Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

06.08.2019

Aloittaja J.Jäntti, tiistai, 06.08.2019, 08:09

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

J.Jäntti

Ukkospäivä alkoikin jo heti aamusta.
Mynämäen itäpuolelta alkaen kohti eteläkaakkoa kulkeva ukkoskuuroalue on viimeisimpien tuntien aikana laahustanut ukkostamaan Salon liepeille. Ilmatieteen laitoksen kolmiomittausdatan mukaan salamointia esiintyy Muurla/Tuohittu -sektorilla, Salosta kaakkoon päin. Muutama hajasalama on tätä kuuroaluetta edeltävästä kuuroalueesta myös saatu Karjaan ja Mustion välillä sekä Fiskarsissa. Sadealueiden nopeudet ovat melko tavanomaisia.

Ennusteiden mukaan tämän päivän ukkosherkin alue on juurikin Suomen lounaisosa. Pääkaupunkiseudulle ukkosia voi myös tulla mutta vain mikäli ukkoset kehittyvät päivän aikana sektorilla Karkkila/Nurmijärvi/Hyvinkää eivätkä kuivu pois päästyään Hanko-Hyvinkää-kehätien eteläpuolelle.

FinWX Helsinki-71:llä on hieman ohuehkoa pilveä mutta aurinko paistaa sen läpi. Ilmassa oli aamulla pientä epävakauden tuntua; Ilma oli toki lämmintä, mutta samalla hieman nihkeähköä.
Sääaseman salamatutka pääsi nyt ensimmäistä kertaa tositoimiin ja ensimmäiset säädöt salamatutkalle on saatu suoritettua. Karttaskaalan korjaustoimet ovat siis käynnissä.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

weatherc

Halikossa tuli kolinaherätys aika tarkkaan 07 aikaan. Useampi salamahavainto, joista muutama isku aika läheltäkin. Vettäkin tuli Halikossa ainakin ihan huolella, Perttelissä taas ei niinkään paljoa (4 mm).

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: weatherc - tiistai, 06.08.2019, 11:34
Halikossa tuli kolinaherätys aika tarkkaan 07 aikaan. Useampi salamahavainto, joista muutama isku aika läheltäkin. Vettäkin tuli Halikossa ainakin ihan huolella, Perttelissä taas ei niinkään paljoa (4 mm).

Mietinkin, koska tulet antamaan raporttia asiasta, sillä tuo aamuinen ukkonen paineli Salon yli melkoisella rähinällä. :)

ESTOFEX on julkistanut päivän epistolansa (liitteenä), jossa Suomea koskien:

  • 15% salamointivyöhyke kulkee linjaa Pori-Tampere-Lappeenranta ja
  • 50% salamointivyöhyke kulkee linjaa Turku-Kirkkonummi
  • Vaarallisen sään varoituksia ei ole annettu

Tällä hetkellä kokonaistilanne on rauhallisen oloinen suurimmalta osin.
Vähän ennen puoltapäivää alkoi hidasliikkeisten kuurosadealueiden muodostuminen. Ne vaikuttavat tällä hetkellä alueella Raasepori-Kemiönsaari-Turku-Uusikaupunki. Niiden liike on hitaasti Luode => Kaakko, painopiste liikkuen hitaasti itään päin.
Osassa kuurosadealueita esiintyy ukkosta, mutta salamointimäärä on vähäinen. Salamoinnin sytyttäminen maastopalojen riski on tällä hetkellä varsin suuri, koska sateet ovat jääneet hyvin vähäisiksi ja maaston kuivuus on jo huomattavaa.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

J.Jäntti

Ukkoset jatkavat edelleen, mutta alueet ovat pienentyneet.
Aiempina tunteina mm. Turussa saatiin nauttia ukkosesta, mutta tilanne on siellä ollut jo jonkin aikaa jo ohi. Sadetutkan mukaan kuurosateet hajoavat ja kuivuvat pois hieman ennen Suomenlahden vastaista rantaviivaa ja mitä idemmäksi mennään, sitä nopeammin kuivuminen tapahtuu.

Tällä hetkellä ukkosta esiintyy vain lounaisimmassa osassa maata, lähinnä Salon ja Raaseporin kuntien alueella ja keskittyen ranta-alueelle suurimmalta osin. Myös Ahvenanmaalla salamoi parhaillaan saaren pohjoisemmassa osassa.
Pääkaupunkiseudulla Espoossa saatiin yksittäinen salama kuurosadealueesta joka syntyi Espoon ja Kirkkonummen rajamaastossa, mutta tästä ei suuremmin jäänyt kerrottavaa muutoin. Tällä hetkellä kaikki aluetta lähestyvät sadealueet kuivuvat hyvissä ajoin ennen kuin ehtivät lähellekään. FinWX Helsinki-71:llä ilma on pysynyt suurimman osan aikaa enemmän aurinkoisena, jollei lännen suunnassa olevia pilviä lasketa mukaan. Vaikka ne olivatkin vähän uhkaavan oloisia kooltaan, ne vain tyytyivät olemaan enemmän läntisellä taivaalla, kuin vyörymään päälle. Pääkaupunkiseudulta itään on kello 17 jälkeen muodostunut pieniä kuurosadealueita, mutta ne ovat tyytyneet vain satamaan.

Kuurosateiden suunta on pysynyt melko muuttumattomana, mutta ukkostavien kuurosadealueiden painopiste näyttää nyt vetäytyvän takaisin länteen päin.
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------

weatherc

Tulihan siitä parit iltapäivä-murinat tänne Saloonkin ;)
Mielenkiintoisen paikallisia nuo sade-alueet osaa olla. Ajeltuani kotiin Salosta n 10 km matkalla oli aurinkoista/kuivaa - märkää - kuivaa - reipasta sadetta  ;D

Kuvassa FMI:n näkemys päivän kolinoista :)

weatherc

#5
FMI-asemien sateet tältä päivältä:
Kemiönsaari, Kemiö kk 40.5 mm
Salo Kärkkä 28.7 mm

PWS-asemien vastaavat:
Tammisaari, Baggön   68.2
Paimio, Tapionkaaritie   41.8
Tenhola, Bromarv   37.4
Karjaa, Fagervik   33.5
Rauma, Kodisjoki   30.4
Tenhola, Riviken   29.7
Paimio, Mäkipääntie   28.1
Aura, Hakapellontie   27.4
Kemiönsaari, Kemiö   26.9
Salo, Halikko   22.9

Jos tuo Tammisaaren 68 mm pitää paikkansa (kyllä, seudulla oli aika ärhäkkään näköinen sadealue) niin ihan kivastihan sitä on tullut ;)