Uutiset:

Ei uusia uutisia.

Main Menu

Kevät 2018

Aloittaja einari, torstai, 01.03.2018, 06:26

« edellinen - seuraava »

0 Jäsenet ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

einari

Jussan kokemuksien WD:stä innoittamana ja omasta pikaisesta kyseiseen ohelmaan tutustumisesta johtuen olen tullut siihen tulokseen, että kun tuolla
valkeakoskella maununtyttärentiellä ja lohjan ventelässä sataa joka päivä 1,6 ja 1,4 mm. (Muita en tässä näin aamutuimaan ehtinyt katsomaan kun pitää lähteä ultraäänikameraa nielemään.. ) niin se johtunee joko sen tai muun samantapaisen ohjelman puutteesta, sanoisiko bugista, eli semanttisesta ohjelmointivirheestä.. tai sitten käyttäjän virheestä :o

Olen jostain weatherc:n vastauksista lukenut että kun ilmoittaa Hamilttonille niin tekee muutoksen.. Tuo WD:n sekavuus saattaa johtua siitä, myös se ettei ole kovinkaan selkeästi rakennettu ja jaoteltu käyttäjäystävälliseksi. Sanon tämän sillä perusteella että toimin kymmenkunta vuotta Isojen ohjelmistotalojen ja isojen loppukäyttäjien välissä, niinsanotusti rajapinnassa lähinnä tekemässä loppukäyttäjien elämää ja työntekoa helpommaksi (joskus vaikeammaksikin :) )

Voi olla että olen väärässä ja vika on jossain muualla.. mutta ainakin tuo ventelä on lokakuun 26 päivästä pukannut samaa lukemaa.. siis tämän talven ainakin..  Varmaan weatherc pystyy myös tuollaiset vrheet pois suodattamaan halutessaan, mutta onko vaarana että koko asema poistuu, ilmeisesti nämä kyseiset sademittaukset ovat talveksi suljettu, minusta silloin pitäisi aseman omistajan huolehtia siitä ettei virheellistä dataa lähetä ??

weatherc

Lainaus käyttäjältä: einari - keskiviikko, 28.02.2018, 13:57
Jos FMI:llä Etelä-Suomi on Helsingin ympäristö..  ;D

Taitaa olla juu. Onhan täältä tonne Uudenmaan rajalle sellaiset 25 km ja Kehä 3:lle ilmateitse 80 km ;D

Perttelin helmikuu oli asemahistorian kolmannes kylmin -8.1 asteella ollen 2.8° alle FMI-norm. Se oli myös kylmin helmikuu 7 vuoteen. Kuukausi loppui 10 päivän putkella jossa vuorokauden keskilämpötila oli alle -10°. Minimilämpötila -22.8° jäi kyllä aika vaisuksi jos rehellisiä ollaan ;)
Kakkossijasta jäätiin loppupeleissä 0.1° :)
2011 -10.2°
2007 -8.2°
2018 -8.1°

EWN:än sateet ovat hankalia. Taustalla on myös se että niitä voi tarvita korjailla ja siten EWN lukee niitä sokeasti sääasemien datasta. Näinollen korjaukset pitää tehdä sääasemien softissa.

Mitä WD:hen tulee niin yksi syy sekavuuteen lienee se että se on kasvanut kun pullataikina. Alunperinhän Hamilton teki sen lukemaan jotain asemaa ja siihen on sitten vaan lisätty palikkaa toisen perään. Jossain vaiheessa lienee tullut tilanne että sekavahan se on mutta ainut keino korjata tilanne olisi aloitta kokonaan alusta.

Leka

Mennyt helmikuu oli Vilppulan sääasemalla mittaushistorian kylmin vuodesta 2012 alkaen, keskilämpötila oli -10.7 °C ollen -2.9 °C alle normaalin. Helmikuun alin lämpötila -27,3 °C mitattiin kuukauden viimeisenä päivänä. Talven 2017/18 keskilämpötila oli -5,3 °C joka on +1,6 °C normaalista.
Tänään rikkoutui sääaseman maaliskuun alin lämpötila joka kirjataan nyt lukemin -25.9 °C, luvannee 2013 kevään toisintoa, eli pitkää ja kylmää kalenterikevättä ;D

Sääasema Vilppula - Davis Vantage Pro2 Wireless

einari

Pikkuisen joutuu Netatmoakin tasapuolisuuden nimissä moittimaan, tai sitten sen omistajaa tuon sadejutun osalta.. Tämä ventelän asema lohjalla näyttäisi olevan kuitenkin netatmo, kun kävin katsomassa sen omia dashboard-tietoja niin ei ole lähettänyt/tallentanut lokakuun 26 päivän jälkeen mitään, eli vika on joko netatmon kannassa tai muualla.. mietin että olisiko se viimeinen sadedata jotenkin jämähtänyt päälle.. kun on otettu talviteloille..jotain sellaista kai..
Valkekosken katariina maununtyttärentietä ei näy netatmon mapissa eikä liioin wu:n kartalla, joten on jokin muu asema.. :)

Oma lämpötilamittaus helmikuun osalta antoi 1 ja 2 asemista seuraavat keskilämpötilat puolen tunnin välein luetuilla arvoilla; 1= 11,16 ja 2 11,19 miinusta..
eli ero oli vaivaiset 0,03 astetta. voisi huomenna ajaa ulos viiden minuutin välein.. noin 9000 riviä/asema ja katsoa muuttaako mitään.. oletan ettei muuta ;D

Jussa

Minun kohdalla täytyy tunnustaa, että vähintään yhtä paljon vikaa oli WD:n käynnistelijässä kuin itse ohjelmassa :D Kirvesmies/muurarin/levyseppä-hitsaajan taustalla ei nuo ulkoasennukset tuota ongelmia pakkasellakaan, vaan nuo ohjelmat ehkä senkin edestä ;)

Siekkisessä helmikuu oli aseman ylivoimaisesti kylmin. Keskilämpötila -14,7 on n. 3 astetta alle FMI:n normin.

einari

On hyvä osata kaikenlaista ja kunnioitettavia taitoja Jussallakin on.. jokaiseen hommaan harjaantuu kun aikansa tekee ja paneutuu asiaan.. minusta on hyvä saavutus jo se että saa wd:n pelaamaan, edellisiin keskusteluihin nojautuen.. itse olen harrastanut alaa ensimmäisista pc-laitteista lähtien, -86 ostin commodore pc-10 20 mt kovalevyllä, maksoi maltaita vaikka puoleen hintaan sainkin.   :)

Tein sen haun 5 minuutin välein, keskilämpötila 1asema -11,15° ja 2asema -11,17°.. eroa siis 0,02° , Laskin myön EWN:n käppyästä keskilämpötilan helmikuulle > 1asema -11,16° ja 2asema -11,21° , eli eroa 1asema 0,01° ja 2asema 0,04°, siitä huolimatta että EWN oli 28.2 8.05 - 13.05 päivittymättä syystä tai toisesta. Nuo aiemmat -11,16 ja -11,19 ovat samassa haarukassa, joten voisi sanoa että keskilämpötila Evijärvi-asemilla on helmikuun osalta 11,17 °C !!

Täytyy Henkkaa kiittää tästä keskilämpötilajutusta, nyt täytyy heittää uutta haastetta.. miten olisi tehoisa lämpösummakertymä tai keskilämpösummakertymä kuukausittain johonkin laatikkoon, ei tarvitsi laskea itse, varmaan muutkin sitä arvostaisivat. vedän Ukan taas peliin, jossain sellaisen toiveen on esittänyt, voisi vaikka katsoa täältä pohjanmaalta miten Perttelin huhtikuun lpt kertyy  ;D

Mietin tuota, miksi sademittari on jämähtänyt eikä nollaannu.. ehkä on sellainen tilanne ollut että kun on otettu pois, on satanut kyseisen määrän ja napattu patterit pois.. Netatmon sade- ja tuulimittari jää sinne järjestelmään, itse olen tuon 2aseman asennuksen jälkeen laittanut sen eteisen kaapin päälle toiminnassa, nollaa piirtää ja päivittää sitä nollaa. Se Ventelän sadeosio sanoo no data available ja minulla näyttää nolladatan.. Luulen että tällainen juttu siinä on takana. ???

Jussa

Minun sääasemaharrastuksen alkuun saamisen kannalta vuonna 2011 tällä foorumilla ja erityisesti weatherc:lla oli erityisen suuri merkitys. Ilman teitä en varmaankaan edelleenkään omistaisi minkäänlaista asemaa :) Ainakaan sellaista joka lähettäisi tietoa eetteriin ::)

Täällä pakkanen alkoi taas vauhdilla kiristyä. 850hpa kartoilla työntyy tummansinistä, jopa violettia väriä pohjoisen Suomen ylle. Se tietää tulevan viikon aikana -20 - -35 asteen pintalämpötiloja aamuisin ja se tietää myös, että sääennusteet ovat jälleen auttamatta jälkijunassa lämpötilaennusteissaan. Tänäänhän Utsjoella oli taas jo lähes -30 astetta, samoin kuin etelässä edelleen mm. Lappeenrannan Konnunsuo, joka kyllä jostain syystä tuntuu olevan myötäänsä pimeänä FMI:n listoilla ???

einari

Taivalkoskella oli helmikuussa 2011 -35°C lukemia ja 2010 -40°C .. Katselin tuossa säätilastoja ja pisti silmään, no ne jäi Jussalta ilmeisesti mittaamatta.
Säätilastoja, oikeastaan sadetilastoja näille seuduin kun innostuin raapaisemaan tämän aseman 9 kk historian sateet taulukoksi.. laitan sen tuonne netatmo-osioon. Päädyin netatmoon siksi että on monipuolinen ja aina mukana puhelimessa kaikkine toimintoineen :)

Jussa

2012 maaliskuussa siirsin aseman nykyiselle paikalle muuton myötä. :) Edeltävät talvet on olleet tosiaan kylmiä.

Jussa

Ennustamani aamulämpötilat piti hyvin kutinsa ;) Sääasemalla tehtiin talven pakkasennätys, -33,4 astetta. Utsjoella mitattiin puolestaan -35,7 joka jää vain vajaat 1,5 astetta talven kylmimmästä. Eilen puolestaan mitattiin aseman historian kylmin maaliskuun vuorokausi, -24,1 keskilämpötila.