Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

11.08.2019

Aloittaja J.Jäntti, sunnuntai, 11.08.2019, 12:10

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Päivän paussin jälkeen olisi taas tarkastelussa uusi ukkospäivä.
Tällä kertaa lounaasta noussut epävakainen alue on aamusta alkaen tuonut kuurosateita, mutta vasta pari tuntia sitten alkoi auringon vaikutus olemaan sellainen, että kuurosateilla alkoi olemaan jo ukkoskuuron piirteitä.

ESTOFEX:n tekemän ennusteen mukaisesti Suomea koskevat vain salamointivyöhykkeet, joista:
- 50% vyöhyke kulkee linjaa Vaasa-Virolahti. Vyöhyke on linjan eteläpuolella, ja
- 15% vyöhyke kulkee linjaa Muonio-Kuopio-Kitee. Vyöhyke on linjan länsi- ja eteläpuolella ennen 50% vyöhykettä.

Muutamia hajanaisia salamoita on saatu Suomen eteläosan sisämaassa, mutta mitään organisoituneempaa ukkosta ei ole vielä kohdattu tähän saakka.

Tilanteen kehitystä tarkkaillaan. Etelärannikon ja pääkaupunkiseudun osalta ainakin ennusteet ovat sahanneet eilisestä lähtien juupas/eipäs-kiistelynä sen suhteen tuleeko ukkosia paikalle vai ei.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Toistaiseksi tilanne on pysynyt melko muuttumattomana ukkosten suhteen.
Viimeisen kolmen tunnin aikana ei eteenpäin liikkuneista kuurosadealueista ole ollut juuri muuksi, kuin sataviksi sadealueiksi. Isompien kuurosadealueiden perään on tosin muodostunut pienempiä kuurosadealueita ja pääkaupunkiseudun yli kulki hetki sitten rankemman sateen alue, josta riitti voimaa yhteen salamaan Suomenlahdella. Salamointi on ollut jälleen kerran merkittävämpää sekä Ruotsissa, että Virossa.

Sadetutkan mukaan kuurosaderypäitä muodostuu hiljakseltaan lounaisosissa maata. Niiden suunta on lounaasta koilliseen mutta nopeus on suhteellisen vauhdikas, mikä ukkosten muodostumisen kannalta on hankalampi asetelma. Pääkaupunkiseudun osalta kaikki on jälleen kerran kiinni vanhasta tutusta Kirkkonummen Porkkalan niemestä, joka on paikkana ainoa josta pääkaupunkiseudulle kuurosadealue voi nousta, oli se sitten ukkostava tai vain vettä puskeva versio.

Ainakin vielä tässä vaiheessa näyttää siltä ettei tästä(kään) päivästä jää kauheasti kerrottavaa jälkipolville, mutta hyvä puoli tässä on se, että pitkään kuivana ollut maasto saa vihdoin kaipaamaansa vettä ja metsäpalovaroitus saattaa poistua ja ilmakin vähän puhdistuu erinäisistä pölyistä.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Ukkosten tilanne näyttää Suomessa yhä varsin rauhalliselta.
Vaikkakin ollaan tilanteessa, jossa kuurosateita liikkuu, nämä eivät kuitenkaan pahemmin näytä olevan kykeneväisiä mihinkään erityiseen aktiviteettiin. Viimeisen kolmen tunnin aikana ollaan saatu muutamia hajavälähdyksiä Hikiällä, Vihtijärvellä, Nurmijärven Perttulassa, Nuuksion kansallispuistossa ja Kirkkonummen Veikkolassa, Salon Muurlasta länteen, Rovaniemeltä luoteeseen, Ylitorniosta koilliseen ja Kemistä itään. Ainoa organisoituneempi ukkonen on saatu Oulusta luoteeseen.

Viron suunnalta on viistosti nousemassa kuurosadenauha kohti pohjoista, mutta koska se on osittain Suomenlahden päällä, todennäköisyys sille että se pääsee ns. majakkalinjan yli on aika olematon. Toinen nauhamainen alue kulkee puolestaan Raaseporissa rannikkoviivaa pitkin ja sen aktiivinen sadealueen osa on kohtapuoliin Lohjanjärven päällä joten Lohjalla olevat voivat odottaa kastuvansa, jos ulkona riittävän pitkään notkuvat. Tämän sadealueen rantaviivaa viistävä häntä on kylläkin hiipumaan päin, mutta jos se ehtii ottamaan vauhtia Kirkkonummella Porkkalan niemestä, se osuu pääkaupunkiseudulle. Ukkosta kyseisestä alueesta lienee tosin turha toivoa.

Ilmatieteen laitos on siirtänyt rajun ukkosen pelotteensa (ts. varoituksensa) maanantaille ja tiistaille tältä päivältä, ainakin varoituskarttansa mukaan.
Kelloa kun katsoo niin ei ihmetytä; Aurinko laskee noin kello 21:30 ja sen tuottama noste hiipuu vauhdilla jo ennen sitä ajankohtaa, joten tätä päivää voi seurata lähinnä puolikkaalla tarkkuudella vielä muutaman tunnin.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------