Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

Kevät 2019

Aloittaja Naruskan Ukka Matinpoika, lauantai, 09.03.2019, 09:36

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

einari

Se on sitten Forecankin mukaan virallisesti Terminen Kevät alkanut täällä keskisessäkin suomessa... saa nähdä minkä päivän Fmi saa alkamisajankohdaksi. ;D
"– Terminen kevät on alkanut maan etelä- ja keskiosissa, Lahtinen kertoo ja mainitsee, että ensimmäiset sinivuokot on jo nähty kukassa."
Koko juttu > https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9557f20c-2c00-4fc5-bc7d-4676f780df8b

Eilen sai miettiä että mitenkähän käy.. hyvin kävi ja jäänee 1,5 astetta pelivaraa, eli voin sanoa että terminen kevät alkoi silloin 15.3, joka on viimevuotista liki kuukauden aikaisemmin ja keskiarvojakin kolmisen viikkoa edellä...  8)

Minun Netatmossa maaliskuun lämpösumma käväisi alimmillaan  -93,6°C ja tämän päivän tullee olemaan -92,1°C, Tästä sitten lähdetään kipuamaan kohti nollaa ja pikkuhiljaa kohti uutta kasvukautta, varmaankin huhtikuun lopulla - toukokuun alkupuolella alkaa viimeistään näkymään tehoisassa lämpösummassa.  ::)

On se alkanut samana päivänä Fmi:n mukaan myös.. eikä Perttelikään ole kuin päivän edellä :o 8)
https://ilmatieteenlaitos.fi/kevattilastot


weatherc

Lainaus käyttäjältä: einari - keskiviikko, 27.03.2019, 06:37
On se alkanut samana päivänä Fmi:n mukaan myös.. eikä Perttelikään ole kuin päivän edellä :o 8)

Itse en hoppuilisi sen termisen kevään julistuksessa. Näillä näkymin olisi kevät alkanut 14.3 juu, mutta, parikin kylmää yötä ja ollaan taas "miinuksen puolella" koska päivien k-lämmöt olleet vain nollan - pari plussa luokkaa. Ja eilinenkin oli k-lämmöltään pakkasen puolella...  ;)

einari

#12
Eihän sillä ole mitään väliä vaikka pakkasen puolella ollaankin, kunhan se alin lämpösumma ei alitu 2 viikon aikana,  sen jälkeen sitten voidaan puhua vaikka takatalvesta.. tai minihypersuperjääkaudesta ;D

Oikeastaan talven määritys on käänteisesti tässä... siihen se arvioni perustui vaikkei missään selkeästi asiasta kerrottu, ei silloinkaan muutu talven alun ajankohta jos syksyn korkein lämpösumma ei ylity vaikka ollaan välillä plussalla, siitä on tarkemmin kerrottu ilmatieteenlaitoksen termiset vuodenajat- sivulla.. määrityksessä nimenomaan merkitsee se kulminaatiopiste milloin lämpötila ei kyseisen tarkastelujakson aikana ylitä mitattua ylintä/alinta arvoa. Asiassa vaikuttanee myös tuo helmikuun lauha sää ilmatieteen laitoksen osalta, koska käyttävät luultavasti pitempää tarkastelujaksoa kuin minun maaliskuun arvot. Sinänsä ei se asia miksikään muutu, totuus on totuus vaikka voissa paistais ::)

Kuten Fmi asian ilmaisee seuraavassa lainauksessa.>>
"Terminen kevät lasketaan Ilmatieteen laitoksella lämpösumman avulla. Lämpösumma on vuorokauden keskilämpötilojen summa. Sen perusteella terminen kevät alkaa, kun edellisen syyskuun alusta laskettu lämpösumma on saavuttanut miniminsä ja kääntynyt nousuun.

– Eli talvella lämpösumma painuu kokoajan enemmän ja enemmän negatiiviseksi, koska vuorokauden keskilämpötilat ovat pääsääntöisesti pakkasen puolella (negatiivisia lukuja). Kun kevät alkaa, vuorokauden keskilämpötila nousee plussan puolelle ja lämpösumma alkaa kasvaa, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Eveliina Tuovinen tarkentaa.

Terminen kevät alkaa siinä taitteessa, kun positiiviset keskilämpötilat alkavat kääntää summakäyrää ylöspäin."

Eli tuo viimeinenen virke kertoo olennaisen.. enää kevään alun määritys ei ole  kiinni siitä että vuorokauden keskilpt olisi plussalla 2 viikon ajan.. joka on ilmiselvästi vanhakantainen ajatus...vaan se mitä itsekkin asiasta ajattelin.. ei siinä pienet pakkaset haittaa 8)

Edit// Vaikka minulla onkin lyhyt historia näin sääasemien osalta, niin taisin jo viime keväänä vähän asiasta olla eri mieltä.. no on se hyvä että ilmatieteenlaitoksella joku on tullut ajatelleeksi  asiaa, eli edes yks"tolkun" ihminen.. tuo vuorokauden  keskilpt:n ylitys 0°C 2 viikoksi on enemmänkin kesän alkamisen merkki,  ei kuitenkaan termisen kasvukauden...

Ehkäpä Nordicweatherin ja muiden asiaan vihkiytyneiden olisi mietittävä milloin se kevät oikein alkaa... luonnon kuuleminen on hyvä apu... esim. milloin talitintit alkavat laulelemaan titityyyy ???

Naruskan Ukka Matinpoika

Toista metriä kun on lunta maassa ja taivaalta tulee lunta taivaan täydeltä, niin pakostakin tulee mieleen vielä elettävän täyttä talvea. Vähän samalla tavalla joutuu aina muutoksiin suhtautumaan, kuten kellojen kääntämisessäkin, jota erheellisesti taas kohta kutsutaan kesäaikaan siirtymiseksi.

Tinttejä seuraamalla voi asioita päätellä. Tosin täällä ne aloittivat titityynsä ekaa kertaa eilen, kun oli hetki aurinkopaistetta ja räystäät tippuivat. Tänään pitelevät tiukasti nokkansa poronkuussa takapihalla. Keräävät talvikelin kunniaksi paukkuja tuleviin kevään titityytelskeisiin. Niitä odotellessa... ;)

www.naruska.com

einari

Se on siellä suomen kylmimmässä kolkassa hieman erilaista kevään ja kesän tulo.. sitten kun tulee niin tulee rytinällä.. ;D
tintit oli siellä aikaisessa.. täällä vasta rapeat 2 viikkoa sitten aloittivat kuhertelun...

weatherc

#15
LainaaEhkäpä Nordicweatherin ja muiden asiaan vihkiytyneiden olisi mietittävä milloin se kevät oikein alkaa... luonnon kuuleminen on hyvä apu... esim. milloin talitintit alkavat laulelemaan titityyyy

Noh, lämpösummaa täälläkin käytetän ja on käytetty jo monta vuotta, jo ennenkuin einarilla oli edes tietoa mistään Netatmosta: https://nordicweather.net/vuodenajat.php?fi. ;)
Tuo on lahjomaton koska laskee sen suoraan myslistä.  ;)
Joten faktan tarkistusta ennen syyttämistä, kiitos...

Tarkoitin sitä, ettei tarvi kovin montaa kylmää yötä olla että lämpösumma saavuttaisi uuden minimin, joka on nyt saavutettu 13.3. Tämä koska viimeisen 2 viikon plussakelit ovat nostaneet lämpösummaa aika vähäsen, vain noin 15 astetta. Sen "syömiseen" riittää 3 kylmää yötä.

LainaaToista metriä kun on lunta maassa ja taivaalta tulee lunta taivaan täydeltä,

Parikytä senttiä lunta on täälläkin maassa vielä...

Jussa

Aamulla oli pakkasta -24,1 ja nyt tulee lunta taivaan täydeltä, ei aivan keväältä vielä täälläkään tunnu. Tosin jos tilastoja katsoo niin 2-3 viikon päästä se voi täälläkin alkaa :)

96cm lunta nyt. Käytiin viikonloppuna 101 sentissä, eli viides talvi perätysten kun metri ylittyi 8)

einari

Pitää kysyä tuolta ilmatieteenlaitoksen havaintopalveluista onko tuo 2017 ollut kevään alkamisajankohta uusien kriteerien mukainen  :)

Olen näissä kirjoituksissani pyrkinyt olettamaani totuuteen, jollei se jollekulle käy niin en siitä loukkaannu.. ymmärrän kyllä sen että saatan olla väärässäkin.. eihän kuitenkaan oletettu totuus ole oikea totuus.. joten korjatkaa oletuksiani jos tuntuu siltä että ne ovat vääriä  :P

Tarkoitukseni ei ole kuitenkaan millään tapaa loukata tai kyseenalaistaa kenenkään käsityksiä esim. kevään tulon ajankohdasta, ylen metereologi Toni Hellinen kiteytti 2016 julkaistussa jutussa hyvin asian.. mukaillen lainaan sitä; Jokaisella ihmisellä on oikeus muodostaa oma käsitys siitä milloin kevät on alkanut, on kaleterikevät ja terminen kevät.. sekä luonnon kiertokulkuun perustuvat kevät.

Asiaan vaikuttaa moni asia, yksistään pelkkä lämpötila, jollei se ole selkeästi miinuksella, ei kerro totuutta kevään etenemistä silmämääräisesti. Perustelen edellä lausumaani sillä, että kaikki luonnossa tapahtuva riippuu auringon säteilyn määrästä,( uv-säteilystä ja näkyvän valon spektreillä olevasta kasvua edesauttavaa säteilystä) jos lpt. antaa edellytykset kasvien genetiikalle...


einari

Lainaus käyttäjältä: weatherc - keskiviikko, 27.03.2019, 11:19
Itse en hoppuilisi sen termisen kevään julistuksessa. Näillä näkymin olisi kevät alkanut 14.3 juu, mutta, parikin kylmää yötä ja ollaan taas "miinuksen puolella" koska päivien k-lämmöt olleet vain nollan - pari plussa luokkaa. Ja eilinenkin oli k-lämmöltään pakkasen puolella...  ;)

Noh, lämpösummaa täälläkin käytetän ja on käytetty jo monta vuotta, jo ennenkuin einarilla oli edes tietoa mistään Netatmosta: https://nordicweather.net/vuodenajat.php?fi. ;)

Tuo on lahjomaton koska laskee sen suoraan myslistä.  ;)
Joten faktan tarkistusta ennen syyttämistä, kiitos...
Tarkoitin sitä, ettei tarvi kovin montaa kylmää yötä olla että lämpösumma saavuttaisi uuden minimin, joka on nyt saavutettu 13.3. Tämä koska viimeisen 2 viikon plussakelit ovat nostaneet lämpösummaa aika vähäsen, vain noin 15 astetta. Sen "syömiseen" riittää 3 kylmää yötä.

En minä syyllistä... pois se minusta.. eikä kenenkään selaista pidä kantaa, olin sitten oikeassa tai väärässä  ;D

Enkä käynyt katsomassa sitä linkkiäsi.. koska se "sotii" ensimmäistä lausumaasi vastaan.. antaa kuvan että ehdot ovat kuitenkin se vrk:n lpt 2 viikon ajalta plussalla.

Uskotko itsekkään että tulevien päivien plussien jälkeen voisi lämpösumma painua  sen 14.3 päivän arvon alapuolelle.. siihenhän tarvittaisiin jo muutama päivä jolloin päivälämpötila olisi reilusti miinuksella.. eikä ainakaan ennusteet selaista näytä edes pertteliinkään, sitäpaitsi se 2 viikon aikajakso on täyttynyt  :o

weatherc

#19
Lainaus käyttäjältä: einari - keskiviikko, 27.03.2019, 16:29
Enkä käynyt katsomassa sitä linkkiäsi.. koska se "sotii" ensimmäistä lausumaasi vastaan.. antaa kuvan että ehdot ovat kuitenkin se vrk:n lpt 2 viikon ajalta plussalla.

Jos nyt hyvä mies menisit katsomaan tuota linkittimääni sivua sekä NOAA-raporttia joka myös löytyy niin näkisit että "kevään alku" on sama päivä jolloin k-lämmöt nousi plussalle !!

Ja einari, jos ei alkeellinenkään faktantarkistus sua kiinnosta, se on sun asiasi, mutta harrasta sitä paskanjauhantaa jossain muualla kun täällä.

Lainaa
Uskotko itsekkään että tulevien päivien plussien jälkeen voisi lämpösumma painua  sen 14.3 päivän arvon alapuolelle.. siihenhän tarvittaisiin jo muutama päivä jolloin päivälämpötila olisi reilusti miinuksella.. eikä ainakaan ennusteet selaista näytä edes pertteliinkään, sitäpaitsi se 2 viikon aikajakso on täyttynyt

En sitä väittänytkään!! Vaan teoreettisesti ottaen talven jatko on mahdollista. Ei se vaatisi kun muutama kunnon kylmä yö että nuo on syöty. 15 asteen pakkasyö kun vetää k-lämmön ihan kivasti pakkaselle vaikka päivällä plussaa olisikin...Toisaalta, haluan nähdä ne paljon ennustetut 10-15 asteen plussakelit ennenkuin uskon niihin...Katos kun täälläpäin viilentää kylmä (noin +1 asteinen) meri jonkin verran tuota ilmaa varsinkin jos tuulee lounaasta ;) Jos menet vaikka Utö:hön keskelle merta niin huomaisit että lämpötila voi olla +1 luokkaa vaikka mantereella olisi +10...