oltu ihan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, lähdettiin sitten kiertoreittiä ajamaan ajuria sisään, disabloiden käyttöjärjestelmän allekirjoituspolitiikka täysin. Nyt tutka-ajuri asentui, mutta NexStorm taas puolestaan herjasi ettei korttia löydy. Ajattelin että se varmaankin tarvitsee boottia kylkeen kuten kunnon vanha Windows tuppaa tarvitsemaan ja ei kun kone kyykkyyn ja ylös.

Koneen noustua takaisin jaloilleen käynnistin NexStormin uudelleen. Sama herja. Raavin päätäni herja silmilläni hetken aikaa miettien että mikä on pielessä, joten ei muuta kuin Device Manager ylös. Yllätyksekseni kone näytti tutkalle keltaista varoitushuutomerkkiä. Tarkempi tutkimus asiaan oli selvä keskisormi: Ajuria ei voitu ajaa ylös koska allekirjoittamaton komponentti saattoi Windowsin mielestä pitää sisällään jotain perin ilkeää, joten koko ajuri jäi ajamatta ylös. Disabloin politiikan seuraavassa bootissa, mutta sekään ei auttanut. Umpikujanjuoksu oli päättynyt tiiliseinään aikamoisella vauhdilla eikä voitu todeta kuin että vaihtoehtoja on nyt tasan kaksi: Joko minä otan koko hökötyksen pois käytöstä, tai asennan vanhan ja Microsoftin hylkäämän Windows 7:n sisään, jyräten tämän oikein turvallisen Windows 10:n. Jälkimmäinen vaihtoehto oli ainoa looginen joten töihin vain ohjelman toiminnot turvaan siirtäen.

Windows 7 saatiin 16.03.2021 aamupäivällä etäyhteyksien läpi ylös ja konfiguroitua mutta vielä väsymyksen painaessa kävi kaikkien aikojen käpy ja pamautin deleteen kaiken muun paitsi salamadatan ja erilliset lisäohjelmat. Nyt sitten NexStorm ja muut joudutaan konfiguroimaan nollista ylös. Bittiavaruuteen painelivat kalibroinnit ja muu vastaava data.

Konfiguraatiotoimet jatkuvat edelleen.
On odotettavissa että salamatutka saadaan takaisin dataa ja tutkakuvaa lähettämään viikonlopun (19.-21.03.2021) aikana.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------