Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

13.09.2019

Aloittaja J.Jäntti, perjantai, 13.09.2019, 23:22

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Kovasti sitä ukkosta povasivat ihan viimeisille tunneille saakka tänne Suomen eteläosiin mutta sitten kävi vanhanaikaiset ja ennuste veti kaikki mahdollisuudet ja todennäköisyydet nolliin.
Lopputuloksena oli kyllä uhkaavan näköiset pilvet mutta siihen jäi. Hetkellisesti ukkonen kyllä räpsi kolmiomittaustietojen mukaan Espoon ja Kirkkonummen raja-alueella, mutta kiinnostus visiteerata yhtään idempänä päättyi siihen. Mielenkiintoiseksi asian teki myös se, että FinWX Helsinki-71:n salamatutka ei joko kuullut niitä salamoita lainkaan tai ne putosivat heikkotehoisuutensa vuoksi häiriöfilttereihin. Iskuetäisyys oli kuitenkin yli 30km päässä pääosin joten niitä ei olisi saatu kuvattua siksi että oli päivä kun tuo tapahtui.

Jos tämä oli ukkoskauden loppu, mitä kuukauden nimi ja ajankohta antavat ymmärtää, niin huonostipa se meni. Lisäksi kimppuuni hyökännyt flunssa on kohta kiusannut allekirjoittanutta viikon päivät, joten juokseminen näiden ääri-ilmiöiden parissa on vähän heikoilla jo valmiiksi senkin tähden.

Sunnuntaiksi lupaillaan mahdollisuuksia ukkosiin vielä isomman sadealueen perässä, mutta ennuste heiluu puolelta toiselle niin ettei siitä pysty sanomaan oikein mitään vielä tässä kohtaa. Tarkkaillaan nyt miten siinä käy mutta tässä touhussa pessimisti ei todellakaan pety (mutta pettyy sitten kuitenkin ihan vähän).
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------