Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

IML ja harraste-asemat

Aloittaja weatherc, perjantai, 26.09.2008, 18:48

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

weatherc

Bongasin tämän pätkän tuolta toiseta ketjusta mutta ajattelin ottaa sen ihan omaksi aiheeksi  ;)

LainaaNäkisin mielelläni tiheämpääkin mittausverkkoa, mutta kun ei vain ole. Siksi meitä harrastajia ja säästä kiinnostuneita tarvitaan täyttämään nuo puutteet. Valitettavasti Ilmatieteen laitos suhtautuu meihin, kuin meitä ei olisi olemassakaan. Heitä ei voi juurikaan asenteesta syyttää, sillä harrastajien mukaantulo ei ainakaan minun näkemykseni mukaan välttämättä tuo heidän mittauksilleen riittävästi lisäarvoa tai tarkkuutta, minkä lisäksi he varmastikin hakevat sellaista sääasemaa, joka toimii vuosikymmeniä.

Olisi kyllä hienoa jos IML edes huomaisi meidät harrasteasematkin, se varmasti lisäisi harrastelijoiden määrää. Ja voisihan harrsteasemat antaa tärkeätä infoa säästä heillekkin jos alueella ei ole virallista asemaa, vaikka tarkkuus nyt ei olekka virallista luokkaa niin ainakin hyvin suuntaa antavaa. Aivan varmasti voisi IML:kin hyötyä niistä tiedoista jossain tilanteissa.
Esim Tanskan Ilmatieteelaitos (DMI) ottaa vastaan dataa harrasteasemilta ja julkaisee ne netissä omilla sivuillaan siinä samassa missä virallisetkin asemat. Samalla se myös tekee käppyrät yms. nille, eli vähän saman tapaista kun WU:kin. Tosin Tanskan IML:n sivut ovatkin kun eri planeetalta jos vertaa Suomen IML:n kivikauitisiin sivuihin  ;D

meteorologi

MRR!!
Saisi ottaa IML oppia virkaveljistään Tanskasta.

Vaivoin saivat Suomessa jakoon 10 min välein toimivat säähavainnot ja tunnin sadetutkan.

weatherc

#2
Niinpä...

Esimerkkinä voin antaa myös Norjan, (Jonka IML:n sivut ovat muuten myös kun eri planeetalta Suomen IML:ään verrattuna), tuossa kun ollaan metsästetty asemia mukaan NWN:ään niin löysin sivun jossa keräätty norjalaisia asemia, niitä on (laskematta) varmaan lähemmäs 100 kun taas suomalaisia asemia en oo löytönyt kun muutama enemmän kun ne 13 jotka ovat liittyneet NWN:ssä.

Tässä ajan takaa sitä että mikäli suomen IML "tunnistais" myös yksityiset asemat niin kiinnostus niiden pystyyn pistämiseen varmaan kasvais roimasti varsinkin seuduilla jossa IML:n verkko on harvassa samalla kun yksityiset asemat saisivat lisää näkyvyyttä eli siitä hyötyis molemmat osapuolet.

teutari

Kyllähän noita suomalaisia asemia löytyy 36kpl jotka lähettävät WU:hun tietoja ja vielä löytyy semmosia joka pitävät vaan omaa sääsivuaan eivätkä lähetä dataa yhteisöihin.
Onhan tuolla WU:ssa semmoisia asemiakin joilla on omat kotisivutkin mutta eivät pyöri näissä foorumeissa muuten pulisemassa.
Fin asemia

weatherc

Lainaus käyttäjältä: teutari - perjantai, 26.09.2008, 21:06

Se on ihan totta kyllä että paljon on niitä asemia jotka esim. lähettää dataa WU:hun ja ehkä on omatkin sivut muttei muuten pidä meteliä itsestään.  :)

J.Jäntti

Lainaus käyttäjältä: weatherc - perjantai, 26.09.2008, 18:48
Bongasin tämän pätkän tuolta toiseta ketjusta mutta ajattelin ottaa sen ihan omaksi aiheeksi  ;)

LainaaNäkisin mielelläni tiheämpääkin mittausverkkoa, mutta kun ei vain ole. Siksi meitä harrastajia ja säästä kiinnostuneita tarvitaan täyttämään nuo puutteet. Valitettavasti Ilmatieteen laitos suhtautuu meihin, kuin meitä ei olisi olemassakaan. Heitä ei voi juurikaan asenteesta syyttää, sillä harrastajien mukaantulo ei ainakaan minun näkemykseni mukaan välttämättä tuo heidän mittauksilleen riittävästi lisäarvoa tai tarkkuutta, minkä lisäksi he varmastikin hakevat sellaista sääasemaa, joka toimii vuosikymmeniä.

Olisi kyllä hienoa jos IML edes huomaisi meidät harrasteasematkin, se varmasti lisäisi harrastelijoiden määrää. Ja voisihan harrsteasemat antaa tärkeätä infoa säästä heillekkin jos alueella ei ole virallista asemaa, vaikka tarkkuus nyt ei olekka virallista luokkaa niin ainakin hyvin suuntaa antavaa. Aivan varmasti voisi IML:kin hyötyä niistä tiedoista jossain tilanteissa.

Tuo on aikalailla samalla tavalla, miten itsekin olen asian kirjoittanut FinWX:n sivuston etusivulle. Se on vain sävyltään diplomaattisempi. Minun näkemykseni mukaan Ilmatieteen laitoksen kannattaisi ottaa meidät harrastajat huomioon jo senkin vuoksi, että internetiin tietojaan lähettävien asemien määrä vain kasvaa tasaiseen tahtiin, eikä loppua ole ainakaan lähitulevaisuudessa näköpiirissä.

Heidän datapolitiikkansa (jonka taisin Testbedin sivuilta lukea) tuntuu olevan aika tiukka. Ymmärtääkseni sääasemien pääsääntöinen kommunikointi on METAR-datalla ja vaikka kaikki siinä politiikkalistassa olevat vaateet saataisiinkin täytettyä, käsittelee Ilmatieteen laitos mittaustietoja ns. Wx Logger-aseman tavoin, eli dataa kerätään tietokantaan ja Ilmatieteen laitos lukisi sieltä dataa "on demand"-periaatteella.

Lainaus käyttäjältä: weatherc - perjantai, 26.09.2008, 18:48
Esim Tanskan Ilmatieteelaitos (DMI) ottaa vastaan dataa harrasteasemilta ja julkaisee ne netissä omilla sivuillaan siinä samassa missä virallisetkin asemat. Samalla se myös tekee käppyrät yms. nille, eli vähän saman tapaista kun WU:kin. Tosin Tanskan IML:n sivut ovatkin kun eri planeetalta jos vertaa Suomen IML:n kivikauitisiin sivuihin  ;D

Tuossa kiteytyy hyvin se vanha sanonta, että "suutarin lapsilla ei ole kenkiä". Meillä on säämittalaitteissa huippuosaamista ja helkkarin hyvä firma joka valmistaa ammattilaistason sääasemia, eli Vaisala. Tästä huolimatta Ilmatieteen laitoksen sivustosta huokuu sellainen tietty vanhuus. Tässä saattaa olla kyseessä myöskin se, että meteorologit eivät pidä siitä, että "heidän mailleen" tullaan heilumaan. Vaikeaksi asetetun datapolitiikan varjolla on helppo sanoa harrastelijakunnalle, että "teitä ei haluta tänne".

Ilmatieteen laitoksen määritelmät lämpötilan mittaukselle ovat sellaiset, että kuka tahansa, joka tuntee sääasemansa, tietää miten sen anturit parhaiten asentaa ja näkee vaivaa saadakseen mittaukset kunnollisiksi, saa oman asemansa mittaukset sellaisiksi, että Ilmatieteen laitos ne pystyisi hyväksymään suoralta kädeltä. Tuuli- ja sademittauksissa tilanne voi olla toinen, koska tuulimittarin saaminen sellaiselle paikalle, että mittaustulokset olisivat oikeat, voi olla paikoittain täysin mahdotonta ja sademittauksissa eroa lähinnä vain mittalaitteiden mittausmenetelmien erilaisuuksissa ja mittaustarkkuuksissa.

Lainaus käyttäjältä: teutari - perjantai, 26.09.2008, 21:06
Kyllähän noita suomalaisia asemia löytyy 36kpl jotka lähettävät WU:hun tietoja ja vielä löytyy semmosia joka pitävät vaan omaa sääsivuaan eivätkä lähetä dataa yhteisöihin.
Onhan tuolla WU:ssa semmoisia asemiakin joilla on omat kotisivutkin mutta eivät pyöri näissä foorumeissa muuten pulisemassa.
Fin asemia

Nuo kaikki kun saisi mukaan FinWX-asemiksi niin se olisi todella upeaa ja olisi suhteellisen kattavakin. En voi myöskään lähteä heittelemään heille mainostustakaan asiasta, sillä se alkaisi menemään spämmin puolelle. Ajatuksenani on se, että kyllä yhteisö tästä vähitellen kasvaa. Veikkaan, että lisää asemia liittyy mukaan, kun teen asemailmoituksen tekemisestä helpomman, eli web-lomakkeen täyttämisen (jos sen tekemisessä vain onnistun).
Juha Jäntti
Foorumin ja sivuston ylläpitäjä
Finland Weather Exchange (FinWX)

http://www.finwx.net/
------------------------------------------
Ukkoskausi avattu Suomessa: --.--.2024
Ukkoskausi avattu Helsingissä: --.--.2024
-------------------------------------------
Ukkospäivälaskuri 2024; Helsinki/Viikinmäki
0 ukkospäivää.
------------------------------------------
X, FinWX:n ylläpidon ilmoitukset
------------------------------------------